Tammikuun luetut 2018

Tammikuussa 2018 luin seitsemän kirjaa (1760 sivua), joista yksi oli spefiä ja yksi uusinta.

Postaus saattaa hieman spoilata! 

Kolu, Siri: Kesän jälkeen kaikki on toisin 110 s.

Gardell, Jonas: Rakkaus (Älä koskaan pyyhi kyyneliä paljain käsin #1) 294 s.

Denison, Muriel: Susanna ja ratsupoliisit (Susanna #1) 186 s. [U]

Simukka, Salla & Riikonen, Marika (toim.): Marilyn, Marilyn: tarinoita ikonista ja ihmisestä 193 s.

Green, John & Levithan, David: Will Grayson, Will Grayson 319 s. 

Palacio, R. J.: Ihme 336 s.

Jääskeläinen, Pasi Ilmari: Lumikko ja yhdeksän muuta 322 s. 

kotimaisia: 3

käännöskirjoja: 4

omasta hyllystä: 1

kirjastosta: 5

muualta: 1

Vuoden aloitti Siri Kolun vaikuttava Kesän jälkeen kaikki on toisin. Vaikka kirja itsessään oli pieni ja kevyt, sen sisältämä tarina sisälsi kuitenkin monenlaisia tunnekuohuja ja tunnelmia. Peetun ja hänen isänsä suhde on kaunis, ja idea rajata tärkeät keskustelut ja pohdinnat lentoretkien ajaksi on mainio. Välillä kirja hymyilyttää, välillä vähän itkettääkin. Peetu tuntuu todella aidolta hahmolta haaveineen ja kipupisteineen. Tulin väkisinkin verranneeksi tätä kirjaa syksyllä lukemaani Poikaan, ja pidinkin Kolun kirjasta huomattavasti enemmän. Kirjoitustyyli ja tapa käsitellä transaiheita olivat enemmän minun mieleeni. Kirjassa tuntui olevan todella paljon ilmaa, jos niin voi sanoa. En edellenkään saata ymmärtää, kuinka Kolu on onnistunut saamaan näin pieneen kirjaan niin painavaa asiaa ja pitämään koko paketin ilmavana ja tilavana. Tämä oli todella vaikuttava lukukokemus, suosittelen! (Myös kirjan nimi on aivan ihana!) 

Älä koskaan pyyhi kyyneliä paljain käsin (ihana nimi!!) on trilogia, joka on roikkunut lukulistallani pienen ikuisuuden. Kävin pikakirjastokäynnillä ennen joulua tarkoituksenani lainata ensimmäinen osa lomalukemiseksi. Aikaa ennen bussin lähtöä oli melko rajallisesti, enkä olisi ehtinyt käyttää kirjaston hakukonetta. Muistin vain, että kirjailijan sukunimi alkoi G-kirjaimella, mutta se auttoi! Kirja löytyi ja bussiinkin ehdin. Rakkaus imaisi minut mukaansa heti. En tiedä, mikä kirjassa iski niin lujaa: oliko se kirjoitustyyli vai hahmot vastoinkäymisineen ja haaveineen, mutta kirjaa oli todella vaikea laskea käsistä. Benjamin ja Rasmus tuntuivat todella aidoilta hahmoilta, enkä voinut olla hymyilemättä hölmösti bussissa lukiessani heidän kohtaamisistaan. Kertoja kuitenkin vihjailee vahvasti siihen, ettei näiden nuorten miesten onni tule kestämään, mikä on tietysti aiheen huomioonottaen ymmärrettävää. Silti sarjan jatkaminen hieman pelottaa. Asia, josta en erityisesti pitänyt, oli Gardellin tapa kirjoittaa välillä kuin tietokirjaa. Tietenkin nämä kohdat taustoittivat tarinaa ja tapahtumia, mutta se myös katkaisi tarinan, jota olisin halunnut lukea. Näitä kohtia olisi saanut olla vähemmän. Tästä huomimatta Rakkaus oli ahmittava ja nautittava kirja, jota ajattelen yhä, vaikka lukemisesta on jo kuukausi. "Minä haluan, että elämäni aikana saan rakastaa jotakuta, joka rakastaa minua." 

