sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Meren toisella puolella, pääsykoestressiä ja kevätajatuksia

Olen ollut vähän hiljainen blogissa, vaikka siihen ei edes ole varsinaista syytä. Vietän nimittäin kaikki päivät kotona, ja päiväohjelmaani sisältyy lähinnä pääsykokeisiin lukemisen välttelyä. Nyt päätin kuktenkin tulla kertomaan kuulumiseni ennen kuun vaihdetta :D


Pidin ylioppilaskirjoitusten jälkeen kahden viikon ansaitun loman. Vaikka aluksi tuntuikin hassulta olla kotona ilman mitään velvollisuuksia, hämmennyksen jälkeen se alkoi olla hauskaa ja nautittavaa. Sain jopa aikaiseksi uudelleenjärjestää kirjahyllyäni! Ongelmana tässä "lomassa" oli vain se, että viime viikolla alkanut pääsykokeisiin luku ei nappaa yhtään, kun olen ehtinyt jo tottua rennompaan päivätahtiin. Pitää vain muistuttaa itseä siitä, että jos pääsen sisään yliopistoon, pääsen tästä kaupungista pois. Jospa se motivoisi lukemaan paremmin. Varsinaisia pääsykoekirjoja mihinkään hakukohteeseeni ei ole, joten olen lainannut kirjastosta vinon pinon aihetta koskevia kirjoja. Lisäksi luen lukiokirjoja ja kertauskirjaa. Yhteen kokeeseen on ilmoitettu aihealue, jota kaikki kokeen kysymykset koskevat. Alueen selvitessä teki mieli kirkua kauhusta, mutta onneksi kyseinen yliopisto ei ole ykkösvalintani :D 


Olin pari viikkoa sitten viikonlopun Tukholmassa, mistä kaikki tämän postauksen kuvat ovat. Siellä oli jo kunnolla kevät, lauantaina oli melkein jopa lämmin! Olin käynyt Tukholmassa viimeksi kymmenen vuotta sitten, joten ihastelin kaikkea näkemääni aivan kuin olisin nähnyt sen ensimmäistä kertaa. Matkakohteina oli mm. ABBA-museo, johon pääsyä olin odottanut suunnilleen siitä asti, kun kuulin, että sellainen perustetaan. (Voitte uskoa, miten katkera olin, kun perheeni kävi siellä ilman minua, kun olin rippileirillä metsän keskellä. Ehdin neljä vuotta kuunnella tarinoita sieltä ennen kuin itse pääsin paikalle :D) Museo oli paras ikinä. Olisi tehnyt mieli vain hyppiä ja pomppia, laulaa ääneen ja hihkua, mutta sain ainakin jotenkuten esitettyä arvokasta museovierasta. Toinen museo oli Keskiaikamuseo, jonne on ilmainen sisäänpääsy! Museossa opin mm. sen, että pyhä Yrjö on ruotsiksi nimeltään Göran. Saatoin hieman naurahtaa. Suosittelen molempia museoita lämpimästi. Kävimme myös Scifi- ja fantasiakirjakaupassa, jossa oli laskutavasta riippuen neljä tai kaksi ja kaksi puolikasta kerrosta. Oli kuin olisin päässyt taivaaseen: niin paljon kirjoja, lautapelejä, fanitavaraa... Päästelin epämääräisiä äännähdyksiä, kun näin maailman söpöimmät Studio Ghibli -astiat. Kaupasta löytyi Douglas Adamsin Dirk Gently's holistic detective agency, jota olen vuosikaudet metsästänyt, mutta löytänyt vain sarjan kakkososaa. Hotellihuoneessamme ei ollut ikkunaa, mutta huoneen telkkarista tuli sekä Ruotsin Vain elämää -versiointi, että naapurimaan versio Tähdet tähdet -ohjelmasta, joista jälkimmäistä juonsi ihana Petra Mede. (Ikkunattomuus ei haitannut kuin nukkumaan mennessä, jolloin tuntui, että oli joutunut sensorisen deprivaation kokeeseen.) Ruotsini oli "hieman" ruosteessa, mutta ymmärsin lähes kaiken, mitä minulle puhuttiin. Sain jopa sönkötettyä respassa kysymyksen busseista ja raitiovaunuista suhteellisen onnistuneesti. 
Ai että, miten ihana kaupunki Tukholma onkaan! 




Ihanaa oli myös se, että Tukholman jälkeen vietimme vielä pari tuntia Helsingissä, ennen kuin bussi takaisin kotiin lähti. Kaksi hienoa, suurta pääkaupunkia saman reissun aikana, ei hassumpaa! 



