Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rajaton. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rajaton. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 24. joulukuuta 2025

Joulukalenteri 2025: 24. luukku

Tervetuloa vuoden 2025 joulukalenteriin! 
 
Tämän vuoden joulukalenterista paljastuu joululauluja. Olen suuri joululaulujen ystävä, joten olen aina todella iloinen, kun tämä sesonki koittaa. Tässä kalenterissa esittelen lempparijoululaulujani. Joukossa on varmasti kaikille tuttuja lauluja, mutta kenties myös joitain vähän harvainaisempia kappaleita. Biisit eivät ole missään sen kummemmassa järjestyksessä, suosikkejani ne kaikki ovat yhtä lailla. Biisien lisäksi tarjoan pienet perustelut siitä, miksi tykkään juuri se laulu on suosikkieni joukossa. 
 
Tämä on joulukalenterin viimeinen luukku. 
 
***
 
24. luukku: Rajaton: Kuninkaat kulkevat, katsokaa! 
 
 
Vaikka tässä kalenterissa on ollut tähän mennessä 23 suosikkijoululauluani, niidenkin joukossa on sellaisia, jotka ovat erityisten suosikkien listalla. Eräs tällainen laulu on Rajattoman toiselta joululevyltä löytyvä Kuninkaat kulkevat, katsokaa! Tämä on yksinkertaisesti mieletön biisi. Tunnelma on hieno ja tarina eeppinen, ja lauluyhtyeen äänet tekevät tarinasta aivan erityisen kiehtovan. Tämä on myös ensimmäinen konteksti, jossa olen törmännyt legendaan neljännestä kuninkaasta, joka eksyy matkallaan. Yksi hienoimmasta joululauluista koskaan! 
 
Tähän päättyy vuoden 2025 joulukalenteri. Mikäli joku haluaa palata joulukalenterin tunnelmiin, koostin biiseistä soittolistan Spotifyhyn, sen voi kuunnella tästä alta. Listalta puuttuu vain Kate Bushin December will be magic again, jota ei löydy Spotifysta. 
 
 
Hyvää joulua tai muuta valitsemaanne talvista juhlaa kaikille❤ Muistakaa levätä!  

tiistai 23. joulukuuta 2025

Joulukalenteri 2025: 23. luukku

Tervetuloa vuoden 2025 joulukalenteriin! 
 
Tämän vuoden joulukalenterista paljastuu joululauluja. Olen suuri joululaulujen ystävä, joten olen aina todella iloinen, kun tämä sesonki koittaa. Tässä kalenterissa esittelen lempparijoululaulujani. Joukossa on varmasti kaikille tuttuja lauluja, mutta kenties myös joitain vähän harvainaisempia kappaleita. Biisit eivät ole missään sen kummemmassa järjestyksessä, suosikkejani ne kaikki ovat yhtä lailla. Biisien lisäksi tarjoan pienet perustelut siitä, miksi tykkään juuri se laulu on suosikkieni joukossa. 
 
Luukku aukeaa joka päivä. 
 
***
 
23. luukku: Rajaton: Talventyttö ajaa Suomen läpi 
 
 
Siihen nähden, että tämä Rajattoman kolmas joululevy on vähiten suosikkini, se on ollut kalenterissa jo aika paljon esillä :D Varsin menevä kappaleen on sanoittanut Marja-Leena Mikkola, mikä selvisi minulle vasta viime jouluna. Tämä kappale on kalenterissa juuri tänään siksi, että tämä on viimeinen työpäivä, ja iltapäivällä lompsauttelen lomille ja lähden kotikotiin (joskin rehellisyyden nimissä on sanottava, että ihan koko Suomen läpi en aja, vain maakuntarajan yli :D). Odotan joululomaa todella paljon, tulee tarpeeseen! 

sunnuntai 14. joulukuuta 2025

Joulukalenteri 2025: 14. luukku

 Tervetuloa vuoden 2025 joulukalenteriin! 
 
Tämän vuoden joulukalenterista paljastuu joululauluja. Olen suuri joululaulujen ystävä, joten olen aina todella iloinen, kun tämä sesonki koittaa. Tässä kalenterissa esittelen lempparijoululaulujani. Joukossa on varmasti kaikille tuttuja lauluja, mutta kenties myös joitain vähän harvainaisempia kappaleita. Biisit eivät ole missään sen kummemmassa järjestyksessä, suosikkejani ne kaikki ovat yhtä lailla. Biisien lisäksi tarjoan pienet perustelut siitä, miksi tykkään juuri se laulu on suosikkieni joukossa. 
 
Luukku aukeaa joka päivä.
 
