2025 (1/2)

Taas on yksi vuosi päättymäisillään, mikä tuntuu yhtä käsittämättömältä joka kerta. 

 

Perinteitä kunnioittaen vuosikatsaus on tänäkin vuonna jaettu kahteen osaan, ja tässä ensimmäisessä käsitellään vuoden 2025 kuulumisia. Kakkososassa käsitellään kirjavuotta 2025, mutta palataan niihin asioihin sitten ensi vuoden puolella. 

 

Vuonna 2025 

 

♦ alkuvuosi oli vähän rankka. Heti joululomilta palattuani nappasin jostain sitkeän yskän, josta selvittyäni sain vaihtokaupassa kauheat niskakivut, ja näiden perässä saapui erinäinen joukko isompia ja pienempiä murheita. Tähän päälle kun lätkäisi vielä jatkuvan gradustressin, niin pidän pienenä ihmeenä, että selvisin varsinkin tammikuusta yhtenä kappaleena. Melkoisen väsyneenä, stressaantuneena ja itkuisena sellaisena, mutta selvisin kuitenkin. 

 

Kuvasta puuttuu tärkein lääke: jäätelö. 

♦ minulta poistettiin kaksi viisaudenhammasta. Stressasin operaatiota etukäteen kauheasti (minulle ei ole tehty yhtäkään hammasoperaatiota aikaisemmin, ei edes hampaiden paikkausta), mutta lopulta se oli ohi viidessätoista minuutissa. Toipuminenkin sujui hyvin, vaikka ei se veren syljeskely ja puutuneen naaman kanssa toimiminen mitään erityisen mukavaa ollut. Kyllä aikuisetkin ansaitsisivat hammaslääkäristä tarroja, sen minä vain sanon. Lisätasoja tilanteeseen toi se, että kun tulin operaation jälkeen kotiin ja nukuin n. 40 min päiväunet, unilta herätessä soi puhelin. Olin edelleen vähän unenpöpperöinen ja lisäksi puoli naamaa oli puuduksissa, joten olin aivan kujalla, kun puhelimesta alettiin puhua ruotsia. Seuraavaksi keskustelin kaksikielisesti kesätyöasioista puolisen tuntia. Olipa tosiaan erikoinen päivä. 

 

Kun Foucault on nostettu pöydälle, tilanne on vakava.

Tulostin gradun ja tein omia merkintöjä. 

♦ tein gradua kuin pieni eläin. Sain lähetettyä gradun esitarkastukseen ennen joulua, joten alkuvuodesta aloitin tutkielman muokkausta palautteen perusteella. Vaikka sinänsä isoja sisällöllisiä muutoksia ei tarvinnut tehdä, tarkennettavaa ja avaamista oli tehtävä jonkin verran, ja tuntui, että lisää tehtävää tuli koko ajan. Tavoitteenani oli palauttaa gradu helmikuun loppuun mennessä, mutta se ei ihan onnistunut. Useassa hetkessä tuntui erittäin tuskaiselta ja vaikealta, ja valmistuminen hyvin kaukaiselta. Mutta niin vain lopulta koitti maaliskuun 4. päivä, jolloin palautin gradun...

 

 

♦ ...ja paria viikkoa myöhemmin valmistuin viimein filosofian maisteriksi!! Gradusta tuli arvosanaksi nelonen, ja sitten jäljellä oli enää muutaman kokonaisuusmerkinnän pyytäminen ennen todistushakemuksen lähettämistä. Todistus tuli pdf-tiedostona sähköpostiin, ankeaa tämä nykyaika. Valmistuminen tuntui todella oudolta ja epätodelliselta (ja ehkä vähän tuntuu edelleen). Se oli toki suuri helpotus, vaikka liittyy siihen tietty haikeuttakin: siihen päättyi seitsemän vuoden ajanjakso elämästäni, joka tuntuu kokonaiselta ihmisiältä. 

 

♦ kuuntelin musiikkia. Spotifyn tilastot eivät tarjonneet juurikaan yllätyksiä, joskin olin varma, että Jenni Vartiaisen En haluu kuolla tänä yönä olisi viiden kuunnelluimman biisin joukossa (mainitsinko jo, että alkuvuodesta oli vähän rankkaa :D). Marina julkaisi uuden albumin, mikä ilahdutti kovasti, ja Nössö Novan, Smg:n sekä Nupun uudet albumit pyörivät kuuntelussa myös. Kovin monella keikalla en käynyt: keväällä näin livenä Prinssi Rohkean ja Erämaan rotat sekä Jere Valkosen, Nössö Novan eräässä toisessa kevään tapahtumassa ja elokuussa Frederikin. Ensimmäiset olivat yhtä hyviä kuin ennenkin, viimeinen aivan kauhea kokemus :D mutta onpahan koettu, enkä maksanut onneksi tästä "elämyksestä" senttiäkään. Vuoden isoimmasta ja tärkeimmästä keikkaelämyksestä lisää vähän myöhemmin <3

 

Zinetonin loppukiriä Urheilu-Suomen voimalla.

 

♦ osallistuin ensimmäistä kertaa Zinetoniin. Kyseessä on viikonlopun kestävä zinehaaste, johon osallistuimme ystäväni kanssa yhdessä. Meille arvottu teema oli inspiroiva ja innostava, ja sisältöä syntyikin aika helposti. Taitelun taustalla mm. katsoimme paavin hautajaisia. Loppukiri oli melkoisen intensiivinen, kun tekniikka uhkasi pettää, ja siksi lopulliseen työhön jäi muutamia ärsyttäviä virheitä, mutta yleisesti olen tosi tyytyväinen meidän yhteiseen zineen <3 

 

Villit onnittelukukat.

♦ juhlin valmistumistani monta kertaa. Keväällä juhlin pienimuotoisesti perhepiirissä ja sitten isommin kavereiden kanssa. Varsinkin jälkimmäisistä juhlista on juhlakalu ja emäntä edelleen ylpeä: kaikesta ennakkosterssistä huolimatta juhlat sujuivat oikein hyvin, ja tarjoilut maistuivat vieraille hyvin. Vieraat myös viihtyivät hyvin, ja minusta oli äärimmäisen ihanaa, että tärkeät ihmiset ympäri Suomea saapuivat juhlimaan minua <3 Kesäkuussa oli myös vähän juhlintaa yliopiston puolelta, kun valmistuneita maistereita juhlittiin publiikissa. 

 

Koska Wicked oli vuoden isoimpia elokuvaelämyksiä (kahteen kertaan), katsoin alkuvuodesta uudelleen myös alkuperäisen Ihmemaa Ozin, jonka dvd:t olivat hyvin Wicked-henkiset.

♦ katsoin elokuvia ja sarjoja, aika vähän, mutta katsoin kuitenkin. Sarjapuolelta ehdoton suosikkini oli ranskalainen HPI, johon ihastuin ikihyviksi heti, ja joka onnistui koskettamaan jotenkin yllättävän syvältä. Elokuvista mieleeni jäi Wicked ja Wicked: For good, Ever after, Belle, Myrskyluodon Maija, Neitoperho, Everything everywhere all at once ja The Roses. 

