perjantai 27. tammikuuta 2017

Entäs nyt?

(Otsikon kaksi sanaa aiheuttavat joka ikisellä kerralla Ultra bran samannimisen biisin käynnistymisen päänsisäisessä levysoittimessa.)

Viime viikolla kirjoitin viimeiset sanat Pusun ensimmäiseen editoituun versioon. Tilanne oli yhtä aikaa ilonen, mutta samalla vähän itketti. Maailmaa ja hahmoja on kova ikävä jo nyt. Seuraavaksi odottelen esilukijoiden tuomioita viimeisitä luvuista ja kokonaisuudesta (ja erityisesti yhdestä hahmosta). Mutta mitäs sitten tapahtuu? 

Kun riemuitsin toisen version valmistumista, sain jo kysymyksen tekstin lähettämisestä eteenpäin. Vastasin hyvin painokkaasti: ei vielä. (Olen puhunut aiheesta aiemmin täällä.) Teksti vaatii vielä vähintään yhden editointikierroksen, enkä tiedä, onko se vielä silloinkaan tarpeeksi valmis. Seuraava kierros pelottaa vähän jo nyt, koska tiedän jo valmiiksi hommaa olevan todella paljon, ihan kirjoitusvirheiden korjaamisesta alkaen (lempivirheeni on luultavasti runollinen "vaivuin tuuliin"). Sitä ennen kuitenkin tungen käsikiroituksen syvälle pöytälaatikkoon ja yritän unohtaa maailman hahmoineen hetkiseksi. (Tiedän jo valmiiksi, ettei se tule onnistumaan.) 

Kysymys siis kuuluu: entäs nyt? Kun Pusu on valmis, mitä teen? 

JL:n ensimmäinen versio on hautunut kuuluisassa pöytälaatikossa nyt puoli vuotta. Pitäisikö aloittaa editointi nyt vai vasta myöhemmin? Työn määrä hirvittää, koska löysin tekstistä viime viikolla valtavan juoniaukon ja ristiriitaisuuden (jolle keksimäni ensimmäinen selitys oli niin hirveä, että jos olisin lukenut sen jostain oikeasta kirjasta olisin lopettanut lukemisen saman tien). Lisäksi JL:n toinen päähenkilö on erittäin ongelmallinen monella tapaa, enkä oikein tiedä, kuinka häntä voisin parantaa. Yksi tekosyy editoinnin lykkäämiseen on se, että tahdillani editointi menisi todennäköisesti kesään, enkä varsinaisesti kilju riemusta editoida talvista tarinaa keskellä kuuminta kesää. 

Lopulta päädyin kuitenkin ratkaisuun. 

1. Sanisprojekti P
P:n kolme ensimmäistä lukua on muokkausvaiheessa ja teksti vie melko paljon aikaa ja energiaa juuri nyt. Palaite motivoi vähän väärään suuntaan: muokkaamisen sijaan tekisi mieli jatkaa tekstiä eteenpäin. Otan kuitenkin itseäni niskasta kiinni (olen pahasti omasta aikataulustani jäljessä) ja muokkaan kolmesta luvusta mahdollisimman hyviä ja timanttisia. Kun projekti on saniksen osalta ohi, jatkan kirjoittamista ja pyrin saamaan P:sta kokonaisen kässärin. 

2. Novellit. 
Kuten olen tainnut jo aiemmin mainita, viime vuodelta jäi kaksi novellia kesken. Lisäksi Noviisi-kilpailu on taas käynnissä. Kumpikaan keskeneräisistä novelleista ei pituutensa puolesta tule sopimaan kilpailuun, mutta päässä itää jo uusi idea. En tosin ihan vielä tiedä, kehtaako satupastissilla osallistua: olisiko versioni tutusta tarinasta uudenlainen ja raikas vai pelkkä haalea kopio ihanasta alkuperäisestä? 

Tahdon kirjoittaa uutta tekstiä. Ensimmäistä kertaa paperille ilmestyvät sanat tuntuvat hyvältä. Jos kiireiden keskeltä saa raivattua aikaa, sanat tekevät ilmaa kevyemmäksi hengittää. 

