torstai 27. huhtikuuta 2017

Camp NaNoWriMo -päivitys 4

Etenee, mutta äärimmäisen huonosti. Sanoja on 7059, eli vielä on suunnilleen 500 sanaa matkaa 3k:n saavuttamiseen.

P:sta taitaa tulla ensimmäinen teksti, jota en kirjoita kronologisesti. Koska en tunnu etenevän kutosluvussa mihinkään suuntaan, päätin ryhtyä kirjoittamaan "kolmannen kertojan" osuuksia. (Käsikirjoituksessa on siis kaksi kertojaa, mutta lisäksi mukana on yksi kaikkitietävä kertoja, joka on pienemmässä roolissa.) Hassua, miten erilainen tekniikka muuttaa kirjoittamiskokemusta. Tuntuu, että olen monessa paikassa yhtä aikaa, että välistä puuttuisi paloja (aivan niin kuin oikeasti puuttukin). Mutta kyllä tämä tästä. 

Vähän jännittää, ehdinkö tavoitteeseeni. Loppuviikko tulee olemaan kiireinen, mutta toisaalta luotan itseeni. Saa nähdä, kuinka käy! :)

Tämä biisi on soinut aika paljon kirjoittamisen aikana. Pirteät sanat, mutta sopii tekstin tunnelmaan kuin nenä päähän. 1944 löytyy myös P:n soittolistalta ja soittolista Sptifysta, vink vink. 

When strangers are coming
They come to your house
They kill you all
And say
We’re not guilty
Not guilty
Where is your mind?
Humanity cries
You think you are gods
But everyone dies
(Jamala: 1944

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Camp NaNoWriMo -päivitys 3

Kasassa on 6541 sanaa, eli huhtikuun aikana kirjoitettuja sanoja jo 2076.

Vaikka tarpeeseen tulleella pääsiäislomalla jonkin verran kirjoitinkin, vauhti tuntuu olevan edelleen sen verran hidas, etten nosta päivätavoitetta. Koulu väsyttää ja vie aikaa (yllättävää), ja kaiken lisäksi muutaman kuukauden sisään mahtuu paljon stressattavia ja inhottavia asioita (muutama kiva juttu onneksi myös tasapainottamaan). Saatan ehtiäkin kirjoittamaan hyppytunneilla ja milloin missäkin välissä, eikä haittaa, vaikka ylittäisin 3k:n tavoitteen. Mielummin överit kuin vajarit ;) 

Tuntuu, että olen tarinassa juuttunut vaiheeseen, jossa ei hirveästi tapahdu mitään. Henkilöitä pitää esitellä toisilleen, eivätkä he pääse siirtymään paikasta A paikkaan B. Ensimmäinen ratkaisu oli heittää tarinanoppia (parasta ikinä!) ja kuin sattumalta sain kuvia, jotka sopivat tekstin tyyliin ja tunnelmaan. Kenties keksin niistä jotain, mutta niiden täytyy hieman muhia päässä. Kun tarve kirjoittaa oli suuri, tein asian, jota en yleensä koskaan tee: kirjoitin viimeisen luvun. Tykkään kirjoittaa kronologisesti, mutta toisaalta tässä tilanteessa se tuntui hyvältä ratkaisulta. Toisaalta viimeinenkin luku voi muuttua vielä. Katsotaan, mihin suuntaan tarina vie. 

Lopuksi vielä yksi kohtaus, jonka kirjoittamisesta nautin: 

"Mies jäi seisomaan ovensuuhun. 
– No, etkö aio esitellä meitä? hän kysyi inhottavalla, venyttelevällä äänellä. 
E huokaisi ja veti jakkaran sängyn viereen. 
– Vieraamme ei suostu kertomaan nimeään, mutta sinä varmasti osaat sanoa omasi ihan itse, hän tuhahti. 
– Vai että ihan vieras, mies matki ja sylkäisi lattialle. E pomppasi seisomaan. 
– Mene pihalle syljeksimään, senkin porsas!" 


Tyylikkäästi sumennettu karttaluonnos ja muistiinpanoja. 

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Camp NaNoWriMo -päivitys 2

Sanoja 5447, liuskoja 17, lukuja neljä ja risat. (Ihan kuin kahdella jälkimmäisellä muka olisi mitään väliä...)

Kuuluu väsymystä ja koeviikkostressiä. Tarina polttelee ja on ajatuksissa melkein koko ajan, mutta hoidan kokeet pois alta ennen kuin alan kirjoittaa. Ensin työ, sitten hupi (sanoo Celestine, kaivaa esin ukulelen ja vaihtaa psykologian kirjan sointututoriaaleihin). Onneksi kävelymatkat bussipysäkille ja takaisin tarjoavat hengähdystaukoja puurtamisesta, jolloin voi ajatella kaikessa rauhassa jotain ihan muuta kuin ruotsin prepositioita tai persoonallisuuden tutkimusmenetelmiä. Ainoa positiivinen asia koeviikossa on sen tuoma vapaapäivä, mikä tarkoittaa viiden päivän pääsiäislomaa. Arvatkaapa huviksenne, mitä mahdan silloin tehdä ;) 

