Elokuun luetut 2017

Elokuussa 2017 luin kaksi kirjaa (656 sivua), joista yksi oli spefiä.

Meresmaa, J.S.: Mifongin kadottama (Mifonki #5) 480 s.

Kolu, Siri: Karkkikumous! (Me Rosvolat #6) 176 s.

kotimaisia: 2

käännöskirjoja: 0

omasta hyllystä: 0

kirjastosta: 2

muualta: 0

Yleensä uusin Mifonki on ollut aina joululomalukemisena, mutta nyt kirjan löytäminen kirjastosta kesti pidemmän aikaa, joten luin kirjan kesäloman viimeisinä viikkoina. Ajankohdallahan ei muuten olisi ollut väliä, mutta osien välille tuli nyt puolentoista vuoden tauko, enkä muistanut yhtään mitään edellisitä tapahtumista. Onneksi pieni hukassa olo ei Mifonkien kanssa haittaa, koska niistä pääsee nopeasti kärryille tapahtumista ja muisti palailee pätkittäin. Kun alkuhämmennyksistä pääsyiin, kirja imaisi mukaansa heti! Nautin lukemisesta suunnattomasti ja ahmin kirjaa usein pitkälle yöhön (mikä ei kesälomalla kyllä mitään haitannut). Hahmot tuntuvat viidennessä osassa jo jonkin sortin perheeltä. Heihin on kiintynyt niin paljon, etteivät edes heidän tyhmät tekonsa (joita jotkut hahmot tekevät harvinaisen paljon) saa inhoamaan heitä. "Pahiksetkin" ovat todella inhimillisiä virheineen ja historioineen. Tämän osan lempihahmoksi nousivat Linn, Joentuoma ja Siv. Olen aina pitänyt Linnistä, mutta tässä osassa hän tuntui välillä olevan Merontesin ainoa fiksu henkilö. Myös hienosti kuvaillut kohtaamiset henkien kanssa toivat hahmoon entistä enemmän syvyyttä. Joentuomasta pidin valtavsti myös edellisessä osassa ja hahmo saa kaikki sympatiani myös tässä kohdatessaan menneisyytensä. Hahmokaartin uusin lisä, sulkalainen Siv jää salaperäiseksi hahmoksi, josta janoaa lisätietoa. Toivottavasti sulkalaisista kuullaan myös seuraavassa osassa. Meresmaa lopettaa kirjan sarjalle tyypilliseen cliffhangeriin, enkä tiedä, miten jaksan odottaa viimeistä (viimeistä?????) osaa. 

Yllätyin nähdessäni uuden Rosvolat-kirjan, koska olin ollut siinä luulossa, että edellinen osa olisi ollut viimeinen osa. Ennakkoluulot olivat kovat. Epäilin, että uusi osa olisi vain haaleampi versio mainiosta sarjasta, jonka tasolle se ei koskaan tulisi yltämään. Yllätys oli positiivinen. Kirja oli yhtä hauskaa ja kevyttä välipalalukemista kuin edellisetkin osat ja nollasi päätä mukavasti. Ehkä hiukkasen jäi edellisten osien tunnelmasta puuttumaan, mutta se ei lopulta edes haitannut. Lopetus paljasti jatkoa olevan luvassa. Kaija on edelleen lempihahmoni Rosvoloiden klaanista :) 

Unohdin kuvata Rosvolat, ennen kuin palautin sen kirjastoon...

Elokuussa nautin viimeisistä lomapäivistä mm. järjestämällä kaverini kanssa yhteiset synttärijuhlat ja käymällä sivistymässä taidemuseossa. Koulu alkoi ja abivuosi romahti koko voimallaan niskaan. Vaikka tässä onkin ollut kevyin jakso, mitä koskaan on ollut (kaksi ruotsinkurssia ja psykan abikurssi), illat ja viikonloput on mennyt yo-vihkojen ja psykankirjojen kanssa. Kouluaherruksesta huolimatta olen ehtinyt kuitenkin nähdä myös kavereita, yökyläillä ja katsoa kolme kautta Mirandaa (lempisarjani tällä hetkellä!). Sekä minä että blogini vanhentui vuodella: minä saavutin lain mukaan aikuisuuden ja blogi uhmaiän. Tehokkana ehdin sairastaa myös syysflunssan. Sanataidekoulu alkoi jälleen, vähän muuttuneella porukalla. Syksyn projektit täyttävät mielen iloisilla ajatuksilla ja jännityksellä. Muuten kirjoitusrintamalla on ollut hiljaista kuin huopatossutehtaalla: koulu ja YTL-eväsretkiin valmistautuminen vie melkein kaiken ajan ja energian. Palataan asiaan sitten kirjoitusten jälkeen ;)

Kuukauden biisi on J. Karjalaisen Mä tahdon olla lähellä sinua. Se ei ehkä ole se kuukauden kuunnelluin, mutta kun sopivaa biisiä tähän mietin, se tuntui heti oikealta. Kotona on aina kuunneltu jonkin verran J. Karjalaista, mutta paria biisiä tarkemmin en ole tuotantoon tutustunut. Vanhempien levykokoelmasta on hyvä käydä ryöstämässä levyjä omaan kuunteluun, ja niin Villejä lupiineja tuli kyläilemään omaan levylaatikkooni. Mä tahdon olla lähellä sinua tuo mieleen riparimuistoja, vaikkei se siitä kerrokaan. Keskustelin myös yhtenä viikonloppuna riparikokemuksista, niin hyvistä kuin niistä vähän huonoistakin, ja taas tuli tämä biisi mieleen. Muistot iltahämärästä, hellepäivästä laiturilla ja kappelissa palelusta hymyilyttävät, tulee lämmin olo. 

Värikästä syyskuuta, muistakaa kumisaappaat!

Camp NaNoWriMo -päivitys 2

Sanoja 5447, liuskoja 17, lukuja neljä ja risat. (Ihan kuin kahdella jälkimmäisellä muka olisi mitään väliä...)

