Näytetään tekstit, joissa on tunniste Helsinki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Helsinki. Näytä kaikki tekstit

torstai 31. joulukuuta 2020

2020 (1/2)

Uusi vuosi kolkuttelee jo ovella, luojan kiitos. 2020 on ollut pitkä ja raskas vuosi varmasti kaikille, eikä omakaan elämä ole tänä vuonna ollut erityisen tapahtumarikasta, kun opinnot siirtyivät etäilyksi ja kaikki tapahtumat kuorokonsertista Euroviisuihin peruutettiin, vaikka olenkin siinä onnellisessa asemassa, ettei pandemia ole koskettanut itseäni tai läheisiäni. Mietin siksi, pitäisikö tänäkin vuonna jättää tämä vuosikatsaus väliin ja puhua vain vuoden aikana luetuista kirjoista, mutta tulin lopulta siihen tulokseen, että ehkä haluan jättää itsellenikin jonkun muiston tästä oudosta ja väsyttävästä vuodesta. Kahta suurta tapahtumaa lukuunottamatta vuoteni oli melko tapahtumaköyhä, joten postaus jäänee hieman lyhyemmäksi kuin aikaisempien vuosien vastaavat. Päätin joskus maaliskuussa, että puhuisin koronasta mahdollisimman vähän blogissani, koska kyseinen aihe tursuaa korvistani, mutta tässä postauksessa minun on pakko hieman sivuta asiaa. Pahoittelut tästä jo etukäteen! 

Perinteiseen tapaan kuvat liittyvät tai ovat liittymättä aiheisiin. 

Vuonna 2020 minä





• kävin Helsingissä. Vuosi alkoi yhden yön reissulla Helsinkiin, kuten viime vuonnakin. Meillä on ollut jo monta vuotta tapana tehdä lyhyt joululomareissu jonnekin, ja tänä vuonna kävimme Helsingissä viime vuoden tapaan. Näinkin lyhyellä reissulla ehti käydä kaupoissa, museoissa ja kahviloissa. Designmuseon Keräilijät ja kokoelmat -näyttely oli kaltaiselleni hamsterille kiinnostava, vaikka mitään astiasarjaa en keräilekään. Vähänpä tuolloin tiesin, että Helsingin-reissuja ei ole luvassa enää loppuvuonna, eikä seuraavasta kerrasta ole tietoa nytkään. Tällä joululomalla ei myöskään olla lähdössä mihinkään. 

• olin kiireinen. Palattuani opiskelukaupunkiin lukujärjestykseni sisälsi yhden ainoan luennon viikossa, mutta sen sijaan että minulla olisi ollut erittäin paljon vapaa-aikaa, minun piti lukea folkloristiikan kirjatentteihin kuin viimeistä päivää. Myös kaikenlaista muuta juoksemista mahtui elämääni alkuvuodesta, ja helmikuun alussa pohdinkin, mahdanko selvitä maaliskuuhun yhtenä kappaleena. Vaikka aikataulujani täyttivät kivatkin asiat, kuten kaverisitsit, parit yökyläilyt, ystävän tupaantuliaiset sekä kuoroharjoitukset ja sen hallitukseen liittyvät hommat, ne veivät silti aikaani ja energiaani tehokkaasti. Kiirettä ja stressiä ei helpottanut noin kaksi kuukautta kestänyt flunssakierre, jonka takia minulla oli lähes koko ajan vähän alavireinen olo. (Onnekseni tämä sairastelu loppui juuri ennen maaliskuun puoliväliä, enkä ole ollut kipeänä sen jälkeen!)


• muutin. Tasan puolitoista vuotta kotinani toiminut 18 neliömetrin keittiötön yksiö vaihtui helmikuun lopussa lähes puolet isompaan yksiöön, jossa on keittiö! Käydessäni ensimmäistä kertaa uudessa kämpässä en voinut oikeasti uskoa, että olin saanut niin uskomattoman hienon asuinpaikan itselleni. Mistään varsinaisesta lukaalista ei ole kysymys, melko tavallisesta opiskelija-asunnosta, mutta entiseen loukkooni verrattuna melkein mikä tahansa on uskomaton ja upea :D Vaikka muutto stressasi melkoisesti, ja viimeisiä laatikoita pakkasin vielä muuttoa edeltävänä yönä, lopputulos oli miellyttävä, ja uusi asuntoni on aivan ihana, ja olen viihtynyt siellä paremmin kuin hyvin.♥️ Toki edellinen asuntoni oli jossain mielessä kivempi sijaintinsa puolesta, mutta ei tämä nykyinenkään mitenkään kaukana yliopistosta ja keskustasta ole. Asunnon sijainnista tulevat pienet miinukset kuitenkin unohtuvat, kun katsoo kokonaiskuvaa. On ihanaa, että pyykkiteline ei vie koko lattiatilaa, tai että tiskata saa kaikessa rauhassa ilman, että pitää mahdollisesti alkaa small talkata naapurin kanssa. Ja niitä tiskattuja astioita ei tarvitse kuivata pyyhkeellä, vaan ne voi laittaa astiankuivauskaappiin! Elämän pieniä iloja. Muutto oli koko vuoden isoimpia ja parhaimpia juttuja. 


•  kuuntelin podcasteja. Vaikka en kovin ahkera podcastien kuuntelija ole koskaan ollut, varsinkin, kun nykyään kuuntelen enemmän äänikirjoja, muutamaa valittua ohjelmaa tulee säännöllisesti kuunneltua. Varsinkin tänä vuonna podcastit olivat kovassa kulutuksessa muuttopakkauksen ja laatikoiden purkamisen taustalla, puhumattakaan kaikista muista kotihommista, joiden taustalle kaipasin jotain taustahälyä. Podcastit toimivat myös keväisten kävelylenkkien taustalla sellaisina päivinä, kun olin lukenut koko päivän tentteihin, enkä jaksanut enää illasta keskittyä tarinaan, vaan kaipasin enemmän rentoa höpöttelyä. Vuoden 2020 uusia podcast-tuttavuuksia olivat fantasiakirjallisuuteen keskittyvä Lohikäärmeradio ja 10 jakson mittainen Pirjo Heikkilä lukee vanhoja kirjoja, jonka sisältö selviää sarjan nimestä (joskin lukemisen sijaan Heikkilä eksyy yleensä melkoisille sivupoluille). Podcasteihin liittyi myös vuoden päättänyt murheellinen tapahtuma, kun kaikkien aikojen suosikkini, Suomen suosituin podcast, päättyi 176 jakson jälkeen. Mitä ihmettä minä nyt kuuntelen aina torstaisin? 

• jäin eristyksiin, kun Suomi meni kiinni. Maaliskuun 11. päivä oli hauska päivä: ensin kävin ystäväni luona teellä ja penkomassa kirpparikasaa, sitten toisen ystävän kanssa lounaalla, jonka jälkeen seuraamme liittyi kolmas ystävä, ja kolmisin menimme ensin kaakaolle ja sitten elokuviin katsomaan uuden Pikku naisia -elokuvan. (Itkin melkein koko kaksituntisen.) Elokuvan jälkeen menimme vielä yhdessä iltateelle erään meistä luokse. Vähänpä aavistelin siinä erotessamme halaillessa, että seuraavana päivänä Suomi menisi kiinni. Seuraavana aamuna riensin tekemään tentin, ja iltapäivästä lähdin bussilla kohti kotikaupunkia, jossa minun oli tarkoitus viettää viikonloppu erään tapahtuman merkeissä. Ollessani vielä matkalla kyseinen tapahtuma kuitenkin peruttiin, ja pian yliopistokin ilmoitti siirtyvänsä etäopetukseen. "Ehkä olen täällä sitten vähän pidennetyn viikonlopun, etten mökkihöperöidy yksin opiskelukaupungissa," totesin, ja jäin viettämään eristyselämää kotikotiin. Tämä "viikonloppureissuni" kesti lopulta viisi kuukautta. Kevät kului etäopiskelussa, eli käytännössä lukupäiväkirjoja kirjoittaen ja tentteihin lukien, mutta toisaalta myös lukien, leipoen (esimerkiksi karjalanpiirakoita) ja telkkaria katsoen. Osallistuin myös joihinkin ainejärjestöni etätapahtumiin, ja välillä kävimme ystäväni kanssa kävelyllä niin, että kävelimme molemmat tahoillamme jonkun lenkin ja juttelimme samalla puhelimessa. Introverttinä kevään etäily ei oikeastaan tuntunut niin pahalta kuin se olisi voinut tuntua, oikeastaan oli kivaa, ettei tarvinnut koko ajan juosta johonkin. Eniten minua harmitti kivojen tapahtumien peruuntuminen ja se, että olin ehtinyt asua uudessa, ihanassa asunnossani vain kaksi viikkoa ennen "viikonloppureissuani". Onneksi ystäväni kävi kastelemassa kasvejani koko kevään ja kesän. Jos tämä kyseinen ystävä sattuu lukemaan tätä, kiitän sinua tässäkin, vaivasi merkitsi minulle paljon♥


• luin aivan järjettömän paljon kirjoja (muutakin kuin tenttikirjoja). Tästä lisää vuosikatsauksen toisessa osassa, mutta sanon jo nyt, että määrä on aivan järjetön. 



