2025 (1/2)

Taas on yksi vuosi päättymäisillään, mikä tuntuu yhtä käsittämättömältä joka kerta. 

 

Perinteitä kunnioittaen vuosikatsaus on tänäkin vuonna jaettu kahteen osaan, ja tässä ensimmäisessä käsitellään vuoden 2025 kuulumisia. Kakkososassa käsitellään kirjavuotta 2025, mutta palataan niihin asioihin sitten ensi vuoden puolella. 

 

Vuonna 2025 

 

♦ alkuvuosi oli vähän rankka. Heti joululomilta palattuani nappasin jostain sitkeän yskän, josta selvittyäni sain vaihtokaupassa kauheat niskakivut, ja näiden perässä saapui erinäinen joukko isompia ja pienempiä murheita. Tähän päälle kun lätkäisi vielä jatkuvan gradustressin, niin pidän pienenä ihmeenä, että selvisin varsinkin tammikuusta yhtenä kappaleena. Melkoisen väsyneenä, stressaantuneena ja itkuisena sellaisena, mutta selvisin kuitenkin. 

 

Kuvasta puuttuu tärkein lääke: jäätelö. 

♦ minulta poistettiin kaksi viisaudenhammasta. Stressasin operaatiota etukäteen kauheasti (minulle ei ole tehty yhtäkään hammasoperaatiota aikaisemmin, ei edes hampaiden paikkausta), mutta lopulta se oli ohi viidessätoista minuutissa. Toipuminenkin sujui hyvin, vaikka ei se veren syljeskely ja puutuneen naaman kanssa toimiminen mitään erityisen mukavaa ollut. Kyllä aikuisetkin ansaitsisivat hammaslääkäristä tarroja, sen minä vain sanon. Lisätasoja tilanteeseen toi se, että kun tulin operaation jälkeen kotiin ja nukuin n. 40 min päiväunet, unilta herätessä soi puhelin. Olin edelleen vähän unenpöpperöinen ja lisäksi puoli naamaa oli puuduksissa, joten olin aivan kujalla, kun puhelimesta alettiin puhua ruotsia. Seuraavaksi keskustelin kaksikielisesti kesätyöasioista puolisen tuntia. Olipa tosiaan erikoinen päivä. 

 

Kun Foucault on nostettu pöydälle, tilanne on vakava.

Tulostin gradun ja tein omia merkintöjä. 

♦ tein gradua kuin pieni eläin. Sain lähetettyä gradun esitarkastukseen ennen joulua, joten alkuvuodesta aloitin tutkielman muokkausta palautteen perusteella. Vaikka sinänsä isoja sisällöllisiä muutoksia ei tarvinnut tehdä, tarkennettavaa ja avaamista oli tehtävä jonkin verran, ja tuntui, että lisää tehtävää tuli koko ajan. Tavoitteenani oli palauttaa gradu helmikuun loppuun mennessä, mutta se ei ihan onnistunut. Useassa hetkessä tuntui erittäin tuskaiselta ja vaikealta, ja valmistuminen hyvin kaukaiselta. Mutta niin vain lopulta koitti maaliskuun 4. päivä, jolloin palautin gradun...

 

 

♦ ...ja paria viikkoa myöhemmin valmistuin viimein filosofian maisteriksi!! Gradusta tuli arvosanaksi nelonen, ja sitten jäljellä oli enää muutaman kokonaisuusmerkinnän pyytäminen ennen todistushakemuksen lähettämistä. Todistus tuli pdf-tiedostona sähköpostiin, ankeaa tämä nykyaika. Valmistuminen tuntui todella oudolta ja epätodelliselta (ja ehkä vähän tuntuu edelleen). Se oli toki suuri helpotus, vaikka liittyy siihen tietty haikeuttakin: siihen päättyi seitsemän vuoden ajanjakso elämästäni, joka tuntuu kokonaiselta ihmisiältä. 

 

♦ kuuntelin musiikkia. Spotifyn tilastot eivät tarjonneet juurikaan yllätyksiä, joskin olin varma, että Jenni Vartiaisen En haluu kuolla tänä yönä olisi viiden kuunnelluimman biisin joukossa (mainitsinko jo, että alkuvuodesta oli vähän rankkaa :D). Marina julkaisi uuden albumin, mikä ilahdutti kovasti, ja Nössö Novan, Smg:n sekä Nupun uudet albumit pyörivät kuuntelussa myös. Kovin monella keikalla en käynyt: keväällä näin livenä Prinssi Rohkean ja Erämaan rotat sekä Jere Valkosen, Nössö Novan eräässä toisessa kevään tapahtumassa ja elokuussa Frederikin. Ensimmäiset olivat yhtä hyviä kuin ennenkin, viimeinen aivan kauhea kokemus :D mutta onpahan koettu, enkä maksanut onneksi tästä "elämyksestä" senttiäkään. Vuoden isoimmasta ja tärkeimmästä keikkaelämyksestä lisää vähän myöhemmin <3

 

Zinetonin loppukiriä Urheilu-Suomen voimalla.

 

♦ osallistuin ensimmäistä kertaa Zinetoniin. Kyseessä on viikonlopun kestävä zinehaaste, johon osallistuimme ystäväni kanssa yhdessä. Meille arvottu teema oli inspiroiva ja innostava, ja sisältöä syntyikin aika helposti. Taitelun taustalla mm. katsoimme paavin hautajaisia. Loppukiri oli melkoisen intensiivinen, kun tekniikka uhkasi pettää, ja siksi lopulliseen työhön jäi muutamia ärsyttäviä virheitä, mutta yleisesti olen tosi tyytyväinen meidän yhteiseen zineen <3 

 

Villit onnittelukukat.

♦ juhlin valmistumistani monta kertaa. Keväällä juhlin pienimuotoisesti perhepiirissä ja sitten isommin kavereiden kanssa. Varsinkin jälkimmäisistä juhlista on juhlakalu ja emäntä edelleen ylpeä: kaikesta ennakkosterssistä huolimatta juhlat sujuivat oikein hyvin, ja tarjoilut maistuivat vieraille hyvin. Vieraat myös viihtyivät hyvin, ja minusta oli äärimmäisen ihanaa, että tärkeät ihmiset ympäri Suomea saapuivat juhlimaan minua <3 Kesäkuussa oli myös vähän juhlintaa yliopiston puolelta, kun valmistuneita maistereita juhlittiin publiikissa. 

 

Koska Wicked oli vuoden isoimpia elokuvaelämyksiä (kahteen kertaan), katsoin alkuvuodesta uudelleen myös alkuperäisen Ihmemaa Ozin, jonka dvd:t olivat hyvin Wicked-henkiset.

♦ katsoin elokuvia ja sarjoja, aika vähän, mutta katsoin kuitenkin. Sarjapuolelta ehdoton suosikkini oli ranskalainen HPI, johon ihastuin ikihyviksi heti, ja joka onnistui koskettamaan jotenkin yllättävän syvältä. Elokuvista mieleeni jäi Wicked ja Wicked: For good, Ever after, Belle, Myrskyluodon Maija, Neitoperho, Everything everywhere all at once ja The Roses. 

 

Vappudrinkki.

 

♦ vietin vappua. Vappu kului hyvin kylmissä ja lumisateisissa tunnelmissa, ja meiniki oli muutenkin vähän erilainen kuin yleensä. Olemme ystäväporukan kanssa siirtymävaiheessa: osa on jo valmistunut ja työelämässä, osa oli juuri valmistunut vapun aikaan ja osa opiskeli vielä. Siksi vappu olikin yhdistelmä opiskelijavappua ja ns. aikuisvappua, minkä vappuseurani oli vähän tavanomaisesta poikkeava. Hyvä vappu, vaikkakin erilainen! 