Kuuluu väsymystä ja koeviikkostressiä. Tarina polttelee ja on ajatuksissa melkein koko ajan, mutta hoidan kokeet pois alta ennen kuin alan kirjoittaa. Ensin työ, sitten hupi (sanoo Celestine, kaivaa esin ukulelen ja vaihtaa psykologian kirjan sointututoriaaleihin). Onneksi kävelymatkat bussipysäkille ja takaisin tarjoavat hengähdystaukoja puurtamisesta, jolloin voi ajatella kaikessa rauhassa jotain ihan muuta kuin ruotsin prepositioita tai persoonallisuuden tutkimusmenetelmiä. Ainoa positiivinen asia koeviikossa on sen tuoma vapaapäivä, mikä tarkoittaa viiden päivän pääsiäislomaa. Arvatkaapa huviksenne, mitä mahdan silloin tehdä ;) 

Yksi ongelma kirjoitusajan puutteen lisäksi on se, että P:n soittolista on ikävän vajaa. Lisäksi se keskittyy enemmän kahden henkilön suhteeseen, joka ei ole pääosassa. Vaikka tämä suhde vaikuttaakin taustalla kaikessa, mitä toinen päähenkilöistä tekee, tarinan fokus ei ole siinä. Toisen päähenkilön elämäntilanteeseen sopivat biisit ovat melko harvassa. Jos teillä lukijoilla on jotain sisaruudesta (mieluiten ei-biologisesta) kertovaa biisivinkkiä, niin ehdotuksia otetaan vastaan! P:n soittolistaa voi kuunnella Spotifysta, jonne pääsee vasemmasta sivupalkista. Myös muita sisältöön sopivia vinkkejä saa suositella! (Tekstiä lukematta tosin voi olla vaikea keksiä mitään, enkä tiedä, keksiikö sanoituksista kukaan yhtä varsin montaa kappaletta yhdistävää sanoitusteemaa, mutta jos jotain tulee mieleen, niin huikatkaa.) 

Loppuun vielä fun fact, jota kukaan ei tarvinnut: ajattelin ties kuinka kauan, että Rajattoman Surma liittyy vain toiseen päähenkilöön, mutta tajusin noin viikko sitten, että se sopii molempiin (joskin toiseen vain erittäin symbolisesti).

Camp NaNoWriMo -päivitys 1

3000 sanaa kuukaudessa, sata päivässä.

En ole koskenutkaan P:in maaliskuun alussa olleen sanisdeadlinen jälkeen. Saniksen aikana sain kirjoitettua kolme lukua, ja arkistosta löytyi marraskuussa aloiteltua neljättä lukua. Ennen huhtikuun ensimmäistä päivää kasassa oli siis 4465 sanaa. 

Kahdessa päivässä olen ehtinyt naputella 497 sanaa lisää ja motivaatio on korkealla. (Tämä on ainoa asia, mihin sitä ylipäänsä tällä hetkellä on...) Sata sanaa tulee täyteen todella nopeasti, mutta toistaiseksi en nosta tavoitetta: tällä viikolla alkaa koeviikko, ja sanoja on hyvä olla varastossa kaiken varalta. 

Tauko on tosissaan tehnyt hyvää. Tekisi mieli vain kirjoittaa ja kirjoittaa, mutta viikonlopulle kasaantuneet koulujutut, liian lähellä haahuilevasta koeviikosta puhumattakaan, eivät sopineet tähän suunnitelmaan. Haaveilen siitä, että joskus eläisin sellaisessa elämänvaiheessa, että voisin aloittaa kirjoittamisen heti kun vuorokausi vaihtuu herättämättä ketään tai nukahtamatta itse kesken kaiken. 

Syyskuu, syyskuu

(Otsikko Hectorin Syyskuusta, joka soi päässä joka vuosi näihin aikoihin.)

Hyvät uutiset tulevat tarpeeseen. Asiat, jotka saavat hyppimään tasajalkaa pelkästä ilosta ja lähes itkemään onnesta, ovat parhainta, mitä kuvitella saattaa. Vaikka kovasti tekisikin mieli jakaa näitä asioita täälläkin, taidan kuitenkin pitää ne omana tietonani anonyymiyden säilyttämisen vuoksi. Yhtä ihanaa asiaa voin kuitenkin hehkuttaa, sivupalkinkin vihjaistessa asiaan: Helsingin kirjamessut lähestyvät kovaa vauhtia, ja bloggaajapassi kolahtanee postilaatikkoon lähiviikkojen aikana. En millään malttaisi odottaa messuja! Kehä kolmosen sisäpuoli ja sivistys, täältä minä tulen. 

Olen tavannut eläimiä. Pihaamme on asettunut äksy orava, joka säksättää kovaäänisesti muille oraville ja jopa minulle, kun olin lähdössä pihalta. Kurre kuvittelee ilmeisesti omistavansa koko paikan. Mikäs siinä, kyllä tänne mahtuu. Niin kauan, kun pörröhäntä ei heittäydy väkivaltaiseksi vaan tyytyy rähisemään puun oksalta, tulemme toimeen mainiosti. Lisäksi koulumatkoilla olen tutustunut paikalliseem eläimistöön: pikkuinen myyrä kiinnitti huomioni ajaessani muutama viikko takaperin koulusta kotiin. Otus touhotti ahkerasti tienpientareella, eikä huomannut, vaikka ajoin pyörällä ihan sen viereen. Katselin otusta varmaan kymmenisen, ellen peräti viisitoista minuuttia. Myyrä oli niin pieni, että olisi mahtunut kämmenelleni. Yrittäessäni tallettaa tuota suloista eläintä valokuvaan puhuin sille ääneen: "Tulehan nyt pikkuinen vähän lähemmäksi!" Nostaessani katseeni huomasin ohi ajavan pyöräilijän, joka oli hyvin todennäköisesti kuullut jutteluni. Luotan tosin siihen, että hän uskoi minun pelaavan Pokémonia. Viime viikolla puolestaan tapasin kotimatkalla siilin, joka juoksi yllättävän kovaa ollakseen siili. Olen jotenkin aina ajatellut siilien olevan hitaita eläimiä, joten tämä kyllä oli vauhdikkaana tapauksena hieman yllättävä tuttavuus. Siilillä näytti olevan jokin päämäärä, toisin kuin piennarta edestakaisin viipottavalla myyrällä, sen verran päättäväsesti se juoksi tietä pitkin matkoihinsa. Epäonnistunut ruotsinkoe pyyhkityi mielestä heti ja loppupäivän vain hymyilytti kovasti siiliä ajatellessani. (Kohtaaaminen aiheutti myös Ultra Bran Siili-biisin päässä soimisen koko päiväksi, mutta ei siitä sen enempää.)

On se kummallista, miten kahden viikon kirjoitustauko vaikuttaa mielialaan. Koeviikon ja muoden kiireiden takia en kirjoittanut kahteen viikkoon juuri mitään ja huomasin olevani vielä tavallista pahantuulisempi. (Koeviikkostressillä ei toki ollut mitään osuutta asiaan, ei suinkaan.) Kun sitten lopulta pääsin istahtamaan koneen ääreen ja jatkamaan editointia, olo oli äärettömän onnellinen ja helpottunut. Kirjoittaminen auttaa, ihan oikeasti. 