***

Seuraamissani (kirjoittaja)blogeissa esiteltiin alkuvuodesta kuvia työpisteistä. Oma pöytäni on aina kuin pommin jäljiltä, joten esittelen vain kirjoittajakaverini: Hoptimistin (vas.) ja Tähtisoturin (oik.). Ensiksimainittu piristää ja nostaa epätoivon alhossa kellivän kirjoittajan takaisin pystyyn, jälkimmäinen puolestaan auttaa hallitsemaan uusia maailmoja, pelottavia rönsyjä ja kiukuttelevia hahmoja. 

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Joulukuun luetut

Ihan oikeasti aloitin tämän postauksen teon ajoissa, vaikkei sitä kukaan uskoisikaan...

Joulukuussa 2016 luin seitsemän kirjaa (2180 sivua), joista kuusi oli spefiä, yksi tietokirja ja kaksi uusintoja.

Saattaa sisältää spoilereita. 

Riordan, Rick: Jumalten sota (Percy Jackson #5) 365 s.
Rowling, J. K., Tiffany, John & Thorne, Jack: Harry Potter ja kirottu lapsi 432 s.
Adams, Douglas: Linnunradan käsikirja liftareille (Linnunrata #1) 156 s. [U]
Meresmaa, J.S.: Keskilinnan ritarit 390 s.
Turtschaninoff, Maria: Naondel (Punaisen luostarin kronikoita #2) 397 s.
Wasson, Sam: Auringonnousu Manhattanilla – Audrey Hepburn ja elokuvien moderni nainen 272 s.
Adams, Douglas: Maailmanlopun ravintola (Linnunrata #2) 168 s. [U]

Viimeinen Percy Jackson oli yhtä viihdyttävä, hauska ja vauhdikas kuin edellisetkin osat, mutta se sai minut myös itkemään. En millään olisi tahtonut kirjan ja tämän mahtavan sarjan loppuvan, mutta samalla tahdoin hotkaista sen heti. Sodan pyörteissä henkilöt syvenivät entisestään, ihmissuhteet muuttivat muotoaan, yllättäviä plot-twistejä tupsahteli nurkan takaa ja viimeistään nyt tajusin rakastavani Riordanin luomaa maailmaa ja hahmoja niin paljon, että eroaminen sai aikaan runsaasti lisäkyyneleitä. Upea sarja, en kadu tutustumista! Seuraavaksi siirryn lukemaan Olympoksen sankareita, joskin hieman varautuneesti: olen kuullut huhuja, että ne eivät yllä Percy Jacksonin tasolle. 

Joulukuussa sain käsiini mielipiteitä kovasti jakaneen Kirotun lapsen. Kun näytelmämuotoon pääsi sisälle, lukeminen sujui joutuisasti. Lukiessani ajattelin lähes automaattisesti, miltä näytelmä voisi näyttää lavalla ja pidin ajatuksistani. Suhtaudun kirjaan hieman ristiriitaisesti, enkä ole näin kuukausi lukemisen jälkeen yhtään sen varmempi mielipiteestäni kuin heti lukemisen jälkeen. Näytelmässä oli asioita, joista pidin ja asioita, joista en pitänyt. Oli ihana päästä takaisin tuttuihin paikkoihin ja tavata rakkaita hahmoja, mutta esimerkiksi Ronin hahmo oli sietämätön, eikä lainkaan samanlainen kuin sarjassa. Myöskin Harry käyttäytyy typerästi ja vaikka kovasti yritinkin häntä ymmärtää, hän lähinnä vain ärsytti. Albuksen ja Scorpiuksen ystävyys tuntui aidolta ja pidin ratkaisusta lajitella Albus Luihuiseen. Aikamatkailu ei ollut ehkä toimivin mahdollinen juonikuvio, mutta toisaalta pidin erilaisista nykyisyyksistä, joihin menneisyyden muutteleminen johti. Siitä seurasi kuitenkin useita juoniaukkoja, jotka vähesinvät tarinan uskottavuutta. Myös erään hahmon tausta oli melko yllättävä, mutta se ei vain yksinkertaisesti voinut toimia. Vaikka välillä teki mieli vain huutaa ääneen, kun jotkut asiat olivat väärin, mutta onneksi tuskaa tasapainottamassa oli ehkä maailman ihanin Draco Malfoy ja loppupuolen kirkkokohtaus, jossa tulin itkeneeksi ihan oikeita liikutuksen kyyneleitä. Kirotussa lapsessa on yritystä, mutta se ei onnistu lumoamaan ja rakastumaan samalla kuin Potterit. Kivojen asioiden takia en kadu, että luin tämän, mutta on enemmän syitä, joiden takia tuskin luen tätä enää koskaan. Minulle tämä ei ole kahdeksas Potter, vaan fanfic, jonka kanteen on painettu Rowlingin nimi isoimmalla, vaikkei hänellä ole juuri mitään tekemistä tämän kanssa.

