Novelliputki

Tammikuussa kirjoitin vuoden 2024 kirjoitussuunnitelmia käsittelevään postaukseen näin: "Vuoden isoin savotta ja tärkein projekti tulee ehdottomasti olemaan P:n version 2.1. editoiminen." Arvatkaa, montako kertaa olen sen jälkeen edes avannut koko tiedostoa? (Vastaus: ehkä kerran.)

Sen sijaan alkuvuoteni on kulunut novellien parissa: olen kirjoittanut kolmessa kuukaudessa kolme novellia (ja yhden runokokonaisuuden, mutta siinä oli yhtä runoa lukuun ottamatta vain vanhoja tekstejä). Kaikki nämä novellit on aloitettu jo ennen tätä vuotta, vanhin vuonna 2020, mutta ideatasolla jotkut tekstit ovat pyörineet päässä jo vuodesta 2016. 

Puhuinkin jo eräässä kuukausikoosteessa Novaan menneestä novellista ja siitä, kuinka ihana kokemus sen kirjoittaminen oli ollut, joten en nyt rupea toistamaan itseäni. Edelleen Novaan mennyt novelli on suosikkini näistä kolmesta, ja mahdollisesti jopa parhaita novelleja, joita olen koskaan kirjoittanut. En ole toki uskaltanut palata tekstin pariin lähettämisen jälkeen, ja kellunkin onnellisessa tietämättömyydessä, jos novellissa on kamalia juoniaukkoja tai muita kökköyksiä. Varsinkin lopetus liikuttaa sydäntäni voimakkaasti aina, kun sitä ajattelen.

Toinen novelli oli lyhyempää ihmissuhdekriiseilyä (naureskelin, että minulla on jo lähes "sarjan" verran tällaisia lyhyitä ihmissuhdekriisitekstejä, esimerkkinä tästä blogissakin julkaistu Aamuyöllä). Tämän lähetin erääseen julkaisuun, mutta sitä ei suostuttu julkaisemaan. En ladannut kauhean isoja odotuksia kyseisen julkaisun suhteen, joten torjunta ei sinänsä harmita kauheasti, mutta tapa, jolla tekstistä kieltäydyttiin oli vähän outo. Se ärsyttää minua enemmän kuin itse tekstin torjuminen. Ajattelin pitää tekstin toistaiseksi pöytälaatikossa. Se on kuitenkin kiva (ja lyhyt) teksti, ja sellainen on hyvä olla jemmassa, jos tulee tilaisuus tarjota sellaista julkaistavaksi joskus tulevaisuudessa.

 

Ystäväni ylipuhui minut osallistumaan J. H. Erkon kilpailuun. Minulla oli roikkunut keskeneräinen historiallinen novelli vuodesta 2020 asti, ja totesin, että ehkä kilpailudedis auttaisi saamaan tekstin valmiiksi. Olin oikeassa, sillä novelli valmistui pääsiäislomalla! Editoinnin kanssa tuli melko kova kiire, enkä ole valmiiseen tekstiin aivan sataprosenttisen tyytyväinen. Kirjoitin novellin preesensissä, mikä osoittautui yllättävän haastavaksi ratkaisuksi :D Jopa kilpailuun lähetettyyn versioon jäi ainakin yksi aikamuotovirhe, mikä ärsyttää. Mahdollisuuksiini J. H. Erkossa en usko kauhean voimakkaasti. Vaikutelmani kilpailusta on se, että siellä menestyvät lähinnä Oikeasti Taiteelliset kirjoittajat, ja siksi minulla ei ole mitään mahdollisuuksia. Enhän kirjoita taiteellisesti kunnianhimoista autofiktiota... Toisaalta osallistumisella en hävinnyt mitään, mutta lupaan syödä hattuni, jos sijoitun kilpailussa.