 

Vappudrinkki.

 

♦ vietin vappua. Vappu kului hyvin kylmissä ja lumisateisissa tunnelmissa, ja meiniki oli muutenkin vähän erilainen kuin yleensä. Olemme ystäväporukan kanssa siirtymävaiheessa: osa on jo valmistunut ja työelämässä, osa oli juuri valmistunut vapun aikaan ja osa opiskeli vielä. Siksi vappu olikin yhdistelmä opiskelijavappua ja ns. aikuisvappua, minkä vappuseurani oli vähän tavanomaisesta poikkeava. Hyvä vappu, vaikkakin erilainen! 

 

♦ olin kuorossa vähän erilaisissa tehtävissä kuin ennen. Suurimman osan ajasta toki ihan tavallisena rivikuorolaisena, mutta viime keväänä ohjelmistossa oli ensimmäistä kertaa minun (ja apuvoimien) sovittamani ja johtama biisi. Kuoromme pyörii kuoron sisältä tulevien kuoronjohtajien voimin, ja olin ajatellut, ettei minusta ikinä olisi siihen hommaan, mutta sitten tarpeeksi monta palasta loksahti kohdalleen. Koko homma kauhistutti ja tuntui moneen otteeseen isolta virheeltä, mutta kaikki meni loppujen lopuksi hyvin. Lisäjännitystä kauteen teki se, että vähäisen sopraanotilanteen takia lauloin parissa biisissä sopraanostemmaa. Totesin, että on kaksi eri asiaa pystyä laulamaan tietyt nuotit ja kuulostaa hyvältä niitä nuotteja laulaessaan :D 

 

♦ vietin kesän Kökarilla. Tammikuussa eräälle sähköpostilistalle tuli työpaikkailmoitus Kökarin kotiseutumuseon kesätyöntekijän paikasta. Ensin vähän vitsailin paikan hakemisesta, mutta aika nopeasti se lakkasi olemasta vitsi, ja lopulta hain paikkaa ihan oikeasti. Loppujen lopuksi sain paikan ilman että minua edes haastateltiin kunnolla :D Keväällä ajatus kesästä Kökarilla tuntui lohdulliselta paolta omasta arjesta, ja sitä se myös tarjosi: koko kesä oli ihmeellinen oma kuplansa. Puhuin kesästä enemmän omassa postauksessaan, mutta sen sanon nytkin, etten kadu valintaani lähteä tippaakaan. En tiedä, tuleeko vastaavaa tilaisuutta lähteä enää koskaan, joten tätä ei tarvitse nyt jäädä jossittelemaan ja harmittelemaan. Kesä oli kokemus isolla K:lla, ja Kökar jäi sydämeeni ikuisesti. Palaan sinne takuulla vielä joskus tulevaisuudessa. 

 

♦ näin Ultra bran livenä!! Kun olin katsomassa Ultra brata silloisella Hartwall-areenalla joulukuussa 2017, en arvannut, että näkisin bändin enää uudemman kerran, mutta niin vain elokuussa 2025 löysin itseni Olympiastadionilta. Keikka oli mahtava: sain monia lempibiisejäni ja harvinaisempiakin herkkuja. Kyynel kimalteli silmäkulmassa useamman kerran, ja viimeistään siinä vaiheessa, kun kuoro aloitti Vesireittejä, hajosin aivan totaalisesti. Voi UB, miten rakas oletkaan. Kiitos illasta, jätti jäljen sydämeen.  

 

♦ sain työpaikan ja muutin toiselle puolelle Suomea. Kun lähdin Kökarille kesäkuussa, ajattelin, että kaikki stressi jää mantereelle. No, enpä siinä vaiheessa tiennyt, että muutamaa viikkoa myöhemmin joudun järjestelemään elämää mantereella saaristosta käsin, kun ensin sain kutsun työhaastetteluun ja sitten vielä sain sen työpaikan. Koko hommaan liittyi todella paljon stressiä ja ahdistusta, eikä vähiten sen takia, että jouduin jättämään rakkaaksi muodostuneen opiskelukaupungin taakseni ja muuttamaan toiselle puolelle Suomea. Muutto oli hoidettava hieman vajaassa kahdessa viikossa, mikä oli aika intensiivinen rykäys heti Kökarilta palaamisen jälkeen. Kertonee aika paljon tilanteesta, että viimeisenä päivänä opiskelukaupungissa itkin ehkä puolen tunnin välein... Muutto itsessään sujui ihan hyvin. Uuden työn aloittaminen on ollut aika raskasta. On paljon uutta opittavaa, lähtien siitä, miten kyseinen organisaatio toimii. Vaikka kyseessä onkin oman alan työ, se ei kuitenkaan ole ihan sitä, mitä elämälläni haluan tehdä. Mieluummin toki teen tätä kuin esimerkiksi myyn lehtiä puhelimitse, mutta tämä tulee toivottavasti olemaan vain pelkkä välivaihe. Kyllä hommat sentään vähän paremmin sujuu jo kuin aloittaessa, mutta varsinkin ennen joululomaa hermoni olivat hyvin kireällä töihin liittyen :D 

 

♦  kävin vähemmän kulttuuritapahtumissa kuin olisin halunnut, ja syitä siihen on kolme: keväällä ei ollut rahaa (kiitos opintotuen puute ja työttömyys), kesällä olin Kökarilla ja syksyllä muutin kaupunkiin, jossa ei mitenkään liiaksi erilaisia kulttuuritapahtumia ole. Pari kertaa kävin (opiskelija)teatterissa, ja parhaiten mieleeni jäi Jyväskylän Laajavuoressa kesällä esitetty Tytöt 1918, jota ehdin kuin ehdinkin katsomaan. Oli villiä nähdä lavalla sellainen esitys, jonka soundtreackin osaa ulkoa, mutta ei tiedä juonesta kauheasti mitään :D Teoksen ongelmista huolimatta esitys oli hieno, ja näyttelijäsuoritukset huimia. Teos myös itketti melkoisesti, mutta osa herkistelystäni saattoi johtua siitä, että saman päivän aamuna olin jättänyt opiskelukaupungin taakseni, ja olin itkenyt koko edellisen päivän ja vielä junamatkallakin :D 

 

♦ aloitin uudessa kuorossa syksyllä. Yhtäkkiä löysin itseni laulamasta ykkössopraanoa, koska kuoronjohtajan mielestä "selvästi" olen sellainen. Se on tuntunut välillä tosi vaikealta (varsinkin, kun identifioidun aika voimakkaasti mezzosopraanoksi), mutta ilahduttavasti huomaan myös kehittyneeni syksyn aikana. Tykkään kyllä meidän ohjelmistosta, ja laulaminen nyt on aina kivaa, vaikka olenkin n. 50 vuotta nuorempi kuin kaikki muut kuorolaiset (mukavia tyyppejä ne siltikin ovat). 