Lukeminen tökkii vähän, mikä ärsyttää. Kesken on kiinnostavia kirjoja, kuten tuolta sivupalkista voi huomata, mutta luettuani koko päivän vähän kuivakkoja kirjoja, ei minkään muun lukeminen innosta enää. Sen sijaan kirjoittamiseen ja editointiin olisi motivaatiota. JL:n kanssa fanityttöilen omille hahmoilleni (äärimmäisen noloa), mihin en ensimmäistä versiota kirjoittaessani pystynyt, sillä tiesin loppuratkaisun. Nyt hihittelen hölmönä hahmojen kohtauksille ja dialogille juuri siksi. P on meinannut saada minut itkemään useamman kerran parin viimeisen luvun aikana. Miksi olen niin julma lapsilleni? Hieman pelkään, että koko homma räjähtää käsiin: lukujen määrä on noussut valtavan suureksi ja sivuhahmoja on todella paljon. Editointikierroksilla joudun todennäköisesti murhaamaan melkoisen määrän darlingseja, minkä vuoksi itken verta jo etukäteen. Toivon saavani joko JL:n tai P:n valmiiksi kesän aikana, jotta voisin siirtyä seuraaviin projekteihin, mutta katsotaan, kuinka käy. 



Olisin hieman halunut osallistua CampNaNoWriMoon tänäkin vuonna, mutta arvasin jo etukäteen huhtikuun olevan vähän kiireinen kuukausi. Haaveilen hieman marraskuun isosta NaNosta, mutta saas nyt nähdä, miten käy. Vielä tässä vaiheessa on mahdotonta sanoa, millaista elämäni marraskuussa on: pyörinkö silloinkin täällä samassa paikassa, jossa 18 vuotta olen viettänyt, olenko kenties töissä vai vietänkö villiä opiskelijaelämää jossain toisessa kaupungissa, ja jos vietän, niin missä? Tulevaisuus tuntuu hurjalta. Kuukauden kuluttua tähän aikaan minulla on jäljellä enää yhdet pääsykokeet. Tavallaan se, että asiat ja aikataulut ovat todella auki, tuntuu stressaavalta ja ahdistavalta, mutta ehkä siitä pitäisi opetella nauttimaan. Aina ei tarvitse olla naimisissa kalenterinsa kanssa. 



Onneksi pääsykoestressin keskellä on projekteja kavereiden kanssa, joiden tiimoilta voidaan pitää neljä tuntia kestäviä palavereja ja tehdä hienoja excel-taulukoita. Onneksi on Ylpeys ja ennakkoluulo -tv-sarja, jonka katsomiseen voi hukuttaa murheensa, stressinsä ja harmituksen aiheet. Onneksi on mielikuvitusmaailmat, niin omat kuin toistenkin luomat, joihin voi sukeltaa ja sulkea pois ympäröivän maailman. Kevät saapuu, tiet ovat sulia, ja kohta pääsen toivottavasti jo käyttämään punaista vakosamettitakkia ja ABBA-museosta hankittua kissapaitaa. 



Mitä teidän kevätpäiviinne kuuluu? 

tiistai 3. huhtikuuta 2018

Maaliskuun luetut 2018

Maaliskuussa 2018 luin seitsemän kirjaa kirjaa (1945 sivua), joista yksi oli spefiä, yksi englanniksi luettu ja kaksi uusintoja.

Cline, Emma: Tytöt 297 s.
Wrede, Patricia C.: Lohikäärmeen etsintä (Lumotun metsän kronikat #2) 310 s. [U]
Saisio, Pirkko: Spuuki Spaidermän ja raju nonna 193 s.
Montgomery, L. M.: Annan unelmavuodet (Anna #3) 226 s. [U]
Nelson, Jandy: The sky is everywhere 313 s.
Goodall, Nigel: Benedict Cumberbatch – Henkilökuva 269 s.
Gardell, Jonas: Sairaus (Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin #2) 297 s.

kotimaisia: 1
käännöskirjoja: 5 (+1 englanniksi luettu)
omasta hyllystä: 3
kirjastosta: 3
muualta: 0

Jatkumo-lukuhaaste: 3 kirjaa (Trilogisti)