 

♦ olin kuorossa vähän erilaisissa tehtävissä kuin ennen. Suurimman osan ajasta toki ihan tavallisena rivikuorolaisena, mutta viime keväänä ohjelmistossa oli ensimmäistä kertaa minun (ja apuvoimien) sovittamani ja johtama biisi. Kuoromme pyörii kuoron sisältä tulevien kuoronjohtajien voimin, ja olin ajatellut, ettei minusta ikinä olisi siihen hommaan, mutta sitten tarpeeksi monta palasta loksahti kohdalleen. Koko homma kauhistutti ja tuntui moneen otteeseen isolta virheeltä, mutta kaikki meni loppujen lopuksi hyvin. Lisäjännitystä kauteen teki se, että vähäisen sopraanotilanteen takia lauloin parissa biisissä sopraanostemmaa. Totesin, että on kaksi eri asiaa pystyä laulamaan tietyt nuotit ja kuulostaa hyvältä niitä nuotteja laulaessaan :D 

 

♦ vietin kesän Kökarilla. Tammikuussa eräälle sähköpostilistalle tuli työpaikkailmoitus Kökarin kotiseutumuseon kesätyöntekijän paikasta. Ensin vähän vitsailin paikan hakemisesta, mutta aika nopeasti se lakkasi olemasta vitsi, ja lopulta hain paikkaa ihan oikeasti. Loppujen lopuksi sain paikan ilman että minua edes haastateltiin kunnolla :D Keväällä ajatus kesästä Kökarilla tuntui lohdulliselta paolta omasta arjesta, ja sitä se myös tarjosi: koko kesä oli ihmeellinen oma kuplansa. Puhuin kesästä enemmän omassa postauksessaan, mutta sen sanon nytkin, etten kadu valintaani lähteä tippaakaan. En tiedä, tuleeko vastaavaa tilaisuutta lähteä enää koskaan, joten tätä ei tarvitse nyt jäädä jossittelemaan ja harmittelemaan. Kesä oli kokemus isolla K:lla, ja Kökar jäi sydämeeni ikuisesti. Palaan sinne takuulla vielä joskus tulevaisuudessa. 

 

♦ näin Ultra bran livenä!! Kun olin katsomassa Ultra brata silloisella Hartwall-areenalla joulukuussa 2017, en arvannut, että näkisin bändin enää uudemman kerran, mutta niin vain elokuussa 2025 löysin itseni Olympiastadionilta. Keikka oli mahtava: sain monia lempibiisejäni ja harvinaisempiakin herkkuja. Kyynel kimalteli silmäkulmassa useamman kerran, ja viimeistään siinä vaiheessa, kun kuoro aloitti Vesireittejä, hajosin aivan totaalisesti. Voi UB, miten rakas oletkaan. Kiitos illasta, jätti jäljen sydämeen.  

 

♦ sain työpaikan ja muutin toiselle puolelle Suomea. Kun lähdin Kökarille kesäkuussa, ajattelin, että kaikki stressi jää mantereelle. No, enpä siinä vaiheessa tiennyt, että muutamaa viikkoa myöhemmin joudun järjestelemään elämää mantereella saaristosta käsin, kun ensin sain kutsun työhaastetteluun ja sitten vielä sain sen työpaikan. Koko hommaan liittyi todella paljon stressiä ja ahdistusta, eikä vähiten sen takia, että jouduin jättämään rakkaaksi muodostuneen opiskelukaupungin taakseni ja muuttamaan toiselle puolelle Suomea. Muutto oli hoidettava hieman vajaassa kahdessa viikossa, mikä oli aika intensiivinen rykäys heti Kökarilta palaamisen jälkeen. Kertonee aika paljon tilanteesta, että viimeisenä päivänä opiskelukaupungissa itkin ehkä puolen tunnin välein... Muutto itsessään sujui ihan hyvin. Uuden työn aloittaminen on ollut aika raskasta. On paljon uutta opittavaa, lähtien siitä, miten kyseinen organisaatio toimii. Vaikka kyseessä onkin oman alan työ, se ei kuitenkaan ole ihan sitä, mitä elämälläni haluan tehdä. Mieluummin toki teen tätä kuin esimerkiksi myyn lehtiä puhelimitse, mutta tämä tulee toivottavasti olemaan vain pelkkä välivaihe. Kyllä hommat sentään vähän paremmin sujuu jo kuin aloittaessa, mutta varsinkin ennen joululomaa hermoni olivat hyvin kireällä töihin liittyen :D 

 

♦  kävin vähemmän kulttuuritapahtumissa kuin olisin halunnut, ja syitä siihen on kolme: keväällä ei ollut rahaa (kiitos opintotuen puute ja työttömyys), kesällä olin Kökarilla ja syksyllä muutin kaupunkiin, jossa ei mitenkään liiaksi erilaisia kulttuuritapahtumia ole. Pari kertaa kävin (opiskelija)teatterissa, ja parhaiten mieleeni jäi Jyväskylän Laajavuoressa kesällä esitetty Tytöt 1918, jota ehdin kuin ehdinkin katsomaan. Oli villiä nähdä lavalla sellainen esitys, jonka soundtreackin osaa ulkoa, mutta ei tiedä juonesta kauheasti mitään :D Teoksen ongelmista huolimatta esitys oli hieno, ja näyttelijäsuoritukset huimia. Teos myös itketti melkoisesti, mutta osa herkistelystäni saattoi johtua siitä, että saman päivän aamuna olin jättänyt opiskelukaupungin taakseni, ja olin itkenyt koko edellisen päivän ja vielä junamatkallakin :D 

 

♦ aloitin uudessa kuorossa syksyllä. Yhtäkkiä löysin itseni laulamasta ykkössopraanoa, koska kuoronjohtajan mielestä "selvästi" olen sellainen. Se on tuntunut välillä tosi vaikealta (varsinkin, kun identifioidun aika voimakkaasti mezzosopraanoksi), mutta ilahduttavasti huomaan myös kehittyneeni syksyn aikana. Tykkään kyllä meidän ohjelmistosta, ja laulaminen nyt on aina kivaa, vaikka olenkin n. 50 vuotta nuorempi kuin kaikki muut kuorolaiset (mukavia tyyppejä ne siltikin ovat). 

 

♦ kävin Helsingin kirjamessuilla. Postaus jäi kirjoittamatta, eikä sellaista tulekaan. Olen tänä vuonna laiminlyönyt blogia harmillisen paljon! Messut itsessään olivat kuitenkin mainiot. Stressasin koko viikon, paraneeko flunssa tarpeeksi jotta voin lähteä reissuun, mutta onneksi parani, sillä viikonloppu tuntui todella suurelta valolta synkässä syksyssä. Oli myös ihanaa olla messuilla niin, ettei tarvinnut ihan jokaista senttiä laskea (vrt. viime vuonna, jolloin olin messuilla noin kolmen markan budjetilla). Viikonloppuun osui myös erään ystäväporukan tapaamisen 10-vuotisjuhla, minkä mainitseminen blogissa on merkittävää, ovathan nämä ystävät näistä ympyröistä peräisin. Kävimme yhdessä syömässä, kuten vuosipäivään kuuluu, ja olin aivan mahdottoman onnellinen ja kiitollinen siitä, että juuri nämä ihmiset ovat päätyneet elämääni ja ovat siinä edelleen <3 

 

Tällaista näkyä ei ole syksyllä mitenkään turhan usein nähty, mutta välillä kuitenkin.

♦ pohdin paljon ystävyyttä ja podin yksinäisyyttä. Monestakin syystä olen miettinyt paljon ihmissuhteita kuluneena vuonna. Ystävien merkitystä elämässä ei voi korostaa liikaa, ja olen aina valmis alleviivaamaan sitä, miten tärkeitä nimenomaan ystävyyssuhteet ovat, ja miten niitä ei pidä jättää esimerkiksi parisuhteiden varjoon. Olen monta kertaa ollut äärimmäisen kiitollinen siitä, että minulla on sellaisia ystäviä, joille voi soittaa kriisien kohdatessa tai muuten vain, jotka kuuntelevat ja luottavat siihen, että minä kuuntelen. Elämääni tuli muutama uusikin ihminen, kuten kämppikseni Kökarilla, ja siinäkin tuntee olonsa etuoikeutetuksi: maailmassa on ihmisiä, jotka valitsevat pitää minut elämässään. Kolikon kääntöpuolella on sitten yksinäisyys ja ulkopuolisuus, jota olen tuntenut enemmän ja vähemmän koko vuoden ajan. Keväällä gradun ja muun hässäkän keskellä eristäydyin muista vähän puolivahingossa, en totaalisesti, mutta kuitenkin jonkun verran, ja sitten lähdinkin Kökarille, jossa sosiaalisia verkostoja ei ollut. Nyt asun kaupungissa, jossa minulla ei ole oman ikäistä seuraa lähes lainkaan, työkaveritkin ovat paljon vanhempia. Vaikka olen introvertti, kaipaan kuitenkin välillä ihmisten seuraa. Ratkaiseva avain tuntuukin olevan siinä, että haluan voida päättää itse, milloin olen yksin ja milloin näen ihmisiä, ja nyt en pysty siihen, koska ei ole ketään, ketä nähdä. Vaikka olen viimeisen kymmenen vuoden aikana tottunut siihen, että kavereita asuu pitkin ja poikin Suomea, se tuntuu ihan erilaiselta, kun samassa kaupungissa ei asukaan ketään. Syksy on ollut siis tästäkin syystä aika raskas, ja sen valossa myös tuleva ja siihen liittyvät ratkaisut vähän huolettavat, mutta kai sitä täytyy vain selvitä päivä kerrallaan. 