• vietin kesälomaa. En saanut kesätöitä ollenkaan, mutta sainpahan kolmen kuukauden kesäloman! Kesäloma jatkoi osittain kevään puuhia: luin ja kirjoitin paljon. Muutamia kertoja uskaltauduin näkemään kavereitakin piknikien merkeissä. Mitään sen kummempia kesäretkiä emme perheen kanssa tehneet, kiertelimme lähiseudun kohteita, teimme retken opiskelukaupunkiin ja sen ympäristöön ja kävimme kerran päiväseltään mummolassa moikkaamassa isovanhempia. Uimassakin kävin monta kertaa ja kokeilin kerran myös suppailua, mikä oli hauskaa, vaikkakin hyvin jännittävää :D Loppukesästä kävin myös keräämässä mustikoita lähimetsästä useaan otteeseen. Vaikka kesä oli todella erilainen kuin mikään kesä aikaisemmin, ja toisissa olosuhteissa siitä olisi voinut tulla monessa mielessä kivempi, ei se hassumpi ollut tällaisenakaan. 

• kuuntelin musikaaleja. Tämä vuosi oli melko köyhä musikaalien puolesta, mutta kuuntelin kesällä pitkään keskeneräisinä roikkuneet Falsettos- ja Natasha, Pierre and the Great comet of 1812 -musikaalit lopultakin kuunneltua. Keväällä katsoin Youtubesta muutaman päivän julkisena olleet musikaalitallenteet Phantom of the operasta ja Catsista, molemmat näin ensimmäistä kertaa nyt, joten onpahan ne aukot yleissivistyksessä paikattu! Syksyllä pääsin myös Disney plussan myötä katsomaan Hamiltonin tallenteen, mikä oli oikea unelmien täyttymys. Vaikka pahin Hamilton-huumani on laantunut, nautin musikaalin katsomisesta todella paljon, olinhan unelmoinut siitä jo monta vuotta. Ja onhan se aivan törkeän hyvä musikaali edelleen, ei siinä mitään! Ensi vuodelle minulla on suunnitelmissa eräs vähän suurempi musikaaliprojekti, mutta siitä tarkemmin sitten ensi vuoden puolella! 




• kuuntelin musiikkia. 2019 oli itselleni oikea musiikin supervuosi, kun lähes kaikilta suosikkiartisteiltani ja -bändeiltä ilmestyi uutta musiikkia, joten 2020 oli arvattavasti hiljaisempi. Muutamia uusia julkaisuja suosikeiltani kuitenkin tuli: Olavi Uusivirta julkaisi covereista koostuvan Lauantain toivotut -albumin, ja Marina julkaisi marraskuussa Man's world -biisin, joka on aivan törkeän hyvä. Maustetyttöjenkin uusi albumi ilahdutti, jos sellaisen synkistelyn voi sanoa ilahduttavan. Tämän vuoden upouusia musiikkilöytöjä ovat suomalaiset Folkhem ja Erika Vikman, joista molemmista pidän kovasti, vaikka ovatkin hyvin erilaisia tyyliltään ja yleisfiilikseltään. Lisäksi tutustuin itsekseni paremmin esimerkiksi J. Karjalaisen, Miljoonasateen ja Vuokko Hovatan tuotantoihin. Ihan mukava musiikkivuosi siis. (Spotifyn tilastojen mukaan vuoden kuunnelluin artisti oli Kaija Koo ja kuunnelluin biisi niin ikään Kaija Koon Hanat aukeaa. Vaikka en enää häpeilekään ysäri-Kaija -fanitusta kuten nuorempana, oli tämä silti ehkä hieman noloa. Nytkö olen virallisesti keski-ikäinen täti-ihminen?)

• sain lopultakin ajokortin! Ajokortin hankkiminen on ollut pitkä ja tuskainen prosessi, johon menikin lähes kolme vuotta. Vaikka välillä olin hyvin epätoivoinen asian suhteen, lopulta heinäkuussa inssi meni toisella yrityksellä läpi (huolimatta siitä, että auto sammui kerran kesken kaistanvaihdon). Täytyy tosin tunnustaa, etten ole ajanut autoa sitten elokuun, joten vähän hirvittää ajatus siitä, että rattiin nyt joutuisin, vaikka kai minun pitäisi sitä taitoa harjoitella ja pitää yllä. (Olen jopa parina yönä joululomalla  nähnyt painajaisia, joissa joudun ajamaan autoa, enkä osaa mitään.) Joka tapauksessa, nyt minulla on ajokortti, eikä minun tarvitse stressata enää sitä asiaa! 


• vietin synttäreitä hyvin pienimuotoisesti. Elokuussa täytin 21 vuotta, ja paras ystäväni tuli kakkukahville. Viimevuotisten isojen kekkereiden jälkeen tämä tuntui ehkä vähän tylsältä, mutta kakku oli hyvää ja seura sitäkin parempaa. Sitä paitsi näinä aikoina jokaisesta juhlasta pitää ottaa ilo irti, oli kyseessä sitten iso tai pieni tapahtuma :) Blogi puolestaan täytti elokuun viimeisenä päivänä kuusi vuotta. 


• palasin syksyksi opiskelukaupunkiin. Polte päästä oikeasti asumaan asuntoon, jossa olin asunut vain kaksi viikkoa oli kevään ja kesän kasvanut niin suureksi, että päätin viettää syksyn opiskelukaupungissa. Syksyllä opinnot jatkuivat samalla kaavalla kuin keväälläkin, ja vaikka olikin kivaa, että sai nukkua pidempään, kun ei tarvinnut varata aikaa kotoa kampukselle siirtymiseen, alan silti jo kaivata oikeille luennoille ja sosiaaliseen elämään. Introverttiydestäni huolimatta koin syksyllä oloni välillä todella yksinäiseksi, kun vietin kaikki päivät kotona tekemässä opiskeluhommia ja ainoa ihmiskontaktini oli läheisen ruokakaupan kassa. Kuorokausi laitettiin jäihin ennen kuin se ehti edes alkaa, eikä muutakaan opiskelijatoimintaa ollut (tai ainakaan sellaista toimintaa, johon olisin halunnut osallistua). Syksyn aikana näin kyllä opiskelukaupungissa asuvia ystäviä: uskaltauduin kyläilemäänkin puolin ja toisin, ja se oli todella mukavaa. Silti samanlaista entisestä elämästä tuttua matalan kynnyksen sosialisointia ei ei ollut: esimerkiksi ystävän kanssa lounaalla kävin vain kerran koko syksyn aikana. Koronatilanne näkyi syksyssäni myös siten, että en nähnyt perhettäni niin usein kuin aikaisemmin. Aikaisemmin minulla oli ollut tapana tulla kotikotiin lähes joka toinen viikonloppu, mutta nyt yritin välttää "turhaa" matkustamista mahdollisimman paljon ja kävinkin kotona vain kaksi kertaa syksyn aikana ennen kuin tulin tänne joululomaksi. Etäopetus onneksi mahdollisti sen, että pystyin olemaan kotona pidempiä aikoja kuin pelkän viikonlopun. Valituksista huolimatta minusta oli ihanaa olla uudessa kodissani ja laittaa sitä kuntoon, se kun oli maaliskuussa jäänyt vähän kesken. 


• katsoin hyvin paljon telkkaria. Keväällä kaipasi usein muuta ajateltavaa, ja ajatuksia toisaalle veivät sekä kirjat että elokuvat ja tv-sarjat, ja sama meno jatkui myös syksyllä. Katsomani sarjat vaihtelivat Tšernobyl-sarjasta Kummeliin ja Studio Julmahuvin uusintakierrokseen, kun taas joululomaa olen viettänyt The Crownin parissa. Myös elokuvia katsoin useita: suosikkejani vuoden aikana katsotuista elokuvista on esimerkiksi uusi Pikku naisia, Soul ja Thelma & Louise. Sisarusteni kanssa maratoonasin intohimoisesti Great British Bake-offia ja muita hömpäksi laskettavia ohjelmia. Syksyäni ilostutti Disney+, jonka myötä olen katsonut uusia ja vanhoja Disney-elokuvia ja pudonnut taas samaan Disney-rotkoon, jossa olin 10-vuotiaana. (Olen myös huomannut, että oli Disney-elokuva mikä tahansa, alan takuuvarmasti itkeä sitä katsoessani.) 