Emma Clinen Tytöt on näkynyt kirjablogeissa useasti ja se tarttuikin kirjastoreissulla mukaan. Kiinnostus kirjaan heräsi useasta syystä. Olen ensinäkin vuosikaudet pitänyt hippiestetiikasta, ja kirjan takakansi lupaa hippejä. Toisekseen kaikkien aikojen bändirakkauteni The Beatles kuuluu aikakauteen kuin nenä päähän. Lempilevyni kyseiseltä bändiltä on White album, joka tuli surullisenkuuluisaksi Charles Mansonin johtaman kultin raakojen murhien ansiosta. Kun kirja kuuleman mukaan perustui näihin tapahtumiin, pitihän se lukea. Luin kirjaa iltasatuna, mikä oli virhe: jo ensimmäisen luvun aikana ehdin pelätä, että minut murhataan sänkyyni heti, kun sammutan valot. Kirja kertoo teini-ikäisen Evien kesästä, jona hän tutustuu karismaattisen Russelin johtamaan kulttiin, kesästä, joka päätyy järkyttäviin tapahtumiin. Ajankuva tuntui todella aidolta, samoin kuin Evien hahmon käytös. Aitous teki kirjasta inhottavmman ja pelottavamman kuin osasin etukäteen kuvitella. En tietenkään ajatellut etukäteen, että murhista ja manipuloinnista kertova kirja olisi hilpeää ja kevyttä luettavaa, mutta jotkut kohtaukset aiheuttivat niin ikävän olon, ettei siitä päässyt helposti eroon. Tytöt on kuitenkin ajatuksia vahvasti herättelevä romaani, joka jättää vahvan jäljen. 

Luin Lumotun metsän kronikat ala-asteen loppupuolella ja ensimmäisen osan uudelleen lukion ensimmäisellä luokalla. Lohikäärmeen etsintää luin lähinnä bussimatkoilla kouluun ja kotiin, mikä oli mahdollisesti virhe, sillä monta kertaa meinasin hihitellä ääneen. Vaikka ensimmäinen osa on muistikuvieni mukaan parempi, ei tämäkään huono ole. Lumotun metsän kuningas Mendanbarin ja prinsessa Cimorenen välinen kemia on toimivaa ja heidän seikkailuistaan on ihanaa lukea. Lumotun metsän kronikat ovat todellista aivot narikkaan -fantasiaa: vauhdikasta ja hauskaa. Tässä osassa lempiasiani oli ehdottomasti kääpiö Herman, joka kärsii pienestä lapsiin liittyvästä ongelmasta. Hahmo oli harvoja asioita, joita edelliseltä lukukerralta muistin, mutta kohtaus, jossa hän esiintyy oli aivan yhtä hauska kuin muistelinkin. Toinen nauruntyrskähdyksiä aiheuttanut asia on Ilkeiden äitipuolien kerho, johin eräs setä yrittää kovasti päästä. Kehuista huolimatta eräs asia ärsytti minua erittäin paljon. Maagi Telemain puhuu hyvin mutkikkaasti, hankalaa sanastoa käyttäen. Vaikka edellisessä ja tässä osassa on näytetty, kuinka fiksu nainen Cimorene on, täytyy Mendanbarin selittää hänelle kaikki, mitä Telemain sanoo. Eikö tämän olisi voinut tehdä vaikkapa toisinpäin? Nyt ainakin tämä lukija koki kirjailijan unohtaneen, että Cimorenen on tarkoitus olla teräväpäinen, "vahva nainen". Kirjan viimeinen luku oli kuitenkin niin suloinen, että voin melkein antaa tuon anteeksi, mutta vain melkein. Pitää lukea vielä seuraavatkin osat uudelleen! 

Spuuki Spidermän ja raju nonna on kirja, jota minun oli tarkoitus aloittaa vähän ennen nukkumaanmenoa. Luinkin vahingossa koko kirjan yhdeltä istumalta. Pirkko Saisio kertoo lyhyissä merkinnöissään keskusteluistaan ja pienistä seikkailuistaan ensimmäisen lapsenlapsensa kanssa. Kirja on nopealukuinen ja koukuttava. Vaikka suurin osa kirjasta on kevyttä ja lämminhenkistä jutustelua, ei se kuitenkaan ole ihan aivoton. Nautin tämän pikkuisen kirjan lukemisesta todella paljon, mutta siitä on vaikea kirjoittaa. 