***

14. luukku: Rajaton: Jouluinen lumi
 
 
Rajattoman kolmas joululevy Ja niin on taasen joulu ei ole Rajattoman joululevyistä suosikkini, mutta silläkin on muutamia ihastuttavia lauluja. Yksi niistä on L. Onervan tekstiin sävelletty Jouluinen lumi. Sen sanoma on kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että surunkin keskellä maahan satava lumi on puhdasta, helpottavaa ja lempeää. Ihmisenä, jonka mielentilaan lumi vaikuttaa todella voimakkaasti, tämä puhuttelee kovasti. 

sunnuntai 7. joulukuuta 2025

Joulukalenteri 2025: 7. luukku

Tervetuloa vuoden 2025 joulukalenteriin! 
 
Tämän vuoden joulukalenterista paljastuu joululauluja. Olen suuri joululaulujen ystävä, joten olen aina todella iloinen, kun tämä sesonki koittaa. Tässä kalenterissa esittelen lempparijoululaulujani. Joukossa on varmasti kaikille tuttuja lauluja, mutta kenties myös joitain vähän harvainaisempia kappaleita. Biisit eivät ole missään sen kummemmassa järjestyksessä, suosikkejani ne kaikki ovat yhtä lailla. Biisien lisäksi tarjoan pienet perustelut siitä, miksi tykkään juuri se laulu on suosikkieni joukossa. 
 
Luukku aukeaa joka päivä.
 
***
 
7. luukku: Rajaton: Arkihuolesi kaikki heitä 
 
 
Rakastan tätä laulua. Pidän monista vanhoista klassikkojoululauluista, mutta jostain itsellenikin vieraasta syystä juuri Arkihuolesi kaikki heitä on erityisesti sydäntäni lähellä. Sen juhlallinen tunnelma virittelee omankin mielen juhlaan, jättämään murheet taakse ja keskittymään olennaiseen, eli hiljentymiseen, lepoon ja läheisten kanssa olemiseen. Rakastan myös tämän kappaleen laulamista erityisen paljon, ja olenkin aina tosi onnellinen, jos esimerkiksi Kauneimmissa joululauluissa pääsee luikauttamaan tämän. 

tiistai 2. joulukuuta 2025

Joulukalenteri 2025: 2. luukku

Tervetuloa vuoden 2025 joulukalenteriin! 
 
Tämän vuoden joulukalenterista paljastuu joululauluja. Olen suuri joululaulujen ystävä, joten olen aina todella iloinen, kun tämä sesonki koittaa. Tässä kalenterissa esittelen lempparijoululaulujani. Joukossa on varmasti kaikille tuttuja lauluja, mutta kenties myös joitain vähän harvainaisempia kappaleita. Biisit eivät ole missään sen kummemmassa järjestyksessä, suosikkejani ne kaikki ovat yhtä lailla. Biisien lisäksi tarjoan pienet perustelut siitä, miksi tykkään juuri se laulu on suosikkieni joukossa. 
 
Luukku aukeaa joka päivä. 
 
***
 
2. luukku: Rajaton: Joululaulu
 
 
Voin varoittaa jo etukäteen, että Rajaton on kalenterissani erittäin voimakkaasti edustettuna :D Rajattoman Joululaulu on varsinainen jouluklassikko, joka on kuulunut omaan jouluuni jo lapsesta alkaen. Melodia on kaunis, ja sanoissa on lämpöä. Pidän myös siitä, miten joulu on tekstissä personifikoitu: se tuo juhlan jotenkin paljon lähemmäksi kuulijaa. 

torstai 17. lokakuuta 2024

10 syyslevyä

En ole varmaankaan ainoa, joka assosioi helposti musiikkia joihinkin tiettyihin hetkiin elämässä. Jotkut biisit tuovat mieleen jonkin tarkan hetken, mutta toisissa mielleyhtymät ovat laajempia. Monilla on varmasti biisejä ja levyjä, joita tekee mieli kuunnella johonkin tiettyyn vuodenaikaan. Yhtenä päivänä mietin, mitä "syksylevyjä" en ole vielä tänä vuonna kerinnyt kuunnella, ja siitä tuli idea kirjoittaa niistä blogiinkin.
 
Monet listani levyistä liittyy mielessäni syksyyn lähinnä siksi, että olen kuunnellut niitä syksyisin, mutta välillä niiden biiseissäkin on jotain syksyistä, kuten tulevista esittelyistä huomaa. Esittelen levyt alkuperäisessä ilmestymisjärjestyksessä. 