Muihin kirjoittamiseen liittyviin juttuihin kuuluu sanataidekoulu ja tämänvuotinen projekti. Koko vuosi työstetään yhtä kirjallisuudenlajia, ja valitsin itselleni tutuimman proosan. Vuoden aikana on tarkoitus romaanikäsikirjoitus käyntiin, joten saatte tottua siihen, että tulen puhumaan teille Pusun ja JL:n lisäksi P:sta. Lisäksi kirjoittelen editoinnin ja sanataidekoulun lisäksi novellia, jota olen hieman ajatellut lähettää Vaskikirjojen goottiantologiaan. Mutta saas nyt nähdä, saanko mitään valmiiksi, puhumattakaan siitä, onko teksti sellainen, jonka kehtaa lähettää eteenpäin. NaNoWriMo ystävällisesti tökkii minua sähköpostiviesteillä, mutta luulen, että jätän haasteen tänä vuonna väliin, vaikka tekisi mieli yrittää voittoa uudestaan. P kuitenkin tulee viemään ison osan elämääni marraskuussa ja koko lukuvuonna, joten aikaa kuukaudessa kirjoitettavalle romaanille ei ole. 

Loppuun vielä absoluuttisen oikea fakta: Lukeminen on ehkä paras juttu ikinä. Olen kaivannut sitä tunnetta, kun kirjan lukee loppuun yhdeltä istumalta.

Enkä tahdo osallistua keskusteluun (eli pieni ylistysepäsosiaalisuudelle ja vähän kuulumisia)

Otsikko Ultra bran biisistä Villiviini (sanat Anni Sinnemäki).

Hip hei, pitkästä aikaa ihan vain kuulumisten höpöttelyä postauksen muodossa. Edellisestä vastaavasta onkin jo aikaa. Tiedä sitten kiinnostaako ketään, mutta kenties juuri siksi jaan hieman asioita tämänhetkisestä elämästäni. 

Koulu on alkanut. Olo on edelleenkin kuin tyhmällä ja eksyneellä pienellä ykkösellä, vaikka olenkin siirtynyt vuosikurssin ylemmäs. (Menin yhtenä päivänä väärästä ovesta ulos ja päädyin ihan eri puolelle rakennusta kuin olisi ollut tarkoitus.) Kesäloman aikana en kokenut suurta ammattivalaistumista enkä siis tiedä edelleenkään, mihin suuntaan lukion jälkeen. Wanhat häämöttävät kimaltavan hiuslakkapilven muodon ottaneena mörkönä kaukana tulevaisuudessa. Oletan, ettei kyseessä ole kuitenkaan ihan hirveän kamala mörkö vaan ihan pieni ja kiltti sellainen. Koulu on alkanut hyvin, vaikka näin viikon verran käyneenä motivaatio ei ole edelleenkään palannut lomilta. Väsyttää, koska en osaa mennä aikaisin nukkumaan. Toisaalta tässä jaksossa ei ole ihan hirveän kamalia kursseja muita kuin maantieto. 

Jos olen jotain muutosta itsessäni huomannut, niin epäsosialisuuden. Kun viime vuonna olisin kaivannut seuraa itselleni, tänä vuonna olen vain iloinen istuessani yksin luokan takanurkassa. Pelkkä ajatuskin ryhmätöistä saa kangistumaan kauhusta, kunnes molemmilla kerroilla on kerrottu, että työn saa tehdä yksinkin. Iltapäivät haluan viettää kotona, yksikseni. Älkää käsittäkö väärin. Meidän koulussa ja samalla vuosikurssilla on aivan ihania ihmisiä, joiden kanssa on kiva olla. Minä pidän siitä, kun vieressä kurssilla istuu joku kaveri, jonka kanssa voi tuskailla päivien pituutta ja ruotsin kielioppia. Minusta on hauska viettää aikaa kavereiden kanssa vapaa-ajalla. Tarvitsen kuitenkin omaakin aikaa, sellaista, jolloin saa olla ihan keskenään omien ajatustensa kanssa eikä olla sosiaalinen. 

Päässä pyörii jo uusivanha idea, johon kuuluvat nämä ruotsintunnilla vihkooni ilmestyneet sisarukset. He haluavat toistaiseksi pysyä nimettöminä. 

Editointi sujui hyvin, kunnes ripari katkaisi hyvän kirjoitusputken. Kyseessä oli upea viikko, ei sen puoleen, mutta en ehtinyt sen aikana ajatella juurikaan Pusua tai mitään muutakaan kirjoitusprojektia. Koulun alun takia kesälomatahtiin on ollut vaikea päästä takaisin. Olen tosin hieman kirjoitellut kaksi vuotta sitten aloittamaani novellia, joka olisi tarkoitus saada valmiiksi ennen minkään uuden projektin aloitusta. Koska uusi projekti todennäköisesti olisi tuo jo aiemmin mainittu idea, novellin loppuunsaattaminen olisi tärkeää: novelli kun on eräänlainen prequel-osa tuolle tarinalle. Ensi viikolla kuitenkin alkaa taas sanataidekoulu ja kirjoittamiseen tullee taas rytmiä ja ympärille tuttu, turvallinen ja rakas kirjoittajaverkosto. 

Kirjoittaminen on kuitenkin kivaa, kuten on lukeminenkin ja neulominen. Tuskaista päättää, mihin iltapäivänsä käyttäisi. Mutta jospa vielä tämän vuoden puolella oppisin virkkaamaan!

Jos tehtailisin tossuillani bisnestä, tämä olisi mahtava mainoskuva. Kunpa yläasteen käsityönopetteja näkisi tämän! 

Elokuuhun lämpimiä päiviä toivoen.

Väsymystä, Vesireittejä

Stressaako? Kyllä.

Väsyttääkö? Kyllä. 

Kiukuttaako? Kyllä. 

Ehdinko edes katsoa musikaaleja parantaakseni oloani? En. 

Tämän jakson kurssit aiheuttavat töitä. (Kirjoitin ensin että täitä. Ei nyt sentään.) On kieliä ja sanakokeita, epätoivoa aiheuttavaa matematiikkaa ja tekstitaitovastauksia, joiden laatu lähinnä itkettää. Leikin olevani kiireinen, vaikka ihan varmasti löytäisin aikaa tehdä juttuja, jos vain käyttäisin illat ja viikonloput niihin juttuihin enkä kiireestä ja stressistä valittamiseen ja sängyllä makaamiseen tulevaisuutta murehtien. Ärsyynnyn itseeni tällä hetkellä erittäin helposti. Ensimmäinen vuosi lukiota on kohta takana. Hämmentää. Vuoden aikana olen oppinut, mikä on ranskaksi sipuli. (Un oignon.) Viimeisessä jaksossa olen odottanut matematiikantunteja innokkaasti ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni. Aine itsessään on tosin edelleen tuskastuttavaa, mutta tunnit ovat hauskoja. 