Mikäli asia on vielä jollekulle blogini lukijalle epäselvä, Douglas Adamsin viisiosainen Linnunrata-trilogia on yksi lempikirjoistani, kuunnelmasta puhumattakaan. Kuunnelma on minusta parempi kuin kirjat ja sitä olenkin kuunnellut enemmän. Järkytyin tajutessani, että olen lukenut kirjat kokonaan ollessani ala-asteella. Sen jälkeen olen vain selaillut kirjaa ja lueskellut sieltä parhaita paloja. Päätin korjata asian ja lukea kirjat uudelleen. Linnunradan käsikirja liftareille on hyvin yhteneväinen kuunnelman ensimmäisen osan kanssa. Muistin monet repliikit ulkoa ja kuulin ne kuunnelmanäyttelijöiden äänillä päässäni. Tämä on kirja, josta en keksi mitään huonoa sanottavaa. Nauroin ääneen, stressi lievittyi huomaamattani ja syöksyin Kultasydämen kyydissä läpi Linnunradan tutkimattomien nurkkien. Rakastan tätä kirjaa. 

Keskilinnan ritarit on yhteisnide, joka sisältää aiemmin e-kirjoina julkaistun pienoisromaanitrilogian: Aseenkantajan kunnia, Ritarin ansio ja Kuninkaan tahto. Lisäksi kirjassa on kartta (parasta!) ja ennenjulkaisematon loppunäytös (aivan ihana). Teos tarjoaa vauhdikkaita seikkailuita ja vähän erilaista ritariromantiikkaa kuin yleensä. Sarja paranee edetessään: ensimmäinen osa on ihan kiva, mutta jää vähän pintaraapaisuksi niin juonen, maailmanrakennuksen kuin hahmojenkin osalta. Myöhemmät osat ovat toimivampia ja pidinkin niisyä enemmän, suosikkini trilogiasta on Kuninkaan tahto. Viihdyttävät kirjat nollasivat väsynyttä päätä ja myönnän hihitelleeni hölmösti Jehremin ja Konnon suhteen edetessä. Monimutkaisten hovijuonittelujen seassa rakkaussuhde etenee uskottavasti. Huomautus: en suosittele lukemaan julkisella paikalla. Itse erehdyin lukemaan tätä kerran bussissa, jolloin olin kiitollinen, että pipo piilotti punoittavat korvat. 

Ihastuin pari vuotta sitten Maresiin ja hankinkin Naondelin kirjamessuilta. Jouluaattona ja -päivänä luettu kirja ei ollut iloinen joulukirja. Ensimmäisiltä sivuilta asti aavistin, että kaikki menee enemmän tai vähemmän pieleen. Välillä kirjasta tuli oikeasti todella paha olo, mutta siltikään en malttanut laskea kirjaa käsistäni. Turtschaninoffin luoma maailma on kaunis, mutta ihmiset julmia. Miljöönkuvailu on upeaa: maailma aukeaa lukijan eteen aitona ja kaikki aistit täyttävänä. Henkilöhahmot ovat tarpeeksi erilaisia ja erottuvia, eikä kukaan jäänyt toista ohueammaksi hahmoksi. Ihmiskohtalot ovat surullisia, mutta pohjalla on toivoa. Kieli on kaunista, lumoavaa. Vaikken suoranaisesti nauttinut lukemisesta, en todellakaan kadu lukemista. Upea kirja, myöskin ulkonäöltään. 