The Beatles: Abbey road
 
 
The Beatlesin viimeisenä äänitetty albumi on lyhyesti sanottuna mestariteos. Kun 11-vuotiaana hullaannuin Beatlesiin, rupesin ensiksi koluamaan niitä levyjä, jotka kotikodin levyhyllystä löytyi. Abbey roadia kuuntelin siis viidennen luokan syksyllä, ja itse asiassa se on alun perinkin ilmestynyt syyskuussa 1969. Vaikka levyllä onkin ultimaattinen kevätlaulu Here comes the sun, levyn tunnelma on vähän raskaampi ja jo 70-luvun rokkitunnelmiin kallistuva. Siksi se sopii mielestäni hyvin syksyyn, alkusyksyn kirpeisiin mutta yhä aurinkoisiin päiviin. Biisinäytteeksi valikoitui Something, jonka musiikkivideossakin on kivan syksyinen tunnelma.
 
Hector: Nostalgia 

 
Hectorin debyyttialbumi on syyslevy mm. siitä yksinkertaisesta syystä, että sillä on Syyskuu-niminen kappale. Tämä ei ole kuitenkaan ainoa syy siihen, miksi syksyisin pitää kuunnella Nostalgiaa. Vaikka sille mahtuukin söpö ja huoleton kesäkappale Heinäpellolla (myös Sadepäivälaulu on mielestäni jotenkin kesäinen), yleistunnelma on haikea ja kaihoisa. On surua lapsuuden loppumisesta, lauluja lähtemisestä ja poissaolosta, sekä kaiken kruunaavaa katkeransuloista nostalgiaa. Tämä on ehdottomasti albumi, jota täytyy kuunnella kynttilöiden valossa pimenevinä iltoina.

ABBA: The Visitors
 

The Visitors on ABBAn kasarein levy. Sen tunnelma on kylmä ja etäinen, eikä ole mikään ihme, että kahden eronneen pariskunnan bändi hajosi sen ilmestymisen jälkeen. Kun kuuntelen tätä levyä, mieleeni tulee viimaiset syyspäivät ja sade ikkunan takana. Viileä, levoton ja surullinen tunnelma osuu ja uppoaa, sillä vaikka itse syksystä ihan pidänkin, liittyy siihen aina jotenkin surumielisiä ja haikeita tunnelmia, sellaisiakin, joita on vaikeaa sanoittaa. Slipping through my fingers on hyvä esimerkki tästä ja sopii koulun alun tunnelmiin, alkaahan se tilanteeesta, jossa puhuja katsoo kouluun lähtevää tytärtään. Itselleni tämä osui kaikkein voimakkaimmin silloin, kun olin juuri aloittanut yliopisto-opinnot ja muuttanut uuteen kaupunkiin. Edelleen syksyisin tulee ajateltua ajan kulumista ehkä enemmän kuin muulloin, joten senkin puolesta tämä on syysbiisi.

Kaija Koo: Tuulten viemää
 

Syksyllä 2019 perheeni oli löytänyt Tuulten viemää -cdn kirpparilta ja ostanut sen minulle. Se syksy kuluikin sitten lähinnä tätä levyä kuunnellen :D Pehmeä ysärisyntikkatunnelma kietoo syleilyynsä, ja levyn kuunteleminen tuntuukin siltä, kuin kääriytyisi vilttiin. Levyssä on jotain todella lohdullista, silloinkin, kun laulut kertovat haikeita ja surumielisiä tarinoita. Kylmä ilman sua tuo mieleeni vanhan pikkuyksiöni, jossa oli syksyisin ja talvisin aivan kamalan kylmä, eikä sinne monta ihmistä olisikaan mahtunut :D

Miljoonasade: Käärmeenkantaja
 

Miljoonasade oli koronavuosieni lohtubändi, ja Käärmeenkantajaa kuuntelin paljon syksyllä 2021. Varsinainen lohtulevy Käärmeenkantaja ei kyllä todellakaan ole, sillä sen biisit ovat äärimmäisen synkkiä ja tarinat jopa absurdin kamalia. Siksi se sopiikin sellaisiin hetkiin, kun marraskuun pimeys vain jatkuu ja jatkuu, ja maailma tuntuu toivottomalta paikalta. Silti synkkyydestä huolimatta Käärmeenkantajassa on yllättäviä valonpilkahduksia. Esimerkiksi varsin tuskaisessa Pitkä piikissä todetaan vähän ihmetellen, että surusta huolimatta ei kuoltukaan.