Kun viime vuonna proosan kirjoittaminen oli suurimman osan vuodesta tahmeaa ja epäinspiroivaa, tällainen usean tekstin putki on tuntunut todella hyvältä. Novellit ovat sen verran lyhyitä tekstejä, että valmistumisen ja editoinnin onnistumisen kokemuksia saa enemmän lyhyemmässä ajassa kuin romaanikäsikirjoituksia kirjoittaessa. Kirjoittajaitsetuntoni on kaivannut näitä tunteita todella paljon <3 Tuntuu, että kone on nyt taas huollettu ja rasvattu, ja käy taas paremmin kuin ennen. Kilpailuissa menestyminen olisi mukavaa, mutta kaikkein tärkeintä on kirjoittaa. Vaikka tältä keväältä ei muuta menestystä kirjoittamisen saralla tulisi, ainakin minulla on kolme novellia, joiden takana voin ylpeänä seistä!

Nyt onkin sitten vihdoin P:n aika. Olen huhtikuun aikana edistänyt tekstiä mukavasti, ja ehkä ajankohdassa onkin sen taika: olen kirjoittanut monesti tekstiä huhtikuun Campissa, joten huhtikuu on mahdollisesti päässäni P-kuukausi. Harkitsen lähettäväni sen Osuuskumman kilpailuun, vaikka onkin ehkä vähän määrittelykysymys, onko kyseessä aikuisille suunnattu teos. Onpahan ainakin joku deadline, joka potkii. 

Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä. 

Loppuun vielä Hectorin Linnut, linnut, jota kuuntelin paljon kirjoittaessani Nova-novellia. Sen tunnelmassa ja sanoituksessa on samaa tunnelmaa kuin novellissani, vaikka itse miellän sen tapahtuvan hyvin erilaisessa maailmassa kuin mistä novellini kertoo. Myös Jäävalssin jälkeen oli tärkeä kirjoitusbiisi kyseisen novellin kohdalla!

Kotikirjastossa (eli kuinka leikin olevani kulttuurikoti ja vakavasti otettava taiteilija)

Olen muuttanut viimeksi yli 13 vuotta sitten, eikä se silloin tuntunut niin kamalalta kuin nyt. Olen aina luullut, että minulla olisi suht hyvä kaaoksensietokyky, koska huoneeni on aina taiteellisen sotkun vallassa, mutta ehei. Laatikoiden, jätesäkkien ja levällään olevien tavaroiden keskellä pelkästään ahdisti.

Mutta nyt ei puhuta muutosta tai kaaoksesta. Muuton yhteydessä sain enemmän hyllytilaa, mikä on aina mainio asia. Tosin myös osa entisen lastenhuoneen kirjoista siirtyi yhteisestä hyllystä minunkin huoneeseeni, joten kirjoja tuli myös lisää. Lundia-hyllyn kokoaminen oli melkoista aivojumppaa (joskin annoin muiden tehdä työt ja itse vain ohjeistin), ja lopulta päädyttiin ratkaisuun, jossa hyllyt eivät ole suorassa linjassa toistensa kassa. Ratkaisua moitittiin hieman levottomaksi, mutta itse olen sitä mieltä, että se näyttää boheemin taiteilijan hyllyltä (tälle kommentille naurettiin hieman, mutta eihän kukaan taiteilija ole arvostettu elinaikanaan).

Ongelma tuli vastaan siinä kohdassa, kun tajusin, ettei hyllyyn voi laittaa kirjoja aakkosjärkestykseen. Sisäinen kirjastotätini parkaisi kauhusta. Täytyi siis tehdä luovia ratkaisuja ja järjestellä kirjoja teemoittain. Ketään tuskin nerokkaat (vai "nerokkaat") teemajärjestelyni kiinnostavat, mutta olen Lasisipulin diktaattori ja päätän, mitä täällä tapahtuu. Nauttikaa siis kirjahyllykierroksesta! 

Muistuttaisin vielä, että rajat ovat häilyviä ja kirjat on järjestetty paitsi teemojen mukaan, myös koon ja tilaratkaisujen. 