Kävin helatorstaiviikonloppuna Helsingissä. Vedin tennarit jalkaan ensimmäistä kertaa koko kesänä ja kärsin siitä jalkojeni kipeydyttyä kävelyn jäljiltä. Iltakävelylle suunnistimme Kruununhakaan, josta katselimme sopivaa asuntoa minulle ja tulevalle rikkaalle aviomiehelleni (jolle jalomielisesti annan velvollisuudeksi myös asunnon maksamisen). Katsastin niin Ateneumin kuin Kiasmankin ja jälkimmäiseen osasin suunnistaa ihan itse. Ateneumissa Japanomania-näyttelyn pari työtä tuntuivat liittyvän teemaan aika löyhästi, mutta se oli silti kiva. Näyttelyssä oli myös pari taulua yhdeltä lempitaiteilijaltani Carl Larssonilta, mikä oli mukava yllätys. Myös Rodinin veistokset olivat varsin näyttäviä ja mielenkiintoisia. On se ihmeellistä, miten joku osaa nakutella kivenmurikasta sellaisia... Kiasmassa puolestaan koin taiteellisen valaistumisen ihastellessani Ernesto Neton virkattua boakäärmettä ja Choi Jeong Hwan kirkkaanväristä muovimetsää. Hauska viikonloppu kaikin puolin, vähän harmitti tulla kotiin. 

Otin Ultra bran Vesireittejä tarkempaan kuunteluun. Vaikkei se mielestäni ole UB:n paras albumi, nautin sen kuuntelemisesta silti: löytyyhän levyltä monia hienoja biisejä, kuten nimibiisi, Rubikin kuutio, Heikko valo, Pinnan alla ja Itket ja kuuntelet näin muutamia mainitakseni. Mitä on taivas tuo mieleen jotenkin jonkun Beatlesin kappaleen. Ruotsin sanoja opetellessani ehti Vesireittejä pyörähtää ympäri miltei neljän kierroksen verran. Toinen lähiaikoina kuuntelemani levy on ollut vuoden 2012 Skotlannin-matkalta ostettu The great wee tartan album, joka sisältää kansitekstin mukaan "20 of your favourite classic Scottich tunes" eli suomeksi 20 raidan verran säkkipilliulinaa, näin yleistäen sanottuna. En tunne lähipiiristäni ketään, joka jaksaisi kuunnella levyn useamman kerran peräkkäin. (Tai ehkä kukaan ei ole vain kertonut asiasta minulle. Voikohan ystävistäni löytyä piilosäkkipillifaneja?) En ollut kuunnellut levyä aikoihin ja heti kun ensitahdit pärähtivät ilmoille, siirryin mielikuvissani varsin sateiselle Skotlannin reissulle neljä vuotta sitten. Myös sateisen harmaa sää saattoi vaikuttaa mielikuviini. 

Lopetan tämän sillisalaattitekstin vielä yhteen kappalepoimintaan JL:n soittolistalta: 

ABBA: Eagle

Voimia viimeisiin viikkoihin!

Pitsipuita

En oikein tiedä, mitä tekisin. Tekemistä olisi, mutta päättäminen on vaikeaa. Huoh. 

Haluaisin editoida Pusua. Vaikka voin välillä samaistua tekstiim paremmin kuin hyvin (tässä tarkoitan lähinnä tänään löytynyttä repliikkiä "Mitä minä oikein sekoilin?"), välillä taas suunnilleen kierin lattialla, kun hahmoilla menee hyvin ja teksti rullaa. Editointi tuntuu mielekkäältä tekemiseltä. Mutta toisaalta: pystyn editoimaan suunnilleen kaksi sivua päivässä, koska illat menevät lähinnä matikanläksyihin. 

Haluaisin kirjoittaa nanoa. (Kutsun häntä tästä lähin JL:ksi.) Nyt ulkona olisi sopiva sää, pakkanen paukkuu ja puiden oksat on kirjottu pitsillä. Tarina polttelee (voiko tulipalopakkasille sijoittuva tarina poltella?) ja tahtoisin päästä eteenpäin. Päähenkilöni ei suostu edelleenkään käyttäytymään miellyttävästi, mutta hänellä on nyt seuraa, joten hän on paljon siedettävämpi. Mutta arvatkaapa, mikä syö kirjoitusaikaa iltaisin? Matematiikkapa hyvinkin. 

Haluaisin lukea kirjoja. Lukulistalla on monia kiinnostavia kirjoja ja lukeminen tuntuu sujuvan. Lukeminen arkena kuitenkin jää lähinnä luvun tai parin lukemiseksi ennen kouluunlähtöä ja illalla ennen nukkumaanmenoa lueskeluksi. Viikonloppuisin, tai silloin kun aikaa olisi, valinta on vaikea: lukea vai kirjoittaa vai editoida vai jotain ihan muuta? 

Ja sitten haluan tehdä sataa muutakin juttua: haluan neuloa (!!), oppia virkkaamaan (!!!!), katsoa leffoja, kuunnella musiikkia, nähdä kavereita, nukkua, käydä metsässä valokuvaamassa pitsipuita. Miksi vuorokaudesta on vain 24 tuntia? 

2015 (1/2)

Yleisen mukavuuden vuoksi jaan postauksen kahteen osaan. Kuvat liittyvät aiheisiin tai sitten eivät. Asiat ovat erittäin epäkronologisessa järjestyksessä.

Vuonna 2015 

•Suoritin peruskoulun loppuun ja siirryin lukioon. Vaikka lukio tappoi sosiaalisen elämäni ja nujersi rankkuudellaan, syksy on silti ollut paras koulusyksy pitkään aikaan. Peruskoulu on onnellisesti taaksejäänyttä elämää. 

•Olin isona (heh heh) ja pelottavana (sen ku näkis) isosena rippileirillä. Oli hauska viikko kaikin puolin, vaikka sää olikin kylmä. 

•Tanssin ja lopetin tanssin. Vaikka päätös hieman kirveltääkin, tosiasia on se, ettei minulla ole enää siihen aikaa. 

•Luin hirmuisen määrän kirjoja. Siitä lisää toisessa osassa.

•Esiinnyin koulun näytelmässä. Kehuja ropisi ja hauskaa oli, vaikka jännittikin ihan hirveästi. 

•Katsoin hirveän määrän hirveän hienoja elokuvia. Paper towns, Punaiset kengät, Herrat pitävät vaaleaveriköistä, Tuulen viemää, Mamma mia!, Inside out, A Hard day's night... Lisäksi monia suosikkielokuvia uudelleen. 

•Nimitin itseni musikaalitohtoriksi saadakseni tekosyyn vaahdota musikaaleista blogissa ja tyrkyttää niitä viattomille ihmisille. 

•Kävin katsomassa Helsingissä Svenska teaternin Mamma mia!n. ABBA-fani ja musikaalitohtori ei ollut pysyä housuissaan, itki, nauroi, rakasti, ei ymmärtänyt juuri mitään, nautti suunnattomasti. 

•Kävin ihmettelemässä Lontoota. Ihana reissu kaikin puolin, jos unohdetaan särkevät jalat ja välistä vähän liiankin kuuma helle. 

•Katsoin viimein useiden tahojen hehkuttaman Uuden Sherlockin ja rakastuin. 