 

♦ kävin Helsingin kirjamessuilla. Postaus jäi kirjoittamatta, eikä sellaista tulekaan. Olen tänä vuonna laiminlyönyt blogia harmillisen paljon! Messut itsessään olivat kuitenkin mainiot. Stressasin koko viikon, paraneeko flunssa tarpeeksi jotta voin lähteä reissuun, mutta onneksi parani, sillä viikonloppu tuntui todella suurelta valolta synkässä syksyssä. Oli myös ihanaa olla messuilla niin, ettei tarvinnut ihan jokaista senttiä laskea (vrt. viime vuonna, jolloin olin messuilla noin kolmen markan budjetilla). Viikonloppuun osui myös erään ystäväporukan tapaamisen 10-vuotisjuhla, minkä mainitseminen blogissa on merkittävää, ovathan nämä ystävät näistä ympyröistä peräisin. Kävimme yhdessä syömässä, kuten vuosipäivään kuuluu, ja olin aivan mahdottoman onnellinen ja kiitollinen siitä, että juuri nämä ihmiset ovat päätyneet elämääni ja ovat siinä edelleen <3 

 

Tällaista näkyä ei ole syksyllä mitenkään turhan usein nähty, mutta välillä kuitenkin.

♦ pohdin paljon ystävyyttä ja podin yksinäisyyttä. Monestakin syystä olen miettinyt paljon ihmissuhteita kuluneena vuonna. Ystävien merkitystä elämässä ei voi korostaa liikaa, ja olen aina valmis alleviivaamaan sitä, miten tärkeitä nimenomaan ystävyyssuhteet ovat, ja miten niitä ei pidä jättää esimerkiksi parisuhteiden varjoon. Olen monta kertaa ollut äärimmäisen kiitollinen siitä, että minulla on sellaisia ystäviä, joille voi soittaa kriisien kohdatessa tai muuten vain, jotka kuuntelevat ja luottavat siihen, että minä kuuntelen. Elämääni tuli muutama uusikin ihminen, kuten kämppikseni Kökarilla, ja siinäkin tuntee olonsa etuoikeutetuksi: maailmassa on ihmisiä, jotka valitsevat pitää minut elämässään. Kolikon kääntöpuolella on sitten yksinäisyys ja ulkopuolisuus, jota olen tuntenut enemmän ja vähemmän koko vuoden ajan. Keväällä gradun ja muun hässäkän keskellä eristäydyin muista vähän puolivahingossa, en totaalisesti, mutta kuitenkin jonkun verran, ja sitten lähdinkin Kökarille, jossa sosiaalisia verkostoja ei ollut. Nyt asun kaupungissa, jossa minulla ei ole oman ikäistä seuraa lähes lainkaan, työkaveritkin ovat paljon vanhempia. Vaikka olen introvertti, kaipaan kuitenkin välillä ihmisten seuraa. Ratkaiseva avain tuntuukin olevan siinä, että haluan voida päättää itse, milloin olen yksin ja milloin näen ihmisiä, ja nyt en pysty siihen, koska ei ole ketään, ketä nähdä. Vaikka olen viimeisen kymmenen vuoden aikana tottunut siihen, että kavereita asuu pitkin ja poikin Suomea, se tuntuu ihan erilaiselta, kun samassa kaupungissa ei asukaan ketään. Syksy on ollut siis tästäkin syystä aika raskas, ja sen valossa myös tuleva ja siihen liittyvät ratkaisut vähän huolettavat, mutta kai sitä täytyy vain selvitä päivä kerrallaan. 

 

Pusun jatko-osanovellin taittoa zineksi. Kyllä, se on just niin sekavaa kuin miltä tuossa näyttää, mutta oon tosi ylpeä ittestäni, kun onnistuin tekemään sen just eikä melkein oikein ekalla yrityksellä! 

♦ kirjoitin. Pääosin vuosi kului P:n kanssa, jota yritin tosi kovasti saada kustantamokuntoon. En ihan onnisutnut tavoitteessani, jonka mukaan kässäri olisi lähtenyt maailmalle vielä tämän vuoden puolella, mutta sain version 2.1 valmiiksi ja nyt olen työstänyt vähän päälle puoleen väliin versiota 2.2, joka toivottavasti ensi vuoden alussa lähtee kustantajien syyniin. Kirjoituskilpailuista osallistuin Novaan, jossa pääsin esiraadista läpi, mutta en sijoittunut. Ilahduin kuitenkin todella paljon siitä, että varsin synkeästä novellista tykättiin esiraadissa! Kässäreistäni Pusu ja JL täyttivät molemmat tänä vuonna 10 vuotta, mikä on tosi pitkä aika :D JL:n vanhenemista juhlin jatkamalla kässärin läpilukua (hyvin hitaasti, mutta toivottavasti varmasti), mutta koska Pusu ei ole enää aktiivisessa vaiheessa vaan eläkkeellä, päätin juhlistaa merkkipäivää kirjoittamalla pienen novellin päähenkilöistä 10 vuotta Pusun päättymisen jälkeen. Ja se oli aivan ihanaa, oli ihana viettää aikaa poikien kanssa useamman vuoden tauon jälkeen <3 Koska mopo keulii aika helposti tämmöisissä asioissa, päädyin tekemään novellista zinen, jonka taitoin itse ja tulostin jäljellä olevilla yliopiston tulostuskrediiteillä. Ei siitä nyt ihan täydellinen tullut, mutta täysin nollabudjetilla tehtynä oikein hyvä! Muutaman kappaleen painos meni aikoinaan Pusua esilukeneille luettavaksi. Oman zineprojektin lisäksi teimme ystäväni kanssa kaksi yhteiszineä, toisen jo aiemmin mainitussa Zinetonissa ja toisen pikkuzinen. Hyvä kirjoitusvuosi siis! 

 

"Makasimme hetken hiljaa pimeässä.   

– Jos olisin kymmenen vuotta sitten tiennyt, että olisin tänään tässä, en takuulla olisi uskonut, hän sanoi lopulta. 

– Samat sanat, totesin. – Mutta onneksi tässä kävi juuri näin."

 (Pusun 10-vuotisjuhlanovelli)

 

 

Olipahan vuosi. Olen puhunut monille siitä, miten kulunut vuosi on ollut ehkä elämäni omituisin, hyvässä ja pahassa. Siihen mahtui valtavan suuria elämänmuutoksia, joihin liittyy aina ristiriitaisia tunteita. Onneksi hyviäkin hetkiä oli paljon, ja koin paljon sellaista hyvää, jota en vuosi sitten tähän aikaan tosiaankaan osannut odottaa. Tulevaisuus huolettaa, koska siihen liittyy paljon epävarmuutta, mutta toivon, että vuonna 2026 riittää valoa ja iloa niin itselle kuin kanssaihmisillekin. Ainakin useampaan kulttuuritapahtumaan on jo liput varattuna, niitä on ainakin hyvä odottaa. 

 

Mitä mainiointa uutta vuotta kaikille tätä lukeville!  