 

Pusun jatko-osanovellin taittoa zineksi. Kyllä, se on just niin sekavaa kuin miltä tuossa näyttää, mutta oon tosi ylpeä ittestäni, kun onnistuin tekemään sen just eikä melkein oikein ekalla yrityksellä! 

♦ kirjoitin. Pääosin vuosi kului P:n kanssa, jota yritin tosi kovasti saada kustantamokuntoon. En ihan onnisutnut tavoitteessani, jonka mukaan kässäri olisi lähtenyt maailmalle vielä tämän vuoden puolella, mutta sain version 2.1 valmiiksi ja nyt olen työstänyt vähän päälle puoleen väliin versiota 2.2, joka toivottavasti ensi vuoden alussa lähtee kustantajien syyniin. Kirjoituskilpailuista osallistuin Novaan, jossa pääsin esiraadista läpi, mutta en sijoittunut. Ilahduin kuitenkin todella paljon siitä, että varsin synkeästä novellista tykättiin esiraadissa! Kässäreistäni Pusu ja JL täyttivät molemmat tänä vuonna 10 vuotta, mikä on tosi pitkä aika :D JL:n vanhenemista juhlin jatkamalla kässärin läpilukua (hyvin hitaasti, mutta toivottavasti varmasti), mutta koska Pusu ei ole enää aktiivisessa vaiheessa vaan eläkkeellä, päätin juhlistaa merkkipäivää kirjoittamalla pienen novellin päähenkilöistä 10 vuotta Pusun päättymisen jälkeen. Ja se oli aivan ihanaa, oli ihana viettää aikaa poikien kanssa useamman vuoden tauon jälkeen <3 Koska mopo keulii aika helposti tämmöisissä asioissa, päädyin tekemään novellista zinen, jonka taitoin itse ja tulostin jäljellä olevilla yliopiston tulostuskrediiteillä. Ei siitä nyt ihan täydellinen tullut, mutta täysin nollabudjetilla tehtynä oikein hyvä! Muutaman kappaleen painos meni aikoinaan Pusua esilukeneille luettavaksi. Oman zineprojektin lisäksi teimme ystäväni kanssa kaksi yhteiszineä, toisen jo aiemmin mainitussa Zinetonissa ja toisen pikkuzinen. Hyvä kirjoitusvuosi siis! 

 

"Makasimme hetken hiljaa pimeässä.   

– Jos olisin kymmenen vuotta sitten tiennyt, että olisin tänään tässä, en takuulla olisi uskonut, hän sanoi lopulta. 

– Samat sanat, totesin. – Mutta onneksi tässä kävi juuri näin."

 (Pusun 10-vuotisjuhlanovelli)

 

 

Olipahan vuosi. Olen puhunut monille siitä, miten kulunut vuosi on ollut ehkä elämäni omituisin, hyvässä ja pahassa. Siihen mahtui valtavan suuria elämänmuutoksia, joihin liittyy aina ristiriitaisia tunteita. Onneksi hyviäkin hetkiä oli paljon, ja koin paljon sellaista hyvää, jota en vuosi sitten tähän aikaan tosiaankaan osannut odottaa. Tulevaisuus huolettaa, koska siihen liittyy paljon epävarmuutta, mutta toivon, että vuonna 2026 riittää valoa ja iloa niin itselle kuin kanssaihmisillekin. Ainakin useampaan kulttuuritapahtumaan on jo liput varattuna, niitä on ainakin hyvä odottaa. 

 

Mitä mainiointa uutta vuotta kaikille tätä lukeville!  

Saariämpärin tyhjennys

Vaikka syyskuun alku oli jälleen luonnottoman lämmin, nyt syksy tuntuu virallisesti alkaneen sateiden ja koleuden myötä. On siis jälleen aika katsoa, mitä alkukesästä ämpärilistalleni heittelin. 

 

Kesällä 2025 minä
 
☀ seuraan pyöräiltyjä kilometrejä. Seurasin! Latasin pyöräiltyjä matkoja mittaavan sovelluksen ennen Ahvenanmaalle saapumista ja sen mukaan kahden kuukauden aikana kertyi 392 pyöräiltyä kilometriä. Tosiasiassa kilometrejä kertyi vielä tätäkin enemmän, koska monesti unohdin laittaa laskurin pyörimään, kun lähdin liikkeelle. Arvatkaa vain, ärsyttikö, kun pyöräili vaikka kaupalle ja takaisin ilman laskuria, ja jäi saamatta 14 km plakkariin :D 

 
☀ kehityn ruotsin puhumisessa. No jaa, miten sen nyt ottaa. Museolitaniat oppi nopeasti ulkoa, ja tavallinen asiakaspalvelu sujui ihan hyvin, mutta heti, jos poikettiin käsikirjoituksesta, olin vähän pulassa :D Oli monta tilannetta, jolloin en ymmärtänyt, mitä minulle yritettiin sanoa, enkä pystynyt ilmaisemaan itseäni. Jälkimmäisen huomasin turhauttavan itseäni todella paljon. Koko identiteettini pohjautuu voimakkaasti kieleen ja sanoihin, joten tuntui, että ruotsia puhuessa iso osa identiteetistä oli poissa. Hankalista tilanteista ja tunteista huolimatta tulin kuitenkin useimmiten ymmärretyksi, ja se on tärkeintä. Ruotsin sönkkääminen hävetti aina (häshtäg eniten hävettää kaikki), mutta selvisin siitä. Eli vissiin kehityin? 
 

☀ uin. Enemmän kuin parina edellisenä kesänä, kyllä, mutta en ihan niin paljon kuin olisin halunnut. Suurin uintia estävä tekijä oli heinäkuun helteiden aiheuttama valtava sinilevälautta omassa rannassa, minkä takia en uinut loppukesänä melkein ollenkaan. Parhaita hetkiä oli ehdottomasti mennä suoraan rantasaunasta uimaan <3
 
☀ käyn Maarianhaminassa museossa. En käynyt. Ainoa vapaapäiväni viikossa oli sunnuntai, ja tuntui, että melkein joka sunnuntai oli jotain menoa, tai sitten olin liian väsynyt lähteäkseni koko päivän reissulle. Tämä jäi vähän harmittamaan, mutta lohdutin itseäni sillä, että eiköhän Maarianhaminan museot pysy ja sinne pääse joskus toisenakin kesänä. Haaveilin kovasti myös Anni Blomqvistin kotimuseosta Vårdössä, mutta sielläkin vierailu jää hamaan tulevaisuuteen. Tänä kesänä riitti ehkä se, että olin kuusi päivää viikossa museossa itse :D 
 

☀ tutkin kotisaaren nähtävyyksiä. Sen tein! Kävin suurin piirtein kaikissa saaren nähtävyyksissä, usein kämppisteni kanssa. Myönnettäköön, että nähtävyyksiä ei ollut ihan hirveän paljoa :D Mutta saari on kyllä ihana ja kaunis, ja siellä on paljon hienoja paikkoja ja maisemia! 
 
☀ luen Nälkäpelit uudelleen. Luin! Sarjan uudelleenluku oli ihana kokemus, kirjoitin niistä enemmän heinä- ja elokuun koosteissa. 
 

☀ saan P:n version 2.1. valmiiksi. Valmista tuli! Versio valmistui kesäkuun lopussa, vaikka vähän tuskastuttikin, kun viimeisten lukujen kohdalla yliopiston Word-lisenssin käyttöoikeus loppui, ja jouduin kirjoittamaan kässärin loppuun Libre officella, jonka käyttö on vähän kökköä. Yllättävä, vähän liikuttavakin hetki viimeisten lukujen editoinnin aikaan oli se, että päädyin mainitsemaan tekstissä rohtoraunioyrtin eräässä dialogissa. Kasvi valikoitui vähän satunnaisesti, ja kun tutkin asiaa, tajusin, että kyseessä on juuri se kasvi, joka kasvoi suurina puskina työpaikan ja kesäkodin pihoissa. Vaikka rohtoraunioyritti ei ole juonellisesti merkittävä, dialogi, jossa se mainitaan, on tärkeä, ja kasvilla onkin aika suuri symbolinen arvo. Se, että se ilmestyi myös oikeaan elämään, tuntui tärkeältä <3 

☀ saan JL:n läpiluvun loppuun. Eipä onnistunut. Läpiluku eteni parin luvun verran, mutta ei sen enempää. Oli vaikea löytää samanlaista rutiinia läpilukuun kuin kirjoittamiseen tai romaanien lukemiseen, joten se sitten jäi. 

