Vladimir Nabokov: Lolita (Kirjabloggaajien klassikkohaaste)

Kun ilmoittauduin taas parin vuoden tauon jälkeen Kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen, en tiennyt vielä lainkaan, mitä olisin haastetta varten lukenut. Kun sitten havahduin joskus toukokuun loppupuolella siihen, että kirja pitäisi ehkä päättää, että sen ehtisi lukea, päädyin valitsemaan Vladimir Nabokobin Lolitan (1955), koska muistelin kirjan olevan melko ohut. No, kävi ilmi, että olin muistanut väärin, mutta en antanut sen hidastaa, vaan sukelsin pastellisävyisten kansien kätkemään synkkään tarinaan. 

Lolita on fiktiivisen päähenkilönsä Humbert Humbertin kirjoittama muistelmateos, joka on syntynyt tämän odottaessa vankilassa tuomiotaan. Humbert on jo nuoresta iästä asti ollut mieltynyt nuoriin, murrosiän kynnyksellä oleviin tyttöihin, joita hän kutsuu nymfeteiksi. Koska yhteiskunta tuomitsee aikuisen miehen seksuaalisen kiinnostuksen lapsiin, täytyy Humbertin pitää taipumuksensa visusti salassa. Erilaisten elämänvaiheiden seurauksena hän päätyy synnyinmaastaan Ranskasta Yhdysvaltoihin, jossa hän rakastuu päätä pahkaa vuokraemäntänsä 12-vuotiaaseen Dolores-tyttäreen. Keski-ikäisen Humbertin pakkomielle Lolitaksi kutsuttua tyttöä kohtaan kasvaa lopulta niin suureksi, että hän on valmis menemään tytön äidin kanssa naimisiin vain ollakseen lähempänä Lolitaansa. Kun Lolitan äiti sitten äkillisesti kuolee, lähtee Humbert tytärpuolensa kanssa pakomatkalle halki Amerikan. 

Katsotaan heti elefanttia huoneessa: kirjan päähenkilö on pedofiili, jonka toiminta on vastenmielistä eikä missään nimessä hyväksyttävää. Humbert Humbert yrittää voittaa lukijan puolelleen kaikin tavoin. Hän kuvailee sydäntä särkevästi nuoruudenrakastettuaan, jonka kohtalo häneltä julmasti vei, ja tuskaansa, joka häntä vaivaa, kun hän näkee nymfettejä ympärillään, mutta ei saa yhteiskunnan ahdasmielisyyden takia heihin kajota. Hän jopa vierittää syyn Lolitan raiskaamisesta tytön itsensä harteille, ja sanoo tämän "vietelleen" hänet, hän itse ei ole tietenkään tehnyt mitään väärää! Kirjan loppupuolella hän tosin toteaa, että hänen tekonsa ovat saattaneet pilata Lolitan elämän, mutta en siltikään löytänyt hänen puheistaan katumusta teoistaan. Vaikka Humbert puhuu lähes vakuuttavasti ja kirjan kieli on todella kaunista, lukija (toivottavasti) tajuaa hänen olevan erittäin epäluotettava kertoja. Nabokov on tosiaankin onnistunut rakentamaan henkilön, joka ei jätä lukijaa kylmäksi. 

Mutta oliko kirja huono, vaikka sen aihe oli niin inhottava? Mielestäni ei. Kuten jo aiemmin mainittua, sen kieli oli hyvin kaunista. Esimerkiksi jo kirjan ensimmäinen kappale näyttää, miten ihana rytmi Nabokovin kielessä on: 

"Lolita, elämäni valo, kupeitteni tuli. Minun syntini, minun sieluni. Lo-li-ta: kolme kertaa kielen kärki hyppää kitalaella ja koskettaa kolmannella hampaita. Lo. Lii. Ta. Hän oli Lo, vain Lo, aamulla; pituus neljä jalkaa kymmenen tuumaa toisessa jalassa nilkkasukka. Hän oli Lola housuasussa. Hän oli Dolly koulussa. Hän oli Dolores pisteviivalla. Mutta minun sylissäni hän oli aina Lolita." 

(Teoksen ovat suomentaneet Eila Pennanen ja Juhani Jaskari, joten kunnia kuuluu myös heille. En ole tosiaan lukenut teosta englanniksi, joten en tiedä, millainen lukukokemus voisi alkukielellä olla.) 