Yksi ongelma kirjoitusajan puutteen lisäksi on se, että P:n soittolista on ikävän vajaa. Lisäksi se keskittyy enemmän kahden henkilön suhteeseen, joka ei ole pääosassa. Vaikka tämä suhde vaikuttaakin taustalla kaikessa, mitä toinen päähenkilöistä tekee, tarinan fokus ei ole siinä. Toisen päähenkilön elämäntilanteeseen sopivat biisit ovat melko harvassa. Jos teillä lukijoilla on jotain sisaruudesta (mieluiten ei-biologisesta) kertovaa biisivinkkiä, niin ehdotuksia otetaan vastaan! P:n soittolistaa voi kuunnella Spotifysta, jonne pääsee vasemmasta sivupalkista. Myös muita sisältöön sopivia vinkkejä saa suositella! (Tekstiä lukematta tosin voi olla vaikea keksiä mitään, enkä tiedä, keksiikö sanoituksista kukaan yhtä varsin montaa kappaletta yhdistävää sanoitusteemaa, mutta jos jotain tulee mieleen, niin huikatkaa.) 


Loppuun vielä fun fact, jota kukaan ei tarvinnut: ajattelin ties kuinka kauan, että Rajattoman Surma liittyy vain toiseen päähenkilöön, mutta tajusin noin viikko sitten, että se sopii molempiin (joskin toiseen vain erittäin symbolisesti).

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Camp NaNoWriMo -päivitys 1

3000 sanaa kuukaudessa, sata päivässä.

En ole koskenutkaan P:in maaliskuun alussa olleen sanisdeadlinen jälkeen. Saniksen aikana sain kirjoitettua kolme lukua, ja arkistosta löytyi marraskuussa aloiteltua neljättä lukua. Ennen huhtikuun ensimmäistä päivää kasassa oli siis 4465 sanaa. 

Kahdessa päivässä olen ehtinyt naputella 497 sanaa lisää ja motivaatio on korkealla. (Tämä on ainoa asia, mihin sitä ylipäänsä tällä hetkellä on...) Sata sanaa tulee täyteen todella nopeasti, mutta toistaiseksi en nosta tavoitetta: tällä viikolla alkaa koeviikko, ja sanoja on hyvä olla varastossa kaiken varalta. 

Tauko on tosissaan tehnyt hyvää. Tekisi mieli vain kirjoittaa ja kirjoittaa, mutta viikonlopulle kasaantuneet koulujutut, liian lähellä haahuilevasta koeviikosta puhumattakaan, eivät sopineet tähän suunnitelmaan. Haaveilen siitä, että joskus eläisin sellaisessa elämänvaiheessa, että voisin aloittaa kirjoittamisen heti kun vuorokausi vaihtuu herättämättä ketään tai nukahtamatta itse kesken kaiken. 

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Maaliskuun luetut 2017

Maaliskuussa 2017 luin kolme kirjaa (1347 sivua), joista yksi oli spefiä.

Saattaa spoilata hieman, luethan omalla vastuulla! 

Barbery, Muriel: Siilin eleganssi 370 s.
Riordan, Rick: Eksynyt sankari (Olympoksen sankarit #1) 535 s. 
Das, Mintie: Storm sisters: Kuohuva maailma (Storm sisters #1) 442 s. 

kotimaisia: 0
käännöskirjoja: 3
omasta hyllystä: 1
kirjastosta: 2

Siilin eleganssia oli useampi kaveri hehkuttanut ja suositellut, joten päädyin sitten kevyen painostuksen alla ostamaan sen Helsingin kirjamessuilta, ja valitsin sen lukemiseksi hiihtolomareissulle. Aluksi olo oli lukiessa kuin filosofian ykköskurssilla: asiaa on paljon, mutta puolet menee ohi ja lujaa. Ennen pitkää pääsin kuitenkin paremmin tekstiin kiinni, vaikka juttuja meni yli ymmärryksen yhä. Kirja järjestelee maailmaa hieman erilaiseen malliin ja avaa silmiä elämän pienille ihmeille: taiteelle, ruualle ja toisille ihmisille. Päähenkilöistä Renée oli enemmän mieleeni kuin Paloma: 12-vuotias, itsemurhaa hautova tyttö ei aluksi herättänyt sympatiaa lainkaan. Renée puolestaan on äärimmäisen kiinnostava hahmo piilotellessaan sivistystään tyhmän ovenvartijarouvan roolin alla. Loppua en ole täysin sulattanut vieläkään. Miksi kirjailija päätti kohdella hahmoaan niin julmasti, kun hän oli viimeinkin saavuttanut onnen? Vaikka olen käynyt useammankin keskustelun siitä, oliko loppu onnellinen vai ei, olen keskutelukumppaneiden hyvistä argumenteista huolimatta edelleen jälkimmäistä mieltä. Joka tapauksessa yhdyn kirjan takakannen sanoihin "viisas ja hellä". Suosittelen, vaikkei ihan ykkössuosikiksi noussutkaan. 