 

Semmoinen kesä! Hyvin sain ämpärilistan kohtia suoritettua, mutta samaan hengenvetoon on sanottava, että ei olisi haitannut, vaikka kaikki kohdat olisivat jääneet suorittamatta. Kesäni oli niin erityinen ja omanlaisensa, että se on arvokas itsessäänkin. Välillä oli myös raskasta ja hankalaa, mutta pääasiassa muistelen kesää lämmöllä. Se oli oma, maailmasta erillinen kuplansa, jossa oli ihmeellistä ja ihanaa olla <3 Saari pysyy sydämessäni ikuisesti, ja jonain päivänä palaan, ihan varmasti. 

 

Saaristokesän ämpärilista

On perinteisen ämpärilistan aika! Kuten kuulumispostauksessa kerroin, tulen viettämään tulevan kesän (sisämaalaiselle) eksoottisissa saaristolaismaisemissa, kun kesätyöt vievät Ahvenanmaalle. Varsin erilainen ja jännittävä kesä siis luvassa, joka keskittyy pääosin saaristoon: pitkien välimatkojen ja työvuorojen takia en juurikaan pääse käymään mantereella, ja silloinkaan en opiskelukaupunkia kauempana. Mutta tällä kertaa näin, katsotaan millainen kesä tästä tulee!

 

Kesällä 2025 minä

 

☀ seuraan pyöräiltyjä kilometrejä. Polkupyörä on kesäni ensisijainen kulkupeli, kun en omista autoa eikä saarella ole varsinaisesti julkista liikennettä. Kiinnostaakin, kuinka monta kilometriä kesän aikana tulee pyöräiltyä työmatkojen, kauppareissujen ja muiden siirtymien puitteissa. Aion ladata puhelimeen jonkin sovelluksen, joka seuraa pyöräiltyjä kilometrejä.

 

☀ kehityn ruotsin puhumisessa. Vaikka vietinkin viime kesän kaksikielisessä työpaikassa, ei minun tarvinnut puhua ruotsia itse ollenkaan.

 

☀ uin. Tästä haaveilen joka kesä, mutta tällä kertaa haluan uskoa, että uiminen myös onnistuu: lähimmälle uimapaikalle ei ole majapaikastani kuin lyhyt kävelymatka!

 

☀ käyn Maarianhaminassa museossa. Piipahdin toukokuisella Ahvenanmaan-reissulla Maarianhaminassakin, jossa vietin muutaman tunnin. Tällöin en ehtinyt käydä missään kaupungin museossa (niitä olisi useampikin), mutta jospa kesään mahtuisi ainakin yksi museoreissu pääsaarelle. (Heh, mitäpä sitä museotekijä vapaapäivänään muuta tekisi kuin menisi museoon...)

 

☀ tutkin kotisaaren nähtävyyksiä. Vaikka hieman ehdinkin tulevan kesän kotisaarta nähdä jo silloin, kun siellä toukokuussa kävin, monia juttuja jäi vielä näkemättä. Onneksi on koko kesä aikaa tutkia!

 

☀ luen Nälkäpelit uudelleen. Olen haaveillut Nälkäpelien uudelleenluvusta jo pitkään, ja alkukeväästä ilmestynyt esiosa Elonkorjuun sarastus innosti tähän vielä entisestään, varsinkin, kun uuden kirjan lukenut ystäväni sanoi, että kirjassa on sen verran paljon viittauksia alkuperäiseen trilogiaan, ettei muistinvirkistys ole pahitteeksi. Nälkäpelit löytyvät Ahvenanmaan kirjastosta vain englanniksi (ja toki ruotsiksi), joten sillä kielellä kirjat olisi tarkoitus lukea.

 

☀ saan P:n version 2.1. valmiiksi. Tämä on täysin realistinen tavoite, editoimista on enää muutama luku jäljellä!! Toivon, että versio 2.1. valmistuisi kesäkuun aikana. Sen jälkeen toki täytyy vielä käydä kässäri ainakin vielä kerran tiheällä kammalla läpi, pohtia kokonaisuutta ja korjailla muutamia juttuja, mutta se on sitten vähän myöhemmän ajan murhe: sitä ennen kässärin on hyvä antaa levätä vähän aikaa. Joka tapauksessa toivon, että P lähtisi kohti kustantamoja viimeistään syyskuussa.

☀ saan JL:n läpiluvun loppuun. Tämäkin lienee mahdollinen tavoite: tekstistä on luettu muistaakseni neljäsosan verran, ja läpiluku on "varsinaista" editoimista nopeampaa puuhaa. JL:n läpiluku on ollut kesken kohta kaksi vuotta (!), mutta toivon, että sille vapautuu enemmän aikaa ja tilaa aivoista, kun P valmistuu ja on poissa tieltä. (JL-raukka on kässäreistäni syrjityin, aina se joutuu väistymään jonkun toisen tieltä!) Toisaalta vähän huolettaa etukäteen, aiheuttaako kesäsää vääränlaisen mielentilan talvitarinan lukemiseen, mutta turha sitä on etukäteen murehtia. En saa tekstiä edistettyä ikinä, jos pystyn työstämään sitä vain talvikuukausina :D

 

Toivon kesällä myös tapaavani lampaita! Tässä muutamia kavereita viime kesältä.

Ylipäätään tältä kesältä odotan uusia kokemuksia, itsevarmuutta, pyöräilyä ja meren ihailua sekä rannalta että uimasta käsin. Nyt jos koskaan on tilaisuus ottaa ja lähteä, vaikka vain kesäksi, ja aion nauttia tästä tilaisuudesta täysin rinnoin.  

Mitä kesäsuunnitelmia teillä on?

Keväinen kuulumiskimara

Pitkästä aikaa kuulumiskimara! Olen laiminlyönyt blogia jo pitkään, ja se harmittaa. Jospa asiaan tulisi pikkuhiljaa muutos. Mitään en uskalla luvata, mutta ainakin nyt tarjoan pienen kurkistuksen arkeeni tällä hetkellä.  

★ Kuten taisin jossain postauksessa mainitakin, olen tänä keväänä valmistunut filosofian maisteriksi!! Tämä teema on voimakkaasti hallinnut koko kevättä, ensin gradun tekemisen, sitten yliopiston byrokratiamankelin ja lopulta kaikenlaisen juhlimisen ja asian toitottamisen merkeissä. En ole jotenkin vieläkään silti rekisteröinyt asiaa, vaikka gradu on yliopiston järjestelmässä, todistus on saapunut (antiklimaattisesti sähköpostiin, ankeaa tämä nykyaika) ja yliopistotunnuksenikin ovat lakanneet toimimasta. Varmaan sitten syksyllä asia realisoituu kunnolla, kun uusi lukuvuosi ei enää omalla kohdallani alakaan. Moni on kysellyt, aionko ryhtyä seuraavaksi väitöskirjan tekoon. Koskaan ei toki pidä sanoa ei koskaan, mutta minulla ei ole ikinä ollut sen suurempaa kiinnostusta tutkijahommiin, joten en pidä todennäköisenä, että siihen puuhaan alan. Olen istunut koulun penkillä yhtäjaksoisesti seitsemänvuotiaasta alkaen, joten nyt kiinnostaa tehdä jotain muuta. 

 

★ Valmistumisen myötä työttömyydestä ja työnhausta on tullut jossain määrin osa arkea. Koska olen tehnyt keväällä osa-aikatöitä museo-oppaana, on työnhakuvelvollisuus ollut huomattavasti kevyempi, eikä se olekaan juuri stressannut. Olen kyllä hakenut useampaa oman alan työpaikkaa, mutta tällä hetkellä työnhaku tuntuu melkoisen ankealta: en ole päässyt mihinkään hakemaani paikkaan edes haastatteluun, ja yhtä paikkaa on saattanut hakea yli 50 ihmistä. Varmasti sellaiset, joilla on enemmän työkokemusta, ajavat edelle rekrytoinnissa, mutta milläs sitä työkokemusta saisi, kun ei niitä paikkojakaan saa...? En haluaisi muuttaa nykyisestä kotikaupungistani pois, mutta lienee todennäköisempää, että saan töitä jostain muualta (jos nyt ylipäätään saan). Kesän aikana työttömyydestä ei kuitenkaan tarvitse huolehtia, sillä...