1. Muu kirjallisuus & Sateenkaarihylly

Vähän hassua aloittaa osastosta "muu", mutta tämä on hyllyn ensimmäinen ja myös korkein väli. Tähän laitoin kirjat, jotka eivät kokonsa puolesta mahtuneet muualle hyllyyn ja myös ne, jotka eivät varsinaisesti mene proosan kategoriaan (esimerkiksi Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen pippurimylly). Sateenkaarihylly puolestaan sisältää kirjoja, jotka käsittelevät jollain tapaa sateenkaariteemoja. Tässäkin kohdassa raja oli vähän häilyvä: en esimerkiksi laittanut Annukka Salaman Faunoideja tähän, vaikka niistäkin vähemmistöhahmo löytyy. Vahvimmin hahmo ja teemat ovat kuitenkin esillä vasta Harakanloukussa, enkä tohtinut erottaa sarjan kirjoja toisitaan. Sateenkaarihylly on vielä melko lyhyt, mutta ehkä se täydentyy vielä joskus. 

2. Lastenkirjat

Muuton yhteydessä aiemmin yhteisissä hyllyissä olleet lastenkirjat jaettiin minun ja sisaruksieni hyllyihin. Nämä kaikki eivät ole minun: joukossa on myös sisarusteni ja vanhempieni omistamia kirjoja. Siksi ne ovat omana kategorianaan, eivätkä muiden kirjojen seassa. Laitoin samalle hyllylle myös omat Ellat. 

3. Todellisuus

Realistinen kirjallisuus tai ei-spefi olisivat kuulostaneet tylsältä, joten kolmas (tai neljäs, riippuu miten laskee) kategoria on nimeltään todellisuus. Hyllyn kirjat eivät sisällä spefielementtejä, ainakaan niin paljoa, että ne voisi siihen osastoon luokitella. 

4. Kirjastolainat

Nimi varmaan kertoo tarpeeksi? 

5. Spefi

Huomaako lukutottumuksiani? Ei toki. Pääpaino on fantasiassa, mutta löytyy tältä osastolta myös scifiä (okei, no yksi scifiteos) ja steampunkia, muutamia mainitakseni. Yösirkus oli liian korkea näin hyllyväleihin, joten se löytyy klassikoiden seasta. 

6. Klassikot

Tämä on se kohta, jota voin esitellä tovereilleni ja esittää sivistyneempää kuin oikeasti olen. "Tahdotteko kenties keskustella Kalevalan runokielestä vai Tuntemattoman sotilaan sotakuvauksesta? Entä kuinka Jane Austen käsittelee naista romaaneissaan?" Myönnettäköön tosin, että useampi näistä on vielä lukematta... Mutta vakuuttavalta se näyttää! Montgomeryn Annojen kanssa tein tilanpuutteen vuoksi sellaisen ratkaisun, että sijoitin myöhemmin ilmestyneet sarjan osat ja englanninkieliset painokset eri hyllylle. Muuten olen laittanut kaikki sarjat kronologiseen järjestykseen, mutta koska myöhemmät osat rikkoisivat vanhojen painosten ihanan harmonian (kuulostanpa taiteelliselta), tein tällaisen ratkaisun. (Ja kyllä, Annan nuoruusvuodet puuttuu kuvasta, se oli lainassa kuvanottohetkellä.) 

7. Tietokirjallisuus

Fanitusta ja "taustatyötä". Nyt voin esittää olevani tositaiteilija, kun minulla on hyllyn täydeltä taustamateriaalia kirjoituksiani varten... No jaa, oikeastihan olen hankkinut elämäni aikana tasan yhden kirjan taustatyötä varten, mutta esimerkiksi melkein kymmenen vuotta sitten (!!) kirjaston poistomyynnistä hankittu Suuri tarukirja on välillä selailtavana eri kirjoitusprojekteja varten. Muuten tietokirjaosastolta löytyy huomattavan paljon fanitukseni kohteista kertovia kirjoja: ABBAA, Kate Bushia, Audreya, The Beatlesia... 

Miten te olette kirjahyllynne järjestäneet? Jos joku innostuu, niin tehköön blogiinsa vastaavanlaisen kierroksen kirjahyllynsä sisällöstä. Itse ainakin tykkään tutkia kavereiden ja tuttujen hyllyjä :)

What's the meaning of Stonehenge? (Etelä-Englannin roadtrip, osa 1)

(Otsikko on Ylviksen biisistä Stonehenge.)