Keväinen kuulumiskimara

Pitkästä aikaa kuulumiskimara! Olen laiminlyönyt blogia jo pitkään, ja se harmittaa. Jospa asiaan tulisi pikkuhiljaa muutos. Mitään en uskalla luvata, mutta ainakin nyt tarjoan pienen kurkistuksen arkeeni tällä hetkellä.  

★ Kuten taisin jossain postauksessa mainitakin, olen tänä keväänä valmistunut filosofian maisteriksi!! Tämä teema on voimakkaasti hallinnut koko kevättä, ensin gradun tekemisen, sitten yliopiston byrokratiamankelin ja lopulta kaikenlaisen juhlimisen ja asian toitottamisen merkeissä. En ole jotenkin vieläkään silti rekisteröinyt asiaa, vaikka gradu on yliopiston järjestelmässä, todistus on saapunut (antiklimaattisesti sähköpostiin, ankeaa tämä nykyaika) ja yliopistotunnuksenikin ovat lakanneet toimimasta. Varmaan sitten syksyllä asia realisoituu kunnolla, kun uusi lukuvuosi ei enää omalla kohdallani alakaan. Moni on kysellyt, aionko ryhtyä seuraavaksi väitöskirjan tekoon. Koskaan ei toki pidä sanoa ei koskaan, mutta minulla ei ole ikinä ollut sen suurempaa kiinnostusta tutkijahommiin, joten en pidä todennäköisenä, että siihen puuhaan alan. Olen istunut koulun penkillä yhtäjaksoisesti seitsemänvuotiaasta alkaen, joten nyt kiinnostaa tehdä jotain muuta. 

 

★ Valmistumisen myötä työttömyydestä ja työnhausta on tullut jossain määrin osa arkea. Koska olen tehnyt keväällä osa-aikatöitä museo-oppaana, on työnhakuvelvollisuus ollut huomattavasti kevyempi, eikä se olekaan juuri stressannut. Olen kyllä hakenut useampaa oman alan työpaikkaa, mutta tällä hetkellä työnhaku tuntuu melkoisen ankealta: en ole päässyt mihinkään hakemaani paikkaan edes haastatteluun, ja yhtä paikkaa on saattanut hakea yli 50 ihmistä. Varmasti sellaiset, joilla on enemmän työkokemusta, ajavat edelle rekrytoinnissa, mutta milläs sitä työkokemusta saisi, kun ei niitä paikkojakaan saa...? En haluaisi muuttaa nykyisestä kotikaupungistani pois, mutta lienee todennäköisempää, että saan töitä jostain muualta (jos nyt ylipäätään saan). Kesän aikana työttömyydestä ei kuitenkaan tarvitse huolehtia, sillä...

 

★ ...sain oman alan kesätöitä! Päädyin tammikuussa hakemaan vähän vitsillä erästä työpaikkaa, ja sitten minut palkattiin lopulta ilman kunnollista työhaastattelua. Museohommia siis kesälle luvassa, se on mukavaa (vaikka olenkin ehkä vähän ylikoulutettu juuri niihin työtehtäviin). Jännittävää tästä tekee se, että työpaikka sijaitsee Ahvenanmaalla! En ole ikinä ollut kesätöissä niin kaukana kotoa: kesällä 2022 tein museologian harjoittelua uudella paikkakunnalla, joka kuitenkin sijaitsi syntymämaakunnassani, ja asuin kesän kotikotona. Nyt lähden ihan uusiin maisemiin kesäksi, vieraaseen ympäristöön. Jännittää tosi paljon (varsinkin ruotsin puhuminen), mutta odotan kesää ihan innolla. Kävin taannoin tutustumassa kesäiseen kotisaareeni, ja se ehti parissa päivässä näyttää parhaita puoliaan. En tiedä, tuleeko vastaavaa tilaisuutta ottaa ja lähteä kesäksi ihan uusiin maisemiin enää tämän jälkeen, joten tartun tilaisuuteen mielelläni. Kevät on ollut monesta syystä aika raskas, ja tuntuu todella hyvältä, että saan vähän etäisyyttä tavalliseen arkeeni ihan uusissa maisemissa. Lähtöön on enää pari viikkoa, iiks! 

★ Olen ollut kuorossa tänäkin keväänä, osittain vähän eri rooleissa kuin ennen. Kuoroa ei johda yksi määrätty kuoronjohtaja, vaan kuorolaiset itse sovittavat, harjoittavat ja johtavat biisinsä. Ajatus tällaisesta roolista on pitkään tuntunut kammottavalta ja pelottavalta, mutta nyt kevään teema toi mieleeni siihen sopivan biisin, ja päätin pelostani huolimatta lähteä biisivastaavaksi sen kanssa. Sain veljeltäni apua biisin sovittamiseen, ja loppujen lopuksi kaikki harjoituksista kuoron johtamiseen konsertissa meni yllättävän hyvin, vaikka matkalle mahtui myös haasteita (mm. se, että jotenkin onnistuin sopimaan aina omille harjoituspäivilleni jotain muutakin stressaavaa, jolloin olin kuin kissa pistoksissa ihan aamusta iltaan). Biisivastaavahommien lisäksi olin tänä keväänä laulamassa parissa biisissä eri äänialaa kuin nykyään. Vaikka pääsenkin korkeisiin ääniin, olen kyllä huomannut, että siihen on syynsä, miksi laulan yleensä juuri sitä ääntä mitä yleensä laulan. On ihan eri asia, pääseekö nuotteihin ja tuntuuko se hyvältä :D Harrastuksen jatkuminen on kohdallani vähän epävarmaa. Jos olen tässä kaupungissa vielä syksyllä, jatkan myös kuorossa, mutta töiden saaminen tarkoittaa todennäköisesti myös muuttoa pois. Harmittaa tietysti jättää tuttu kuoro, jos elämä vie toisaalle, mutta onneksi kevään kuorokausi oli sellainen, että siihen on hyvä lopettaa.

 

★ Kun gradun sai pois alta, on voinut keskittyä kirjoittamiseen. Kun viime vuonna osallistuin ties kuinka moneen kirjoituskilpailuun, tänä vuonna olen osallistunut vain kahteen, toiseen tosin jo viime vuoden puolella kirjoitetulla tekstillä (ja siinä kilpailussa en menestynytkään). Novan esiraativaiheen tuloksia vielä odottelen. Taas stressaan, onko novellin spefielementti "tarpeeksi" spefiä kilpailun vaatimuksiin, vaikka ei-arkitodellisuuden kanssa ollaankin tekemisissä. Toisaalta kun edellisen kerran hermoilin aiheesta, päätyi novellini sijoittumaan kisassa, joten jospa hyvät merkit olisivat ilmassa jälleen. Olen myös editoinut P:a hyvin ahkerasti: enää muutama luku jäljellä! Olen aika varma, että saan tämän version valmiiksi viimeistään kesäkuun aikana, ja kässäri voi lähteä kustantamokierrokselle joko loppukesästä tai alkusyksystä. Iik ja ääk, hurjaa! Kirjoitushommiin liittyy sekin, että Pusun aloittamisesta tuli alkuvuodesta kuluneeksi hurjat 10 vuotta! Puhuin Pusuun liittyvistä tuntemuksista viime vuonna kirjoitetussa postauksessa, ja allekirjoitan samat tuntemukset edelleen: en välttämättä palaa enää koskaan työstämään tekstiä, mutta sillä on valtavan suuri paikka sydämessäni. Juhlistin 10-vuotista kässäriäni kirjoittamalla novellin, joka kertoo yhdestä päivästä 10 vuotta tarinan päättymisen jälkeen. Teksti on pitkälti kevyttä hattaraa ja fanserviceä, mutta ai että miten ihanaa sitä olikaan kirjoittaa! Pusun päähenkilöt ovat lohtuhahmojani, joiden pelkkä ajattelu auttaa silloin, kun on paha mieli, ja kässärin maailma tuntuu kodilta. Oli sanoinkuvaamattoman ihanaa päästä viettämään aikaa siellä jälleen. Päädyin myös tekemään novellista zinen, kun minulla oli vielä mahdollisuus hyödyntää yliopiston tulostuskrediittejä. Painos on tosi pieni, mutta eipä novellista saakaan irti muut kuin sellaiset, jotka ovat Pusua aikoinaan lukeneet :D

