Uusi vuosi kolkuttelee jo ovella, luojan kiitos. 2020 on ollut pitkä ja raskas vuosi varmasti kaikille, eikä omakaan elämä ole tänä vuonna ollut erityisen tapahtumarikasta, kun opinnot siirtyivät etäilyksi ja kaikki tapahtumat kuorokonsertista Euroviisuihin peruutettiin, vaikka olenkin siinä onnellisessa asemassa, ettei pandemia ole koskettanut itseäni tai läheisiäni. Mietin siksi, pitäisikö tänäkin vuonna jättää tämä vuosikatsaus väliin ja puhua vain vuoden aikana luetuista kirjoista, mutta tulin lopulta siihen tulokseen, että ehkä haluan jättää itsellenikin jonkun muiston tästä oudosta ja väsyttävästä vuodesta. Kahta suurta tapahtumaa lukuunottamatta vuoteni oli melko tapahtumaköyhä, joten postaus jäänee hieman lyhyemmäksi kuin aikaisempien vuosien vastaavat. Päätin joskus maaliskuussa, että puhuisin koronasta mahdollisimman vähän blogissani, koska kyseinen aihe tursuaa korvistani, mutta tässä postauksessa minun on pakko hieman sivuta asiaa. Pahoittelut tästä jo etukäteen!
Perinteiseen tapaan kuvat liittyvät tai ovat liittymättä aiheisiin.
Vuonna 2020 minä
• kävin Helsingissä. Vuosi alkoi yhden yön reissulla Helsinkiin, kuten viime vuonnakin. Meillä on ollut jo monta vuotta tapana tehdä lyhyt joululomareissu jonnekin, ja tänä vuonna kävimme Helsingissä viime vuoden tapaan. Näinkin lyhyellä reissulla ehti käydä kaupoissa, museoissa ja kahviloissa. Designmuseon Keräilijät ja kokoelmat -näyttely oli kaltaiselleni hamsterille kiinnostava, vaikka mitään astiasarjaa en keräilekään. Vähänpä tuolloin tiesin, että Helsingin-reissuja ei ole luvassa enää loppuvuonna, eikä seuraavasta kerrasta ole tietoa nytkään. Tällä joululomalla ei myöskään olla lähdössä mihinkään.
• olin kiireinen. Palattuani opiskelukaupunkiin lukujärjestykseni sisälsi yhden ainoan luennon viikossa, mutta sen sijaan että minulla olisi ollut erittäin paljon vapaa-aikaa, minun piti lukea folkloristiikan kirjatentteihin kuin viimeistä päivää. Myös kaikenlaista muuta juoksemista mahtui elämääni alkuvuodesta, ja helmikuun alussa pohdinkin, mahdanko selvitä maaliskuuhun yhtenä kappaleena. Vaikka aikataulujani täyttivät kivatkin asiat, kuten kaverisitsit, parit yökyläilyt, ystävän tupaantuliaiset sekä kuoroharjoitukset ja sen hallitukseen liittyvät hommat, ne veivät silti aikaani ja energiaani tehokkaasti. Kiirettä ja stressiä ei helpottanut noin kaksi kuukautta kestänyt flunssakierre, jonka takia minulla oli lähes koko ajan vähän alavireinen olo. (Onnekseni tämä sairastelu loppui juuri ennen maaliskuun puoliväliä, enkä ole ollut kipeänä sen jälkeen!)
• muutin. Tasan puolitoista vuotta kotinani toiminut 18 neliömetrin keittiötön yksiö vaihtui helmikuun lopussa lähes puolet isompaan yksiöön, jossa on keittiö! Käydessäni ensimmäistä kertaa uudessa kämpässä en voinut oikeasti uskoa, että olin saanut niin uskomattoman hienon asuinpaikan itselleni. Mistään varsinaisesta lukaalista ei ole kysymys, melko tavallisesta opiskelija-asunnosta, mutta entiseen loukkooni verrattuna melkein mikä tahansa on uskomaton ja upea :D Vaikka muutto stressasi melkoisesti, ja viimeisiä laatikoita pakkasin vielä muuttoa edeltävänä yönä, lopputulos oli miellyttävä, ja uusi asuntoni on aivan ihana, ja olen viihtynyt siellä paremmin kuin hyvin.♥️ Toki edellinen asuntoni oli jossain mielessä kivempi sijaintinsa puolesta, mutta ei tämä nykyinenkään mitenkään kaukana yliopistosta ja keskustasta ole. Asunnon sijainnista tulevat pienet miinukset kuitenkin unohtuvat, kun katsoo kokonaiskuvaa. On ihanaa, että pyykkiteline ei vie koko lattiatilaa, tai että tiskata saa kaikessa rauhassa ilman, että pitää mahdollisesti alkaa small talkata naapurin kanssa. Ja niitä tiskattuja astioita ei tarvitse kuivata pyyhkeellä, vaan ne voi laittaa astiankuivauskaappiin! Elämän pieniä iloja. Muutto oli koko vuoden isoimpia ja parhaimpia juttuja.