Muriel Denisonin neljäosainen Susanna-sarja oli lempikirjasarjojani ollessani ala-asteen ensimmäisillä luokilla ja vähän aiemminkin. Joululomalla mummolassa tartuin ensimmäiseen osaan ensimmäistä kertaa varmaan kymmeneen vuoteen. Sarjan ensimmäisessä osassa seitsemänvuotias englantilaistyttö Susanna lähetetään ratsupoliisienonsa luokse Kanadaan. Susanna on hemmoteltu ja itsepäinen lapsi, joka on tavattoman ärsyttävä tempauksineen, mutta samalla hyvin aito hahmo. Muistikuvani kirjasta olivat yllättävän selkeät: muistin Susannan haaveen punaisesta takista, ikävän lastenhoitajan, Beppo-ponin, intiaanipoika Pienen Päällikön... Kuitenkin monia asioita olin ehtinyt vuosien saatossa unohtaakin ja luinkin kirjaa hieman eri näkökulmasta kuin nuorempi Celestine. Esimerkiksi kohtauksessa, jossa Susanna vierailee ystävänsä kanssa lähetyskoulussa, puhuttiin koulussa opiskelevasga intiaanipojasta, jonka isä oli varastanut poikansa koulusta. Tarinan sankarina pidettiin opettajaa, joka oli ratsastanut isän perään ja varastanut pojan takaisin kouluun. Vaikka tämän tapaisista kohtauksista tulikin vähän ikävä olo, kirjaa on tarkasteltava aikansa tuotteena. Viehätyin kasarmin arjen kuvauksesta ja siitä, että Susannan hahmo oikeasti kehittyy kirjan aikana. Denison on totisesti panostanut yksityiskohtiin, jotka jäivät pikku-Celen mieleen niin vahvasti, että muistin ne vielä uudellakin lukukerralla, esimerkiksi Susannan pullonvihreän ratsastustakin. Eikä kirjasta puhuttaessa voi unohtaa Montya! Monty oli varmaankin ensimmäinen fiktiivinen ihastukseni ennen kuin edes tiesin, mitä ihastuminen oli. Yhä edelleen hänen ilmestymisensä sai hymyn nousemaan huulille ja perhosia vatsaan. Oi voi, jotkut asiat eivät muutu. Pienistä virheistään huolimatta Susanna ja ratsupoliisit on oikein viihdyttävä lasten- ja tyttökirja, ja aion ehdottomasti lukea uudestaan myös seuraavat osat! 

Marilyn Monroe on ihana, mutta myös äärimmäisen surullinen henkilö. Älykkäästä naisesta tehtiin blondi, kaunis ja tyhjäpäinen näyttelijä, eikä hänen ongelmiinsa osattu tai haluttu puuttua. Marilyn kiehtoo, kuten novellikokoelman Marilyn, Marilyn: tarinoita ikonista ja ihmisestä esipuheessakin jo sanotaan. Odotukset novellikokoelmalle olivat melko korkealla, mutta jouduin pettymään hieman. Suurin osa novelleista oli kyllä laadukkaita, enkä osaa ihan sanoa, mikä kirjassa lopulta tökki. Tavallaan Marilyn tuntui jäävän kaikissa novelleissa todella etäiseksi hahmoksi. Ehkä tämä oli tietoinen valinta, mutta olisin kaivannut myös tämän ikonisen naisen ajatuksia. Pohdin myös, saako Marilynia paremmin tuntematon lukija kirjasta millaisia asioita irti. Lempinovellejani olivat sellaiset, joissa Marilyniä käsiteltiin älykkäällä ja erilaisella tavalla: Peter Franzénin Nana-Jeane, Päivi Haanpään Smart girl, Tommi Kinnusen Jatsityttö, Milja Kauniston Juhlat, Marika Riikosen Kimaltava nainen rannalla, Antti Tuomaisen Mustavalkoinen ja Riina Katajavuoren Tästä se lähtee. Nyt tekisi mieli lukea Monroen elämäkerta tai jotain muuta maailman kuuluisimpaan blondiin liittyvää. (Pakko aina tässä yhteydessä muistuttaa, että Marilynhän oli alun perin ruskeahiuksinen. Jos vain olisi pieni, vaaleasta tukasta haaveileva Cele tämän tiennyt, olisi hän ehkä voinut olla hiustensa väriin ihan tyytyväinen.) 