•Kuuntelin musiikkia, paljon musiikkia. 2015 ilmestyi uusi levy niin Marina and the diamondsilta, Scandinavian music groupilta kuin Enyaltakin. Lisäksi tutustuin Ultra brahan ja Kate Bushin lopputuotantoon. Loin kirjoitusprojekteille soittolistoja, liityin koulun kuoroon, näin SMG:n livenä (<3), rakastuin uudelleen moniin biiseihin, ällistyin The Beatlesin tuotannon ilmestyessä Spotifyhyn. (Ei koko tuotanyo, niin kuin jotkut lähteet väittävät: siellä ei ole Anthology-levyjä tai Lovea.) Musiikillisesti 2015 oli upea vuosi. 

•Juhlin elokuussa kaksia eri vuosipäiviä: omaani (16 vuotta) ja blogin (yksi vuosi). 

•Kävin Helsingin kirjamessuilla ensimmäistä kertaa. Upea tapahtuma ja yksi vuoden ehdottomista kohokohdista. 

•Kävin Riikassa rakastumassa art noveauhun. 

•Sain uusia ystäviä ja rakastuin vielä enemmän vanhoihin. Vaikka muutaman ihmisen olenkin tuntenut vain vajaan vuoden, joitain tuskin sitäkään, heistä on tullut tärkeitä ja rakkaita ja tuntuu, kuin heidät olisi tuntenut koko ikänsä. Vanhoista kaveriporukoista tuli vuoden mittaan yhä tiiviimpiä ja tärkeämpiä ja olen todella onnellinen, että he ovat olemassa. Jos joku teistä, uusista tai vanhoista, lukee tätä ja tunnistaa itsensä, olet rakas ja tärkeä<3

•Vietin ehkä elämäni parhaan kesän. 

•Pyörin pääkaupungissa useampaan otteeseen ja rakastuin kaupunkiin joka kerralla enemmän. 

•Pyöräilin kilometrikaupalla.

•Piirsin. Vihonkulmiin koulussa, paperille kotona. 

•Odotin ensilunta, riemuitsin sen saapumisesta, mökötin sen sulaessa. 

•Joulu oli kaunis, joskaan ei maisemallisesti. 

•Valokuvani eivät tärähtäneet yhtä usein kuin ennen. (Ei sillä, etteikö ne tärähtäisi yhä, mutta ei enää niin moni eikä enää niin paljoa.) Lisäksi tajusin, kuinka hauskaa värimuokkauksilla leikkiminen on. 

•Bloggasin hyvin epätasaisesti, varsinkin syksyllä koulun alettua. Olen pahoillani pidemmistä postaustauoista, ne olivat erittäin tahattomia. Lupaan yrittää petrata ensi vuonna :) 

•Tunteet menivät vuoristorataa. Ensin oli päiväkausia hurjan iloinen, seuravaana päivänä vain kiukkuinen ja itkeskelevä kurja mytty. Angstasin ja nauroin mahan kipeäksi. 2015 oli tästä vaihtelusta huolimatta varsin mukava vuosi, ja tuntuu että nauroin enemmän kuin itkin. 

•Kerroin luvattoman huonoja vitsejä ja nauroin vielä huonommille.

•Puhuin paljon itsekseni.

•Kirjoitin. Kun 2014 kirjoittaminen tökki ja pahasti, eikä kynästä tullut kuin jotain angstirunoja, 2015 korvasi sen monin tavoin. Kirjoitin Suudelman ensimmäisen version reilussa yhdeksässä kuukaudessa, osallistuin Noviisi-novellikilpailuun (jonka tulokset ovat jo selvillä, mutta anonyymiteettiä suojellakseni en kerro sijoittautumistani, sanon vain olevani erittäin tyytyväinen ja ylpeä itsestäni), rustasin muutaman runonkin, jotka olivat yllättävän hyviä, kirjoitin saniksessa erilaisia harjoituksia, osallistuin ensi kertaa NaNoWriMoon ja hävisin sen, istuin kesäiltoina parvekkeella läppäri sylissä... Kerta kaikkiaan, upea kirjoitusvuosi.

2015 oli hieno vuosi kaikin puolin. (Tuntuu, että unohdin listalta jotakin...) Kiitos kaikille, jotka ovat olleet tekemässä siitä yhtä hienon kuin se oli. Jatketaan vuoteen 2016 hymyillen, tehdään siitä vielä parempi kuin tästä! 

Upeaa, jännittävää ja mahtavaa uutta vuotta 2016 kaikille!!!

NaNoWriMo onnellisesti hävitty

Otsikosta voikin ehkä päätellä, miten marraskuussani kävi. Seuraa postauksellinen (teko)syitä häviölleni. Lopulliseksi sanamääräkseni jäi 9170 sanaa. Tavoite oli vetäistä kymppitonniin, mutta koska eilinen oli ohjelmantäytteinen päivä, en ehtinyt kirjoittaa lainkaan.

Tästä pääsemmekin (teko)syyhyn yksi:
Koulu.
NaNo alkoi koeviikolla, ja ensimmäisenä päivänä piti lukea kemiaa ja tehdä työselostusta. Kirjoitusaikaa jäi vartti sunnuntai-iltana hampaidenpesun ja nukkumaanmenon välissä. Ei kovin hyvä aika, vai mitä? Ei minustakaan. Koeviikon jälkeen päivät menivät koulussa ja illat läksyjen parissa.

(teko)Syy kaksi:

Viikonloput.
Viikonloppuisinhan on reilusti mukavaa kirjoittamisaikaa, eikö totta? No tuota, ei minun marrakuussani. Isosjuttuja, kouluprojekteja, vieraita, joululahjoja... Toisin sanoen, pois kirjoitusajasta kaikki nuo, olkoonkin, että osa jutuista olikin hurjan mukavia. Lopulta löydän itseni katsomasta sunnuntai-iltana Sherlockia ennen nukkumaanmenoa hyvällä kirjoitusajalla. Mites tässä nyt näin kävi?

(teko)Syy kolme:

Sää.
Teksti sijoittuu keskitalveen. Tekstissä on kylmä, lumista ja pakkasta. Kirjoittaja kurkistaa ikkunasta ulos. Ulkona sataa räntää ja on kurjan harmaata. Kirjoita siinä sitten talvimaisemista. Kirjoittaja harhautuu katsomaan valokuvia edellisvuosien talvista. "Awww, kylläpä olen söpö tuossa toppahaalarissa!" Teksti odottaa, mutta nostalgiahuuruinen kirjoittaja ei enää muista vilkaistakaan siihen. Neljä päivää tässäkin kaupungissa oli lunta, kinoskaupalla. Sitten satoi vettä ja nyt on aivan yhtä rumanharmaata kuin aina ennenkin.