 

★ ...sain oman alan kesätöitä! Päädyin tammikuussa hakemaan vähän vitsillä erästä työpaikkaa, ja sitten minut palkattiin lopulta ilman kunnollista työhaastattelua. Museohommia siis kesälle luvassa, se on mukavaa (vaikka olenkin ehkä vähän ylikoulutettu juuri niihin työtehtäviin). Jännittävää tästä tekee se, että työpaikka sijaitsee Ahvenanmaalla! En ole ikinä ollut kesätöissä niin kaukana kotoa: kesällä 2022 tein museologian harjoittelua uudella paikkakunnalla, joka kuitenkin sijaitsi syntymämaakunnassani, ja asuin kesän kotikotona. Nyt lähden ihan uusiin maisemiin kesäksi, vieraaseen ympäristöön. Jännittää tosi paljon (varsinkin ruotsin puhuminen), mutta odotan kesää ihan innolla. Kävin taannoin tutustumassa kesäiseen kotisaareeni, ja se ehti parissa päivässä näyttää parhaita puoliaan. En tiedä, tuleeko vastaavaa tilaisuutta ottaa ja lähteä kesäksi ihan uusiin maisemiin enää tämän jälkeen, joten tartun tilaisuuteen mielelläni. Kevät on ollut monesta syystä aika raskas, ja tuntuu todella hyvältä, että saan vähän etäisyyttä tavalliseen arkeeni ihan uusissa maisemissa. Lähtöön on enää pari viikkoa, iiks! 

★ Olen ollut kuorossa tänäkin keväänä, osittain vähän eri rooleissa kuin ennen. Kuoroa ei johda yksi määrätty kuoronjohtaja, vaan kuorolaiset itse sovittavat, harjoittavat ja johtavat biisinsä. Ajatus tällaisesta roolista on pitkään tuntunut kammottavalta ja pelottavalta, mutta nyt kevään teema toi mieleeni siihen sopivan biisin, ja päätin pelostani huolimatta lähteä biisivastaavaksi sen kanssa. Sain veljeltäni apua biisin sovittamiseen, ja loppujen lopuksi kaikki harjoituksista kuoron johtamiseen konsertissa meni yllättävän hyvin, vaikka matkalle mahtui myös haasteita (mm. se, että jotenkin onnistuin sopimaan aina omille harjoituspäivilleni jotain muutakin stressaavaa, jolloin olin kuin kissa pistoksissa ihan aamusta iltaan). Biisivastaavahommien lisäksi olin tänä keväänä laulamassa parissa biisissä eri äänialaa kuin nykyään. Vaikka pääsenkin korkeisiin ääniin, olen kyllä huomannut, että siihen on syynsä, miksi laulan yleensä juuri sitä ääntä mitä yleensä laulan. On ihan eri asia, pääseekö nuotteihin ja tuntuuko se hyvältä :D Harrastuksen jatkuminen on kohdallani vähän epävarmaa. Jos olen tässä kaupungissa vielä syksyllä, jatkan myös kuorossa, mutta töiden saaminen tarkoittaa todennäköisesti myös muuttoa pois. Harmittaa tietysti jättää tuttu kuoro, jos elämä vie toisaalle, mutta onneksi kevään kuorokausi oli sellainen, että siihen on hyvä lopettaa.

 

★ Kun gradun sai pois alta, on voinut keskittyä kirjoittamiseen. Kun viime vuonna osallistuin ties kuinka moneen kirjoituskilpailuun, tänä vuonna olen osallistunut vain kahteen, toiseen tosin jo viime vuoden puolella kirjoitetulla tekstillä (ja siinä kilpailussa en menestynytkään). Novan esiraativaiheen tuloksia vielä odottelen. Taas stressaan, onko novellin spefielementti "tarpeeksi" spefiä kilpailun vaatimuksiin, vaikka ei-arkitodellisuuden kanssa ollaankin tekemisissä. Toisaalta kun edellisen kerran hermoilin aiheesta, päätyi novellini sijoittumaan kisassa, joten jospa hyvät merkit olisivat ilmassa jälleen. Olen myös editoinut P:a hyvin ahkerasti: enää muutama luku jäljellä! Olen aika varma, että saan tämän version valmiiksi viimeistään kesäkuun aikana, ja kässäri voi lähteä kustantamokierrokselle joko loppukesästä tai alkusyksystä. Iik ja ääk, hurjaa! Kirjoitushommiin liittyy sekin, että Pusun aloittamisesta tuli alkuvuodesta kuluneeksi hurjat 10 vuotta! Puhuin Pusuun liittyvistä tuntemuksista viime vuonna kirjoitetussa postauksessa, ja allekirjoitan samat tuntemukset edelleen: en välttämättä palaa enää koskaan työstämään tekstiä, mutta sillä on valtavan suuri paikka sydämessäni. Juhlistin 10-vuotista kässäriäni kirjoittamalla novellin, joka kertoo yhdestä päivästä 10 vuotta tarinan päättymisen jälkeen. Teksti on pitkälti kevyttä hattaraa ja fanserviceä, mutta ai että miten ihanaa sitä olikaan kirjoittaa! Pusun päähenkilöt ovat lohtuhahmojani, joiden pelkkä ajattelu auttaa silloin, kun on paha mieli, ja kässärin maailma tuntuu kodilta. Oli sanoinkuvaamattoman ihanaa päästä viettämään aikaa siellä jälleen. Päädyin myös tekemään novellista zinen, kun minulla oli vielä mahdollisuus hyödyntää yliopiston tulostuskrediittejä. Painos on tosi pieni, mutta eipä novellista saakaan irti muut kuin sellaiset, jotka ovat Pusua aikoinaan lukeneet :D

 

★ Loppuun vielä biisivinkki. J. Karjalaisen uusin levy Suomalaista muotoiluu ei ole Karjalaisen parasta tuotantoa, mutta pidän sen akustisuudesta, ilmavuudesta ja keveydestä. Koh-i-noor on ihanan keinuva biisi, joka on eräs lempilauluni kyseiseltä levyltä. Kynä liikkuu paperilla, mieli kulkee paikkoihin, hetki on levollinen ja rauhallinen. 

Mitä just sulle kuuluu nyt? 

2024 (1/2)

Hyvää alkanutta vuotta 2025!

 

(Vuosikoosteiden teko on venynyt pahasti uuden vuoden puolelle, pahoittelen! Joululoma on romuttanut lähes kaikki rutiinini...)

 

Vuosi 2024 tuntui menevän ohi silmänräpäyksessä. Jokainen kuukausi liukui ohitse ennen kuin ehti edes tajuta. Vastahan minä opin kirjoittamaan oikean vuoden joka paikkaan ja nyt pitäisi taas opetella uusi vuosiluku? :D Tuntuu vähän hankalalta muistaa, mitä kuluneena vuonna on tapahtunut. Vuosi tuntui melkoiselta puurtamiselta ja varsinkin syksy oli aika lailla harmaata massaa, mutta senkin keskellä oli joitain tähtihetkiä, joita tässä postauksessa voi muistella. 

Vuosikatsauksen toinen osa tulee ylihuomenna, ja käsittelen siinä vuonna 2024 on tapahtunut.

Vuonna 2024

 

 

♠ aloitin vuoden matkustamalla Tampereelle. Kauhean kovat pakkaset tarjosivat kauniit maisemat junan ikkunasta ja Tammerkosken rannoilla sekä hyvän syyn saunoa. Yhden yön reissu ystävän luo oli ihana tapa aloittaa uusi vuosi, vaikka kotiinpaluu olikin hankala, kun kaikki junat olivat pakkasen takia myöhässä.

 

♠ vierailuni kotikotona muuttuivat erilaisiksi, kun vanhempani muuttivat uuteen kotiin. Vaikka tämä nyt ei suurimmin arkeeni vaikutakaan, vierailut kotikotona ovat olleet erilaisia kuin ennen. Järisyttävintä on se, että asunto sijaitsee aivan eri puolella kaupunkia kuin ennen, joten käynnit kotikaupungissa tuntuvat erilaisilta, jopa paremmilta kuin ennen.

 

♠ luin hirveän määrän kirjoja. Hirveän. Määrän. Olen (positiivisesti) järkyttynyt, mutta siitä lisää vuosikatsauksen toisessa osassa. 

Seremoniamestari (Miiko Toiviainen) esiintyy Cabaretin väliajalla.

♠ koin erään vuoden voimakkaimmista kulttuurikokemuksista Turun kaupunginteatterin Cabaret-musikaalin muodossa. Harmitti, että koronan takia tämä esitys jäi aikoinaan näkemättä, joten olin todella onnellinen, kun näytelmä tuli uudelleen teatteriin. Cabaret on kiehtova teos, ja Turun kaupunginteatterin versio siitä todella huima. Kitkat-clubin värikäs ja avoimen queer-tunnelma ihastutti, ja tarinan synkät sävyt koskettivat todella syvältä. Miiko Toivainen seremoniamestarina ja Sinikka Sokka Fräulein Schneiderina tekivät varsinkin suuren vaikutuksen. Ajattelen teosta edelleen paljon.