Bloggaaja on palannut retkiltään ja on nyt valmiina jakamaan miljoona kuvaansa maailman kanssa. Tänä kesänä reissu suuntautui kolmeen eteläenglantilaiseen kaupunkiin: Brightoniin, Bathiin ja Winchesteriin. Yleisen mukavuuden ja kuvien paljouden vuoksi postaus on jaettu useampaan osaan.

Olen laiska, enkä ole laittanut vesileimaa näihin kuviin. Kaikki kuvat ovat joko itseni tai jonkun Jormaperan matkaseuralaiseni ottamia. Olethan siis ystävällinen, äläkä vie niitä.

Etelä-Englannin roadtrip 7.-13.7.2016

Torstai 7.7.

eli päivä, jolloin epäilin kuolevani moottoritielle

Sateisen harmaana torstaiaamuna pakkauduimme laukkuinemme autoon ja ajaa huristelimme Helsinki-Vantaalle.

Pieniä vastoinkäymisiä koin jo heti alussa: kamerastani oli nimittäin akku loppu eikä edes mukaan pakkaamani vara-akut toimineet.

Lensimme Selma Lagerlöfillä. 

Lentomatka sujui mukavasti Austenia lueskellessa, vaikka kone olikin aikataulustaan myöhässä. Tavoilleni uskollisena nukahdin koneen rullatessa kiitoradalla. Lisäksi meillä oli hyvät paikat ihan edessä (ei sentään bisnesluokassa, sillä koneessa ei ollut sellaista) ja tilaa venytellä jalkoja.

Saavuimme Lontooseen, tarkemmin sanottuna Gatwickin lentoasemalle, haimme laukut ja kolmiovoileivät Marks & Spenceristä, minkä jälkeen suunnistimme autovuokraamoon hakemaan vuokra-autoa. (Ette varmastikaan arvanneet.) Meillä ei ole ikinä ollut vuokra-autoa missään ulkomailla, joten aloitimme helposta maasta, jossa on vasemmanpuoleinen liikenne. Ajaessamme Worthingiin olin varma, että kohtaan ennenaikaisen kuoleman englantilaisella moottoritiellä. Tiet olivat todella ahtaita ja autoja tuli ihan eri puolelta kuin olin tottunut. Istuin kauhusta kankeana takapenkillä koko matkan ajan.

Lopulta pääsimme ehjinä Worhing-nimiseen pikkukylään, joka on Brightonin lähellä. Majapaikkamme oli tavallinen talo, jollaisia kuvassakin näkyy.

Kapeasta eteisestä noustiin portaikkoon, josta pääsi yläkertaan. Yläkerrasta löytyi keittiö, kaksi makuuhuonetta (tai yksi makuuhuone ja olohuone vuodesohvineen) sekä kylppäri.

Kävimme vielä kaupassa ostamassa aamiaistarvikkeita ja tutkimme pilkkopimeää Worthingia. Matkasta väsyneenä ahdoimme kolmiovoileivät kitaamme ja painuimme pehkuihin. Englantilaisia kolmiovoileipiä olikin ehtinyt tulla vuoden aikana ikävä.

Perjantai 8.7. 

eli päivä, jolloin en uinut Atlantissa

"Kotitiemme" päivänvalossa

Aamupalat syötyämme lähdimme ajelemaan autolla kohti Brightonia. Tällä kertaa liikenne ei pelottanut yhtä paljon kuin edellisenä päivänä, ehkä myös siksi, ettemme ajaneet moottoritiellä.

Ihan ensimmäiseksi menimme ostamaan kameraani patterit. Sen jälkeen jatkoimme matkaa Brightonin kirjastoon, Kyseessä oli melko iso kirjasto, joka tuntui kaikin puolin mukavalta. Erityisplussaa tulee siitä, että nuortenosasto oli erotettu omaksi huoneekseen isosta salista. Siellä tuntui olevan todella rauhallista ja mukavaa olla.