 

★ Loppuun vielä biisivinkki. J. Karjalaisen uusin levy Suomalaista muotoiluu ei ole Karjalaisen parasta tuotantoa, mutta pidän sen akustisuudesta, ilmavuudesta ja keveydestä. Koh-i-noor on ihanan keinuva biisi, joka on eräs lempilauluni kyseiseltä levyltä. Kynä liikkuu paperilla, mieli kulkee paikkoihin, hetki on levollinen ja rauhallinen. 

Mitä just sulle kuuluu nyt? 

Joulukalenteri 2024: 18. luukku

Tervetuloa vuoden 2024 joulukalenteriin!

 

Tänä vuonna sukelletaan kirjoitusprojektieni kulissien taakse ja kurkistetaan "kirjoitusraamattuni" sivuille. Tätä vihkoa voisi tituleerata myös suunnittelu- tai muistiinpanovihkoksi, mutta käytti siitä sitten mitä tahansa nimeä, tarkoitus on sama: siellä on kaikki muistiinpanot, joita kirjoittamiseni tueksi tarvitsen. Koska välillä elämäni on yllättävän kaoottista, kaikki kirjoitusprojektini ovat samassa vihkossa. Periaatteessa pidempien tekstien kirjoittaminen onnistuisi ehkä ilmankin tällaista vihkoa, mutta helpottaa kummasti, kun kaikkea tietoa ei tarvitse pitää omassa päässään. Siksi kirjoitusraamattuni on minulle korvaamaton apu.

 

Joulukalenterin tarkoitus on valottaa hieman sitä, millaisia muistiinpanoja ja tausta-ajatuksia tämä kirjoittaja riipustelee kirjoittamisensa tueksi. Minusta on todella kiinnostavaa kuulla muiden kirjoittajien ja kirjailijoiden työprosesseista, ja ehkä tämäkin voi inspiroida jotakuta toista. Itsestäänselvää kuitenkin lienee, että tämä on vain minun tapani toimia, eikä kaikki minun käyttämäni tavat sovellu kaikille. 

Meneillään oleva vihko on kolmas, ja se on aloitettu vuonna 2022. (Se sattuu myös olemaan vihko, jonka olen saanut "palkinnoksi" kirjoitusharrastuksestani, joten siksi on sopivaa, että se on pyhitetty kirjoitusharrastukselle.) Joulukalenterissa tulee kuitenkin näkymään myös joitain sivuja kahdesta edellisestä vihosta. 

 

Luukku aukeaa joka toinen päivä. 

 

Luukku 18: Kustantamolistaus & Pusu kustantamoon 

Toistaiseksi olen lähettänyt vain yhden kässärin, Suudelman, kustantamoon, mutta toivon mukaan ensi vuonna myös P lähtee kustantamotaipaleelle. Kirjoitusraamatussa on myös kustantamokierroksiin liittyviä juttuja.

 

Kustantamolistaus on nimensä mukaisesti lista sellaisista kustantamoista, joihin kässäreitäni kannattaisi lähettää. Listan tarkoitus on selvittää itselleni, mitkä kustantamot ovat potentiaalisia juuri sille ikäryhmälle ja genrelle, jota kirjoitan. Tätä listaa en ole kylläkään hetkeen päivittänyt, joten täytyy katsoa se vielä läpi vielä ennen kuin P oikeasti lähtee maailmalle, etteivät kustantamojen julkaisukriteerit ole tässä välissä muuttuneet. 

 

Ensimmäisessä vihossa kustantamolistauksessa oli mukana myös kustantamojen yhteystiedot, mutta nekin muuttuvat, joten en kokenut tarpeelliseksi listata niitä enää uuteen vihkoon.

Kun Pusu lähti kustantamoon, tein tällaisen listauksen itselleni muistutukseksi siitä, mihin kaikkiin kustantamoihin olen tekstin lähettänyt ja milloin. Tärkeä on myös kohta vastauksesta. Kuten listasta huomaa, jotkut kustantamot jättävät hylsynkin lähettämättä... Tämä on tärkeä lista siksi, että nyt minulla on jonkinlaista vertailukohtaa, kun P lähtee kustantamokierrokselle. Yhden listan perusteella on toki paha vertailla sitä, mikä on normaali vastausaika minkäkin kustantamon kohdalla, mutta on se ainakin karkeasti suuntaa-antava.

Joulukalenteri 2024: 16. luukku

Tervetuloa vuoden 2024 joulukalenteriin!

 

Tänä vuonna sukelletaan kirjoitusprojektieni kulissien taakse ja kurkistetaan "kirjoitusraamattuni" sivuille. Tätä vihkoa voisi tituleerata myös suunnittelu- tai muistiinpanovihkoksi, mutta käytti siitä sitten mitä tahansa nimeä, tarkoitus on sama: siellä on kaikki muistiinpanot, joita kirjoittamiseni tueksi tarvitsen. Koska välillä elämäni on yllättävän kaoottista, kaikki kirjoitusprojektini ovat samassa vihkossa. Periaatteessa pidempien tekstien kirjoittaminen onnistuisi ehkä ilmankin tällaista vihkoa, mutta helpottaa kummasti, kun kaikkea tietoa ei tarvitse pitää omassa päässään. Siksi kirjoitusraamattuni on minulle korvaamaton apu.

 

Joulukalenterin tarkoitus on valottaa hieman sitä, millaisia muistiinpanoja ja tausta-ajatuksia tämä kirjoittaja riipustelee kirjoittamisensa tueksi. Minusta on todella kiinnostavaa kuulla muiden kirjoittajien ja kirjailijoiden työprosesseista, ja ehkä tämäkin voi inspiroida jotakuta toista. Itsestäänselvää kuitenkin lienee, että tämä on vain minun tapani toimia, eikä kaikki minun käyttämäni tavat sovellu kaikille. 