• kuuntelin podcasteja. Vaikka en kovin ahkera podcastien kuuntelija ole koskaan ollut, varsinkin, kun nykyään kuuntelen enemmän äänikirjoja, muutamaa valittua ohjelmaa tulee säännöllisesti kuunneltua. Varsinkin tänä vuonna podcastit olivat kovassa kulutuksessa muuttopakkauksen ja laatikoiden purkamisen taustalla, puhumattakaan kaikista muista kotihommista, joiden taustalle kaipasin jotain taustahälyä. Podcastit toimivat myös keväisten kävelylenkkien taustalla sellaisina päivinä, kun olin lukenut koko päivän tentteihin, enkä jaksanut enää illasta keskittyä tarinaan, vaan kaipasin enemmän rentoa höpöttelyä. Vuoden 2020 uusia podcast-tuttavuuksia olivat fantasiakirjallisuuteen keskittyvä Lohikäärmeradio ja 10 jakson mittainen Pirjo Heikkilä lukee vanhoja kirjoja, jonka sisältö selviää sarjan nimestä (joskin lukemisen sijaan Heikkilä eksyy yleensä melkoisille sivupoluille). Podcasteihin liittyi myös vuoden päättänyt murheellinen tapahtuma, kun kaikkien aikojen suosikkini, Suomen suosituin podcast, päättyi 176 jakson jälkeen. Mitä ihmettä minä nyt kuuntelen aina torstaisin?
• jäin eristyksiin, kun Suomi meni kiinni. Maaliskuun 11. päivä oli hauska päivä: ensin kävin ystäväni luona teellä ja penkomassa kirpparikasaa, sitten toisen ystävän kanssa lounaalla, jonka jälkeen seuraamme liittyi kolmas ystävä, ja kolmisin menimme ensin kaakaolle ja sitten elokuviin katsomaan uuden Pikku naisia -elokuvan. (Itkin melkein koko kaksituntisen.) Elokuvan jälkeen menimme vielä yhdessä iltateelle erään meistä luokse. Vähänpä aavistelin siinä erotessamme halaillessa, että seuraavana päivänä Suomi menisi kiinni. Seuraavana aamuna riensin tekemään tentin, ja iltapäivästä lähdin bussilla kohti kotikaupunkia, jossa minun oli tarkoitus viettää viikonloppu erään tapahtuman merkeissä. Ollessani vielä matkalla kyseinen tapahtuma kuitenkin peruttiin, ja pian yliopistokin ilmoitti siirtyvänsä etäopetukseen. "Ehkä olen täällä sitten vähän pidennetyn viikonlopun, etten mökkihöperöidy yksin opiskelukaupungissa," totesin, ja jäin viettämään eristyselämää kotikotiin. Tämä "viikonloppureissuni" kesti lopulta viisi kuukautta. Kevät kului etäopiskelussa, eli käytännössä lukupäiväkirjoja kirjoittaen ja tentteihin lukien, mutta toisaalta myös lukien, leipoen (esimerkiksi karjalanpiirakoita) ja telkkaria katsoen. Osallistuin myös joihinkin ainejärjestöni etätapahtumiin, ja välillä kävimme ystäväni kanssa kävelyllä niin, että kävelimme molemmat tahoillamme jonkun lenkin ja juttelimme samalla puhelimessa. Introverttinä kevään etäily ei oikeastaan tuntunut niin pahalta kuin se olisi voinut tuntua, oikeastaan oli kivaa, ettei tarvinnut koko ajan juosta johonkin. Eniten minua harmitti kivojen tapahtumien peruuntuminen ja se, että olin ehtinyt asua uudessa, ihanassa asunnossani vain kaksi viikkoa ennen "viikonloppureissuani". Onneksi ystäväni kävi kastelemassa kasvejani koko kevään ja kesän. Jos tämä kyseinen ystävä sattuu lukemaan tätä, kiitän sinua tässäkin, vaivasi merkitsi minulle paljon♥
• luin aivan järjettömän paljon kirjoja (muutakin kuin tenttikirjoja). Tästä lisää vuosikatsauksen toisessa osassa, mutta sanon jo nyt, että määrä on aivan järjetön.