Eksynyt sankari aloittaa Olympoksen sankarit -sarjan, joka puolestaan on jatkoa Percy Jacksoneille, joihin ihastuin palavasti viime vuonna. Puoliveristen leirille oli ihana tulla takaisin ja tavata tuttuja hahmoja, vaikka paikalla viivyttiinkin vain vähän aikaa ennen uusiin seikkailuihin ryntäämistä. Seikkailu on viihdyttävä ja sopivasti aivoja nollaava, mutta se tuntuu silti vähän mauttomalta Percy Jacksonin jälkeen. Uudessa päähenkilökolmikossa Jasonissa, Piperissa ja Leossa ei tosin ole moitittavaa, Jasonia nyt lukuun ottamatta. Okei, tajuan että muistinmenetys ja siihen jollain tapaa liittyvät seikat ovat rankkoja, mutta voisitko ystävällisesti lakata näyttelemästä kärsivää ja traagista sankaria? Vaikka Piperilla ja Leolla on ollut elämässään rankkoja hetkiä, he tuntuvat hallitsevan asiat paljon paremmin kuin muistottomuudessaan vellova Jason. Antiikin mytologiaa on jälleen käytetty nerokkaasti, eikä siitä aiheesta voi sanoa valituksen sanaa. Lisäksi mukaan tuodaan antiikin Kreikan lisäksi myös Rooma, mikä on mukava lisäys, vaikka onkin aika pienessä osassa Kreikan rinnalla. Toivon mukaan (ja mitä todennäköisemmin) siihen keskitytään paremmin jatko-osissa. Loppu on Riordanille tyypillinen cliffhanger, joka takaa, että luen tämän sarjan loppuun, vaikken nyt ihan täysillä tähän osaan tykästynytkään. 

Storm sisters -sarjan aloitusosasta olisin kovasti halunnut pitää. Ihastelin kantta jo heti kirjan ilmestyttyä, eikä tarina kuulostanut takakannen perusteella hullummalta. Ikävä kyllä todellisuus osoittui toisenlaiseksi. Kirja oli aivan liian pitkä ja keskivaiheilla oli pitkä pätkä, joka sisälsi lähinnä vain epämääräistä vellontaa. Stormilaisuus tuntui jotenkin oudolta, turhalta ja päälleliimatulta. Lisäksi Charlie ja Ingela, henkilöt, jotka oli selvästi tarkoitettu pidettäviksi ja lukijoiden potentiaalisiksi lempihahmoiksi aiheuttivat ainakin tässä lukijassa suunnatonta ärsytystä. Historianörttiä häiritsi myös anakronismit, esimerkiksi kuvaus verensiirroista (eletään 1700-lukua ja puhutaan kuin nykyajan lääkärit). Myöskään infodumpit, joissa sama asia kerrottiin parinkymmenen sivun välein, eivät erityisesti lämmittäneet mieltä. Olen ihan oikeasti todella harmissani, etten pitänyt kirjasta, sillä siinä olisi kyllä ollut potentiaalia parempaankin. Sarjan loput osat jäävät minun osaltani lukematta.

Maaliskuussa olin kiireinen ja kärsin koulussa tappavan raskaasta jaksosta. Positiivista kielten, matikan ja psykan täyttämässä jaksossa on musiikinkurssi (ja liikunta, mutta ei puhuta siitä). Olen päässyt soittamaan mm. rytmikapuloita (ja olen siitä edelleen innoissani, vaikka siitä on jo kuukausi) ja oppinut muutaman ukulelesoinnun. Onneksi kurssi jatkuu vielä ensi jaksoon, joka onkin sitten toivon mukaan vähän kevyempi. Koulujutut ovat verottaneet lukuaikaa harmittavasti. Iltaisin ja viikonloppuisin läksyt vievät kaiken ajan ja iltasatukirjan kohtalona on se, että nukahdan poikkeuksetta kesken kaiken.

Huhtikuulle osuu koeviikko, mutta myös pääsiäisloma heti sen perään. Sen lisäksi huhtikuussa alkaa Camp NaNoWriMo, kevyempi versio marraskuun 50k sanan rykäyksestä: sanamäärän saa asettaa itse. Menin ja päätin osallistua haasteeseen, eikä tämä ole aprillipila. "Virallinen" NaNo marraskuussa 2015 meni erittäin pahasti pyllylleen, mutta jospa nyt onnistuisin (koeviikosta huolimatta) paremmin. Blogista tulee huhtikuun ajaksi todennäköisesti erittäin NaNo-painotteinen. Jos siis pöytälaatikkoraapustelijan hölinät aiheuttavat allergisen reaktion, suosittelen palaamaan tähän osoitteeseen vasta vappuna. (Toivottavasti en karkottanut teitä kaikkia tällä kehotuksella...)


Olisin voinut laittaa kuukauden biisiksi jonkun Haloo Helsingin! uudelta levyltä, mutta päädyin maaliskuun "uuteen" tuttavuuteen Autoheartiin. (Lainausmerkit siksi, että bändi ja muutama sen kappale oli jo tuttu ennestään, mutta vasta nyt sain aikaiseksi oikeasti kuunnella.) Suosittelen tutustumaan!