Meneillään oleva vihko on kolmas, ja se on aloitettu vuonna 2022. (Se sattuu myös olemaan vihko, jonka olen saanut "palkinnoksi" kirjoitusharrastuksestani, joten siksi on sopivaa, että se on pyhitetty kirjoitusharrastukselle.) Joulukalenterissa tulee kuitenkin näkymään myös joitain sivuja kahdesta edellisestä vihosta. 

 

Luukku aukeaa joka toinen päivä. 

 

Luukku 16: Editointitavoite 

Kirjoitusraamattuihini on tehty monenlaisia kirjoitussuunnitelmia ja -aikatauluja vuosien varrella. Yleensä tällainen suunnitelma/tavoite tulee kehiin siinä vaiheessa, kun kyllästyn hitaaseen etenemiseen, ja haluan jonkun kirittämään kirjoittamistani. Pieni paine yleensä auttaa.

Tässä on P:n edellisen kierroksen tavoitesivu. Aikaisemmin olin kokeillut systeemiä, jossa tavoitepäivämäärän viereen kirjattiin luvun valmistumispäivämäärä, totesin sen vähän turhaksi, sillä merkkaan kuitenkin lukujen valmistumispäivät pöytälaatikkopäiväkirjaan, josta voin ne myöhemmin halutessani tarkistaa. (Pöytälaatikkopäiväkirja on vielä kirjoitusraamatusta erillinen muistikirja, johon kirjaan ylös aina kunkin kirjoituspäivän sanamäärän, yleisfiiliksen ja muut merkitsemisen arvoiset asiat.) 

Siispä päädyin kokeilemaan tällaista systeemiä, jossa erilaiset symbolit mittaavaat etenemistäni ja aikataulussani pysymistä. Tämä oli kätevä ja helppo tapa, jota olen hyödyntänyt myöhemminkin. Pakko muuten sanoa tuosta yllä olevasta aikataulusta sen verran, että paljon en jäänyt tavoitteestani jälkeen: P:n kakkosversio valmistui 2.3.23!

 

Ihan ensimmäinen editointiaikatauluni oli Pusun kustantamokierrokselle saattamiseen tehty. Tämä on vähän sekava esitys (osittain siksi, että en enää muista ihan kaikkien rastien merkitystä), mutta oli silti tarpeeksi tehokas kirittäjä siihen, että editoin vuonna 2019 kässäriä kuin pieni eläin. Ihan en tässäkään aikataulussa pysynyt, ja kässäri lähti maailmalle vasta alkuvuodesta 2020, mutta ihailen silti menneisyyden itseäni itsekurista ja tehokkuudesta.

(Tämä on vähän vinksin ja vonksin, koska kyseessä on irtosivut, jotka on teipattu vihkoon vasta myöhemmin. Toinen vihko on selkämykseltään vähän hankala skannattava, joten tässä oli tuplasti hankaluuksia.)

Joulukalenteri 2024: 8. luukku

Tervetuloa vuoden 2024 joulukalenteriin!

 

Tänä vuonna sukelletaan kirjoitusprojektieni kulissien taakse ja kurkistetaan "kirjoitusraamattuni" sivuille. Tätä vihkoa voisi tituleerata myös suunnittelu- tai muistiinpanovihkoksi, mutta käytti siitä sitten mitä tahansa nimeä, tarkoitus on sama: siellä on kaikki muistiinpanot, joita kirjoittamiseni tueksi tarvitsen. Koska välillä elämäni on yllättävän kaoottista, kaikki kirjoitusprojektini ovat samassa vihkossa. Periaatteessa pidempien tekstien kirjoittaminen onnistuisi ehkä ilmankin tällaista vihkoa, mutta helpottaa kummasti, kun kaikkea tietoa ei tarvitse pitää omassa päässään. Siksi kirjoitusraamattuni on minulle korvaamaton apu.

 

Joulukalenterin tarkoitus on valottaa hieman sitä, millaisia muistiinpanoja ja tausta-ajatuksia tämä kirjoittaja riipustelee kirjoittamisensa tueksi. Minusta on todella kiinnostavaa kuulla muiden kirjoittajien ja kirjailijoiden työprosesseista, ja ehkä tämäkin voi inspiroida jotakuta toista. Itsestäänselvää kuitenkin lienee, että tämä on vain minun tapani toimia, eikä kaikki minun käyttämäni tavat sovellu kaikille. 

Meneillään oleva vihko on kolmas, ja se on aloitettu vuonna 2022. (Se sattuu myös olemaan vihko, jonka olen saanut "palkinnoksi" kirjoitusharrastuksestani, joten siksi on sopivaa, että se on pyhitetty kirjoitusharrastukselle.) Joulukalenterissa tulee kuitenkin näkymään myös joitain sivuja kahdesta edellisestä vihosta. 

 

Luukku aukeaa joka toinen päivä.

Luukku 8: Hahmoluukku

Tämän päivän luukusta paljastuu useampi hahmoihin liittyvä juttu, joten siksi sen nimi on lyhyesti ja yksinkertaisesti hahmoluukku! 

Ihan ensimmäisenä on sivu aivan ensimmäisestä vihosta, joka haki hieman vielä muotoaan. Tämä sivu liittyy P:iin, ja siihen on paitsi kirjoitettu eräiden henkilöiden mieluisimmat aseet (tämä on tärkeä), suunniteltu tulevia lukuja (joita ei ole vielä kirjattu lukusuunnitelmaan, kun en aluksi ollut ihan varma itsekään, mihin suuntaan tarina on menossa) ja vielä pohdiskeltu maailman jumalmyyttiä. Tulevien lukujen lista ei kauhean pitkään pysynyt relevanttina (varsinkin, kun luvut eivät ole tuossa listassa kronologisessa järjestyksessä), mutta hahmojen aseet ja jumaluuksien ominaisuudet ovat kyllä tärkeää tietoa, johon olen palannut myös myöhemmillä editointikierroksilla.

Sinänsä arvostan sitä, että olen yrittänyt olla säästeliäs ja laittaa kaiken samalle sivulle, mutta ei se kyllä ole luettavuuden jne kannalta kauhean hyvä idea :D

Oranssilla Pusun hahmot, vihreällä JL:n ja punaisella P:n.

Toinen sivu on toisesta vihosta. Hahmojen syntymäpäivät on vähän epämääräistä aluetta, sillä toisissa maailmoissa tapahtuvien kässäreiden aikakäsitys ei välttämättä vastaa meidän maailmamme käsitystä. Toistaisiksi kaikissa kässäreissäni on melko lailla meille tuttua noudattava vuodenkierto, mutta kuukausien nimet eivät ole välttämättä samoja, eivätkä niiden määrät ja pituudet välttämättä täsmää meidän tuntemaamme. Syntymäpäivälistaus on siis lähinnä suuntaa-antava, ja taustatietoa minulle itselleni. Hahmojen syntymäpäivät eivät myöskään ole useinkaan tarinan kannalta relevantteja, paitsi Pusun toisen päähenkilön, sillä hänen syntymäpäiväjuhlansa polkaisevat tarinan käyntiin. Pusun lisäksi oikeastaan vain P:ssa jonkun hahmon syntymäpäivä osuu tarinan tapahtuma-aikaan, mutta historiallisessa agraariyhteiskunnassa elävät hahmot eivät usein tiedä tarkkaa syntymäpäiväänsä, joten mitään juhlia tarinassa ei ole. Iät sentään ovat tärkeitä usein juonellekin, vaikka P:n kohdalla niitä olenkin säätänyt hieman ylöspäin tämän listauksen tekemisen jälkeen.