Scandinavian music group: Baabel
 

Smg:n Baabel ilmestyi, kun olin lukion ensimmäisellä luokalla. Edellinen albumi Terminal 2 ei ole mikään lempparini, vaikka olenkin oppinut siitä vähän enemmän vuosien mittaan pitämään. Baabel on kuitenkin huippu, tanssittava ja puhutteleva levy. Sekä Baabel että Terminal 2 vie kuuntelijansa dystooppisiin tunnelmiin, mutta Baabel on mielestäni post-apokalyptisempi kuin edeltäjänsä. Mielikuvissani nimibiisi kertoo raunioiden keskelle kohonneesta tanssiklubista: ulkona on tuhotunut maailma, siksi nyt täytyy tanssia. Baabel sijoittuu mielessäni hyvin tummasävyiseen, neonvalojen värjäämään kaupunkiin, jossa aurinko ei paista ja vettä sataa jatkuvasti. Siksi se on syyslevy parhaasta päästä, varsinkin, jos syksyään viettää kaupungissa.

Rajaton: Salaisuus
 
 
Kun kuuntelen Rajattoman Salaisuutta, kiidän muistoissani lapsuudenkotiini ja omaan huoneeseeni ja näen itseni istumassa sängyllä ja lukemassa koeviikon kokeisiin. Tämä on minulle syksylevy oikeastaan lähinnä siksi, että olen kuunnellut sitä syksyllä. Mutta eipä sitä aina sen kummempaa aasinsiltaa edes tarvita. Lokakuu tosin lienee aika itseselitteinen biisivalinta tältä levyltä.
 
Behm: Draaman kaari viehättää 
 
 
Myös Draaman kaari viehättää assosioituu korona-aikaan: singlet julkaistiin juuri ennen eristyksen alkamista ja levy syksyllä. Täytyy myöntää, ettei tähän levyyn tee heti mieli palata, sillä monet biisit linkittyvät niin vahvasti korona-ahdistukseen. Hyviä biisejä siinä silti on, ja onhan se muisto omanlaisestaan syksystä.
 
Nupu: Valheet, tupakka ja reivit 
 
 
Eräs ystäväni vinkkasi minulle Nupun ensimmäisen levyn, ja ihastuin siihen ikihyviksi. Valheet, tupakka ja reivit ei ole ollut minulle koskaan kesälevy, mutta sitä kuunnellessa tuntuu, että muistelisi kesää syksyn synkkyydessä. Kuunnellessa syntyy outo nostalginen tunne tilanteisiin, joita ei ole koskaan kokenutkaan. Varsin tanssittavalla levyllä on hieman samaa tunnelmaa kuin Baabelissa: juhlitaan ja tanssitaan, vaikka tuho odottaisi nurkan takana. Pidän erityisesti myös siitä, miten biisien tarinat keskittyvät ystävyyteen. Rakastuminen, ihastuminen ja sydänsurutkin kyllä mainitaan, mutta monessa kohdassa ystävyys nousee tärkeäksi voimavaraksi.
 
Vilma Jää: Kosto 
 

Viime syksynä ilmestynyt Kosto kuului erottamattomasti viime syksyni soundtrackiin. Vilma Jään henkilökohtaisista traumoista kummunnut levy on äärimmäisen synkkä. Siinä on paljon julmuutta ja kauheuksia, väkivaltaa ja kostonhalua. Jotenkin sen tumma tunnelma sopii syksyyn: albumikokonaisuus tuntuu liian synkältä kevääseen ja kesään, vaikka eipä levyn teemat sinänsä vuodenaikaa katso. Henkilökohtaisten kipujen lisäksi biisit käsittelevät yhteiskunnallisiakin aiheita: naisvihan lisäksi puhutaan esimerkiksi ilmastonmuutoksesta, kun Jäistä neitiä pyydetään tuomaan kylmyyttä palaville alueille. On albumilla kuitenkin vähän valoakin: esimerkiksi päätösraita Surulintu on todella lohdullinen ja lempeä.

Heh, synkkyys ja tuskaisuus näyttää toistuvan teemoissa :D Mutta sellaista syksy on, ja ainakin itse viihdyn tässä tunnelmassa. Mitä sinä kuuntelet syksyisin?

torstai 23. tammikuuta 2020

Joulukuun luetut 2019

Joulukuussa 2019 luin kuusi kirjaa (2163 sivua, 15 h 31 min), joista kaksi oli spefiä, yksi nonfictionia ja yksi äänikirja.