(teko)Syy neljä:

Hieman edelliseen liittyen, oma pää.
Ihan helposti eksyin omiin ajatuksiin, olin saamaton, tein jotain muuta kirjoittamisen sijaan. Olen luultavasti tulossa hulluksi tai sairaaksi, nimittäin kaivoin kevään kässäntunnilla aloitetun työn esiin ja neuloin sitä vapaaehtoisesti. (Melkein valmis jo!) Neuletyö vie molemmat kädet, joten sen yhdistäminen kirjoittaminen on hieman vaikeanpuoleista.

(teko)Syy viisi:

Tarinan päähenkilö.
Ehkä ärsyttävin koskaan kirjoittamani. Sinisilmäinen, typerä, kerrassaan raivostuttava. Ja koska hänellä ei ole seuraa, en saa ketään tasapainottamaan tyypin ärsyttävyyttä.

Siinäpä vähän (teko)syitä. En voittanut, enkä ole edes hämmästyksekseni katkera. Myönnettäköön, olin surkea ja tunsin epäonnistuneeni, mutta sitten pääsin asiasta yli. Kirjoitan tarinani loppuun myöhemmin.  Osallistun ensi vuonna uudelleen. Aina tulee uusi vuosi ja uusi marraskuu. 

Kiire vie kirjoittajaa

Hiukkasen väsyttää, eikä oikein jaksa keskittyä. Tälläkin hetkellä kouluhommat kiljuvat korvaan jatkuvaa mantraansa: "hölmö tyttö, luuletko että tuolla tavalla muka pärjäät opiskelussa, saat ammatin, elät hyvän ja onnellisen elämän? Hommiin siitä, lue ne ruotsin sanat, tee kemianläksyt ja kirjoita filosofiesittely." Voi belgia, olisit nyt hiljaa.

Mutta pointtihan oli se, että marraskuu ja NaNoWriMo häämöttää ihan nurkan takana. (Eka odotti lokakuuta kuin kuuta nousevaa ja nyt puhuu jo marraskuusta. Ihme tuuliviiri, kohta varmaan alkaa lauleskella joululauluja.) Pusu on edennyt loppupuolelleen, raakaversio valmistuu lokakuun aikana. Haikea olo jo valmiiksi, mutta kyllä tämä tästä. Palaanhan minä tarinan seuraan editointikierroksella! Lisäksi olen harkinnut samaan maailmaan sijoittuvan novellin kirjoittamista, joten täysin en Pusua hylkää. 

Mutta NaNoWriMo. Tekisi kovasti mieli osallistua, mutta toisaalta pelottaa. Miten minä oikein ajattelin ehtiä? Olen hidas kirjoittaja. Ehtisinkö? Entä jos en ehdikään? Entä jos kouluhommat valuvat päälle kuin lumivyöry? Eihän mulla ole edes toisen päähenkilön nimeä! Mutta kyllä mä haluan osallistua. Mulla on idea valmiina, talvinen fantasiaseikkailu. Lukusuunnitelmaa olen jo alkanut väsäillä, samoin tekstin soittolistaa Spotifyhyn. Minä osallistun, vaikka henki siinä menisi. Voitin sitten tai en. 

Pusun lukusuunnitelma. Se on juuri niin sekava kuin miltä se näyttää. Edes minä en saa siitä selvää! 

Loppuvuoden suunnitelmat ovat siis seuraavanlaiset: Pusu loppuun lokakuun aikana ja sitten vähäksi aikaa jäähylle. Marraskuussa Nano ja sitten teksti vähäksi aikaa jäähylle. Joulukuussa jotain ihan muuta tai sitten Pusun editoinnin aloittamista. Joo, näin minä teen. Eikä syyslomaankaan (jota kutsun jatkuvasti hiihtolomaksi) ole kuin enää muutama hassu aamuherääminen aikaa! Kiireestä huolimatta elämä virnistelee vinosti ja toteaa: "kyllä sä selviät. Kaikki kiva on vasta edessä." 

Runojen kirjoittaminen on lähtenyt syksyn tultua mukavasti käyntiin. Rakastan uutta maailmaa, jonka syksy on tuonut runoihini. Viime syksynä kirjoitin angstia, nyt jotain ihan muuta. Tässä yksi. 

Oksistossa

Minä näin sinusta unta

sinä lauloit minulle

istuimme sen vanhan tammen oksilla

oli kevät

Minun oli kevyt olla

vaikka tiesinkin, ettei tämä kestäisi

mutta sinä lauloit painavalle taivaalle

ja lensit aamuaurinkoa kohti kuin pieni lintu

joka nousee siivilleen ensimmäistä kertaa

Sekava mutta onnellinen

Koeviikko oli ja meni. Hengissä selvisin, ja fysiikka on mun osalta ikuisiksi ajoiksi ohi. Matikankin kanssa treffaillaan vasta tammikuussa. En varsinaisesti valita. Koeviikon paras puoli oli kuitenkin neljän päivän viikonloppu: tämän viikon maanantaina ja tiistaina oli kokeettomat päivät eli täysin vapaapäivät. Pitkä viikonloppu tuli tarpeeseen, kun on elokuun puolestavälistä herännyt joka arkiaamu suunnilleen klo 6.30 ja raatanut kuin hullu läksyjen ja kokeiden kanssa. Mitä minä sitten tämän pikkulomani aikana tein?

Minä kirjoitin. 

Pusu oli ollut koeviikolla aika lailla paitsiossa, joten oli mukava palata sen pariin pitkästä aikaa. Ehdin kirjoittaa melkein kaksi lukua ja olen todella tyytyväinen itseeni. Tarina on kääntynyt loppupuolelleen ja olo on hieman haikea: kohta joudun jättämään nämä henkilöt (ainakin vähäksi aikaa).  Olen kuitenkin ylpeä, että olen saanut reilussa puolessa vuodessa näin paljon aikaan :) 

En ole heinäkuun jälkeen kirjoittanut mitään muuta fiktiivistä kuin Pusua. Saniksessa kirjoitin novellin ja muutamia pikkutekstejä, mutta tänä viikonloppuna syntyi kaksi runoa. Ensimmäiset runot heinäkuun jälkeen! Pidän itse molemmista kovasti ja olen todella iloinen, että onnistuin kirjoittamaan ne. Varsinkin ensimmäinen aiheutti todella hyvän mielen. 

Minä herkuttelin ja luin. 

Koeviikkosuklaata jäi yli, lisäksi söin kaverin synttäreillä itseni ähkyyn ja tänään napostelin sitruunakarkkeja ja join osapuilleen ämpärillisen teetä. (Ja söin tuon croissantin.) Luin Kate Bushin elämäkerran, Clockwork princen, kuvassa näkyvän Elämäni seinäruusuna ja aloittelin Tähtimosaiikkia. En muista, milloin olisin viimeksi lukenut yhtä ahkerasti. Ennen koulunalkua varmaan. Olen ohan sekaisin, koska kaikki kirjat pistivät mut jollain lailla sekavaan ja herkkään mielentilaan. Huh.