Minulla on enää pari John Greenin kirjaa lukematta, eikä Will Grayson, Will Grayson kuulu niihin enää. Pidin tavasta, jolla kaksi eri Willia oli erotettu toisistaan. Molemmat hahmot tuntuivat aidoilta ja uskottavilta. Jotenkin ajattelin heidän olevan enemmän yhteyksissä kuin he sitten lopulta olivat. Pidin myös Tiny Cooperin hahmosta, vaikka hän olikin hyvin ristiriitainen henkilö. Lisäpisteitä kirjalle ropisi musikaalista, jota kirjan aikana valmistellaan. Will Grayson, Will Grayson on kirja, josta minun on vaikea sanoa oikein mitään. Pidin siitä kyllä kovasti, mutta siitä kirjoittaminen on vaikeaa. Kirjan lopetus oli todella vaikuttava, voisin suositella lukemaan tämän ihan vain sen vuoksi. 

Minun on pitänyt lukea Wonder jo vuosia, mutta löysin sen kirjastosta suomeksi, joten päädyin lukemaan käännetyn version. Tämäkin kirja on sellainen, jota ei vo laskea käsistään. Päähenkilö Auggien lisäksi äänen saa myös hänen sisarensa Via, koulukaverit, Vian paras ystävä ja poikaystävä. Aluksi pohdin, voiko tarina toimia niin monella eri kertojalla, mutta se toimi loistavasti. Auggien kasvojen epämuodostuma ja hänen kokemansa ilot ja surut vaikuttavat moneen eri ihmiseen monin eri tavoin, ja tarinasta tulee usean kertojan kautta todella monipuolinen ja vaikuttava. Plussaa Palaciolle siitä, miten aitoja henkilöitä hän on onnistunut luomaan! Auggie itse on todella suloinen ja ikäisekseen todella fiksu poika, joka ei tosiaankaan ansaitsisi mitään pahaa. Ihme olisi helposti voinut olla todella synkkä kirja ihmisten julmuudesta ja pahasta olosta, mutta kirjassa on myös todella paljon hauskoja hetkiä ja valoa. Auggiella on rakastavia ihmisiä ympärillään, hän saa uusia ystäviä ja hän pysyy itselleen uskollisena. Kirja sai paitsi hymyilemään ja välillä hymähtelemään ääneen, myös itkemään, välillä surusta ja turhautumisesta, välillä mahdottoman suuresta onnellisuudesta. Harvasta kirjasta tulee aidosti niin hyvä olo kuin tästä. Olen melko varma, että jos jokainen ihminen lukisi Ihmeen, maailmasta voisi tulla parempi paikka. Suosittelen lämpöisesti myös tällä hetkellä elokuvissa pyörivää leffaa! Kirjan henki on tavoitettu siinä todella hyvin ja lapsinäyttelijät ovat todella aitoja. (Ja siinä on Daveed Diggs, mikä on aina iso plussa <3)

Olin lukenut Pasi Ilmari Jääskeläiseltä aiemmin Harjukaupungin salakäytävät ja novellikokoelman Taivaalta pudonnut eläintarha ja nyt tartuin Jääskeläisen esikoisteokseen. Heti ensimmäisiltä sivuilta alkaen lukija pääsee mukaan Jäniksenselän pikkukaupunkiin, joka on yhtä aikaa ihan tavallinen, mutta samalla jollain tapaa nyrjähtänyt. Nautin tästä tunnelmasta erittäin paljon, varsinkin, kun suurin osa hahmoista suhtautuu kummallisuuksiin kuin jokapäiväisinä tapahtumina. Kaiken keskiössä on salaperäinen Laura Lumikko, lastenkirjailija, joka jää lukijalle etäiseksi ja mysteeriseksi. Hänestä olidin ehdottomasti kuulla lisää, mutta ymmärrän kyllä tämänkin ratkaisun. (Jossain vaihessa olin jopa varma, että koko Lumikko olisi kollektiivinen hallusinaatio...) Kirjailijoiden pelaama, julmakin Peli toi kirjaan kiinnostavaa lisämaustetta ja värisytti. Muutenkin kirja aiheutti ihania, pieniä kauhunväristyksiä pitkin tarinaa. Ihastuin kuvittellisiin kirjoihin ja niihin hetkiin, jotka kiepauttivat koko juonen ympäri ja kaikki aiemmin kerrotut asiat muuttivat merkitystään. Vaikka pidinkin Harjukaupungin salakäytävistä ehkä hieman enemmän, Lumikko oli kuitenkin lukukokemus, joka ei hevillä unohdu. 