• leivoin ja laitoin ruokaa. Olen aina tykännyt keittiössä puuhastelusta, erityisesti leipomisesta, vaikka en siinä mikään mestari olekaan, mutta varsinkin, kun palasin syksyllä opiskelukaupunkiin (ja keittiölliseen asuntooni!) ruuanlaitto ja leivonta on ollut iso osa arkeani. Olen käynyt hakemassa ruokaa opiskelijaravintolasta vain muutaman kerran, muun ajan olen viettänyt keittiössä väsäten itselleni aterioita. Olen myös huomannut sen, että oikeiden ruokien keksiminen on hankalaa, mutta jos pitäisi päättää, mitä haluaisin leipoa, on minulla reseptien puolesta jopa runsaudenpula.



• kirjoitin, paljon. Ensimmäinen kirjoitusvuoteen liittyvä asia oli se, että Pusu lähti kustantamokierrokselle tammikuun alussa. Muuten vuotta 2020 hallitsi vahvasti Dystopiavampyyriromanssi. Vaikka tavoitteenani olikin DVR:n ensimmäisen version valmiiksi saaminen tänä vuonna, ei tästä tavoitteesta jääminen harmita: teksti nimittäin eteni hyvin ja paisui jopa huolestuttaviin mittoihin vuoden aikana. (Tammikuussa kässärin pituus oli nipin napin 20 liuskaa, tällä hetkellä tiedostossa on liuskoja yli 200.) Osallistuin DVR:lla kaksi kertaa Camp Nanoon, sekä huhtikuussa että heinäkuussa, molemmilla kerrolla voitin. Syksyllä aloitin P:n läpiluvun, sen editointi tosin alkaa vasta sitten, kun DVR on pois päiväjärjestyksestä. Kirjoitin vuoden aikana yhden novellin, jonka julkaisin sekä blogissa että myöhemmin ainejärjestöni lehdessä. Pari novelliaihiota ovat pyörineet mielessäni jo jonkin aikaa, ehkä perehdyn niihin ensi vuonna. Runoja kirjoitin muuten vähemmän kuin aikaisempina vuosina, tosin tämän vuoden joulukalenteri muutti asian. Vaikka saavutusten puolesta kirjoitusvuosi näyttää hienolta, henkisesti se oli vähän raskas. Tunsin epätoivoa varsinkin DVR:n suhteen, ja monesti tuntui, että kaikki mitä kirjoitan olisi vain parasta polttaa saman tien. Ehkä kyseessä on vain ensimmäisen version epätoivo, ehkä olisi ollut fiksumpaa kirjoittaa jotain muuta kuin dystopiaa, kun ympärillä jyllää pandemia. Myös Pusun saamat hylsyt olivat pieniä ja suurempia kolauksia kirjoittajaitsetunnolleni. Ensi vuodelta toivon kirjoittamisen saralla parempaa itseluottamusta omiin teksteihini ja kykyihini, mutta myös DVR:n ensimmäisen version valmistumista, lopultakin. Ainakin jälkimmäinen  on täysin mahdollinen tavoite. 

"Yö hiljeni heidän ympärillään, tasoittui vain kadulta kuuluvaksi autojen huminaksi ja seinäkellon verkkaiseksi tikityksiksi. [...] Vaikka jotain pahaa tapahtuisi tulevaisuudessa, ainakin tällä hetkellä hän oli onnellinen. Sana tuntui pelottavan suurelta, mutta hän päätti, että antaisi itselleen luvan tuntea niin. Aamulla asiat voisivat olla toisin, mutta juuri nyt hän saisi olla niin onnellinen kuin vain kykeni."

(DVR, luku 19)

Joskus keväällä vielä toivoin, että kun vuosi vaihtuu, kaikki koronaan liittyvä on ohi, ja voidaan elää normaalisti. Asiat eivät tietenkään ole näin, mutta ehkä vuonna 2021 tunnelin päässä häämöttää valoa, vaikkakin pessimismiin taipuvana en tiedä, uskallanko uskoa siihen. Mitään suuria suunnitelmia en ensi vuodelle ainakaan uskalla tehdä. Todennäköisesti luen ja kirjoitan ensi vuonnakin, mutta kaikki muu on vielä yhtä suurta kysymysmerkkiä. Varmaksi tiedän oikeastaan vain sen, että ensi keväänä minun olisi tarkoitus kirjoittaa kandidaatintutkielmani (apua!) ja tehdä muutenkin asioita sen eteen, että minusta tulisi jossain vaiheessa humanististen tieteiden kandidaatti (apua!!). En tiedä, kuinka paljon kandi tulee ensi vuonna viemään aikaani, mutta pyrin siihen, että blogi ei kuolisi keväällä. Toisaalta olen pitänyt tämän hengissä ylioppilaskirjoitusten ja pääsykoesumankin läpi, joten tuskin tämä kokonaan kuolee, vaikka kirjoitustahti saattaakin hidastua. 

Toivotaan vuodesta 2021 kaikin puolin parempaa kuin tästä päättyvästä vuodesta! Olkaa lempeitä itsellenne ja toisillenne, pitäkää etäisyyttä ja maskia! Palaan ensi vuoden puolella koko vuoden kirjakatsauksen merkeissä. 

lauantai 30. marraskuuta 2019

Let's make some löytös — Helsingin kirjamessut 2019

Taas pukkaa messuraporttia, jo viidettä kertaa! Tätä voi varmaan sanoa jo perinteiseksi?



Perjantai 25.10.

Perjantaina karautin junalla pääkaupungin sykkeeseen heti aamutuimaan ja aloitin messuseikkailuni vahvasti eksymällä heti (naurettavasti nimettyyn) Mall of Triplaan. Luulin päätyväni liukuportaisiin astuessani Pasilan asemarakennukseen, mutta toisin kävi. Hetkellisen hätäpaniikin uloskäyntien sijainnista jälkeen pääsin lopulta ulos kauppakeskuksesta, mutta kohtasin uuden ongelman: minulla ei ollut aavistustakaan, missä Messukeskus sijaitsi omaan sijaintiini nähden. Hahmotin kyllä, mihin suuntaan minun piti lähteä, mutta sokkeloisessa Pasilassa meinasi silti iskeä pienoinen epätoivo. Onneksi bongasin kaksi kulttuuritädin näköistä henkilöä, joita seuraamalla löysin oikeaan paikkaan! Näiden seikkailujen jälkeen pääsin kuin pääsinkin lopulta pressitiloihin hakemaan bloggaajapassin ja kirjallinen viikonloppu saattoi alkaa!

Ohjelma:



Naiset esiin – Kirjallisuudessa ja historiassa (Tiina Piilola, Anne Helttunen, Tuula Uusi-Hallila, haastattelija Minna Lindgren)

Ensimmäinen kokonaan kuuntelemani ohjelma käsitteli kahta kirjaa: Kalevalan naiset (Tiina Piilola) ja Naisia nimittäin (Anne Helttunen ja Tuula Uusi-Hallila). Nämä kirjat sopivat teemoiltaan hyvin yhteen, ja molemmat tuntuivat myös melko kiinnostavilta. Häpeäkseni täytyy tunnustaa, että en muista keskustelun sisällöstä näin kuukautta myöhemmin enää juuri mitään, paitsi keskustelun siitä, minkä nimisiä Kalevalan nimeämättömät naiset (kuten Lemminkäisen äiti) voisivat olla. Keskustelu oli kuitenkin todella mielenkiintoinen!


Homopojan opas (Eino Nurmisto, haastattelija Kallion lukiolaiset)

Olen lukenut Eino Nurmiston kirjoittamaa Tämän kylän homopoika -blogia jo monta vuotta ja pidän kovasti hänen kirjoitustyylistään. Sen takia minua kiinnosti myös hänen esikoiskirjansa Homopojan opas, joka on juuri sitä, mitä nimestä voi päätellä: isovelimäinen opaskirja homoille. Tällaista kirjaa ei ole Suomessa aiemmin julkaistu, ja haastattelussa pohdittiin, että ei vastaavia löydy maailmanlaajuisestikaan ainakaan kovin montaa. Tätä postausta kirjoittaessani olen jo kirjan lukenut, ja yhdyn haastattelijoiden ajatuksiin kirjan tärkeydestä. Haastattelijoiden kysyessä Nurmiston kirjoittamistaustasta, Nurmisto totesi hauskasti, että nuorena, pikkukylän ainoana homona, hänen oli päätettävä, menisikö hän terapiaan vai alkaisiko kirjoittaa. Hän valitsi kirjoittamisen, koska se oli halvempaa. Nykyään hän tosin käy myös terapiassa. (Täytyy tosin myöntää, että haastattelu oli vähän itseään toistava ja paikallaan junnaava, mutta ehkä sen voi laittaa jännityksen piikkiin.)