Favorite, Eileen: Sankarittaret 308 s.
Moyes, Jojo: Parillisia ja parittomia 15 h 31 min
Niffenegger, Audrey: Aikamatkustajan vaimo 652 s.
Lindgren, Astrid & Schwardt, Sara: "Kätken kirjeesi patjani alle": kirjeenvaihto 1971-2002 203 s.
St. Aubyn, Edward: Loistava menneisyys (Patrick Melrose #1-3) 456 s.
Linna, Väinö: Täällä Pohjantähden alla 3 544 s.

kotimaisia: 1
käännöskirjoja: 5
omasta hyllystä: 2
kirjastosta: 3
muualta: 1

Sankarittaret on kirja, jonka bongasin Risingshadow'sta joskus yläasteen alkupuolella. Kirjan takakansi houkutteli jo silloin lupaamalla klassisen kirjallisuuden sankarittarien kohtaamista nykymaailman kanssa. Bongasin kirjan syksyllä kirjastosta ja lainasin sen odottaen kepeää ja hauskaa luettavaa. Sankarittaret oli kuitenkin jotain aivan muuta kuin kuvittelin. Toki se kertoo myös Scarlett O'Haran, Anna Kareninan ja kumppaneiden kohtaamisesta, mutta suurin juonikuvio on päähenkilö Pennyn kasvutarina, ja sankarittaret ovat lopulta melko pienessä sivuosassa, vaikka heidän olemassaolonsa potkaiseekin juonen liikkeelle (monessa mielessä). Juoni ottaa melko villin mutkan vähän ennen puoliväliä, kun päädytään mielisairaalaan. Tässä vaiheessa olin jo melko hämmentynyt siitä, että kirja oli jotain aivan muuta kuin takakansi lupasi. Tavallaan pidin siitä, että juoni meni yllättävään suuntaan, mutta tämä mutka ei mielestäni palvellut tarinaa, ja tapahtumat etenevät liian nopeasti. Tilannetta yritettiin hieman pelastaa lopun takaumalla, joka toi suhteellisen mielenkiintoisen lisän tarinaan, mutta loppu tuntui kokonaisuudessaan melko hätäillyltä. Petyin tähän kirjaan todella pahasti, vaikka ei se sysihuono ollutkaan. 

Parillisia ja parittomia olisi tuskin päätynyt luettavakseni, ellei Helmet-haasteeseen olisi tarvittu tuntemattoman henkilön lukema kirja. Syksyllä junassa bongasin eräältä kanssamatkustajalta tämän kirjan, joten kirjan Bookbeatista löydettyäni päädyin lukemaan (tai kuuntelemaan) ensimmäistä kertaa Jojo Moyesin kirjan. En tiedä, kuinka samanlainen Parillisia ja parittomia on verrattuna muihin Moyesin romaaneihin, mutta sen perusteella minulla ei ole intoa tarttua niihin. Henkilöt eivät olleet mielestäni erityisen kiinnostavia, eikä minua kiinnostanut, saavuttavatko he tavoitteensa. Vaikka juoni ottaakin mutkia ja käänteitä, jotka ovat toisinaan yllättäviäkin, loppuratkaisu on melko nopeasti pääteltävissä. Myös kirjoitustyyli oli jotenkin kiusallinen, ja tuntui vähän turhalta esimerkiksi korostaa monta kertaa lyhyen ajan sisään sitä, kuinka hyvää seksiä eräällä pariskunnalla oli ollut. Toisinaan kirja onnistui viihdyttämään ihan hyvin tiskaus- ja siivoushetkiäni, mutta suurimman osan ajasta olisi tehnyt mieli lyödä päätä seinään. Saa nähdä, annanko Moyesille vielä toisen mahdollisuuden joskus tulevaisuudessa. 

Aikamatkustajan vaimo on toinen kirja, jonka olen halunnut lukea jo pitkään, mutta tähän en tosiaankaan pettynyt. Vaikka järkälemäinen tiiliskivi hiukan pelotti aluksi, se imaisi nopeasti mukaansa. Henry on kirjastonhoitaja, joka kärsii aikamatkailusta: hän saattaa millä hetkellä hyvänsä siirtyä ajasta toiseen, eikä tiedä, kuinka kauan kestää, ennen kuin hän palaa omaan aikaansa. Eräällä tällaisella matkalla hän tapaa vaimonsa Claren pienenä tyttönä. Henry ja Clare yrittävät elää mahdollisimman normaalia elämää Henryn ongelmasta huolimatta. Kirja on todella koukuttava: monena iltana "muutaman sivun iltasatu" päätyi siihen, että havahduin aamukolmelta siihen, että seitsemän tunnin päästä olisi pitänyt olla luennolla, mutta kirjaa ei olisi malttanut laittaa pois. Aikamatkustajan vaimo on kirja, jota ajattelin todella paljon myös silloin, kun en kirjaa lukenut, mikä on ain. Se raastoi ja repi rikki, vaikka loppu ei olekaan täysin toivoton, tai täysin onnellinen. Aikamatkustustarinoissa usein ongelmana on juonen sekavuus, mutta Aikamatkustajan vaimo onnistuu olemaan suhteellisen selkeä, eikä laita aivoja ainakaan pahasti solmuun. Yksi parhaista kirjoista, jonka vuonna 2019 luin. Kirjan nimi tosin häiritsi minua melko paljon. Miksi Claren hahmo täytyy typistää vain persoonattomaksi vaimoksi, kun Henry saa kuitenkin kunnon tittelin? Toki Claren ja Henryn rakkaustarina on kirjan ydin, ajatus siitä, että Clare odottaa Henryä saapuvaksi lähes koko elämänsä, mutta silti kirjan nimi jotenkin ärsyttää. 