***********************

Tammikuun Helmet-lukuhaasteeseen luetut: 

38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo: Kesän jälkeen kaikki on toisin (lentokone)

27. Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta: Rakkaus

47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta: Susanna ja ratsupoliisit

9. Kirjan kansi on yksivärinen: Marilyn, Marilyn

32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan: Will Grayson, Will Grayson

11. Kirjassa käy hyvin: Ihme (toki on tulkinnanvaraista, miten "hyvin käyminen" määritellään, mutta tämän lopetus oli vain niin onnellinen, että laitoin sen tähän)

16. Kirjassa luetaan kirjaa: Lumikko ja yhdeksän muuta

Tammikuussa minulla oli valtavan hyvä lukuvauhti vielä loman loppupuolella. Tämän postauksen kirjoista kaikki on itse asiassa aloitettu vielä lomalla ollessani. Tästä ehkä huomaa, kuinka paljon aikaa ja jaksamista koulu vie :D Tammikuuhun ei koulun lisäksi juuri muuta mahtunut: tässä jaksossa on pelkkiä kertauskursseja ja sama meno jatkuu iltaisin kotona. Opiskelu vie aikaa ja motivaatiota kirjojen lukemiselta: kynnys tarttua kirjaan koko päivän jatkuneen opiskelun jälkeen on suuri. Onneksi on lähes jokapäiväiset bussimatkat, joiden aikana ehtii lukaista luvun tai pari. Koulusta huolimatta ehdin nähdä paria kauempana asuvaa kaveria, joiden kanssa vietin ihanan viikonlopun, jonka aikana ehdittiin esimerkiksi jutella aamukahteen feminismistä, Hitleristä ja kirjallisuudesta. Olen myös ehtinyt kirjoittaa ja editoida yllättävän paljon, jälkimmäistä jopa niin paljon, että toistaiseksi minulla on ollut joka maanantai uusi luku esilukijoille lähetettävänä.

Helmikuussa lukio loppuu. Todella absurdi ajatus. Vastahan aloitin... Viimeiselle kouluviikolle mahtuu monta kivaa juttua, mutta myös äidinkielen tekstitaidon yo-koe. Periaatteessa ajatus lukulomasta tuntuu mukavalta, mutta fakta on se, että silloin pitää opiskella hiki hatussa ja sata lasissa. Mutta ainakaan ei tarvitse herätä aamuisin niin aikaisin! Vaikka lähestyvät kokeet hieman stressavaatkin, samalla lohduttaudun sillä, että kohta ne ovat ohitse. Kahden viikon kuluttua ei tarvitse enää ikinä kirjoittaa tekstitaitoja! Jatko-opintojen hakujärjestystä pitäisi myös miettiä, mutta eletään toistaiseksi päivä kerrallaan ja nautitaan lukiosta vielä nyt, kun sitä on jäljellä.

Kuukauden biisi on Samae Koskisen Sinä. Kuuntelin koko Koskisen tuotannon läpi syksyllä, kun yritin löytää erästä tiettyä biisiä, jossa edes Google ei osannut minua auttaa, ja tulin siihen tulokseen, että tämähän on vallan mainio artisti. (Vaikka onkin pakko myöntää, ettei Koskisen ensimmäinen levy oikein nappaa. Olen yrittänyt kuunnella sitä useamman kerran, mutta ei iske ei.) Sinässä on paljon hauskoja metaforia ja onhan se muutenkin menevä. 

Helmeilevää helmikuuta!