 

♠ kulttuurihippaloin muutenkin. Kävin taidenäyttelyissä ja useissa historiallisissa museoissa. Open mic-illoissa en käynyt kuin harvoin, mutta muutaman kerran niissäkin. Kulttuuri tekee hyvää ja ihmisen onnelliseksi. Kun vain päättäjätkin ymmärtäväisivät sen...

 

♠ tuskailin harkkapaikan hakemisen kanssa. Arkisto-opintoihin liittyvä viimeinen pakollinen harjoittelu täytyi tehdä, ja yhtäkkiä tuntui, että olin käyttänyt kaiken hyvän hakukarmani edellisenä vuonna, jolloin sain haastattelukutsun melkein jokaisesta hakukohteesta ja kesän harjoittelupaikankin jo helmikuun puolivälissä. Toista oli nyt: joko minulle ei vastattu tai sitten en saanut haastattelukutsua, ja ne muutamat haastattelut, joihin pääsin, eivät johtaneet mihinkään. Onneksi päädyin hakemaan erästä tiettyä paikkaa, vaikka epäröinkin montaa asiaa siihen liittyen: sain kuin sainkin paikan sieltä!

♠ vietin viimeistä opiskelijavappuani. Se ei ollut ihan yhtä riehakas kuin jotkut aiemmat vaput, mutta oikein mukava. Hämmästyttävän lämpimässä säässä kirmailin pitkin kaupunkia, nautin ystävien seurasta ja vapputunnelmasta ja lopulta päädyin kuuntelemaan ja laulamaan työväenlauluja hämärtyvässä vappuillassa.

 

Kävin graduasioissa syksyllä Kansallisarkistossa Helsingissä. Vierailu oli loppujen lopuksi aivan turha, mutta rakennus upea.

♠ tein ystäväni kanssa kaksi yhteistä zineä. Zineissä on minun runojani ja ystäväni tekemä kuvitus, ja niiden tekeminen yhteisissä taideretriiteissä on ollut todella ihanaa ja tärkeää. Yhteinen taidepuuhastelu on tehnyt todella hyvää mielelle, ja oli ihanaa ja inspiroivaa nähdä, kuinka ensimmäinen zine kasvoi ja rakentui (toinen oli pienempi kesäprojekti). Pidimme sille myös pienet julkkarijuhlat, koska juhlia ei voi elämässä olla liikaa. Molemmat zinet ovat lähteneet kivasti maailmalle! Toivon myös tältä vuodelta yhteistä taidetekemistä hyvässä seurassa. Olen huomannut, että se innostaa kaikkeen muuhunkin luovaan tekemiseen.

 

♠ katsoin elokuvia ja sarjoja, tosin vähemmän kuin edellisinä vuosina. Lemppareitani olivat The Favourite, Spencer, Kuolleet lehdet ja sarjapuolelta Brooklyn 99.

 

Harkassa törmäsi useisiin hauskoihin vanhoihin mainoksiin. Itseäni ilahduttivat todella paljon nämä osoittelevat sormet.

♠ olin kesän harjoittelussa. Kuten mainitsin aiemmin, harkitsin pitkään, haenko kyseistä työpaikkaa vai en. Isoin kynnyskysymys oli se, että työpaikka oli kaksikielinen, ja ruotsintaitoni oli ruosteinen. Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen, että päädyin hakemaan paikkaa, sillä kesä oli mainio! Pääsin tekemään työtä, jota en ollut aikaisemmin kunnolla tehnyt. Vaikka tekniikka ei aina toiminut, opin paljon uutta ja hyödyllistä. Työyhteisö oli äärettömän mukava, ja oli vaihteeksi mukavaa olla töissä kulttuuriperintöalan paikassa, jossa ei ole jatkuvasti pulaa rahasta! 

♠ ehdin töiden ohella viettää muutenkin kesää. Matkustelin Suomessa: kävin mm. kotikotona, mummolassa, Salossa, Tampereella ja Helsingissä. Pääsin käymään kahdessakin huvipuistossa, Linnanmäellä ja Särkänniemessä (siellä olin käynyt viimeksi vuonna 2012 luokkaretkellä!). En ole erityisen huvipuistoihminen, mutta kun minulla oli tilaisuus päästä molempiin ilmaiseksi, totta kai käytän tilaisuuden hyväksi! Kesään mahtui jopa yhdet festarit, Ilmiö Turussa! Tämän lisäksi tein enemmän ja vähemmän arkisia (kesä)juttuja, kuten pyöräilyä, jäätelön syömistä ja ystävien seurassa oleskelua.

 

Hervottoman kokoinen Kustaa Vaasa Nordiska museetin aulassa.

♠ kävin ulkomailla ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2018 ja ensimmäistä kertaa yksin! Vaikka matka olikin "vain" päivä Tukholmassa -risteily, on se siltikin jotain! Reissu oli hauska, vaikka olikin rankka. Kovassa helteessä eestaas kaupungilla kävely ja kahden eri museon pitkäkestoinen suorittaminen uuvuttavat pienen ihmisen tehokkaasti. Mutta vaikka olinkin takaisin laivaan päästyäni aivan loppu, matkassa oli paljon hyvää. Isoin asia, joka jäi harmittamaan, oli se, että yksin matkustaessa ei ole ketään,  kelle jurputtaa museologisia jurputuksiani :D

♠ näin erään lempimusikaalini livenä, kun Heathersin Suomen-kantaesitys pyöri kesällä Jyväskylässä.  Heathers on minulle todella rakas teos, joten suhtauduin produktioon pienellä epäilyksellä. En onneksi joutunut pettymään, vaan pidin paljon teoksesta myös suomeksi käännettynä!

♠ Lasisipulissa täytti 10 vuotta! Tuntuu yhä hurjalta ajatella, että täällä sitä ollaan 10 vuoden jälkeen yhä kirjoittelemassa, mutta niin se vain on. Blogisynttäreistäkin kirjoitin oman postauksensa. 

Gradukirjoja, tosin tässä vain pieni murto-osa kirjoista, joita olen kirjastosta kotiini raahannut.

♠ tein gradua. Varsinkin syksyni oli lähinnä pelkkää gradua, kun kaikki muut kurssit on suoritettu. Olen ollut niin syvällä valtarakenteissa, feminismissä ja aineistoteksteissäni, ettei ajatus ole liikkunut oikeastaan juuri mihinkään muuhun. Kuten olen aiemminkin sanonut, fiilikset ja tunteet graduprosessin aikana ovat aaltoilleet vahvasti. Isoin takaisku ja harmitus oli se, että en valmistunut syksyllä, kuten olin suunnitellut. Syksyllä valmistuminen olisi vaatinut tutkielman lopullista palauttamista aikaisemmin kuin olisin mitenkään ollut valmis, joten päätin suosiolla valmistua vasta tämän vuoden aikana. Marraskuu kului runnoessa gradua esitarkastuskuntoon, ja se aiheutti syvimmät aallnpohjat, mitä projektin aikana on koettu. Olen kuitenkin ylpeä siitä, että sain työstäni koherentin kokonaisuuden ja palautettua tämän ensimmäisen version. Työstö jatkuu, kun olen saanut palautetta ohjaajiltani. 

Eräissä syksyn kekkereissä piirtämäni akateeminen puuma. Ei, en aio selittää sen tarkemmin.

♠ juhlin pitkin syksyä. Pimeään aikaan juhlat sopivat täydellisesti arkea piristämään. Kävin (toistaiseksi ainakin) viimeisillä sitseilläni ja parissa muussa opiskelijatapahtumassa, minkä lisäksi syksyyn mahtuivat myös ystävän valmistujaiset ja toisen tuparit. Päiväkirjan perusteella syksy sujui pääosin kiukutellessa ja pahalla tuulella, mutta juhlat ainakin olivat mukavia.