Minä katsoin Tuulen viemää. 

Luin ihanaakin ihanamman romaanin kesällä, ja nyt katsoin viimein tämän ihanaakin ihanamman elokuvan. Vaikka tekniset ongelmat (joku kurja oli naarmuttanut ensimmäisen dvdn niin pahasti, että se hyppäsi kohdasta toiseen ja niin multa jäi alkupuolelta pätkä näkemättä. Toinen dvd ei sitten suostunutkaan pyörimään soittimessa ja olin jo vaipunut epätoivoon etten näkisi elokuvaa loppuun, kunnes keksin kokeilla katsomista tietokoneelta ja sehän sitten toimi.) meinasivatkin viedä hermot, elokuvakokemus oli upea. Vaikka alkuperäisteosta olikin muuteltu (itkin sisäisesti, kun yksi kirjan parhaista ja samalla kauheimmista repliikeistä oli jätetty pois), elokuva oli silti mahtava. Yritän tässä nyt olla käyttämättä liikaa ylisanoja, mutta katsokaa itse ja ihastukaa. Kaunis elokuva, yksinkertaisesti. Ihanat näyttelijät, ihanat puvut, ihana tarina. Kerrassaan ihana. Vivien Leigh on täydellinen Scarlett ja Clark Gable on täydellinen Rhett. Ainoa näyttelijä, josta en pitänyt, oli Leslie Howard eli Ashley Wilkes. Hyvä näyttelijä, mutta epäsopiva Ashleyn rooliin. 

Näiden lisäksi kuuntelin kirjastosta mukaan tarttunutta Kiitos ei ole kirosanaa (pidän kovasti<3) ja muutin blogin ulkoasua. Olen ihminen, joka ei koskaan muuta mitään, joten tämä muutos hämmensi itseänikin. Toivottavasti edes joku muukin tykkää kuin minä :D 

Tiivistettynä siis ihana pidennetty viikonloppu, joka tuli todella tarpeeseen monilla eri tavoilla. Huomenna alkaa uusi jakso ja uudet kujeet, katsotaan jos vaikka postaustahti palautuisi entiseen luklarin kevennyttyä. (Olo on kyllä Tuulen viemään ja Elämäni seinäruusuna jälkeen niin sekaisin, etten tiiä miten kykenen palautumaan arkeen :D) 

Iloa syksyyn ja tsemppiä opiskeluun sekä elämään muutenkin, rakkaat palloroiset! 

What's left of summer but a faded rose

The best of times is now.

What's left of Summer
But a faded rose?

Kesäloma on ohi, koulu alkoi tänään. (Hengissä selvisin, näin btw.)

The best of times is now.
As for tomorrow,
Well, who knows? Who knows? Who knows?

Muistattatteko vielä ämpärilistan toukokuulta? Eiköhän katsota, kuinka kävi. 

-nukun aamuisin pitkään

Todellakin suoritettu! :D Tämän suhteen ei tullut minkäänlaista ongelmaa. 

-kerään tyynyni alle kukkia juhannusyönä

Suoritettu. Unessani vieraili Benedict Cumberbach. Käyhän tuokin vallan hyvin ;) 

-kuuntelen ne ainoat kuuntelemattomat Kate Bushin albumit (Sensual World ja The Red shoes)

Tehty. Red shoes myös ostettu itselle. 

-kuuntelen Ultra Bran koko tuotannon 

Hemhöm, osittain. Vapaaherran elämää ja Kroketti asustelivat pitkän aikaa levylaatikossani ja pyörivät mankassa useasti, mutta Kalifornia ja Vesireittejä jäivät automatkakuunteluksi. Ehkä nekin käyvät laatikossani vielä joskus :) 

Kollaasissa kesän kuunnellumpia biisejä. 

-luen kaikki Harry Potterit (taas...)

No enpä lukenut. Luin kyllä kaikkea muuta... Pitää maratoonailla nämä syksyn mittaan.

-luen Grimmin satujen viimeisen kokoelman

En lukenut tätäkään :D Samat sanat kuin Potterissa.

-luen Aamiaisen Tiffanylla 

Tämän mä luin! Mielipiteeni tästä ihastuttavasta kirjasta voi lukea kesäkuun koosteesta.

Kesäisiä kirjakasoja

-katson Kaikenkarvaisten ystävieni seuraavan tuottarin

Heh, lainasin boksin kotiini ja katsoin ensimmäisen dvdn, mutta laina-aika umpeutui. Pitää lainata myöhemmin uudelleen. 

-katson West Side Storyn

Katsoin! Musikaalitohtori ei oikein ollut vakuuttunut. Muutamia hyviä lauluja (Tonight<3), hyvät näyttelijät, mutta kokonaisuutena vähän meh. 

Kesän leffat, ylhäältä vasemmalta alkaen: Herrat pitävät vaaleaveriköistä (Gentlemen prefer blondes), Mies vailla menneisyyttä, West side story, Paper towns, Loma Roomassa (Roman holiday) ja Punaiset kengät (The Red shoes). Kaikki kuvat imdb.com, kollaasi oma

-pelaan Aliasta parhaiden ihmisten kanssa

Pelasin kyllä useampaankin otteeseen, oli ihanaa. 

"Se mikä heitetään ja sit se räjähtää?" 

"POMMI" 

"Eiku se toinen!" 

"KRANAATTI" 

"Oikein!"

-kirjoitan Pusua ja muitakin tekstejä eteenpäin

Onnistui. Pusun kanssa iski kauhea inspiraatio, plus minulle askarreltiin upea taulukko joka laskee sanamääriä (oon monta tuhatta sanaa jäljessä tavoitteestani...). Eilen kuitenkin iski masennusahdistusluuseriolo, joten annan tekstin levätä tämän päivän ja tartun siihen huomenna uusin voimin. (Ellen ole ihan kuollut.) Mutta joo, loman aikana Pusua tuli viisi lukua lisää ja olen tyytyväinen itseeni. Muita tekstejä (mitä nyt jotain satunnaisia runoja)  ei tullut kovin paljoa kirjoitettua. Alkukesän projektina oli Noviisi-novellin editointi, jonka tunnelmista voi lukea täältä.

Noviisi muokkausvaiheessa

-pyöräilen järven ympäri

Tehty 1,5 kertaa. 

-olen iso ja pelottava isonen

Tehty, oli ihana viikko. Ruokaa, unta, leikkimistä, ei huono. (Kun pikkuiset menevät aamun oppitunnille, isoset menevät takaisin nukkumaan.) Suosittelen tämän kesän rippikoululaisille isoseksi lähtöä erittäin lämpimästi, oli mahtava kokemus! 