Joululomalle kotiin tullessani löysin siskoni kirjastolainapinosta Astrid Lindgrenin ja Sara Schwardtin kirjekokoelman Kätken kirjeesi patjani alle, jonka luin hänen suosituksestaan. Kirjeenvaihto on todella mielenkiintoinen jo ajatuksena. Astrid Lindgren sai satoja kirjeitä lapsilta ympäri maailmaa, ja hän pyrki vastaamaan kaikkiin, mutta ei ryhtynyt kirjeenvaihtoon kenenkään kanssa pyynnöistä huolimatta. Kun teini-ikäinen Sara kirjoitti hänelle hyvin kärkkään kirjeen, jossa enemmänkin käski kuin pyysi Lindgreniä hankkimaan hänelle elokuvaroolin ja haukkui Lindgrenin omiin kirjoihin pohjautuvien elokuvien lapsinäyttelijät lyttyyn, alkoi heidän välillään kirjeenvaihto, joka kesti 1970-luvun alusta 2000-luvun alkuun. Sara potee vaikeaa teini-ikää, ongelmat koulun ja vanhempien kanssa ovat todellisia, mutta hänellä on maailmankuulu kirjailija salaisena kirjeystävänä, ja kirjeistä näkee selvästi, kuinka tärkeää Saralle on kirjoittaa Astridille. Astrid itsekin on selvästi kiinnostunut Saran elämästä ja kuulumisista ja esimerkiksi pyytää Saraa lupaamaan, ettei tupakoisi ennen aikuisuutta, ja että tämä puhuisi isoäidilleen vaikeuksistaan. Kirjeenvaihtoa on kiinnostavaa lukea: Sara ei sensuroi itseään juuri missään vaiheessa, ja Astrid on ymmärtäväinen, mutta tarpeeksi tiukka, että osaa sanoa Saralle suoraan, milloin tämä on mennyt liian pitkälle. Voin vain kuvitella, kuinka tärkeä osa Saran nuoruutta tämä kirjeenvaihto on ollut. Mielenkiintoinen asia Saran ja Astridin kirjeenvaihdossa on se, että he eivät koskaan tavanneet toisiaan. Jäin pohtimaan, millainen kohtaaminen olisi mahdollisesti ollut. Olisiko ystävyys syventynyt entisestään, vai olisiko kumpikin osapuoli joutunut pettymään? 

Kesällä katsoin tapojeni vastaisesti Patrick Melrose -tv-sarjan, enkä lukenut sen pohjana olevia kirjoja ensiksi. Oikeastaan ainoa motivaationi katsoa sarja oli pääroolia esittävä Benedict Cumberbatch, mutta koukutuinkin synkkään sarjaan nopeasti. Turun kirjamessuilta ostin itselleni sarjan suomalaiset yhteisniteet (harvinaisen hyvännäköiset leffakannet, muuten!), ja joululomalla luin ensimmäisen kirjan Loistava menneisyys, johon sisältyy sarjan kolme ensimmäistä osaa: Mitäs pienistä, Ikävä juttu ja Toivon mukaan. Kirjassa uidaan hyvin syvissä vesissä: ensimmäisessä osassa käy selväksi, miten Patrickin isä käyttää poikaansa seksuaalisesti hyväksi, eikä alkoholisoitunut ja miehelleen alistunut äiti pysty auttamaan. Toisessa osassa seikkaillaan Patrickin huumehuuruisessa nuoruudessa New Yorkissa, ja kolmas osa läpileikkaa edellisiäkin osia vahvemmin brittiläisen yläluokan läpimätää tekopyhyyttä ja teeskentelyä. Kirjojen huumorikin on pikimustaa, eikä onnellisia hetkiä henkilöiden elämässä juuri näy. Ne ovat kuitenkin sujuvaa, lähes ahmittavaa luettavaa: St.Aubynin kieli (ja Markus Päkkilän käännös) on kiehtovaa ja herkullista. En voinut olla vertailematta sarjan kolmea ensimmäistä jaksoa kirjaan. Jos olisin lukenut tämän jo aiemmin, olisi tämä melko varmasti ollut viimevuotisessa joulukalenterissa, sillä adaptaatio on äärimmäisen onnistunut. Se tavoittaa romaanien synkeän mutta ironisen tunnelman hyvin. Toki esimerkiksi sivuhahmot ovat paljon syvempiä kirjassa, ja varsinkin Toivon mukaan keskittyy hyvin pitkälti heihin. Tähän liittyy myös huomioni sarjan kolmesta ensimmäisestä osasta: siihen nähden, että koko sarja on nimetty Patrick Melrosen mukaan, hän on keskimmäistä osaa lukuun ottamatta itse melko pienessä roolissa ainakin näin sarjan alkupuolella, sillä ensimmäinen osa keskittyy enemmän hänen vanhempiinsa ja heidän ystäväpiiriinsä (jos heitä nyt voi ystäviksi kutsua), ja kolmas osa seurapiirijuhlien vieraisiin. Kun Patrick on selkeästi päähenkilö tv-sarjassa, yllätyin tästä todella paljon. Hän tuntuu melkein kuin sivuhenkilöltä omassa kirjassaan. Toinen mielenkiintoinen ero kirjojen ja sarjan välillä on se, että sarjan ensimmäinen osa pohjautuu kirjaan Ikävä juttu ja vasta toinen osa kirjasarjan aloittavaan, jolloin se toimii takaumana eikä tarinan alkuna. Mielestäni molemmat ratkaisut toimivat, enkä äkkiseltään osaa sanoa, kumpi niistä on parempi. Loistava menneisyys ei ollut erityisen hilpeää joululukemista, mutta viihdyin sen parissa todella hyvin ja odotan innolla sitä, että pääsen sarjan viimeisten osien pariin. 