Audrey Hepburn on lempinäyttelijäni ja Aamiainen Tiffanylla ollut lempielokuvani jo jonkin aikaa. Tartuin siis Auringonnousuun Manhattanilla erittäin suurin odotuksin, enkä joutunut pettymään. Kirja tarjoaa tietoa paitsi Audrey Hepburnista ja vuonna 1961 valmistuneesta elokuvasta, myös 50-luvun Hollywoodin naiskuvasta ja sensuurimääräyksistä ja paljon muuta. Kirjassa oli paljon asiaa, mutta se ei tuntunut täyteenahdetulta. Kirjoitustyyli poikkesi useimmista tietokirjoista. En oikein osaa itsekään sanoa, miten se oli erilainen verrattuna muihin, mutta pidin siitä. Kirjan takakanteen on painettu lause: "Niin viihdyttävä teos, että sen mukana pitäisi tulla popcornia." Naureskelin höpsölle lauseelle aikani, mutta päädyin kuitenkin saman lopputulokseen. Kirja on äärimmäisen viihdyttävä, mutta samalla opin koko läjän uusia asioita, kuten sen, että elokuvassa 2E:tä näyttelevä Patricia Neal oli Roald Dahlin vaimo ja että miespääosaa esittävällä George Peppardilla oli noussut hieman nesteet päähän. Suosittelen kirjaa erittäin paljon, siitä tuli yksi suosikeistani! 

Maailmanlopun ravintola sai kunnian olla vuoden viimeinen kirja. Kirja hämmensi heti alusta alkaen: tapahtumat nimittäin kulkevat täysin päinvastaisessa järjestyksessä kuin kuunnelmassa. Toisaalta tästä puuttui kuunnelman kloonijutut, mikä oli oikeastasn ihan hyvä: en ole ikinä ihmeemmin välittänyt niistä. Ensimmäisen osan tasolle tämä ei yllä, mutta hykertelin silti ääneen milloin millekin absurdille käänteelle, keskustelulle tai hahmolle (koko ravintolakohtaus on aivan mahtava!). Käsikirjaosuuksia tuntui olevan paljon vähemmän kuin edellisessä osassa. En tiedä, onko niitä oikeasti ihan saman verran kaikissa, mutta sellainen olo jäi. Viihdyin tämän(kin) kirjan seurassa mainiosti. 

Joulukuu oli tuskallisen kiireinen ja stressaava kuukausi. Vietin näytelmäharjoitusten takia todella paljon aikaa koululla ja kävin melkein koko kuukauden ajan kotona vain nukkumassa. Viimeiselle kouluviikolle osui jokailtaisten harjoitusten lisäksi myös koeviikko, joten voitte uskoa, että stressi ja ahdistus oli kova. En saanut kunnolla nukuttua ja hermoni olivat niin kireällä, että sain itkukohtauksen hyvin helposti. Lisäksi onnistuin alkukuusta hankkimaan itselleni flunssan ja kuumeen, jälkimmäisen ensimmäistä kertaa sitten viidennen luokan. Kaikesta huolimatta joulukuussa tapahtui kivojakin juttuja, kuten saniksen pikkujoulut, eräs ihana yökyläily, upeasti onnistunut näytelmä ja tietenkin joululoma. Oli ihanaa istua sohvalla ilman, että tarvitsi jatkuvasti vilkuilla kelloa ja pohtia, milloin lähtisi kävelemään bussipysäkille. Joulunpyhät lojuin kotona, luin kirjoja ja välillä katselin Jeevesiä & Woosteria. Ehkä täydellisin joulu koskaan (jos ei lasketa sitä, ettei lunta ollut juurikaan). (Tiedän sanovani näin joka vuosi, mutta noh, tämä nyt sattui olemaan kaikin puolin täydellinen joulu.) 

Postauksen loppuun kuva, jonka olisi pitänyt ilmestyä joulukalenterin luukussa 20. En todennäköisesti ikinä opi käyttämään vesivärien kanssa akvarellipaperia.