 

DVR:n hahmoja tässä listassa ei ole (ne oli toisella sivulla, kun tästä loppui tila), mutta siinä syntymäpäivät ovat siinä mielessä relevantteja, että yksi keskeinen hahmo uskoo horoskooppeihin, ja niistä myös puhutaan paljon. Se on myös ainoa kässäri, joka sijoittuu meidän maailmaamme (enemmän tai vähemmän lainausmerkeissä), joten siinä syntymäpäivät ovat myös aidosti paikkaansapitäviä.

Kolmas kuva on jälleen ensimmäisestä vihosta (kronologia, en tunne häntä :D). Olin nähnyt netissä erilaisia hahmokarttoja, joissa hahmojen keskinäisiä suhteita selvitetään visuaalisessa muodossa, ja yritin tehdä samanlaisen myös omista teksteistäni, tässä esimerkkinä JL:n kartta. Niistä tuli kuitenkin melkoinen nuolien sekamelska, enkä ole niitä sen koommin tehnyt. Muistaakseni punainen väri tarkoitti rakkautta (ei vain romanttista), vihreä avioliittoa, sininen (veri)sukulaisuutta ja keltainen vihaa, pelkoa tai inhoa. Oliivinvärisestä nuolesta ei ole täyttä varmuutta. Ystävyys? Ehkä?

Turkoosilla Pusun hahmot, violetilla JL:n ja keltaisella P:n.

Viimeinen kuva on taas toisesta vihosta. Dreamcast-sivu on sitä mitä otsikko lupaa, eli unelmia kässäreiden elokuvasovituksista ja hahmojen näyttelijöistä. Ja unelmia nämä tosiaan ovat, tuskin saisin nostettua Marilyn Monroeta tai Maggie Smithiä haudasta enää tahdonvoimallakaan :D Kirjoittamiseen tätä listaa ei välttämättä tarvitse, koska yleensä tiedän, miltä hahmoni näyttävät, mutta voihan tästä olla kuvailussa apua, kun voi vähän luntata oikean maailman ihmisen naamaa. Ihan kaikista valinnoista en kyllä ole enää näin pari vuotta myöhemmin samaa mieltä.

Joulukalenteri 2024: 2. luukku

Tervetuloa vuoden 2024 joulukalenteriin!

 

Tänä vuonna sukelletaan kirjoitusprojektieni kulissien taakse ja kurkistetaan "kirjoitusraamattuni" sivuille. Tätä vihkoa voisi tituleerata myös suunnittelu- tai muistiinpanovihkoksi, mutta käytti siitä sitten mitä tahansa nimeä, tarkoitus on sama: siellä on kaikki muistiinpanot, joita kirjoittamiseni tueksi tarvitsen. Koska välillä elämäni on yllättävän kaoottista, kaikki kirjoitusprojektini ovat samassa vihkossa. Periaatteessa pidempien tekstien kirjoittaminen onnistuisi ehkä ilmankin tällaista vihkoa, mutta helpottaa kummasti, kun kaikkea tietoa ei tarvitse pitää omassa päässään. Siksi kirjoitusraamattuni on minulle korvaamaton apu.

 

Joulukalenterin tarkoitus on valottaa hieman sitä, millaisia muistiinpanoja ja tausta-ajatuksia tämä kirjoittaja riipustelee kirjoittamisensa tueksi. Minusta on todella kiinnostavaa kuulla muiden kirjoittajien ja kirjailijoiden työprosesseista, ja ehkä tämäkin voi inspiroida jotakuta toista. Itsestäänselvää kuitenkin lienee, että tämä on vain minun tapani toimia, eikä kaikki minun käyttämäni tavat sovellu kaikille. 

Meneillään oleva vihko on kolmas, ja se on aloitettu vuonna 2022. (Se sattuu myös olemaan vihko, jonka olen saanut "palkinnoksi" kirjoitusharrastuksestani, joten siksi on sopivaa, että se on pyhitetty kirjoitusharrastukselle.) Joulukalenterissa tulee kuitenkin näkymään myös joitain sivuja kahdesta edellisestä vihosta. 

Luukku aukeaa joka toinen päivä.

Luukku 2: Projektilistaus & Kirjoitussuunnitelmia

 

Heh, huomasin kirjoitusvirheen DVR:n nimessä vasta skannattuani sivun.

 

Vihon ensimmäisellä sivulla on luonnollisesti projektilistaus. Olen merkannut tähän kaikki romaanikäsikirjoitukseni ja niiden aloittamisvuodet. Periaatteessa Pusun kohdalla pitäisi ehkä lukea 2015-2021, mutta tuntuu liian lopulliselta merkata projektin "päättymisvuosi". (Pusun nykyhetkestä ajatuksia täällä.)

En usko, että unohdan projektejani, mutta onhan lista siltäkin varalta hyvä olemassa. Varsinainen syy on lähinnä se, että minusta on mukavaa listata asioita, joita olen saanut aikaan. Ja onhan tämä hyvä myös niille (kirjallisuushistorian) tutkijoille, jotka tulevaisuudessa tutkivat jälkeenjääneitä papereitani (In your dreams :D).

 

Heti projektilistauksen jälkeen olen kirjannut kirjoitussuunnitelmiani ylös. Tästä on ehkä enemmän hyötyä kuin projektilistauksesta, sillä tämä konkretisoi sitä, mitä aion seuraavaksi tehdä. Kuten listauksesta voi huomata, ensimmäinen prioriteetti on P:n editoiminen ja kustantamokuntoon saattaminen, minkä jälkeen JL hyppää vaihtopenkiltä peliin ja samankaltaiseen käsittelyyn. 

 

"Ei stressiä" -huomautus on myös aiheellinen, sillä olen stressaamiseen taipuvainen ihminen, enkä halua tehdä sitä kivojen harrastusten kohdalla. Joskus menneinä vuosina tein kirjoitussuunnitelmia kuukauden tarkkuudella, mutta sellaiseen en enää rupea, se asetti liian kovat paineet.

Listan kolmannella sijalla vilahtaa eräs projekti, josta en ole tainnut blogissa vielä hiiskua ollenkaan. Kyseessä on vielä vahvasti suunnitteluaseella oleva trilogia (!), jonka ensimmäisen osan pariin toivoisin pääseväni lähitulevaisuudessa. Trilogia kulkee toistaiseksi työnimellä HS-trilogia (pidätämme oikeuden muutoksiin), mutta ei siitä tässä vaiheessa vielä sen enempää.