Matkalla merenrantaan ja ruokapaikkaa etsien kävelimme isokokoisen ja kauniin puiston läpi.

Puistossa soittava bändi

Varsin komea pytinki.

Ruuan jälkeen suunnistemme Atlantin rannalle. Olimme ottaneet uimapuvut mukaan, mutta merenrantaan päästyämme tuuli oli niin kova, että rannassa liehui uimisen kieltävät punaiset liput. Aallokko oli kieltämättä hurja ja sää sen verran vilpoisa, ettei uimaan tehnytkään hirveästi mieli. Joten uhoamisestani ("Ja minähän sitten käyn pulahtamassa Atlanttiin!") huolimatta en käynyt uimassa Atlantissa. Tosin luulen, että vesi olisi ollut todella kylmää. Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista.

"Hiekka" muodutui meren sileäksi hiomista kivistä.

Aikamme kiviä keräiltyämme jatkoimme matkaa Brighton Pierille, joka oli ihan rannan vieressä.

Kyseessä on pitkä laituri, jolla on jos jonkinmoista ruoka- ja krääsäkojua, hienot maisemat, hirmuinen määrä ihmisiä ja jos mahdollista vielä enemmän lokkeja.

Lokeista puheenollen, näin ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni eläviä merilokkeja. Vaikka yläasteen biologianluokassa meitä tuijottikin täytetty merilokki, en ikinä olisi uskonut lokkejen olevan niin isoja. Ne tepastelivat ympäriinsä kuin olisivat omistaneet koko kaupungin ja voisivat syödä ensimmäisen vastaantulevan turistin.

Kun olimme kiertäneet Pierin ympäri, jatkoimme matkaa keskustaan.

Yhden kaupan iso lasi-ikkuna oli täynnä vanhoja ompelukoneita!

 Kierrettyämme muutaman kaupan läpi päädyimme Whittardin teekauppaan. Kyseessä on ehkä teekauppasuosikkini, eikä suinkaan vähiten ilmaisten tee- ja kaakaomaistiaisten takia. Tältä(kin) Whittard-käynniltä tarttui teetä ja kaakaota mukaan runsain määrin.

 Tässä vaiheessa alkoi olla teeaika, joten etsimme suloisen pienen teehuoneen. Ja kun sanon pieni, tarkoitan oikeasti pientä: kyseessä oli nimittäin erittäin ahdas yhden huoneen kokoinen teehuone.

Söin teehuoneessa skonssin tykötarpeineen ja join kitkerän mustaa teetä. Mustassa teessä ei ole mitään vikaa, mutta kitkerässä sellaisessa ei olekaan kuin vikoja. Maitoa tuotiin tarjolle kannussa, mutta koska minua inhottaa suunnattomasti pelkkä ajatuskin maidosta teessä, jätin maidon koskematta vaikka se ehkä olisikin helpottanut kitkeryyttä. Skonssin kanssa tarjoiltiin hilloa, voita ja clotted creamia. Hillo oli arvatenkin hyvää, mutta yllätyin huomatessani pitäväni myös clotted creamista. Kyseessähän on siis kermavaahdon ja voin välimuoto, joka on hillon oheella perinteinen levite skonssille. Tutustuin tähän erikoiseen tuotteeseen Skotlannin-reissulla vuonna 2012, enkä erityisemmin ihastunut. (Kenties olin pettynyt, kun pöytään tuotiin clotted creamia kermavaahdon sijasta.) Nyt kuitenkin kokeilin uudestaan ja huomasin clotted creamin maistuvan vallan hyvältä hillon ja skonssin kanssa.

Syötyämme jatkoimme kiertelyä kaupungissa. Törmäsimme esimerkiksi kirkkoon, jonka seinät olivat kummallista kiveä ja ovi punainen.

Kirkon puutarha

Lopulta väsymys kävi liian suureksi ja lähdimme ajamaan takaisin Worthingia. Worthingissa kävimme vielä kaupassa ja samalla kiertelimme kylää ympäriinsä. Siellä ei ollut mitään nähtävyyksiä, mutta taloja ja niiden näyttäviä puutarhoja oli mukava katsella. Kivistävine jalkoinemme palasimme lopulta asunnolle ja menimme iltapalan jälkeen nukkumaan.