Kuten ennen syksynkin kirjoituksia, luin nytkin kirjoituksia edeltävänä iltana Montgomeryn Annaa, joka on tuttua ja turvallista, stressiä vähentävää kirjallisuutta. Tällä kertaa vuorossa oli lempiosani sarjasta, ihana Annan unelmavuodet, jossa Anna lähtee Vihervaarasta korkeakouluun Redmontiin. En tiedä, miksi tämä osa on ollut vuosikausia suosikkini. Ehkä opiskelijaelämän kuvaus, tietynlainen huolettomuus ennen myöhempien osien synkkiäkin sävyjä ja tietenkin romantiikka vetoavat lukijaan iästä riippumatta. Tällä lukukerralla huomasin kiinnittäväni huomiota enemmän opiskelumietteisiin ja muihin korkeakouluun liittyviin asioihin kuin ennen. Kai se johtuu elämäntilanteesta ;) Itkin kirjassa myös sellaisille kohtauksille, joille en muistanut itkeneeni aiemmin, esimerkiksi erään hahmon kuolemalle ja Dianan häille. Välillä lukiessa teki mieli ravistella Annaa, kun hän käyttäytyi typerästi, mutta onneksi tiesin, että kaikki kääntyy vielä hyväksi. Viimeinen luku Hester Grayn puutarhassa tekee minut niin onnelliseksi, että pelkästään sen ajatteleminen saa sydämen lyömään nopeammin. Annan unelmavuodet on valehtelematta yksi kirjahyllyni rakkaimmista kirjoista. 

Luin ennen vuodenvaihdetta Jandy Nelsonin I'll give you the sunin, joka oli ehdottomasti yksi viime vuoden mieleenpainuvimmista lukukokemuksesta. Omasta hyllystäni löytyi Nelsonin esikoisromaani, The sky is everywhere, jonka olin hankkinut Lontoon-matkaltamme vuonna 2015 (!). Enkun kirjoituksia ajatellen päätin lopultakin lukea tämän. Kirja ei mielestäni yltänyt I'll give you the sunin tasolle, mutta se ei missään nimessä ollut huono. Joitain samoja teemoja kirjoista löytyi: läheisen äkillinen menettäminen ja syyllisyys ovat suuressa roolissa molemmissa. Lennien hahmo on todella aito järkyttävän surun keskellä luoviessaan. Juoni eskaloituu suuntaan jos toiseen, lukija ehtii pelätä monia asioita ja matto vedetään alta useamman kerran. Lennien runot ovat kirjassa suuressa roolissa, mutta niihin liittyy myös eniten kirjassa häirinnyt asia. Ymmärrän, että Lennie kirjoittaa runojaan surutyönä, mutta hän puhuu tunteistaan ja niihin liittyvistä ihmisistä todella suoraan. Runojaan Lennie ripottelee ympäri kaupunkia. Ehkä Lennie ei haluakaan salailla henkilöllisyyttään, mutta itselleni tästä tuli jotenkin ahdistunut olo. Kuka tahansa runon löytänyt tietäisi heti, kuka sen on kirjoittanut. Ehkä tämä on lopulta pieni asia, mutta minua se häiritsi todella paljon. Vaikka tämä ei lumonnutkaan samalla tavalla kuin Nelsonin toinen kirja, suosittelen sitä silti. Se on kaunis tarina, vaikka se näyttää myös elämän rujoja puolia. Se myös sai minut melkein itkemään, vaikka olin julkisessa liikennevälineessä, mikä on myös hyvä saavutus. 

Benedict Cumberbatch on lempinäyttelijöitäni, joten kun ystäväni kysyi, haluaisinko halvalla löytyneen elämäkerran itselleni, ei vastausta tarvinnut kovin kauaa miettiä. Ikävä kyllä petyin tähän teokseen hieman. Elämäkertana tai henkilökuvana se on hyvä. Se kertoo hyvin ja selkeästi Cumberbatchin urasta ja elämästä, minkä lisäksi se sisältää vielä filmografian ja listan Cumberbatchin voittamista palkinnoista. Opin sen kautta paljon uutta kyseisestä näyttelijästä. Kirjana tämä on melko kehno. Aikamuodot ovat välillä todella hämmentäviä ja rakenne paikoin hyvin kummallinen. En tiedä, onko vika kirjoittajassa vai suomentajassa, mutta en voi sanoa nauttineeni lukemisesta suuresti, vaikka ihan hyvin sen kanssa pitkän junamatkan viihdyinkin. Kuvaliite kuitenkin lohdutti. 