• vietin kesälomaa. En saanut kesätöitä ollenkaan, mutta sainpahan kolmen kuukauden kesäloman! Kesäloma jatkoi osittain kevään puuhia: luin ja kirjoitin paljon. Muutamia kertoja uskaltauduin näkemään kavereitakin piknikien merkeissä. Mitään sen kummempia kesäretkiä emme perheen kanssa tehneet, kiertelimme lähiseudun kohteita, teimme retken opiskelukaupunkiin ja sen ympäristöön ja kävimme kerran päiväseltään mummolassa moikkaamassa isovanhempia. Uimassakin kävin monta kertaa ja kokeilin kerran myös suppailua, mikä oli hauskaa, vaikkakin hyvin jännittävää :D Loppukesästä kävin myös keräämässä mustikoita lähimetsästä useaan otteeseen. Vaikka kesä oli todella erilainen kuin mikään kesä aikaisemmin, ja toisissa olosuhteissa siitä olisi voinut tulla monessa mielessä kivempi, ei se hassumpi ollut tällaisenakaan.
• kuuntelin musikaaleja. Tämä vuosi oli melko köyhä musikaalien puolesta, mutta kuuntelin kesällä pitkään keskeneräisinä roikkuneet Falsettos- ja Natasha, Pierre and the Great comet of 1812 -musikaalit lopultakin kuunneltua. Keväällä katsoin Youtubesta muutaman päivän julkisena olleet musikaalitallenteet Phantom of the operasta ja Catsista, molemmat näin ensimmäistä kertaa nyt, joten onpahan ne aukot yleissivistyksessä paikattu! Syksyllä pääsin myös Disney plussan myötä katsomaan Hamiltonin tallenteen, mikä oli oikea unelmien täyttymys. Vaikka pahin Hamilton-huumani on laantunut, nautin musikaalin katsomisesta todella paljon, olinhan unelmoinut siitä jo monta vuotta. Ja onhan se aivan törkeän hyvä musikaali edelleen, ei siinä mitään! Ensi vuodelle minulla on suunnitelmissa eräs vähän suurempi musikaaliprojekti, mutta siitä tarkemmin sitten ensi vuoden puolella!
• kuuntelin musiikkia. 2019 oli itselleni oikea musiikin supervuosi, kun lähes kaikilta suosikkiartisteiltani ja -bändeiltä ilmestyi uutta musiikkia, joten 2020 oli arvattavasti hiljaisempi. Muutamia uusia julkaisuja suosikeiltani kuitenkin tuli: Olavi Uusivirta julkaisi covereista koostuvan Lauantain toivotut -albumin, ja Marina julkaisi marraskuussa Man's world -biisin, joka on aivan törkeän hyvä. Maustetyttöjenkin uusi albumi ilahdutti, jos sellaisen synkistelyn voi sanoa ilahduttavan. Tämän vuoden upouusia musiikkilöytöjä ovat suomalaiset Folkhem ja Erika Vikman, joista molemmista pidän kovasti, vaikka ovatkin hyvin erilaisia tyyliltään ja yleisfiilikseltään. Lisäksi tutustuin itsekseni paremmin esimerkiksi J. Karjalaisen, Miljoonasateen ja Vuokko Hovatan tuotantoihin. Ihan mukava musiikkivuosi siis. (Spotifyn tilastojen mukaan vuoden kuunnelluin artisti oli Kaija Koo ja kuunnelluin biisi niin ikään Kaija Koon Hanat aukeaa. Vaikka en enää häpeilekään ysäri-Kaija -fanitusta kuten nuorempana, oli tämä silti ehkä hieman noloa. Nytkö olen virallisesti keski-ikäinen täti-ihminen?)
• sain lopultakin ajokortin! Ajokortin hankkiminen on ollut pitkä ja tuskainen prosessi, johon menikin lähes kolme vuotta. Vaikka välillä olin hyvin epätoivoinen asian suhteen, lopulta heinäkuussa inssi meni toisella yrityksellä läpi (huolimatta siitä, että auto sammui kerran kesken kaistanvaihdon). Täytyy tosin tunnustaa, etten ole ajanut autoa sitten elokuun, joten vähän hirvittää ajatus siitä, että rattiin nyt joutuisin, vaikka kai minun pitäisi sitä taitoa harjoitella ja pitää yllä. (Olen jopa parina yönä joululomalla nähnyt painajaisia, joissa joudun ajamaan autoa, enkä osaa mitään.) Joka tapauksessa, nyt minulla on ajokortti, eikä minun tarvitse stressata enää sitä asiaa!