Yle Kioski: Seksistä kirjoittamisen sietämätön vaikeus (Salla Simukka, Siri Kolu, Eino Nurmisto, haastattelijana Emmi Nuorgam)

Päivän viimeinen paneeli käsitteli seksistä kirjoittamista. Simukka tosin totesi heti paneelin alkuun, että hän ei ymmärrä, miksi paneelin nimessä seksistä kirjoittamisen mainitaan olevan sietämättömän vaikeaa, sillä hänen mielestään se on todella helppoa. Kolu oli samoilla linjoilla, mutta Nurmisto totesi, että hänelle hänen kirjansa seksiaiheisen luvun kirjoittaminen oli kaikista vaikeinta. Hän kertoi, kuinka oli kirjoittanut lukua kahvilassa ja oli ollut todella häpeissään ja hermostunut siitä, mitä kirjoitti, vaikka oli kuvitellut pystyvänsä puhumaan aiheesta avoimesti ja ilman häpeää. Tärkeä pointti paneelissa oli kuitenkin se, että kirjallisuudessa keskitytään yhä harmittavan paljon penetraatiokeskeiseen seksiin, kun aiheeseen sisältyy niin paljon kaikkea muutakin.

Ajatuksia:

- Vaikka tämä oli viides kertani messuilla, pressitiloihin meno on silti joka kerta aivan yhtä jännittävää.

- Lavojen paikkojen siirto hämmensi, varsinkin Senaatintorin, jota oli siirretty hieman syrjään edellisvuoden paikasta. Silti olen tyytyväinen, että löysin lähes aina ajoissa oikeaan paikkaan.

Harmituksia:

- Ruokamessuilla oli paljon vähemmän ruokakojuja kuin viime vuosina! Harmitti. Vaikka ruokamessut oli kaikin puolin parammalla sijainnilla tänä vuonna, ja ruokailupaikkoja oli runsaasti, ruokakojuja oli niin vähän.

- Adlibrikseltä ei saanut karkkeja :(


Tähtihetkiä:

- messuystävät! Mikäs sen parempaa <3
- Bongasin antikvariaattiosastolta huvittavasti yhteen niputetut aiheet:


- Ei varsinaisesti messujuttu, mutta kuitenkin: yöpaikassani oli oikein ihanaa ja lokoisaa. Oli hyvää ruokaa, mainiota seuraa ja yhdessä katsotut Sohvaperunat. (Olin ehtinyt jo pelätä, että en messujen takia pääsisi katsomaan viikon jaksoa, joka on kuitenkin aina viikkoni paras asia.)

Lauantai 26.10.



Ohjelma:

Suomen kirjailijaliitto esittää: Käännöksen äärellä (Pasi Ilmari Jääskeläinen, Leena Lehtolainen, haastattelija Tommi Melender)

Laauantai alkoi käännöskeskustelulla. Sekä Lehtolainen että Jääskeläinen ovat lukuisille eri kielille käännettyjä kirjailijoita, joten he tiesivät, mistä puhuivat ja keskustelua oli antoisaa seurata. Mieleen jäi erityisesti se, miten Lehtolaisen romaaneissa englanninkielinen kääntäjä oli tehnyt päätöksen jättää sanan pulla kääntämättä, sillä se oli hänen mielestään niin suomalainen leivonnainen, ettei sille löydy käännöstä. Jääskeläinen puolestaan kertoi pohtineensa kääntäjän kanssa sitä, miten Lumikko ja yhdeksän muuta -romaanin vuotaminen kääntyisi englanniksi luonnollisesti. Alkuperäisessä teoksessa sanalla on kaksoismerkitys sekä puheen vuodattamisessa että veren vuodattamisessa, jolloin kääntäjä oli pohtinut, olisiko sopiva sana bleed vai spill. En muista, kertoiko Jääskeläinen, kumpaan ratkaisuun hän oli päätynyt. Keskusteluissa puhuttiin myös sellaisten kielen käännöksistä, joita ei itse osaa: Jääskeläisen teoksia on käännetty esimerkiksi tshekiksi, mutta hän sanoi, että silloin täytyy vain luottaa siihen, että kääntäjä osaa hommansa.


Suomen kirjailijaliitto esittää: Minne menet kirjallisuus? (Riikka Pelo, Juha Siro, haastattelija Marissa Mehr)

Jäimme suoraan edellisestä paneelista kuuntelemaan seuraavaa. Jotenkin tämä keskustelu meni minulta aivan ohi, mutta se ei johtunut keskustelusta itsestään vaan omasta keskittymiskyvyn puutteesta.

Nuori Aleksis - ja Pikku-Finlandia -palkintojen jako

Tänä vuonna lukiolaisten myöntämän Nuori Aleksis -palkinnon sai Annamari Marttinen teoksestaan Korsetti. En ole kyseistä kirjaa lukenut, mutta transvesteettimiehen elämästä kertova kirja kyllä kiinnostaa.


Pikku Finlandia -kirjallisuusesseekilpailun puolestaan voitti tamperelainen Pyry Vaismaa esseellään Mieletön pudotus.



Bolla (Pajtim Statovci)

Ajattelin jo, että en ehdi kuuntelemaan Statovcia, sillä ruokamessujen jonojen pituus pääsi vähän yllättämään, mutta vastoin kaikkea todennäköisyyttä huomasinkin ehtiväni kuuntelemaan. Paikalla oli muutama muukin, kuten kuvasta ehkä näkyy, ja onnistuin löytämään paikan, josta näki lavalle vasta noin ohjelman puolivälissä, kun jotkut yleisöstä kyllästyivät seisomaan ja lähtivät pois, jolloin pääsin pujahtamaan vähän paremmalle paikalle. En ole lukenut mitään Statovcin tuotannosta, mutta Bollaan liittyvän uutisoinnin myötä olen kiinnostunut hänestä kirjailijana. Hän on myös miellyttävä esiintyjä, keskustelua kuunteli mielellään.
Haastattelijan nimeä en saanut ylös, joten jos joku asiasta tietää, kertokoon, niin lisään sen tuohon :)

Suomen kirjailijaliitto esittää: Kaunokirjalliset ilmastodystopiat (Markku Rönkkö, Maarit Verronen, haastattelija Ville-Juhani Sutinen)

Tähän tulin vähän kesken kaiken, joten en koko keskustelua ehtinyt kuulla. Mieleen jäi lähinnä se, miten haastattelija yritti ohjailla keskustelua haluamaansa suuntaan esittäen todella ohjailevia kysymyksiä, mikä ärsytti.



Suomen kirjailijaliitto esittää: Hylkäyskirjeen jälkeen (Harri V. Hietikko, Salla Simukka, haastattelija Anna-Kaari Hakkarainen)

Jos hengentuotteitani joskus kustantamoihin aion lähettää, täytyy osata valmistautua myös hylkäyskirjeisiin, siksi tämä paneeli. Sekä Simukalla että Hietikolla oli helppo tie esikoisromaaninsa kanssa, mutta myöhemmällä kirjailijanurallaan he ovat saaneet kokea hylkäyskirjeitä. Simukka esimerkiksi kertoi siitä, miten hänen aiemmat kirjansa kustantanut WSOY ei suostunutkaan julkaisemaan hänen Jäljellä-romaaniaan, vaan hänen piti etsiä kokonaan uusi kustantamo. Odotin paneelilta ehkä enemmän juuri esikoiskirjaan liittyviä hylkäyskirjekokemuksia, mutta tämä oli ehkä kuitenkin mielenkiintoisempaa: tästä näkökulmasta asiasta ei nimittäin puhuta niin paljon! Hylkäyskokemus on raskas, vaikka olisikin julkaistuja kirjoja jo takana. En muista tarkkaa sanamuotoa, mutta Simukka sanoi jotain sen suuntaista kuin "onnistukaa epäonnistumisessa". Se oli mielestäni hauskasti sanottu ja mielenkiintoinen ajatus. Äärimmäisen nolosti tosin torkahdin kesken tämän paneelin. Ei olisi ehkä pitänyt juoruta edellisenä yönä pikkutunneille...