Vuoden ja vuosikymmenen viimeiseksi kirjaksi jäi Täällä Pohjantähden alla -trilogian viimeinen osa. Koin olevani tarpeeksi toipunut kakkososan sisällissotakuvauksista, joten tartuin viimeiseen kirjaan innoissani. Vaikka viimeistä osaa olen usein kuullut sanottavan sarjan heikommaksi lenkiksi, olin mukana jälleen Pentinkulman tutuissa paikoissa välittömästi ja tunteella. Toki kirjan loppupuoli tuntui vähän kiirehdityltä, mutta muuten tämä oli mielestäni aivan edeltäjiensä tasoinen. Sisällissota on ohi, mutta Pentinkulman (kuten oikeastaan koko Suomen) toipumisessa menee pitkän aikaa. Vanhat kaunat ovat yhä olemassa, eikä asiaa mitenkään helpota kylään saapuva uusi opettaja Rautajärvi, joka on Lapuan liikkeen intohimoinen kannattaja. En muista edellisten osien kanssa kokeneeni lukiessani yhtä suurta kiukkua kuin kolmannen osan kanssa. Surua ja turhautumista kylläkin, mutta kolmas osa tarjosi useita hetkiä, jolloin olin valmis viskaamaan kirjan seinään. Eniten turhautti se, että vaikka aikaa tämän kirjan kuvaamasta ajasta on lähes 100 vuotta, tietynlainen lapsellinen jääräpäisyys omista kannoistaan ja muiden osapuolten huomioimatta jättäminen on edelleen arkipäiväistä. Tämän lisäksi kiukuttelin itkua tuhertaen sitä, miksi Linnalla oli pakkomielle tappaa Koskelan väkeä niin kovalla kädellä. Hetken jo toivoin, että Vilho Koskela, suosikkihahmoni Tuntemattomassa sotilaassa, olisi sittenkin jäänyt henkiin, mutta jouduin kärsimään saman tuskan uudelleen kuin Tuntsikkaa lukiessani. Täällä Pohjantähden alla on kokonaisuus, mutta jokainen yksittäinen osa tuntuu kuitenkin tarkkaan mietityiltä. Trilogia ei suotta ole klassikko, ja olenkin valmis allekirjoittamaan väitteen, että jokaisen suomalaisen pitäisi lukea se edes kerran elämässään. Mitä parahultaisin päätös lukuvuodelle ja -vuosikymmenelle! 


*********

Joulukuun Helmet-lukuhaasteeseen luetut kirjat: 

26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan: Parillisia ja parittomia
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan: Loistava menneisyys (tässä tapauksessa tosin kyseessä on tv-sarja)