• vietin synttäreitä hyvin pienimuotoisesti. Elokuussa täytin 21 vuotta, ja paras ystäväni tuli kakkukahville. Viimevuotisten isojen kekkereiden jälkeen tämä tuntui ehkä vähän tylsältä, mutta kakku oli hyvää ja seura sitäkin parempaa. Sitä paitsi näinä aikoina jokaisesta juhlasta pitää ottaa ilo irti, oli kyseessä sitten iso tai pieni tapahtuma :) Blogi puolestaan täytti elokuun viimeisenä päivänä kuusi vuotta.
• palasin syksyksi opiskelukaupunkiin. Polte päästä oikeasti asumaan asuntoon, jossa olin asunut vain kaksi viikkoa oli kevään ja kesän kasvanut niin suureksi, että päätin viettää syksyn opiskelukaupungissa. Syksyllä opinnot jatkuivat samalla kaavalla kuin keväälläkin, ja vaikka olikin kivaa, että sai nukkua pidempään, kun ei tarvinnut varata aikaa kotoa kampukselle siirtymiseen, alan silti jo kaivata oikeille luennoille ja sosiaaliseen elämään. Introverttiydestäni huolimatta koin syksyllä oloni välillä todella yksinäiseksi, kun vietin kaikki päivät kotona tekemässä opiskeluhommia ja ainoa ihmiskontaktini oli läheisen ruokakaupan kassa. Kuorokausi laitettiin jäihin ennen kuin se ehti edes alkaa, eikä muutakaan opiskelijatoimintaa ollut (tai ainakaan sellaista toimintaa, johon olisin halunnut osallistua). Syksyn aikana näin kyllä opiskelukaupungissa asuvia ystäviä: uskaltauduin kyläilemäänkin puolin ja toisin, ja se oli todella mukavaa. Silti samanlaista entisestä elämästä tuttua matalan kynnyksen sosialisointia ei ei ollut: esimerkiksi ystävän kanssa lounaalla kävin vain kerran koko syksyn aikana. Koronatilanne näkyi syksyssäni myös siten, että en nähnyt perhettäni niin usein kuin aikaisemmin. Aikaisemmin minulla oli ollut tapana tulla kotikotiin lähes joka toinen viikonloppu, mutta nyt yritin välttää "turhaa" matkustamista mahdollisimman paljon ja kävinkin kotona vain kaksi kertaa syksyn aikana ennen kuin tulin tänne joululomaksi. Etäopetus onneksi mahdollisti sen, että pystyin olemaan kotona pidempiä aikoja kuin pelkän viikonlopun. Valituksista huolimatta minusta oli ihanaa olla uudessa kodissani ja laittaa sitä kuntoon, se kun oli maaliskuussa jäänyt vähän kesken.
• katsoin hyvin paljon telkkaria. Keväällä kaipasi usein muuta ajateltavaa, ja ajatuksia toisaalle veivät sekä kirjat että elokuvat ja tv-sarjat, ja sama meno jatkui myös syksyllä. Katsomani sarjat vaihtelivat Tšernobyl-sarjasta Kummeliin ja Studio Julmahuvin uusintakierrokseen, kun taas joululomaa olen viettänyt The Crownin parissa. Myös elokuvia katsoin useita: suosikkejani vuoden aikana katsotuista elokuvista on esimerkiksi uusi Pikku naisia, Soul ja Thelma & Louise. Sisarusteni kanssa maratoonasin intohimoisesti Great British Bake-offia ja muita hömpäksi laskettavia ohjelmia. Syksyäni ilostutti Disney+, jonka myötä olen katsonut uusia ja vanhoja Disney-elokuvia ja pudonnut taas samaan Disney-rotkoon, jossa olin 10-vuotiaana. (Olen myös huomannut, että oli Disney-elokuva mikä tahansa, alan takuuvarmasti itkeä sitä katsoessani.)
• leivoin ja laitoin ruokaa. Olen aina tykännyt keittiössä puuhastelusta, erityisesti leipomisesta, vaikka en siinä mikään mestari olekaan, mutta varsinkin, kun palasin syksyllä opiskelukaupunkiin (ja keittiölliseen asuntooni!) ruuanlaitto ja leivonta on ollut iso osa arkeani. Olen käynyt hakemassa ruokaa opiskelijaravintolasta vain muutaman kerran, muun ajan olen viettänyt keittiössä väsäten itselleni aterioita. Olen myös huomannut sen, että oikeiden ruokien keksiminen on hankalaa, mutta jos pitäisi päättää, mitä haluaisin leipoa, on minulla reseptien puolesta jopa runsaudenpula.