Älä heittäydy junan alle ja muita elämänoppeja venäläisistä klassikoista (Viv Groskop, haastattelija Lotta Backlund)

Silmäilimme hauskalta vaikuttanutta kirjaa nimeltään Älä heittäydy junan alle ja muita elämänoppeja venäläisistä klassikoista jo perjantaina ja päätimme vähän extemporesti (ainakin omalta kohdaltani) mennä kuuntelemaan kirjan kirjoittajaa Viv Groskopia. Haastattelu oli todella hauska: Groskop kertoi suhteestaan venäläiseen kirjallisuuteen ja kulttuuriin värikkäästi ja yleisön huomion vangiten. Hän puhui myös todella selkeää englantia, jota oli helppo seurata. Tämä oli minulle helpottavaa, sillä jännitin etukäteen, ymmärränkö haastattelusta mitään. Tämän kirjan haluaisin lukea, tosin en tiedä, pitäisikö minun lukea venäläisiä klassikoita ennen sitä, en ole nimittäin lukenut Fedja-sedän ja Krokotiili Genan lisäksi mitään :D


Lyriikkakeskustelu: Terhi Kokkonen (Terhi Kokkonen, haastattelija Ronja Salmi)

Tämä oli varmaan messulauantaini odotetuin hetki. Ronja Salmi haastatteli joka päivä messuilla jotakuta suomalaista musiikintekijää. Olavi Uusivirtaa haastateltiin jo torstaina, jolloin en vielä Helsingissä ollut, mutta Terhi Kokkosen haastattelu oli messujeni ainoa pakollinen ohjelmanumero. Scandinavian music groupin sanoittaja ja laulaja on yksi suurimpia idoleitani. Ihailen Kokkosen sanoituksia suunnattomasti (vaikka myönnänkin toisinaan naureskelevani kolibreille ja muille eläimille, joita ilmestyy sanoituksiin yllättäen), joten minua kiinnosti todella paljon kuulla, mitä Kokkonen kertoi kirjoittamisesta. Hän sanoi pitävänsä lyhyestä muodosta, joita laulutekstit ovat. Yleensä Kokkonen tekee ensin tekstin, jonka hänen bändikaverinsa Joel Melasniemi säveltää, mutta nykyään prosessi saattaa kulkea toisinkin päin, jolloin kirjoittamiseen tulee oma haasteensa. Salmi kysyi, mitkä ovat Kokkosen omia sanoitussuosikkeja, ja Kokkonen kertoi pitävänsä erityisen paljon vaivattomasti syntyneestä Lopulta olemme kuitenkin yksin -tekstistä ja tarkkaan muotoon kirjoitetusta kokeilusta Jos olen rehellinen. Varsinkin Jos olen rehellinen on eräs omista suosikeistani SMG:ltä <3 Oli aivan ihanaa kuunnella tällaista haastattelua, jossa sekä haastateltava että haastattelija olivat valmistautuneet todella hyvin, mutta keskustelu säilyi silti luontevana. Kokkonen on melko pidättyväinen esiintyjä, mutta siinä ei ole mitään väärää.

Ajatuksia:

- Ostin aamupäivällä suhteellisen painavan kirjan, jota piti sitten raahata koko päivä mukana. Olisiko ollut fiksumpaa tehdä tämä hankinta vähän myöhemmin päivällä?

Harmituksia: 

- Tungokset olivat melkoisia, mutta niin se on aina messulauantaina.

Tähtihetkiä:

- Söin ruokamessuilla niin hyvää falafel-rullaa, että teki mieli itkeä. Vaikka sotkinkin itseni ja ympäristöni kiitettävästi valuvalla kastikkeella, ruoka oli silti niin hyvää, että vesi herahtaa kielelle vain sitä ajatellessakin.
- Havahduin lauantaina pieniin logistisiin ongelmiin, ja ehdin jo hätäillä, täytyykö minun tosiaan raahata koko messusaalistani sunnuntaina mukanani, kun kassit uhkasivat loppua kesken. Onneksi Sanasto jakoi ilmaisia kangaskasseja, joka on paitsi suuri, myös lujaa tekoa, ja täydellinen ratkaisu tähän ongelmaan. Vaikka minulla on paljon kangaskasseja, Sanasto-kassi on aivan omaa luokkaansa.
- Osasin kulkea bussilla takaisin yöpaikkaani! Ja käyttää HSL-sovellusta!


Sunnuntai 27.10.

Ohjelma:

Timo Parvela: 30 vuotta kirjailijana (Timo Parvela)
Sunnuntai alkoi Timo Parvelan haastattelulla. Suomesta löytyy tuskin kovin montaa lasta, joka ei olisi Parvelan kirjoja joskus lukenut, ja itsekin ahmin Ella-kirjoja ala-asteella minkä ehdin. Arvostan Parvelaa kirjailijana todella paljon: hän on tosissaan lastenkirjallisuuden asialla, on ollut jo 30 vuotta. Hän on luonteva esiintyjä, joka onnistui sivulauseessa houkuttelemaan yleisöä lukeamaan jopa ensimmäistä Ella-kirjaa yleisölle, vaikka kirjan ilmestymisestä on jo yli 20 vuotta aikaa. Haastattelussa pohdittiin niin lasten lukemisen nykytilannetta kuin Parvelan huiman pitkää uraa.
Tähän ohjelmaan saavuin hieman myöhässä, joten en kuullut tämänkään haastattelijan nimeä, mutta kertokaa, jos te tiedätte!


Kirjakallion paneeli: Onko tämä tarina totta? (Saara Turunen, Tuomas Kokko, Anssi Hemmilä, Päivi Koivisto, haastattelija Kallion lukiolaiset)
Parvelan haastattelu oli lopulta ainoa, jonka kuuntelin loppuun asti: Kirjakallion paneelistakin kuuntelin lopulta vain puolet. Paneelissa käsiteltiin autofiktiota ja faktan ja fiktion rajoja. Saara Turunen kiteytti mielestäni asian hyvin toteamalla, että fiktio voi olla yhtä totta kuin faktakin: jos hän uskoo henkilöihin ja heidän tekoihinsa, eeppinen fantasia on hänelle yhtä todellista kuin täysin faktoihin nojaava kirjallisuus. (Sanasta sanaan en hänen muotoiluaan muista, mutta ajatus oli tämä!)

Sodan kuningattaret – Amatsoneista valkyrioihin (Karolina Kouvola, haastattelijana Kallion lukiolaiset)
Vähän aikaa kuuntelin vielä tätä keskustelua kirjasta, jonka tahtoisin kovasti lukea, mutta keskittymiskyky uhkasi pettää, minkä lisäksi yritin löytää samaan aikaan messuvilinään kadonneita ystäviäni.

Harmituksia: 

- Minulla oli pientä taisteluväsymystä, mutta se oli täysin ymmärrettävää tässä vaiheessa viikonloppua.
- Silti taas harmitti, että messut loppuivat.

Tähtihetkiä:

- Oli väljää! Mahtui kävelemään ja hengittämään!
- Timo Parvela oli aivan ihana! Kävimme ystävän kanssa pyytämässä häneltä nimikirjoitukset, ja juttelimme hetken. Puhuin Parvelan kanssa vähän yllättävästikin kaupungista, jossa olemme molemmat asuneet, sekä Ansasta ja Oivasta, joka on mielestäni Parvelan tuotannosta rikollisen aliarvostettu. Lapsuuteni kirjailijasankarin kohtaaminen oli ehdottomasti messujeni parasta antia. <3
- Karsin lopulta aika paljon messuohjelmaani, jolloin aikaa jäi kierrellä rauhallisesti antikvariaatteja. "Let's make some löytös" totesi ystäväni syöksyessään kohti antikvariaattiosastoa, ja se tiivistää kyllä mainiosti kiertelymme. Väljentyneessä messuhallissa sai myös kierrellä ilman, että joku koko ajan tuuppi tai töni, tai että olisi itse ollut se tuuppija tai tönijä.
- Samanlainen falafel-rulla kuin edellisenä päivänä. Yhtä hyvää, yhtä sotkuista syötävää.
- Ostin hienon Kuinkas sitten kävikään -magneetin Förlagetilta ja hoidin koko kauppatilanteen på svenska. Tokikaan kauheasti ei tarvinnut puhua, mutta silti! Olin ylpeä itsestäni.
- Tosi kiva kotimatka. Lähes koko messujengi tuli samalla junalla kotiin, ja meillä oli ihanaa. Ennen junan saapumista organisoimme minuuttitarkan aikataulun eväidenostoon, jonka toteutimme täydellisesti. Yleensä matkat messuilta kotiin ovat olleet enemmän tai vähemmän itkuisia ja yksinäisiä, mutta nyt ei tarvinnut itkeä, kun ensimmäistä kertaa ystävät olivat samassa junassa <3


Ostokset: 

Pahoittelen näkyvää liukuestettä ja rullalle mennyttä päiväpeittoa. Ei tämä bloggaajan elämä aina yhtä glamouria ole ;)

P. G. Wodehouse: Kiitos, Jeeves (Jeeves-yhteisnide #1) 
Jeeves & Wooster -tv-sarja on suosikkejani, mutta sarjan pohjalla olevia kirjoja en ole koskaan lukenut. Olen tosin kuullut, että kirjat eivät ihan yllä sarjan tasolle, mutta kun tämä yhteisnide maksoi vain kolme euroa, ajattelin, että en kauheasti häviä, jos en Jeevesin ja Woosterin seikkailuista kirjamuodossa innostu.

Tara Westover: Opintiellä
Moni on kehunut Westoverin muistelmateosta, joten se lähti Adlibriksen pokkaritarjouksesta mukaan.

Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia
Niin ikään Adlibrikseltä.