Maaliskuussa sain lopultakin jatkettua tammikuussa aloittamaani Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin -trilogiaa. Kuten osasinkin pelätä, ei ensimmäisen osan suloisuudesta ja onnellisuudesta ole jäljellä enää kuin rippeet. Aids saapuu Tukholmaan, eikä sairaus tunnu säästävän ketään. Ahdistus lainehtii kirjan sivuilta lukijan syliin. Vaikka kirja saikin toisinaan hymyilemään, suurin osa siitä oli synkkää, surullista ja rikkirepivää. Ruotsissa velloo taudin ympärillä massahysteria, ja sairastuneita ei kohdella inhimillisesti. Siinä missä ensimmäisessä osassa on nuoruuden onnea ja toiveikkuutta tulevaisuudesta, Sairaudessa sitä ei enää ole. Tein itse sen virheen, että luin tämän bussissa loppuun. Eräs loppupuolen kuolinkohtaus oli todella järkyttävää luettavaa, vaikkei itse tapahtumaa kuvattukaan kovin yksityiskohtaisesti. (Kirjan lukeneet varmaan tietävät, mistä puhun.) Ystäväni varoitti, että jos tämän kirjan lukeminen sattui, niin viimeinen osa sattuu vielä enemmän. Hän oli oikeassa, mutta viimeisen osan luin vasta tämän kuukauden puolella, joten mielipidettäni siitä joudutte odottamaan vielä hetken.


*********

Maaliskuun Helmet-lukuhaasteeseen luetut kirjat: 

1. Kirjassa muutetaan: Annan unelmavuodet
18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä: Benedict Cumberbatch – Henkilökuva
19. Kirja käsittelee vanhemmuutta: Spuuki Spaidermän ja raju nonna
23. Kirjassa on mukana meri: Sairaus
29. Kirjassa on lohikäärme: Lohikäärmeen etsintä
36. Runo on kirjassaa tärkeässä roolissa: The sky is everywhere
46. Kirjan nimessä on vain yksi sana: Tytöt

Maaliskuun YA-lukuhaasteeseen luetut kirjat: 



Englanninkielinen kirja: The sky is everywhere

Maaliskuuta hallitsi suurimmaksi osaksi yksi ja ainoa asia: ylioppilaskirjoitukset. Itse pakkasin evääni ja villasukkani neljä kertaa, joista kolme ensimmäistä oli yhden viikon aikana. Olihan se rankkaa, ei voi muuta väittääkään, mutta kun se oli ohi, olo oli aika vapautunut ja kevyt. Äkkiä ei tarvinnutkaan enää lukea mitään ja sai tehdä ihan mitä vain halusi. Se oli todella hassua: olinhan lukenut reaaleihin tammikuun alusta päivittäin monta kymmentä sivua, jättäen vain muutaman päivän väliin. Alustavat pisteet olen jo saanut, mutta ne keikkuvat niin rajoilla, että jää jotain jännitettävää toukokuuhun. Ansaittuna kirjoituspalkkiona matkustin viikonlopuksi Ouluun, missä olin aiemmin vain vaihtanut junaa. Viikonloppuun mahtui rakas ystävä, ihan hirveä määrä ruokaa, Kalevauvan kuuntelua aamuneljään, keskusteluja kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta, sauna, ihan liian vähän unta, musisointia, nauramista ja teenjuontia. Vaikka kotimatkalla tulikin pieni mutka matkaan, kun vaihtojuna ei odottanutkaan myöhässä tullutta junaa ja saavuin lopulta kotiin yli tuntia myöhemmin kuin oli alun perin tarkoitus, reissu oli kuitenkin aivan ihana. 

Huhtikuussa lomailen vielä hetken, mutta sitten alkaa ankara pääsykokeisiin opiskelu. Tein nimittäin lopultakin yhteishaun, ja toukokuussa minua odottavat kolmet pääsykokeet. Onneksi mihinkään niistä ei ole erillistä kirjaa, ja koska haen lukemaan samaa ainetta kolmeen eri paikkaan, pääsen vähän helpommalla lukemisen suhteen. Töitä toivoisin myös saavani, mutta melkein kaikista hakukohteistani vastataan näköjään hyvin hitaasti. 


Kuukauden biisi on Samae Koskisen Syy herätä. Maaliskuusta on vaikea paikantaa yhtä eniten soinutta kappaletta, mutta Syy herätä on mahdollisesti yksi niistä. Ainakin siihen liittyy eräs muisto, joka on ehkä suuressa mittakaavassa todella tylsä ja tavanomainen, sisältäähän se pelkän bussimatkan tavallisena maaliskuisena iltapäivänä, mutta siihen liittyi oivaltamisen hetkiä tämän kappaleen myötä. Onhan se myös todella kaunis laulu. 

Mitä teidän maaliskuuhunne kuului? Onko siellä puolella ruutua keväistä? Täällä on ainakin satanut koko päivän runsaasti lunta.