• kirjoitin, paljon. Ensimmäinen kirjoitusvuoteen liittyvä asia oli se, että Pusu lähti kustantamokierrokselle tammikuun alussa. Muuten vuotta 2020 hallitsi vahvasti
Dystopiavampyyriromanssi. Vaikka tavoitteenani olikin DVR:n ensimmäisen version valmiiksi saaminen tänä vuonna, ei tästä tavoitteesta jääminen harmita: teksti nimittäin eteni hyvin ja paisui jopa huolestuttaviin mittoihin vuoden aikana. (Tammikuussa kässärin pituus oli nipin napin 20 liuskaa, tällä hetkellä tiedostossa on liuskoja yli 200.) Osallistuin DVR:lla kaksi kertaa Camp Nanoon, sekä huhtikuussa että heinäkuussa, molemmilla kerrolla voitin. Syksyllä aloitin P:n läpiluvun, sen editointi tosin alkaa vasta sitten, kun DVR on pois päiväjärjestyksestä. Kirjoitin vuoden aikana yhden
novellin, jonka julkaisin sekä blogissa että myöhemmin ainejärjestöni lehdessä. Pari novelliaihiota ovat pyörineet mielessäni jo jonkin aikaa, ehkä perehdyn niihin ensi vuonna. Runoja kirjoitin muuten vähemmän kuin aikaisempina vuosina, tosin tämän vuoden
joulukalenteri muutti asian. Vaikka saavutusten puolesta kirjoitusvuosi näyttää hienolta, henkisesti se oli vähän raskas. Tunsin epätoivoa varsinkin DVR:n suhteen, ja monesti tuntui, että kaikki mitä kirjoitan olisi vain parasta polttaa saman tien. Ehkä kyseessä on vain ensimmäisen version epätoivo, ehkä olisi ollut fiksumpaa kirjoittaa jotain muuta kuin dystopiaa, kun ympärillä jyllää pandemia. Myös Pusun saamat hylsyt olivat pieniä ja suurempia kolauksia kirjoittajaitsetunnolleni. Ensi vuodelta toivon kirjoittamisen saralla parempaa itseluottamusta omiin teksteihini ja kykyihini, mutta myös DVR:n ensimmäisen version valmistumista, lopultakin. Ainakin jälkimmäinen on täysin mahdollinen tavoite.
"Yö hiljeni heidän
ympärillään, tasoittui vain kadulta kuuluvaksi autojen huminaksi ja seinäkellon
verkkaiseksi tikityksiksi. [...] Vaikka jotain pahaa tapahtuisi tulevaisuudessa,
ainakin tällä hetkellä hän oli onnellinen. Sana tuntui pelottavan suurelta,
mutta hän päätti, että antaisi itselleen luvan tuntea niin. Aamulla asiat
voisivat olla toisin, mutta juuri nyt hän saisi olla niin onnellinen kuin vain
kykeni."
(DVR, luku 19)
Joskus keväällä vielä toivoin, että kun vuosi vaihtuu, kaikki koronaan liittyvä on ohi, ja voidaan elää normaalisti. Asiat eivät tietenkään ole näin, mutta ehkä vuonna 2021 tunnelin päässä häämöttää valoa, vaikkakin pessimismiin taipuvana en tiedä, uskallanko uskoa siihen. Mitään suuria suunnitelmia en ensi vuodelle ainakaan uskalla tehdä. Todennäköisesti luen ja kirjoitan ensi vuonnakin, mutta kaikki muu on vielä yhtä suurta kysymysmerkkiä. Varmaksi tiedän oikeastaan vain sen, että ensi keväänä minun olisi tarkoitus kirjoittaa kandidaatintutkielmani (apua!) ja tehdä muutenkin asioita sen eteen, että minusta tulisi jossain vaiheessa humanististen tieteiden kandidaatti (apua!!). En tiedä, kuinka paljon kandi tulee ensi vuonna viemään aikaani, mutta pyrin siihen, että blogi ei kuolisi keväällä. Toisaalta olen pitänyt tämän hengissä ylioppilaskirjoitusten ja pääsykoesumankin läpi, joten tuskin tämä kokonaan kuolee, vaikka kirjoitustahti saattaakin hidastua.
Toivotaan vuodesta 2021 kaikin puolin parempaa kuin tästä päättyvästä vuodesta! Olkaa lempeitä itsellenne ja toisillenne, pitäkää etäisyyttä ja maskia! Palaan ensi vuoden puolella koko vuoden kirjakatsauksen merkeissä.