"– Pysähdy! Sinulla ei ole huppua! huusin muistaessani taas häntä vaanivan vaaran. 
– Vähät siitä, prinssi huusi takaisin. Hän pysähtyi äkisti ja kiskaisi minut viereensä. 
– Minä päästän sinusta irti, jos lupaat olla juoksematta takaisin ja huutamatta että olen karannut, hän sanoi hiljaa. 
– Lupaan, sanoin ääni väristen. Se ei ollut ehkä viisainta, mutta tässä tilanteessa se tuntui parhaalta ratkaisulta. Tahdoin hänen irrottavan puristavat sormensa käsivarrestani. En ollut koskaan nähnyt orvokkisilmissä tuollaista paloa. Hän irrotti tiukan otteensa ja nauroi. 
– Voi, älä näytä noin säikähtäneeltä! Emme me tee mitään väärää."

tiistai 3. tammikuuta 2017

2016 (2/2)

Hyvää uutta vuotta!

Edellisessä postauksessa kysymys kuului: mitä tein? Tässä postauksessa kysymys kuuluu: mitä luin?

(Haluaisin huomauttaa, että vasemmanpuoleisen kasan kirjat eivät ole kaikki minun ostamiani.)  

Vuonna 2016
•luin 71 kirjaa (22219 sivua), eli keskiarvoisesti n. 6 kirjaa (1852 s.)/kk
•Niistä 33 oli spefiä
•Niistä 7 oli uusintoja
•Niistä englanniksi luettuja oli 2 kappaletta
•Kotimaisia kirjoja luin 39 kpl, käännöskirjoja 32
•Vähiten kirjoja luin kirjamäärällisesti marraskuussa (3 luettua kirjaa) tai sivumäärällisesti huhtikuussa (1032 s.)
•Eniten kirjoja luinkirjamäärällisesti elokuussa (10 luettua kirjaa) tai sivumäärällisesti helmikuussa (2735 s.) 
•Kirjahyllyyn tuli lisätäytettä 23 kirjan verran

Luin reippaasti vähemmän kirjoja kuin viime vuonna (104), enkä myöskään päässyt Goodreads-tavoitteeseeni, vaikka laskinkin tavoitteen sadasta kahdeksaankymmeneen. Viime vuoden postauksen lopussa haaveilin myös parista Suuresta ja Sivistävästä klassikosta. Päädyin lukemaan Siepparin ruispellossa, pari Austenia ja Pariisin Notre-Damen, mutta muuten klassikkojen lukeminen jäi aika vähälle. Luulin lukeneeni monta kirjaa englanniksi, mutta enpä lukenut. Kotimaiset kirjat menivät hieman ulkomaisten ohi, pääsyynä mitä luultavammin Nuori Aleksis. Muutaman kirjan luin uudelleen, mutta sekin määrä häviää viime vuodelle. Runoja luin ensimmäistä kertaa ikinä ja luinpa myös yhden sarjakuvan! 

Kävin myös ensi kertaa kirjajulkkareissa!

Nyt on myös aika myöntää erittäin epävirallisia arvonimiä lukemilleni kirjoille (jotta saisin mainuttua mahdollisimman monta lukukokemusta). Kategoriat ovat tuttuun tapaan seuraavat:

- paras sarja (Kaikki sarjan kirjat luettu tämän vuoden aikana.)
- paras uutuuskirja (Ilmestynyt siis vuonna 2016, suomennoskin tänä vuonna lasketaan.)
- paras kotimainen 
- paras käännöskirja
- paras klassikko 
- surullisin kirja (Mikä kirja itketti eniten?)
- huonoin kirja
- yllättäjä (Kirja, josta en odottanut pitäväni, mutta joka olikin hyvä)
- paras spefikirja
- paras ei-spefikirja
- paras uusintaluku (Minkä kirjan uusintaluku oli paras?)
- paras kirjailija (Kirjailija, johon tutustuin tänä vuonna.)
- odotetuin kirja (Kirja, jonka ilmestymistä odotin eniten.)
kuukauden paras (jokaisen kuukauden kirjamäärä ja sen paras kirja) 



Pidemmittä puheitta vaikeiden valintojen pariin. Linkit vievät kuukausikoosteisiin, joista voi lukea tarkempia ajatuksiani kyseisestä kirjasta. 