Anna Kortelainen: Virginie! Albert Edelfeltin rakastajattaren tarina
Tämänkin kirjan olen jo pitkään halunnut lukea! Pokkariversio löytyi antikvariaatista hyvin huokeaan hintaan (4,50€!), joten minun ei kauaa tarvinnut harkita tämän kanssa.

Tove Jansson: Reilua peliä
Tove Janssonin aikuisille suunnatusta tuotannosta en ole lukenut kuin Kesäkirjan, mutta Reilua peliä on monen ihmisen minulle kehuma, joten tämäkin antikvariaattilöytö lähti matkaani.

Rainbow Rowell: Wayward son (Simon Snow #2)
Jatko-osa Rowellin Carry on -romaanille, jonka luin kolmisen vuotta sitten. Nyt vain pohdin, haluanko lukea ensiksi Carry onin uudestaan ja virkistää muistia sen tapahtumista, vai haluanko syöksyä suoraan Simonin ja Bazin (<3) mukana uusiin seikkailuihin.

Siiri Enoranta: Omenmean vallanhaltija
Bongasin erään lempikirjailijani esikoisteoksen, jonka luin neljä (!?) vuotta sitten, Robustoksen pöydästä kympillä. Hetken harkitsin, mutta vain hetken: pidin tästä suunnattomasti, ja haluaisinkin lukea sen joskus uudelleen!

C. S. Lewis: Hopeinen tuoli (Narnia #4)
C. S. Lewis: Taikurin sisarenpoika (Narnia #6) 
Bongasin ensin Taikurin sisarenpojan havittelemanani painoksena eräästä antikvariaatissa, jossa se oli mielestäni hieman ylihinnoiteltu. Asiaa ystävälleni puhkuessani, satuin bongaamaan seuraavan antikvariaatin hyllystä juuri ne minulta puuttuvat sarjan osat, juuri oikeaa painostakin kaiken lisäksi, joiden yhteishinta oli maltillinen. Kirjat tarttuivat mukaan sen enempää harkitsematta, ja nyt minulla on hyllyssäni täydellinen sarja <3 Nämä ovat kaiken lisäksi ensipainoksia, joiden kannet ovat mattapintaiset (muissa omistamissani saman painoksen kirjoissa kannet ovat kiiltävät) ja takakannessa lukee vain siihen mennessä ilmestyneet osat.

Rainbow Rowell: Eleanor & Park
Kahden euron pöydästä löysin suomenkielisen Eleanor & Parkin, jonka otin täydentämään Rowell-kokoelmaani.

Mikko Vienonen & Juha Niemi: "Yeah! Yeah! Tässä tulemme!" Beatles Suomessa
Tämä oli meillä kotona kirjastosta lainassa pian ilmestymisensä jälkeen, mutta en ehtinyt edes aloittaa sitä ennen eräpäivää. Jospa nyt saisin sen luettua! Aihe ainakin kiinnostaa.

Nils Erik Villstrand & Petri Karonen: Kulkemattomat polut. Mahdollinen Suomen historia
Eräs lukion historianopettaja suositteli tätä meille abivuonna, ja vaihtoehtohistoria on kiinnostava aihe.

Yhteenveto:

Viidennet (!) messuni olivat melko raskaat, mutta erittäin antoisat. Kiitos messuystäville seurasta, majoittajille yhteisestä ajasta, yöpaikasta ja ruuasta ja Helsingin kirjamessuille bloggaajapassista. Tämä oli ihana viikonloppu, ensi vuonna sitten uudelleen <3




maanantai 17. syyskuuta 2018

Sinne se suhahti

Kesä nimittäin. Tämän postauksen kirjoittaminen vähän venähti, mutta olen aina ollut sitä mieltä, että elokuu on vielä kesää, joten on aivan perusteltua muistella sitä vasta syyskuussa. Miten siis kävikään toukokuussa tekemäni ämpärilistan?

• Luen Anna-sarjan loppuun

En lukenut. Luin kirjat Anna omassa kodissaan ja Annan perhe, mutta Sateenkaarinotko ja Kotikunnaan Rilla jäivät syksylle. Ei se mitään, hyvää kannattaa odottaa! Luin kuitenkin Montgomeryn omaelämäkerran Alppipolku ja samoissa kansissa olleen Sisko Ylimartimon Anna ja muut ystävämme -kirjan, joten Montgomerya (ta häneen liittyviä teoksia) kyllä luin. 


Juhannuksen vietin kuin Anna: omassa kodissa.

• Osallistun heinäkuun CampNaNoon

Osallistuin ja voitin! Olen ylpeä itsestäni, että sain vaikeudet voitettua ja kirjoitettua jopa yli tavoitesanamäärän. 

• Käyn uimassa

Tehty! Läheisellä uimarannalla oli ihanan lämmintä vettä, vaikka pohja onkin ällöttävän mutainen ja äkkisyvä :D Ehdin käydä myös suosikkirannallani ystäväni kanssa ja pulahtaa Roomassa Välimereen. (Mistä puheen ollen, pitäisikö ne matkapostaukset joskus kirjoittaa loppuun...) 


Lähilammen lämpöisiä vesiä valloittamassa.

• Ompelen ukulelelle pussin

Tehty! Hikeä ja kyyneliä projekti ainakin aiheutti, mutta valmista tuli! En olisi selvinnyt tästä ilman apua, mutta ainakin ompelin paria poikkeusta lukuun ottamatta kaikki saumat itse! Pussi on hieman hassun muotoinen ja aivan liian iso soittimen kokoon nähden, mutta sinne mahtuu vaikka jokin ase, jos päätän ryhtyä gangsteriksi! (Norjan lippu tuossa ei ole mikään piiloviesti, kyseinen kangasmerkki oli pyörinyt laatikoissani varmaan jonkun kahdeksan vuotta ja ompelin sen sitten tuohon, kun en muutakaan paikkaa keksinyt :D) 



• Luen ainakin yhden runokirjan

Enpäs lukenutkaan! Pitelin jo kädessäni Risto Rasan Kahta seppää, mutta en ehtinyt lukea sitä, kun piti lähteä kauppaan tai johonkin. En lukenut sitä myöskään palattuani, joten mikään suuri runokesä tämä ei ollut :D yritän siis tilkitä yleissivistykseni aukkoja myöhemmin. (Mikäs sen romanttisempaa kuin lukea syksyn pimetessä opiskelijakolossani runoja?) 

• Katson tai kuuntelen pari uutta musikaalia (ja yhden loppuun)

Kesä 2018 ei ollut suuri runokesä, mutta ei se ollut suuri musikaalikesäkään. Katsoin nimittäin vain Viulunsoittajan katolla (ei mikään suosikki) ja Cherbourgin sateenvarjot (todellakin uusi suosikki), enkä kuunnellut keskeneräistä musikaalia loppuun. Vaikka sanonkin, että aina on musikaalifiilis, ei se tämän kesän kohdalla pitänyt paikkaansa: en edes kuunnellut tai katsonut tuttuja musikaaleja juurikaan. Mutta ehkä syksyn koittaessa musikaalitkin alkavat vetää puoleensa paremmin: pakatessani tavaroita muuttolaatikoihin kuuntelin pitkästä aikaa Hamiltonin läpi, ja kokemus oli niin loistava, että tuli varsinainen musikaali-ikävä. Onneksi asia on hyvin helposti korjattavissa! :)


Elokuisella kesälomaretkellä Helsinkiin kävimme ystävän kanssa myös Linnanmäellä, maailmanpyörän huipulla.

• Käyn juoksemassa

Toukokuussa ja kesäkuun alussa juoksin kuin juoksinkin! Heinäkuun helteet olivat kuitenkin liikaa, enkä vetänyt lenkkareita jalkaan, kun hiki tuli jo rauhallisesta kävelystä bussipysäkille :D pyöräilemässä sentään kävin muutaman kerran, kun ajoin noin viiden kilometrin matkan kaverin luo ja takaisin. 

• Saan joko P:n tai JL:n valmiiksi

Yksi syy postauksen myöhäiseen ilmestymisajankohtaan on se, että halusin saada projektini kesän aikana valmiiksi, ja koska elokuu on kesäkuukausi, täytyi valmistuminen ajoittaa siihen. Mutta ei hätää, onnistuin tavoitteessani: P valmistui elokuun viimeisinä päivinä! Toki nyt puhutaan vain ykkösversiosta, mutta valmis mikä valmis! Olen äärimmäisen ylpeä itsestäni, että kerrankin pääsin omaan tavoitteeseeni, enkä vain laiskotellut. P ehti olla melkoinen tuskien taival. Pusun ja JL:n ykkösversiot valmistuivat molemmat paria kuukautta yli puolessa vuodessa, mutta P:n kanssa tahkosin lähes kaksi vuotta. Nyt se on kuitenkin valmis, ja voin siirtyä seuraaviin projekteihin, kuten JL:n editointiin, joka takuulla sujuu paremmin viilentyneessä ilmastossa :D 

Elokuun lopun hurja loppukiri! 