Vaikka kieli ja kielikuvat ovat nautittavia, niiden ihastelu ei vie kirjasta syntyvää pahaa makua suusta pois: lukijat pakotetaan lukemaan, kuinka nuoren tytön elämä tuhotaan täysin kauniilla sanoilla kuvailtuna. Pelkäsin etukäteen, että kirjassa kuvailtaisiin lapseen kohdistuvaa väkivaltaa pienintä yksityiskohtaa myöten, mutta onneksi paljon toimintaa jätetään rivien väliin (mutta kuitenkin sen verran selkeästi, että lukijalle ei jää epäselväksi, mitä tapahtuu.) Koska Humbert Humbert on syntyjään ranskalainen, hän käyttää kerronnassaan paljon ranskankielisiä fraaseja, joita ei ole kirjassa suomennettu. Vanhana ranskanlukijana sain jotain näistä irti, mutta monta kertaa lauseiden sisältö jäi kysymysmerkiksi. 

Kirja rakentaa jännitettään hyvin, mutta mielestäni se lässähtää n. viimeisen sadan sivun aikana. Silloin tarina alkaa tuntua tyhjäkäynniltä, eikä sen huipennus oikein enää jaksa kiinnostaa. Esimerkiksi tässä vaiheessa myös Nabokovin runsas kieli alkaa käydä vähän turhan raskassoutuiseksi lukea, toki samaa ongelmaa oli paikoitellen myös muualla. 

Välillä Lolitaa näkee kutsuttavaksi romanttiseksi tai eroottiseksi kirjaksi, enkä voi olla miettimättä, ovatko nämä ihmiset edes lukeneet koko kirjaa. (No, yksi syy voi olla esimerkiksi kirjan kansikuvitukset, jotka ovat usein hyvin seksuaalissävytteisiä. Tässä hyvä video aiheesta!) Lolita on tarina sairaasta pakkomielteestä, valta-asetelmista ja omistushalusta. Oman tulkintani mukaan Humbert ei edes "rakasta" Lolitaansa. Hän on luonut mielessään kuvan, johon hän suhtautuu pakkomielteisen omistushaluisesti, ja on valmis tekemään lähes mitä vain pitämään tämän haavekuvansa lähellään. Humbertin käytös Doloresia kohtaan onkin malliesimerkki manipuloinnista. Dolores saattaa itsepäinen ja kuriton lapsi, mutta hän on nimen omaan lapsi, eikä häntä pitäisi pakottaa aikuistumaan sillä tavalla kuin Humbert hänet pakottaa. Mielestäni on tärkeää huomioida myös se, että Dolores itse ei saa romaanissa ääntään kuuluviin. Hänet nähdään vain Humbertin katseen kautta, ja vaikka lukija näkeekin vilahduksia siitä, mitä seksuaalinen hyväksikäyttö hänelle aiheuttaa, lukija näkee vain Humbertin mielikuvan Lolitastaan, ei oikeaa Dolores Hazea. Lisäksi Dolores on Lolita vain Humbertille: kukaan muu kirjan hahmo ei kutsu häntä sillä nimellä. Lukijat näkevät siis vain sairaan miehen fantasian, ohuen siivun kokonaisesta henkilöstä. Lolita onkin mielestäni tarina Humbert Humbertista, ei Dolores Hazesta. 

Loppujen lopuksi en ole varma, pidinkö Lolitasta vai en. Ymmärrän sen klassikkostatuksen, ja ymmärrän, miksi kirjaa ylistetään. Se tarjoaa paljon pohdittavaa ja analysoitavaa, ja sen teemat ovat edelleen ahdistavan ajankohtaisia. Ehkä juuri jälkimmäinen myös aiheuttaa negatiivisia tunteita kirjaa kohtaan. Se muistutaa ahdistavalla tavalla siitä, että naiset eivät ole yhteiskunnassa ikinä turvassa, edes silloin, kun he ovat lapsia. Lolitan ei todellakaan toivoisi olevan ajankohtainen kirja, mutta ihan tänä kesänäkin olemme saaneet nähdä, miten aikuiset miehet ovat valmiita käymään käsiksi alaikäisiin tyttöihin, ja vierittämään syyn omasta toiminnasta uhrien niskoille. 

Kirja jättää jälkeensä ennen kaikkea surullisen ja toivottoman olon. Millaista Doloresin elämä olisi voinutkaan olla, jos Humbert Humbert ei olisi sattuman kaupalla ilmestynyt hänen elämäänsä? 

Kiitos Ankille haasteen järjestämisestä! 

Aikaisempia osallistumisiani Kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen voi lukea tästä.