Vuoden 2016 

Paras sarja
Pakko huijata heti aluksi, koska en lukenut viime vuonna yhtäkään sarjaa kokonaan. Arvonimen saa sarja, jonka ensimmäisen osan luin vuonna 2015, mutta loput osat 2016. 
Rick Riordan: Percy Jackson (1, 2, 3, 4, 5)

Paras uutuuskirja
Maria Turtschaninoff: Naondel (Punaisen luostarin kronikoita #2) (x)

Paras kotimainen 
Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät (x)

Paras käännöskirja
Sam Wasson: Auringonnousu Manhattanilla - Audrey Hepburn ja elokuvien moderni nainen (x)

Paras klassikko 
Jane Austen: Viisasteleva sydän (x)

Surullisin kirja
Siiri Enoranta: Surunhauras, lasinterävä (x)

Huonoin kirja
Petri Karra: Kotiinpaluu: Iloisten ihmisten huvila (x)

Yllättäjä
Janne Kokkonen: Voro: Kolmen kuninkaan aarre (x)

Paras spefikirja
Gregory Maguire: Noita: Lännen ilkeän noidan elämä ja teot (x)

Paras ei-spefikirja
Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat (x)

Paras uusintaluku 
J. K. Rowling: Harry Potter ja kuoleman varjelukset (x)

Paras kirjailija 
Huijaan taas vähän. Tähän kirjailijaan olen tutustunut jo vuosia sitten, mutta viime vuonna sain muistuksen tutustua paremmin hänen tuotantoonsa.
Leena Krohn (x)

Odotetuin kirja
Hanna Kauppinen: Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut (x)

Kuukauden paras  

Tammikuu:

J.S. Meresmaa: Mifongin kätkemä (Mifonki #4)
yht. viisi kirjaa/2125 s.

Helmikuu:
Hanna Kauppinen: Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut
yht. yhdeksän kirjaa/2735 s. 

Maaliskuu:
Siiri Enoranta: Surunhauras, lasinterävä
yht. neljä kirjaa/2128 s.

Huhtikuu
Rick Riordan: Hirviöidenmeri (Percy Jackson #2)
yht. neljä kirjaa/1032 s.

Toukokuu:
Helena Waris: Sudenlapset (Pohjankontu #2)
yht. neljä kirjaa/1493 s.

Kesäkuu
Greogory Maguire: Noita: Lännen ilkeän noidan elämä ja teot
yht. kuusi kirjaa/1931 s.

Heinäkuu:
Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat
yht. yhdeksän kirjaa/2610 s.

Elokuu:
Tapio Koivukari: Unissasaarnaaja
yht. 10 kirjaa/2030 s.

Syyskuu:
Heli Luokkala-Nevalainen: Metsätähtiseppele
yht. viisi kirjaa/1136 s.

Lokakuu:
Elina Pitkäkangas: Kuura (Kuura #1)
yht. viisi kirjaa/1440 s.

Marraskuu:
Rainbow Rowell: Carry on
yht. kolme kirjaa/1079 s.

Joulukuu:
Douglas Adams: Linnunradan käsikirja liftareille (Linnunrata #1)
yht. seitsemän kirjaa/2180 s.




Huhhuh, olipas se melkoinen urakka! 

Vuoden 2017 lukutavoite on jo asetettu Goodreadsiin: 50 kirjaa. Kenties jopa ylitän tavoitteen? Sepä vasta olisi hurjaa. Toisaalta ensi syksylle osuvat ensimmäiset ylioppilaskirjoitukset, joten saas nähdä kuinka käy. Klassikkoja toivon lukevani myös, samoin kuin oman hyllyn lukemattomia. Ehkäpä voisin lukea jonkun kirjasarjan uudestaankin. Eräs potentiaalinen ehdokas on jo mielessä, mutta katsotaan sitä sitten myöhemmin. 

Onko teillä jotain lukutavoitteita ensi vuodelle?