Kesä 2018 onnistui olemaan paitsi stressaava ja työntäyteinen, myös palkitseva ja suuria asioita mukanaan tuonut. Haluaisinko elää tämän kesän uudelleen? En tiedä. Ihaniin hetkiin haluaisin tietenkin palata: yo-juhliini, Olavi Uusivirran ja Smg:n keikalle, muutamiin perhejuhliin, läksiäisiin töissä, kesälomani alun kunniaksi tehtyyn Helsinki-retkeen... Toisaalta kesä oli täynnä väsymystä ja kirjaimellista hikoilua töissä, yhteishaun tulosten jännittämistä ja välivuosiahdistuksessa pyörimistä, mutta ehkä kivat asiat painavat vaakakupissa hieman enemmän. Ajoittaisuudesta raskaudesta huolimatta kesä oli kaikin puolin mukava ja sellainen, jonka muistoilla jaksaa syksyn pimeydessä. 

sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Meren toisella puolella, pääsykoestressiä ja kevätajatuksia

Olen ollut vähän hiljainen blogissa, vaikka siihen ei edes ole varsinaista syytä. Vietän nimittäin kaikki päivät kotona, ja päiväohjelmaani sisältyy lähinnä pääsykokeisiin lukemisen välttelyä. Nyt päätin kuktenkin tulla kertomaan kuulumiseni ennen kuun vaihdetta :D


Pidin ylioppilaskirjoitusten jälkeen kahden viikon ansaitun loman. Vaikka aluksi tuntuikin hassulta olla kotona ilman mitään velvollisuuksia, hämmennyksen jälkeen se alkoi olla hauskaa ja nautittavaa. Sain jopa aikaiseksi uudelleenjärjestää kirjahyllyäni! Ongelmana tässä "lomassa" oli vain se, että viime viikolla alkanut pääsykokeisiin luku ei nappaa yhtään, kun olen ehtinyt jo tottua rennompaan päivätahtiin. Pitää vain muistuttaa itseä siitä, että jos pääsen sisään yliopistoon, pääsen tästä kaupungista pois. Jospa se motivoisi lukemaan paremmin. Varsinaisia pääsykoekirjoja mihinkään hakukohteeseeni ei ole, joten olen lainannut kirjastosta vinon pinon aihetta koskevia kirjoja. Lisäksi luen lukiokirjoja ja kertauskirjaa. Yhteen kokeeseen on ilmoitettu aihealue, jota kaikki kokeen kysymykset koskevat. Alueen selvitessä teki mieli kirkua kauhusta, mutta onneksi kyseinen yliopisto ei ole ykkösvalintani :D 


Olin pari viikkoa sitten viikonlopun Tukholmassa, mistä kaikki tämän postauksen kuvat ovat. Siellä oli jo kunnolla kevät, lauantaina oli melkein jopa lämmin! Olin käynyt Tukholmassa viimeksi kymmenen vuotta sitten, joten ihastelin kaikkea näkemääni aivan kuin olisin nähnyt sen ensimmäistä kertaa. Matkakohteina oli mm. ABBA-museo, johon pääsyä olin odottanut suunnilleen siitä asti, kun kuulin, että sellainen perustetaan. (Voitte uskoa, miten katkera olin, kun perheeni kävi siellä ilman minua, kun olin rippileirillä metsän keskellä. Ehdin neljä vuotta kuunnella tarinoita sieltä ennen kuin itse pääsin paikalle :D) Museo oli paras ikinä. Olisi tehnyt mieli vain hyppiä ja pomppia, laulaa ääneen ja hihkua, mutta sain ainakin jotenkuten esitettyä arvokasta museovierasta. Toinen museo oli Keskiaikamuseo, jonne on ilmainen sisäänpääsy! Museossa opin mm. sen, että pyhä Yrjö on ruotsiksi nimeltään Göran. Saatoin hieman naurahtaa. Suosittelen molempia museoita lämpimästi. Kävimme myös Scifi- ja fantasiakirjakaupassa, jossa oli laskutavasta riippuen neljä tai kaksi ja kaksi puolikasta kerrosta. Oli kuin olisin päässyt taivaaseen: niin paljon kirjoja, lautapelejä, fanitavaraa... Päästelin epämääräisiä äännähdyksiä, kun näin maailman söpöimmät Studio Ghibli -astiat. Kaupasta löytyi Douglas Adamsin Dirk Gently's holistic detective agency, jota olen vuosikaudet metsästänyt, mutta löytänyt vain sarjan kakkososaa. Hotellihuoneessamme ei ollut ikkunaa, mutta huoneen telkkarista tuli sekä Ruotsin Vain elämää -versiointi, että naapurimaan versio Tähdet tähdet -ohjelmasta, joista jälkimmäistä juonsi ihana Petra Mede. (Ikkunattomuus ei haitannut kuin nukkumaan mennessä, jolloin tuntui, että oli joutunut sensorisen deprivaation kokeeseen.) Ruotsini oli "hieman" ruosteessa, mutta ymmärsin lähes kaiken, mitä minulle puhuttiin. Sain jopa sönkötettyä respassa kysymyksen busseista ja raitiovaunuista suhteellisen onnistuneesti. 
Ai että, miten ihana kaupunki Tukholma onkaan! 




Ihanaa oli myös se, että Tukholman jälkeen vietimme vielä pari tuntia Helsingissä, ennen kuin bussi takaisin kotiin lähti. Kaksi hienoa, suurta pääkaupunkia saman reissun aikana, ei hassumpaa! 



Lukeminen tökkii vähän, mikä ärsyttää. Kesken on kiinnostavia kirjoja, kuten tuolta sivupalkista voi huomata, mutta luettuani koko päivän vähän kuivakkoja kirjoja, ei minkään muun lukeminen innosta enää. Sen sijaan kirjoittamiseen ja editointiin olisi motivaatiota. JL:n kanssa fanityttöilen omille hahmoilleni (äärimmäisen noloa), mihin en ensimmäistä versiota kirjoittaessani pystynyt, sillä tiesin loppuratkaisun. Nyt hihittelen hölmönä hahmojen kohtauksille ja dialogille juuri siksi. P on meinannut saada minut itkemään useamman kerran parin viimeisen luvun aikana. Miksi olen niin julma lapsilleni? Hieman pelkään, että koko homma räjähtää käsiin: lukujen määrä on noussut valtavan suureksi ja sivuhahmoja on todella paljon. Editointikierroksilla joudun todennäköisesti murhaamaan melkoisen määrän darlingseja, minkä vuoksi itken verta jo etukäteen. Toivon saavani joko JL:n tai P:n valmiiksi kesän aikana, jotta voisin siirtyä seuraaviin projekteihin, mutta katsotaan, kuinka käy. 



Olisin hieman halunut osallistua CampNaNoWriMoon tänäkin vuonna, mutta arvasin jo etukäteen huhtikuun olevan vähän kiireinen kuukausi. Haaveilen hieman marraskuun isosta NaNosta, mutta saas nyt nähdä, miten käy. Vielä tässä vaiheessa on mahdotonta sanoa, millaista elämäni marraskuussa on: pyörinkö silloinkin täällä samassa paikassa, jossa 18 vuotta olen viettänyt, olenko kenties töissä vai vietänkö villiä opiskelijaelämää jossain toisessa kaupungissa, ja jos vietän, niin missä? Tulevaisuus tuntuu hurjalta. Kuukauden kuluttua tähän aikaan minulla on jäljellä enää yhdet pääsykokeet. Tavallaan se, että asiat ja aikataulut ovat todella auki, tuntuu stressaavalta ja ahdistavalta, mutta ehkä siitä pitäisi opetella nauttimaan. Aina ei tarvitse olla naimisissa kalenterinsa kanssa. 



Onneksi pääsykoestressin keskellä on projekteja kavereiden kanssa, joiden tiimoilta voidaan pitää neljä tuntia kestäviä palavereja ja tehdä hienoja excel-taulukoita. Onneksi on Ylpeys ja ennakkoluulo -tv-sarja, jonka katsomiseen voi hukuttaa murheensa, stressinsä ja harmituksen aiheet. Onneksi on mielikuvitusmaailmat, niin omat kuin toistenkin luomat, joihin voi sukeltaa ja sulkea pois ympäröivän maailman. Kevät saapuu, tiet ovat sulia, ja kohta pääsen toivottavasti jo käyttämään punaista vakosamettitakkia ja ABBA-museosta hankittua kissapaitaa. 



Mitä teidän kevätpäiviinne kuuluu? 

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Marraskuun luetut 2017

Marraskuussa 2017 luin kolme kirjaa (565 sivua), joista yksi oli uusinta.