-uin paljon

Neljä kertaa. Se ei ole paljon, ja neljästä kerrasta kolme oli riparin aikana. Ei oikein nuo säät sallinut, möh. Tyhmää. 

-käytän mekkoja ja hameita

Edelliseen viitaten, enpä juuri. Lontoossa oli mekkokelit, samoin elokuun alussa, mutta helmoja kesä ei suosinut. Ostin kirpparilta ihanan mekon kesäkuun alussa, käytin sitä ensimmäisen kerran elokuussa. 

-larppaan 

Ei onnistunut. Porukan kanssa ei löydetty kaikille käyvää aikaa, katsotaan jos saataisiin sellainen syksyllä. 

-hankin valokuvakansion ja sinne kuvia

Jäi vähän puolitiehen, kansio on muttei kuvia. Eiköhän niitäkin sinne kuitenkin ennemmin tai myöhemmin ilmesty :)

So hold this moment fast,
And live and love
As hard as you know how.
And make this moment last
Because the best of times is now,
Is now, is now.

Kesä oli kaikin puolin mukava, vaikka hujahtikin ohi kauheeta vauhtia. Kesäkuu meni lueskellessa ja siivoillessa, heinäkuu Lontoossa, riparilla ja Helsingissä ja elokuu tutustuessa Tampereen eeppisiin tunneleihin, puuhaillessa kaikenlaista kouluun liittyvää ja synttäreiden juhlintaa. 

Kesän aikana ostin (lukiokirjojen lisäksi) kuusi kirjaa, Jandy Nelsonin The sky is everywheren, Rainbow Rowellin Fangirlin, John Greenin Arvoitus nimeltä Margon, Cassandra Claren Clockwork princen ja Clockwork princessin ja Cornelia Funken Mustesydämen. 

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, eli loma tiivistettynä valokuviin. 

Kimble-peliä mummolassa, hävisin jokaisen erän...

Alkukesästä tuli piirreltyä aika paljon. 

Now, not some forgotten yesterday.
Now, tomorrow is too far away.

Kesän lukuhaasteita: lukumaraton ja kirjankansibingo

Kesäkynnet

Lontoo<3

Kirjoittajaelämää parvekkeella

Addiktio. Rakkaus. Kuva täältä.

Ihana kesä, ihania muistoja, ihania ihmisiä. Tästä on hyvä jatkaa syksyyn, vaikka tuleekin ikävä mukavia hetkiä. Kiitos, kesä 2015, olit parhaita koskaan. (Vaikkeivät säät sallineetkaan :D)

So hold this moment fast,
And live and love
As hard as you know how.
And make this moment last,
Because the best of times is now,
Is now, is now
Is now, is NOW!

(Lainaukset biisistä The best of times, musikaalista La cage aux folles) 

Tuunaa kouluvihkot omin pikku kätösin (DIY-postaus, jolla nauraa naurismaan aidatkin)

Kai sitä pitää sitten lopulta alistua siihen, että koulu alkaa ensi viikolla. Kävin siis jo ostelemassa kaikenlaista koulukamaa keskiviikkoa varten.

Okei, Akkari ei välttämättä ole koulutarvike, mutta se vaan jäi tohon kuvaan. 

Oikeassa ylänurkassa huomaatte kymmenen kappaletta sinisiä ruutuvihkoja. Niitä riittää moneen aineeseen, mutta kun ne ovat niin kovin tylsiä... Ei hätää, maailman mahtavin rähmäkäpälä superaskartelija Celestine Lasisipuli on täällä näitä tavanomaisen tylsiä vihkoja varten! Näillä ohjeilla sinäkin onnistut! (Kuka tahansa pystyy tähän. Uskokaa pois.)

1. vaihe

Mietiskele. Mistä asioista pidät? Mikä on lempibändisi/artistisi? Kuka on lempinäyttelijäsi? Pidätkö eläimistä? Mitä näistä asioista haluaisit vihonkanteen piristämään päivääsi ja tylsiä oppitunteja? Mieti samalla myös inspiroivia lainauksia. Ne voivat olla laulunsanoja tai elämänviisauksia, mitä itse haluat.

2. vaihe

Mene tietokoneelle, etsi tarvittava määrä kuvia mukavista asioista ja tulosta ne. 

Siinäpä niitä olisi. Ja koska tulostimella oli ongelma, värit menivät miten sattuu. 

3. vaihe

Anna musteen kuivua. Voit odotellessa kirjoittaa lainaukset erillisille paperille (värillä ei ole väliä), mieluiten erivärisillä tusseilla. Jos leikkaat paperit erikoisen muotoisiksi, vihoista tulee hauskemman näköisiä.

Älä tee niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon: 

Jos kirjoitat vieraalla kielellä, pidä aivot mukana ja tarkista kirjoittamasi ennen kuin liimaat sen mihinkään. 

Huoh. Mikäs se enkunnumero olikaan?

4. vaihe

Kun olet kirjoittanut laput, voit liimata ne liimapuikolla vihkojen takakansiin. Voit liimailla ne miten päin hyvänsä, ihan miten haluat. Kun olet liimannut laput kiinni, liimaa niiden päälle kontaktimuovipalanen. Niin laput eivät likaannu ja lähde repsottamaan vuoden mittaan. 

5. vaihe

Tässä vaiheessa voit leikata kuvat irti ja liimailla ne vihkojen kansiin. Itse liimasin kuva ruman tekstin päälle, mutta kuvan paikalla ei ole mitään väliä. 

6. vaihe

Liimaa kuvien päälle kontaktimuovipalat, näin nekin pysyvät paremmassa kunnossa repussa/laukussa pyöriessään. 

Tää on kontaktilaji.

Älä tee niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon:

Ole varvovainen kontaktimuovin kanssa, ettei tule kupruja. Ellet sitten halua jännitystä elämääsi. 

Kuprua kuprun perään

7. vaihe

 Ja näin sinulla on ihastuttavia, valmiita vihkoja mihin hyvänsä tarkoitukseen! 

Sherlock lakanassa-vihko, takakannen lainaus täältä

Pusun pojat-vihko, lainaus tekstistä Suudelma

Under the ivy/This woman's work-vihko, lainaus täältä

The Beatles ja shamppanja-vihko, lainaus täältä

Babooshka/Rubberband girl-vihko, lainaus täältä

Marina-vihko, lainaus täältä

I am the walrus-vihko, lainaus täältä

Audreyn elämänviisaus-vihko, lainaus löytyi netistä

With your number-vihko, lainaus täältä

Holly&Paul-vihko, lainaus täältä

Koska tuo vihkojen koristelu oli tosi kivaa, jaoin tämän ohjeen teidän kanssanne, olkoonkin ettei tuontyyppinen koristelu vaadi hirveästi neuvontaa :D (Itse en varmaan pystyisi parempaan, joten te jotka osaatte askarella jotain hienompaa: kadehdin teitä!)