 

♠ kuuntelin musiikkia. Tänä vuonna Spotifyn Wrapped ei tarjonnut juuri mitään yllätyksiä (paitsi ehkä Eppu Normaalin korkea sija yllätti, mutta toisaalta: minulla oli alkuvuodesta intessiivinen Eput-vaihe). Osasin odottaa Hectoria kuunneilluimmaksi artistiksi, kuuntelin nimittäin miekkosen koko tuotannon läpi ennen kesän keikkaa. Keräilin paljon biisjeä eri paikoista soittolistojeni täytteiksi, ja teinkin yksittäisten biisien puolella paljon hyviä löytöjä. Esimerkiksi kuoron kautta tutustuu kiinnostaviin kappaleisiin. Varsinkin viime kevään kansainvälinen teema toi tietoisuuteeni useampia biisejä, joita tuskin oliisn muuten kuullutkaan.Artistipuolella uusia tuttavuuksia ei juurikaan tullut, ainkaaan sellaisia, jotka kokisin mainitsemisen arvioisiksi. Musiikipuolen uutisissa Ultra bran paluu yllätti ja ilahdutti, ja minulla on liput hankittuna elokuun keikalle <3

Scandinavian music group ja Vantaan viihdeorkesteri

 

♠ en käynyt kovin monella keikalla, mutta ne olivatkin sitä erityisempiä. Toukokuussa olin Tampereella katsomassa Scandinavian music groupin ja Vantaan viihdeorkesterin yhteisellä keikalla, joka aiheutti sellaiset kylmikset ja itkut, että huh huh. Pääsin kuulemaan esimerkiksi Joisin viskin ja nousisin -biisin livenä ensimmäistä kertaa <3 Kesällekin osui pari keikkaa. Prinssi Rohkea ja Erämaan rotat olivat yhtä hyviä kuin aina ennenkin. Hectorin keikka Turussa osui syntymäpäivälleni, ja juhlinkin vanhentumistani siellä. Hectorin näin livenä ensimmäistä kertaa, ja olipahan keikka, ei yhtäkään huonoa biisä! (Se on Hectorin kohdalla vähän riskinä, tuotantoon mahtuu nimittäin aivan kammottavia jollotuksia :D) Itku tuli silläkin keikalla, useampaan otteeseen. Odottamatta pääsin myös Coitus int. 50v.-revivalin keikalle. Bändi on ihastuttavn hyvässä tikissä, vaikka Mikko Alatalon välispiikit aiheuttivatkin kiusallista kiemurtelua. Ilmiö-festareilla keskityin lähinnä muihin taidelajeihin kuin musiikkiin, mutta Pelkkä Poutanen jäi kyllä hyvin mieleen.

♠ pääsin sekä Turun että Helsingin kirjamessuille! Tämä on mainitsemisen arvoista, koska viime vuonna kirjamessut jäivät kokonaan väliin. Helsingin messuista tein perinteisesti oman postauksen.

♠ aloitin tekemään keikkatyötä opintojen ohessa. Keväästä alkaen olen tehnyt museo-opastuksia keikkatyönä eri-ikäisille porukoille, pääosin koululaisille. On ollut yllättävän kivaa päästä taas opastamaan, vaikka uuden opastekstin takominen päähän onkin ollut välillä hankalaa.

♠ kävin ohjatuilla tanssitunneilla ensimmäistä kertaa vuosiin. Otin syksyksi yliopistoliikunnan jäsenyyden ja kävin tanssitunneilla melkein koko syksyn. Olen yhtä kömpelö ja hidas kuin ennenkin, mutta onneksi ryhmäliikuntatunneilla on ihan sama, meneekö koreografia askeleelleen oikein. 

Itsenäisyyspäivän tarjoiluja

♠ joululomani koitti, kun sain gradun palauettua esitarkastukseen. Joululoma opiskelukaupungissa oli tosin vähän hektinen, kun pariin viikkoon mahtui niin kuorokonserttia, opastuksia, yökyläilyä, vähän yllättävä viikonloppureissu, Kauneimmat joululaulut ja sen sellaista. Meno ei varsinaisesti rauhoittunut silloinkaan, kun palasin kotikotiin: joulun ja uuden vuoden lisäksi parin viikon aikana juhlittiin yksiä syntymäpäiviä ja reissattiin, nimittäin...

Ajoimme 45 minuuttia metrolla, että pääsisimme moikkaamaan Nukkumattia<3

♠ matkustin joulun välipäivinä Berliiniin, eli vuoteen 2024 mahtui jopa kaksi ulkomaanmatkaa! Kaupunki ei ehkä ollut parhaimmillaan kylmässä ja sumuisessa joulukuussa (esimerkiksi Itä-Berliinin tv-tornia näki hämmästyttävän vähän, koska sankan sumun takia edes tornin vieressä seisoessa sen huippua ei näkynyt), mutta jäi kyllä sellainen olo, että haluaisin palata sinne joskus. Kaksi kokonaista päivää kaupungissa tuntui pelkältä pintaraapaisulta! Historia on kaupungissa voimakkaasti läsnä, vaikka huomasinkin, että minun on kauhean vaikea ymmärtää Berliinin muuria. Tuntuu mahdottomalta ajatella, että muuri on ollut niin voimakkaasti osa kaupungin arkea useamman vuosikymmenen ajan, eikä tuosta ajasta ole kulunut kovinkaan kauaa.

Kahvilaeditointia

♠ kirjoitin. Suunnitelmissani oli saada P:n uusi versio editoitua ja lähetettyä kustantamokierrokselle, mutta en päässyt tähän tavoitteeseen. Etenin kyllä hyvin, sain editoitua väliluvut ja varsinaista tekstiä 15 lukua. P:n editoinnin sijaan keskityin enemmänkin erilaisiin kirjoituskilpailuihin: lähetin novelleja ja runoja yhteensä kahdeksaan eri paikkaan. Niihin liittyen vuoden suurin saavutus on ehdottomasti kunniamaininta Portti-kilpailussa! Tämä on todella suuri saavutus, josta olen todella ylpeä (vaikka huijarisyndrooma yrittääkin laittaa vähän kampoihin). Saavutus tuntuu erityisen makealta siksi, että samainen novelli, joka Portissa sai kunniamaininnan, jäi Novassa esiraativaiheeseen. Se harmitti, sillä novelli on mielestäni yksi parhaista kirjoittamistani. Siksi tuntui tärkeältä, että se sai tunnustusta toisaalla. Tämä oli myös tärkeä muistutus itselleni siitä, että ei kannata luovuttaa ensimmäisen kompastumisen jälkeen. Toivon, että voin pitää tämän muistissani, kun lähden taas uudelle kustannuskierrokselle. 

Toivon innokasta seikkailuntuntua uuteen vuoteen tulevaisuuteen liittyvän kauhun ja stressin sijaan.

Vuonna 2025 valmistun, se on ainut varma asia. Toki ainahan voi tapahtua kaikenlaista, asteroidi iskeytyä maahan tai koko yliopisto päätetään lakkauttaa, mutta jos näitä ei tapahdu, minusta tulee kevään aikana filosofian maisteri. Sen jälkeen koko elämä onkin auki, mikä tuntuu ahdistavalta ja pelottavalta. Lisäksi opiskelun katoaminen elämästä tuntuu todella oudolta: elämäni on pyörinyt opiskelun ympräillä yhtäjaksoisesti vuodesta 2006 asti, ja sitten sitä ei enää olekaan. (Tuntuu se toisaalta kivaltakin, nimim. en kyllä enää jaksaisi yhtään. Yllättävän moni kysyy, aionko jatko-opintoihin: vastaus on ei.) Tulevaisuus strassaa ja pelottaa: saanko töitä, ja jos saan, niin mistä? Haluaisin jäädä nykyiseen kotikaupunkiin, mutta voi olla, että se ei ole mahdollista. Yritän kuitenkin mennä päivän kerrallaan. Turha murehtia asioita, joita ei ole vielä tapahtunut (sanoo murehtimisen ja märehtimisen kuningatar). Ainakin elokuussa menen katsomaan Ultra brata (!!), sen tiedän jo tässä vaiheessa.

 

Voi olla, että blogi on vielä ainakin alkuvuodesta hiljainen, mutta toivon, että asia muuttuu, kun gradu on paketissa. Joka tapauksessa toivon, että vuosi 2025 tarjoaa mukavia ja lempeitä asioita minulle ja muille!

Joulukalenteri 2024: 24. luukku

Tervetuloa vuoden 2024 joulukalenteriin!

 

Tänä vuonna sukelletaan kirjoitusprojektieni kulissien taakse ja kurkistetaan "kirjoitusraamattuni" sivuille. Tätä vihkoa voisi tituleerata myös suunnittelu- tai muistiinpanovihkoksi, mutta käytti siitä sitten mitä tahansa nimeä, tarkoitus on sama: siellä on kaikki muistiinpanot, joita kirjoittamiseni tueksi tarvitsen. Koska välillä elämäni on yllättävän kaoottista, kaikki kirjoitusprojektini ovat samassa vihkossa. Periaatteessa pidempien tekstien kirjoittaminen onnistuisi ehkä ilmankin tällaista vihkoa, mutta helpottaa kummasti, kun kaikkea tietoa ei tarvitse pitää omassa päässään. Siksi kirjoitusraamattuni on minulle korvaamaton apu.