Kunnas, Mauri: Koiramäen Suomen historia (Koiramäki #9) 81 s.
Montgomery, L. M.: Anna ystävämme (Anna #2) 261 s. [U]
Loe, Erlend: Supernaiivi 223 s. 

kotimaisia: 1
käännöskirjoja: 2
omasta hyllystä: 2
kirjastosta: 1
muualta: 0
Uudelleen luettua -haaste: 6 luettua kirjaa (Kertaus on opintojen äiti)

Kuin tilauksesta sain käsiini Mauri Kunnaksen Koiramäen Suomen historian juuri silloin, kun aloittelimme koulussa historian vitoskurssia, joka käsittelee ihan samoja aiheita kuin kirjakin. Vaikka historiasta kerrotaan tarpeeksi lapsille tarpeeksi yksinkertaisesti, se on siltikin todella hyvä tietopaketti Suomen kaukaisemmasta historiasta, ja hyvä muistutus siitä, mikä on Suomi100-huumassa ehkä vähän päässyt unohtumaan: Suomella on historiaa myös ennen itsenäistymistä. Asiantuntevan historiakertauksen lisäksi kirjassa pääsee tutustumaan koiramäkeläisten esivanhempien seikkailuihin, mikä on erittäin hauska lisä. Myös herra Hakkarainen seikkailee milloin missäkin, ja hihittelinkin yhdelle lempihahmolleni ääneen pari kertaa. Onneksi hänenkin esi-isänsä mahtui kirjaan :) Suosittelen tätä kirjaa erittäin lämpimästi! 

Annan kakkososan lukemista aloitin jo ennen kirjoituksia, kun tarvitsin jotain stressiä lieventävää iltalukemista ennen YTL:n kohtaamista. Anna ystävämme on Sateenkaarinotkon ohella niitä sarjan osia, jotka ovat jääneet vähemmälle lukemiselle. Anna ystävämme osoittautui kuitenkin yllättävän hyväksi, vaikken sitä edelleenkään lempiosanani pidä. Paitsi että lukiessani kiinnitin huomiota siihen, että Anna on minun ikäiseni ja toimii jo Avonlean opettajana, myös siihen, että kaksoset Davy ja Dora kokevat todella epätasa-arvoista kohtelua. En muista, ärsyynnyinkö Davyyn yhtä paljon lapsena, mutta muistan harmitelleeni Doran pientä roolia. Nyt minun teki mieli repiä hiuksia päästä joka kerta, kun Davy teki jotain tyhmää. Jos Dora on niin kiltti, ettei hänestä ole mitään kerrottavaa, olisiko hänelle voinut keksiä jonkin särön epätäydellisyyteen? Pahinta on se, että Anna ja Marilla toteavat suoraan ja vielä useampaan otteeseen pitävänsä enemmän Davysta. Onhan Davyssa enemmän luonnetta ja päässä hauskoja ajatuksia, mutta miten sellaisesta kauhukakarasta voi pitää enemmän kuin kiltistä, hyvin käyttäytyvästä lapsesta? Ehkä sisäinen "kiltti tyttöni" kapinoi vastaan: eikö riitä se, että on kiltti, pitääkö ihmisten kiintymyksen saavuttamiseksi olla kamala? Tästä huolimatta kirjassa on monia ihania hahmoja ja hetkiä, kuten kohtaukset Kaikurannassa ja Hester Grayn puutarha, joka on tärkeässä osassa myös Annan unelmavuosissa. Aion jatkaa Annojen uudelleenlukua hitaasti, mutta varmasti. Vihervaara on koti <3 (Täytyy muuten nostaa hattua suomentajalle: vaikka suomennoksia onkin lyhennelty, paikkojen suomennetut nimet ovat ihania.)

Supernaiivin luin kannesta kanteen bussimatkalla Helsinkiin ja takaisin, ja ai että, miten mahtava tunne olikaan lukea kirja lähes yhdeltä istumalta! Kirjakin oli vallan mainio. Päähenkilö katselee maailmaa omasta näkövinkkelistään, pohtii asioita ja purkaa paineita ja ahdistusta omalla, suloisen yksinkertaisella tavallaan. Miten voikaan pitää niin paljon kirjasta, jonka sisältö on lähinnä ajasta ja avaruudesta kertovan kirjan lukua, faksaamista suuntaan jos toiseenkin, listoja, pallon heittelyä, hakka-lelun hakkaamista ja sivukaupalla höpsöjä kirjastohakuja? Tavallaan tästä tuli mieleen Sieppari ruispellossa, jonka luin ykkösellä ollessani. Molempien kirjojen päähenkilöt ovat vähän eksyksissä elämässään ja tapaavat kummallisia ja vähemmän kummallisia ihmisiä matkoillaan. Luulen, että sekä Supernaiivi että Sieppari ruispellossa ovat sellaisia kirjoja, joita joko rakastaa tai sitten inhoaa. Itse kuulun molempien kirjojen kohdalla ensimmäiseen ryhmään. Ehkä luin nämä kirjat juuri sellaisessa elämänvaiheessa, että ne jollain tapaa kolahtivat. Suosittelen Supenaiivia kuitenkin hyvin lämpöisesti! Tähän maailmaan tarvitaan tällaisia kirjoja. 


Marraskuu sujahti ohi sellaista vauhtia, ettei perään ehtinyt. Tuntui, että olin hukkua koulujuttuihin, vaikka suurin osa ajasta taisikin kulua niiden ahkeraan välttelyyn. Jäljellä on enää kirjoitettavia aineita (+ ranska), ja tuntuukin, että kaikkeen pitää panostaa ja tehdä ahkerasti töitä kursseilla, mutta motivaatio on tasoa ei ole ja jaksaminen yhtä korkeissa pisteissä. Marraskuussa tapahtui tästä huolimatta kuitenkin myös kivoja juttuja, vaikka se on aina ollut inhokkikuukauteni maaliskuun ohella. Sain esimerkiksi kuulla viralliset yo-tulokseni, mikä aiheutti unettomuutta ja painajaisia edeltävänä yönä, mutta M sieltä napsahti, sekä psykologiasta että ruotsista. Varsinkin psykan puolesta pelkäsin todella paljon, mutta pisteeni riittivät juuri ja juuri arvosanaan M, mistä olen valtavan onnellinen. Nyt pitäisi vain jaksaa valmistautua kevään urakkaan... Marraskuussa näin myös kavereita: toisten kanssa muistelimme yläasteaikoja ja jaoimme kyllästymistämme Suomi100-juttuun, toisen kanssa yökyläilimme ja pidimme hurjat Heathers-bileet (=karkkia, leffa, musikaali ja diippejä keskusteluja tarinasta ja sen ulkopuolelta). 

Ehdin myös pyörähtää Helsingissä, ihan kaksikin kertaa (ja vielä peräkkäisillä viikoilla). Ensimmäisestä en ainakaan vielä puhu tarkemmin, mutta oli todella hämmentävää olla Helsingissä yksin arkipäivänä. Huomasin hahmottavani kaupunkia paremmin kuin ennen, eikä Google Mapsia tarvittu kuin kerran. Tämä on iso asia, koska minä olen ihminen, joka eksyy 16-vuotiaana koko pienen elämänsä aikaisen kotikaupunkinsa Sokokselle. Toinen pääkaupunkiretki oli tämän viikon Studia-messut. Oli hauska palata Messukeskukseen näin pian kirjamessujen jälkeen, vaikka se vaatikin heräämistä kello 5.30. Tiedän jo, mitä haluan opiskella lukion jälkeen ja minulla on myös kolme vaihtoehtoa, mutta niiden järjestys on vielä epäselvä. Minulla on kuitenkin läjä hakijan oppaita ja Kiss my Turku -kangaskassi, joten eiköhän näillä selvitä. Vaikka lukemisen ja kirjoittamisen kannalta kuukausi oli surkea, ehdin kuitenkin tehdä jotain :)



Kuukauden biisi on As long as you're mine musikaalista Wicked. Vaikka kuuntelin Wickedin jo syyslomalla, ei kuuntelu ole jäänyt pelkästään siihen. Voisin sanoa itseäni jo jonkin asteen faniksi, vaikka koenkin sisäistä tuskaa joka kerta, kun muistan, miten musikaali loppuu. Mielestäni se on äärimmäisen typerä lopetus. Vaikka tarinaa on kirjaan verrattuna sokerikuorrutettu ja siitä on leikattu noin kaksikymmentä vuotta pois, on Wicked kuitenkin paitsi musiikillisesti lumoava, myös ulkonäöltään maaginen musikaali, vaikken olekaan satunnaisia klippejä enempää nähnyt. As long as you're mine sai minut melkein itkemään ensimmäisellä kerralla ja iskee yhä, ei ehkä samalla voimalla, mutta aiheuttaa ainakin miellyttäviä kylmiä väreitä. 

Aivan mahtavaa joulun odotusta! Joulukalenterin uusin luukku aukeaa jälleen tiistaina :)