Jatkuu seuraavassa osassa. 

Oh England my lionheart (Lontoo, osa 1)

(Otsikko Kate Bushin biisistä Oh England my lionheart.)

Tosiaan, tuli käytyä tuolla suuressa maailmassa, nimittäin Britanniassa ja tarkemmin sanottuna Lontoossa. En ollut ennen käynyt Englannin puolella, Skotlannissa olen kyllä vieraillut kahteenkin otteeseen. Tämä reissu oli kerrassaan ihana! Koska kuvia tuli räpsittyä erittäin paljon, teen taas upean ja viihdyttävän (hekoheko) kuvapostauksen tärähtäneistä ja epätarkoista kuvista. Kuvien valtaisan määrän vuoksi jaan postauksen useampaan osaan. (Ja koska olen ninja, olen kirjoittanut nämä tekstit viikonloppuna ja ajastanut ne tälle viikolle, kun itse olen luonnon helmassa kiusaamassa rippikoululaisia.) 

Olen laiska, enkä jaksanut laittaa vesileimaa näihin kuviin. Ne ovat kuitenkin kaikki joko itseni tai vanhempieni ottamia. Älä siis vie. Kiitos. 

Mutta jos sitä vaikka joskus pääsisi alkuun, 

Sunnuntai 28.6.

Sunnuntailta ei ole juurikaan kuvia, mutta toisaalta silloin ei tapahtunutkaan mitään erikoista. Istuin autossa, himmailin lentokentällä, istuin lentokoneessa, himmailin taas lentokentällä ja huristin metrolla hotellille. Perille päästyä kello oli Suomen aikaa yksi yöllä ja paikallisestikin jo lähemmäs puoltayötä, joten menimme nukkumaan saman tien. 

Lontoota lentokoneen ikkunasta

Maanantai 29.6.

Maanantaina aamiaisen jälkeen lähdimme tutkimaan kaupunkia. Matkalla metroon näkyi kaikenlaista hienoa. 

Ensimmäinen kohde oli Abbey Roadin suojatie, joka on Beatles-faneille todellinen pyhiinvaelluspaikka tämän levynkannen takia. Lisäksi viereisessä Abbey Roadin studiossa on äänitetty paitsi kaikki bändin levyt myös soolotuotantoa. Abbey Roadin studiossa ovat työskennelleet myös lukuisat muut bändit ja artistit.

Metrosta noustessa löytyi tämä pikkuinen kauppa :3

Voitte siis uskoa, että olin hieman hepakassa kun tuo luultavasti maailman kuuluisin suojatie ilmestyi kadunkulmasta.

Siinä se sitten on. 

Hirveä määrä turisteja jonottamassa vuoroaan suojatien ylitykseen, runsain määrin kameroita tallentamaan ylityksen, paljon pysähteleviä autoja. Ja kyllä, minäkin ylitin sen :) Nyt on yksi fanin virstanpylväs suoritettu.

Studion ovi

Studion ympärillä olevat portinpylväät ovat olleet jo vuosikausia Beatles-fanien töhertelyn kohteena. Kuvassa näkyy vain murto-osa kaikesta tekstistä, joka seinistä löytyy. 

Kylläpä sitä ollaan vitsikkäitä. 

:D

Ja kävin sitten itsekin laittamassa puumerkkini seinään. Sieltä se löytyy :) Harmittaa vaan, etten keksinyt mitään tuon omaperäisempää, inspiraatiokanavat tukkeutuivat tuossa tilanteeessa täysin. Jotain mielikuvituksellista kuitenkin: todella monet kirjoittivat "all you need is love". 

Abbey Roadilta jatkoimme matkaa takaisin metroon ja ajoimme eräälle metroasemalle, joka tunnetaan nimellä...

Sherlock oli huomioitu asemalla hienosti :)

Iso pää...

...joka muodustuu pikkupäistä!

Metroasemalta saavuimme sitten itse Baker streetille, jossa oli tietty pakko päästä kuvaamaan yhden talon numero.