 

Joulukalenterin tarkoitus on valottaa hieman sitä, millaisia muistiinpanoja ja tausta-ajatuksia tämä kirjoittaja riipustelee kirjoittamisensa tueksi. Minusta on todella kiinnostavaa kuulla muiden kirjoittajien ja kirjailijoiden työprosesseista, ja ehkä tämäkin voi inspiroida jotakuta toista. Itsestäänselvää kuitenkin lienee, että tämä on vain minun tapani toimia, eikä kaikki minun käyttämäni tavat sovellu kaikille. 

Meneillään oleva vihko on kolmas, ja se on aloitettu vuonna 2022. (Se sattuu myös olemaan vihko, jonka olen saanut "palkinnoksi" kirjoitusharrastuksestani, joten siksi on sopivaa, että se on pyhitetty kirjoitusharrastukselle.) Joulukalenterissa tulee kuitenkin näkymään myös joitain sivuja kahdesta edellisestä vihosta. 

 

Tämä on joulukalenterin viimeinen luukku. 

 

Luukku 24: Lukujärjestys

 

Ehdottomasti tärkein asia, mikä kirjoitusraamatustani kansien sisään kätkeytyy, on romaanikässäreiden "lukujärjestys". Tämä on koko tekstin punainen lanka: se kertoo, paljonko lukuja tekstissä ovat ja mitä niissä tapahtuu. Ilman tätä olisin aivan täysin hukassa sen suhteen, miten tarina kulkee! Uuden lukujärjestyksen teen aina, kun aloitan uuden version kässäristä, koska silloin kässärin rakenne ja sen myötä lukujen määrä ja sisältö todennäköisesti muuttuu enemmän tai vähemmän.

 

P:n luvuilla ei ole nimiä, mutta tekstissä on kaksi eri kertojaa, joten lukujärjestykseen on merkattu, kumpi kertoja on kyseessä. Lisäksi P:n erikoisuutena ovat "väliluvut", jotka kuljettavat sivujuonta eteenpäin, mutta eivät kerro tarinaa kummankaan kertojan näkökulmasta. Ne on merkattu listaan kirjaimin eikä numeroin. 

Joku voisi kirjoittaa pidempiäkin luonnehdintoja lukuihin, mutta minä en kuulu heihin :D Kuvassa on P:n kakkosversion lukujärjestys, mutta samanlaiset 1-3 sanan mittaiset kuvaukset on myös ensimmäisen version lukujärjestyksessä. Yleensä olen suunnitellut tekstiä jo aika pitkälle, kun alan kirjoittaa, joten tiedän, mitä tapahtumia tarkoitan, kun lukujärjestyksessä lukee "kulho". En myöskään halua asettaaa itselleni varsinkaan ensimmäistä versiota kirjoittaessani liian tiukkoja raameja: eri pisteiden yhdistäminen on hauskaa seikkailua, joka on ensimmäisen version kirjoittamisen suurimpia iloja.

Hauska fakta: lukujen "laatikoiden" väreillä ei ole sen enempää symboliikkaa, ne vain auttavat minua hahmottamaan kuviota paremmin. Se, millä on väliä, on se, että jokaisen tekstin kohdalla on tietyt värit, joita käytän. Nämä värit sopivat minun päässäni juuri tähän tekstiin. Esimerkiksi P:n kohdalla nämä värit ovat punainen, vihreä ja ruskea (plus väliluvut on merkattu sinisellä), ja Pusun värit ovat sininen, punainen ja keltainen.

Hyvää ja rauhallista joulua (tai muuta keskitalven juhlaa, tai vaihtoehtoisesti ihan tavallista tiistaipäivää) ja tarinoiden täyttämää talviaikaa! ♥

Joulukalenteri 2024: 22. luukku

Tervetuloa vuoden 2024 joulukalenteriin!

 

Tänä vuonna sukelletaan kirjoitusprojektieni kulissien taakse ja kurkistetaan "kirjoitusraamattuni" sivuille. Tätä vihkoa voisi tituleerata myös suunnittelu- tai muistiinpanovihkoksi, mutta käytti siitä sitten mitä tahansa nimeä, tarkoitus on sama: siellä on kaikki muistiinpanot, joita kirjoittamiseni tueksi tarvitsen. Koska välillä elämäni on yllättävän kaoottista, kaikki kirjoitusprojektini ovat samassa vihkossa. Periaatteessa pidempien tekstien kirjoittaminen onnistuisi ehkä ilmankin tällaista vihkoa, mutta helpottaa kummasti, kun kaikkea tietoa ei tarvitse pitää omassa päässään. Siksi kirjoitusraamattuni on minulle korvaamaton apu.

 

Joulukalenterin tarkoitus on valottaa hieman sitä, millaisia muistiinpanoja ja tausta-ajatuksia tämä kirjoittaja riipustelee kirjoittamisensa tueksi. Minusta on todella kiinnostavaa kuulla muiden kirjoittajien ja kirjailijoiden työprosesseista, ja ehkä tämäkin voi inspiroida jotakuta toista. Itsestäänselvää kuitenkin lienee, että tämä on vain minun tapani toimia, eikä kaikki minun käyttämäni tavat sovellu kaikille. 

Meneillään oleva vihko on kolmas, ja se on aloitettu vuonna 2022. (Se sattuu myös olemaan vihko, jonka olen saanut "palkinnoksi" kirjoitusharrastuksestani, joten siksi on sopivaa, että se on pyhitetty kirjoitusharrastukselle.) Joulukalenterissa tulee kuitenkin näkymään myös joitain sivuja kahdesta edellisestä vihosta. 

 

Luukku aukeaa joka toinen päivä. 

 

Luukku 22: Aikajana & ajankulku 

 

Pidempiä tekstejä kirjoittaessa joutuu usein hallitsemaan pitkiäkin ajallisia kaaria tarinan sisällä, oli kyseessä sitten takauma tai tarinan kesto. Jonkin aikaa yritin hallinnoida niitä päässäni, mutta nopeasti huomasin, että ne täytyy kirjoittaa ylös, koska muuten en pysy omissa aikajanoissani mitenkään perässä :D

 

Ensimmäinen aikajana on tarinan tapahtumia edeltävien tapahtumien aikajana. Koska muutin hieman P:n hahmojen ikiä, täytyi aikajanaa korjata hieman kakkosversiota varten. Toiseen maailmaan sijoittuvassa fantasiatarinassa ei ole selkeitä vuosilukuja (ehkä joillain kirjoittajilla on, mutta itse en kuulu heihin, ainakaan tässä tarinassa :D), joten päädyin rakentamaan aikajanan niin, että se kulkee tarinan nykyhetkestä taaksepäin. Tapahtumien lisäksi olen merkannut keskeisimpien hahmojen iät tapahtumien aikaan, jotta minun ei tarvitse laskea niitä päässäni joka kerta uudestaan. Helpotus se on pienikin helpotus, sanoi humanisti, kun välttyi laskutoimituksilta (sananlasku, jota vanha kansa ei käyttänyt).

Aikajanan alle olen listannut erään sivuhahmon sisarukset ja heidän ikäeronsa hahmoon. Tämä sivuhahmo on hyvin tärkeä tarinalle, mutta hänen sisaruksensa esiintyvät vain parissa kohtauksessa. Minun täytyi kuitenkin tietää näiden kohtausten takia se, minkä ikäisiä nämä sisarukset ovat. Jos sama hahmo on sylivauva kaksi vuotta ennen tarinan alkua, hän ei voi olla sitä enää tarinan nykyhetkessä. Joskus sitä miettii, mihin sitä käyttää aikaansa ja aivokapasiteettiaan... :D

Toisen aikajanan olen nimennyt mieluummin "ajankuluksi", koska se kertoo sen, mitä tarinan sisällä tapahtuu ja kuinka paljon aikaa tapahtumien välillä on. Kuten tästä näkee, P:n tarina kestää 50 päivän ajan (joskin viimeinen luku tapahtuu vuotta myöhemmin). Olen tehnyt tämän vasta editointia varten, ensimmäistä versiota kirjoittaessa roiskin vain ajanmääreitä ja päiviä miten sattuu sen kummempia ajattelematta :D Tiedän, että tämä tapa tulee olemaan ongelmallinen siinä vaiheessa, kun rupean editoimaan DVR:aa, koska siinä käytössä on oikeat, tämän maailman päivämäärät, eikä tarina todellakaan tule mahtumaan niihin raameihin, jotka ensimmäisessä versiossa olen asettanut. P.n kanssa tämä ei onneksi ole niin tarkkaa. 

Sokerina pohjalla vielä P:n ensimmäinen aikajanaversio, joka on huomattavasti köyhempi (ja yksinkertaisuudestaan huolimatta vähän sekavampi) versio kuin nykyinen. Se on rakennettu vain yhden hahmon ympärille, jolloin menneisyyden laskeskelu vaikeutui huomattavasti.