Joulukuusta on kulunut jo melko pitkä aika, mutta sen alku oli melko stressaavaa aikaa. Minulla oli opiskelujen puolesta aika rankka loppuvuosi, ja palautettavat tehtävät ja virkamiesruotsin kokeet veivät todella paljon aikaa ja energiaa. Myös kuun alussa ollut kuorokonsertti stressasi hyvin paljon, sillä ohjelmisto osoittautuikin yllättävän vaikeaksi, ja kenraaliharjoituksetkin tuntuivat menneen niin penkin alle, että melkein itketti. Konsertti kuitenkin sujui hämmästyttävän hyvin kaikkiin vastoinkäymisiin nähden! Muita kivoja juttuja joulukuussa oli ainejärjestön pikkujoulut, Kauneimmat joululaulut, puurojuhla ystävän kanssa, joululoma (vaikka matka kotikotiin oli oman aikataulusössimisen ja lumimyrskyn vuoksi melkoinen seikkailu, ja astuin kotiovesta sisään viisi tuntia myöhemmin kuin oli alun perin tarkoitus kuljettuani sitä ennen viimeiset parisataa kilometriä VR:n piikkiin taksilla) ja itse joulun vietto ja juhlinta. Näin kotikotona lomaillessani monia sellaisia ihmisiä, joita en ollut nähnyt moneen kuukauteen, se oli erittäin ihanaa. Loma tuli todella tarpeeseen!



Kuukauden biisi on Rajattoman Aattoyö. Rajaton julkaisi kolmannen joululevynsä, ja vaikka se ei yllä mielestäni kahden ensimmäisen tasolle, Aattoyö on kuitenkin todella kaunis biisi, joka tavoittaa mielestäni sen tietyn kaihoisuuden, joka minut toisinaan joulun aikaan valtaa.

Tarmoa tammikuuhunne, onhan sitä vielä muutama viikko jäljellä!

tiistai 18. joulukuuta 2018

Joulukalenteri 2018: 18. luukku

Tervetuloa Lasisipulissa-blogin vuoden 2018 joulukalenterin pariin!

Tänä vuonna jaan kalenterissa paloja Dystopiavampyyriromanssi-työnimellä kulkevan käsikirjoituksen soittolistalta. Tunnelma ei tosin ole järin jouluinen, mutta ehkä tämä on hyvä vaihtoehto heille, joilta joulumusiikki tursuaa ulos korvista. Toivottavasti viihdytte!

Luukku aukeaa joka toinen päivä.


18. luukku: Rajaton: Olen unohtanut kaiken


"Ilme hänen kasvoillaan oli hämmentyneen kohtelias. 
– Olemmeko me tavanneet joskus?"

Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä. 

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Camp NaNoWriMo -päivitys 2

Sanoja 5447, liuskoja 17, lukuja neljä ja risat. (Ihan kuin kahdella jälkimmäisellä muka olisi mitään väliä...)

Kuuluu väsymystä ja koeviikkostressiä. Tarina polttelee ja on ajatuksissa melkein koko ajan, mutta hoidan kokeet pois alta ennen kuin alan kirjoittaa. Ensin työ, sitten hupi (sanoo Celestine, kaivaa esin ukulelen ja vaihtaa psykologian kirjan sointututoriaaleihin). Onneksi kävelymatkat bussipysäkille ja takaisin tarjoavat hengähdystaukoja puurtamisesta, jolloin voi ajatella kaikessa rauhassa jotain ihan muuta kuin ruotsin prepositioita tai persoonallisuuden tutkimusmenetelmiä. Ainoa positiivinen asia koeviikossa on sen tuoma vapaapäivä, mikä tarkoittaa viiden päivän pääsiäislomaa. Arvatkaapa huviksenne, mitä mahdan silloin tehdä ;) 

Yksi ongelma kirjoitusajan puutteen lisäksi on se, että P:n soittolista on ikävän vajaa. Lisäksi se keskittyy enemmän kahden henkilön suhteeseen, joka ei ole pääosassa. Vaikka tämä suhde vaikuttaakin taustalla kaikessa, mitä toinen päähenkilöistä tekee, tarinan fokus ei ole siinä. Toisen päähenkilön elämäntilanteeseen sopivat biisit ovat melko harvassa. Jos teillä lukijoilla on jotain sisaruudesta (mieluiten ei-biologisesta) kertovaa biisivinkkiä, niin ehdotuksia otetaan vastaan! P:n soittolistaa voi kuunnella Spotifysta, jonne pääsee vasemmasta sivupalkista. Myös muita sisältöön sopivia vinkkejä saa suositella! (Tekstiä lukematta tosin voi olla vaikea keksiä mitään, enkä tiedä, keksiikö sanoituksista kukaan yhtä varsin montaa kappaletta yhdistävää sanoitusteemaa, mutta jos jotain tulee mieleen, niin huikatkaa.) 


Loppuun vielä fun fact, jota kukaan ei tarvinnut: ajattelin ties kuinka kauan, että Rajattoman Surma liittyy vain toiseen päähenkilöön, mutta tajusin noin viikko sitten, että se sopii molempiin (joskin toiseen vain erittäin symbolisesti).