!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Tänne Sherlock Holmesin kotiin emme lähteneet jonottamaan, koska jono oli järkyttävän pitkä eivätkä kaikki matkaseuralaiset olleet niin innostuneita Sherlockista kuin minä. Lohdutukseksi Baker Streetiltä löytyi jotain muuta ihanaa.

London Beatles Store on se the fanitavarapaikka. En ole ikinä nähnyt niin paljon Beatles-tavaraa. Ikinä eläessäni. Paitoja, avaimenperiä, lasinalusia, kirjoja, pehmoleluja, sukkia, kravaatteja, julisteita, kalentereita... Ja luonnollisesti kaupassa soi vain ja ainoastaan Beatlesin musiikki.

Huono kuva näyteikkunasta, liikaa heijastusta

Kun olimme selvinneet kaupasta ulos (en olisi kyllä halunnut lähteä :D) kävelimme hetken ympyrää ja ajoimme sitten metrolla keskustaan.

Huvittavat mutta tarpeelliset tekstit suojateiden edessä

#turistimikäturisti

 Kun astuttiin metroasemalta ulos, näin hatun lierin alta vain Parlamenttitalon seinää, vaikka oli sanottu, että Big Ben näkyy heti metroaseman ovesta astuttessa. Kysyin hämmentyneenä "Missä se kello on?" ja seuralaiseni räjähtivät nauramaan. Tajusin lopulta kurkata hatun alta yläilmoihin, ja siellähän se kello seistä nökötti. Tuosta repliikistä mulle kuitenkin kuittailtiin koko loppureissun ajan.

Mun taiteellinen kuva meni pilalle kun toi kello rajautui ulos :(

Kello löi juuri. Ja kyllä, se on sama ääni kuin Knallin ja Sateenvarjon alussa!

Kävimme aamupäiväteellä Englannin korkeimman oikeuden talon kahvilassa. Harvemmin teehetkeä varten joutuu kulkemaan metallinpaljastimen läpi :D Ei sillä, hyvää oli sekä tee että sitruunakakku. 

Winston Churchillin patsas

Kävelimme kauniin puiston läpi. Puistossa oli valtavan kokoisia pelikaaneja, hassuja haikaroita, röyhkeitö puluja, söpöjä nokikanoja (tai jotain sinnepäin), kärkkäitä sorsia ja kauniita joutsenia.

Suloisia pikku palleroita :3

Sorsa yrittää päästä osingoille :D

Joutsen on kaunis eläin ja sillä on räpyläjalat. Mikä lohdutus. 

Tuitui :3

Puiston läpi kuljettuamme löysimme tiemme Buckinhamin palatsille. Onhan se toki erittäin komea.

Kuningatar Elisabeth oli paikalla, lippu oli salossa. Jostain kumman syystä hän ei kutsunut meitä kyläilemään,

"We are in Buckinham palace, the very heart of British nation. Sherlock Holmes, put your trousers on!!" (Mycroft Holmes, Uusi Sherlock)

 Palatsin ihailun jälkeen menimme syömään ja ruuan jälkeen kirjakauppaan. Foyles-niminen kirjakuappa on hienoin kirjakauppa, jossa olen koskaan käynyt. Niin paljon kirjoja, niin paljon kirjoja! Ikävä kyllä budjetti oli kirjojen osalta rajallinen, muuten olisin ostanut koko kaupan.

♥

Kun lopulta sain päätettyä kirjaostokseni, jatkoimme matkaa Harrodsin tavataloon, joka on todella kaunis. Luulempa, että sitä mitä ei Harrodsilta löydy, sitä ei tarvita.

Todella taiteellinen varvaskuva

Tässä vaiheessa jalat alkoivat olla jo sen verran kipeänä ja kello paljon, että loikkasimme bussiin ja ajoimme hotellille. Ostimme iltapalaa läheisestä kaupasta ja kirjoitimme postikortteja hotellihuoneessa ennen nukkumaanmenoa.

Seuraavan päivän seikkailut seuraavassa postuksessa :)