Pusu-ikävä

Olen viime aikoina havahtunut yllättävän monta kertaa ikävän tunteeseen, ja tajunnut, että minulla on ikävä Pusua. 

 

Aloitin Suudelma-nimisen käsikirjoituksen alkuvuodesta 2015, ja viimeisimmät muutokset tiedostoon tein vuonna 2021. Pusuna tunnettu teksti oli siis hyvin suuri osa elämääni yläasteen viimeisinä kuukausina, koko lukiourani ajan ja vielä yliopistossakin. Vaikka kirjoitin ja editoin välillä kaikkea muutakin, palasin aina Pusuun. Minä ja kässäri kasvoimme yhtä matkaa.

Kaikki romaanikässärini ovat minulle eri syistä tärkeitä, mutta Pusu on kuitenkin käsikirjoitus, jonka kanssa olen kokenut monia asioita ensimmäistä kertaa. Se on ensimmäinen kirjoittamani täysmittainen romaanikäsikirjoitus, editointikouluni, ensimmäinen kustantamokierrokselle lähtenyt tekstini. Onko siis mikään ihmekään, että se on minulle mielettömän rakas ja tärkeä teksti!

Vuosien 2020-2021 aikana Pusu lähti 19 eri kustantamoon ja yhteen kirjoituskilpailuun. Kustantamokierrokseltaan se keräsi pelkkiä hylsyjä tai radiohiljaisuutta. Tiedän, että ensimmäisen kierroksen jälkeen ei välttämättä pitäisi luovuttaa, mutta hylsysade, varsinkin korona-aikaan yhdistettynä, jätti olon sen verran mankeloiduksi, että totesin, että en välttämättä halua tässä hetkessä enää palata Pusuun. En sano, etten koskaan aio palata Pusun pariin tai lähettää sitä muokattuna uudelle kierrokselle, mutta en pidä sitä kovin todennäköisenä. 

Pusu ei ole välttämättä ole sellainen kirja, joka tällä hetkellä olisi kirjamaailman trendien aallonharjalla. Kirjoittaessa ei ole mitään järkeä seurata trendejä, koska ne muuttuvat niin nopeasti, ja kirjoittaminen on kuitenkin hidas prosessi. Silti Pusu tuntuu representaatioltaan ja joidenkin teemojen käsittelyn puolesta vanhentuneelta. Siinä näkyy se, millaisia YA-kirjoja luin yläasteella, ja miten niissä käsiteltiin näitä asioilta. Olen sitä mieltä, että jotkut käsikirjoituksen asioita ovat uniikkeja ja toimivia, mutta kokonaisuus ei ehkä ole 2020-lukua, enkä koe, että voin täysin rehellisesti enää seistä niiden takana. Näiden asioiden korjaaminen vaatisi kuitenkin käsikirjoituksen räjäyttämistä melko lailla palasiksi, enkä tiedä, olenko siihen valmis. 

 

Luopuminen on ollut vaikeaa, vaikka se onkin tuntunut ajan myötä aina vain oikeammalta päätökseltä. Vuosia haaveilin, että esikoisteokseni olisi juuri Pusu, joten olihan se kipeää siirtää teksti pois aktiivisesta työstöstä. Yritän kuitenkin muistaa, että vaikka olen siirtänyt kässärin "eläkkeelle", sen ei tarvitse kadota minnekään. Se saa olla olemassa, ja se saa yhä olla minulle tärkeä, vaikka se ei koskaan suuren yleisön silmien eteen pääsisikään.

Välillä palaan Pusun maailmaan joko lueskelemalla käsikirjoitusta sieltä täältä, kuuntelemalla tekstin soittolistaa, lisäämällä kuvia sen Pinterest-tauluun tai lähettelemällä tekstin mieleen tuovia meemejä esilukijakavereille. Kässärin maailman ja hahmojen ajattelemisesta tai tekstin lukemisesta tulee aina lämmin olo. Pusu on minulle ehkä tärkein turvapaikkani kaikesta kirjoittamastani. Se on tähänastisista kässäreistäni kaikkein onnellisin, ja sen maailmaan on aina ollut ihanaa palata. En väitä, että muut kässärini olisivat pelkkää synkeyttä ja ankeutta, tai että Pusu olisi pelkkää höttöä ilman julmiakin sävyjä, mutta Pusussa on silti jotain aivan omanlaistaan lohdullisuutta. Olen monesti blogissakin puhunut siitä, miten kirjoittaminen on minulle pakopaikka arjesta. Pusu on tarjonnut pakoreitin sellaisina hetkinä, jolloin elämä on syystä tai toisesta ollut erityisen ikävää. Olen kirjoittanut hahmoille omia luonteenpiirteitäni, tuntemuksiani ja haaveitani, ja sen takia heidän tarinakaarissaan on minulle suurta lohtua ja turvaa. Samaa olen toki tehnyt muissakin kässäreissäni, mutta edelleen, Pusu oli ensimmäinen, ja ensimmäisellä kerralla on aina oma merkityksensä.

Eräänä iltana Pusun soittolistaa kuunnellessa mietin sitä, miten tärkeä ja rakas tarina minulle on. Voi olla, että joskus, kun en enää (toivottavasti) elä opiskelijabudjetilla, voisin teettää Pususta omakustanteen. Silloin saisin kirjan kansien väliin ja omaan hyllyyni. En välttämättä kaipaa sitä, että kirja pääsisi maailmalle ja lukijajoukkojen käsiin, mutta koen, että jotain olen velkaa nuoremmalle Celestinelle, joka antoi Pusulle kaikkensa ja toivoi todella voimakkaasti sen siipien kantavan. Mahdollisesti siis riittäisi parin kappaleen tarvepainatus (luulen nimittäin, että jotkut esilukijatkin tahtoisivat oman kappaleensa). Tämä tuskin on kuitenkaan vielä mikään lähivuosien juttu, mutta eihän sitä koskaan tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Jäin pohdiskelemaan myös muita vaihtoehtoja, mutta ne ovat vielä sen verran kevyellä ajatustasolla, että ei niistä nyt tällä kertaa sen enempää. Ajatus kuitenkin lämmittää sydäntäni todella paljon. 

Ehkä viestini itselleni onkin se, että vaikka jostain haaveesta luovunkin, ei sitä tarvitse kokonaan hylätä. Kun tulee ikävä, voi aina palata takaisin, vaikka vain nopealle vierailulle. 

"Kuulin korvissani hänen naurunsa, muistin silkkiset, kultaiset kiharat, jotka kulkivat käsieni läpi harjanvetojen myötä, vinon hymyn, jonka hän loi minulle tuon tuostakin. Muistin orvokkisilmien katseet, niissä kuohuvat tunteet: lapsellisen kiukun, kuplivan riemun, huonosti peitellyn hätäännytyksen, lempeän ja kujeilevan silmäyksen.

'Olet minulle tärkeä. Älä koskaan unohda sitä.'"

 

(Suudelma, luku 19)

 

 

Kansikuvan olen tehnyt Canvalla, kuvat Pixabaysta.