Joulukuun luetut 2025

Joulukuussa 2025 luin kahdeksan kirjaa (1372 sivua, 7 h 30 min), joista yksi oli spefiä, yksi runokirja, yksi tietokirja, kaksi sarjakuvaa ja kaksi äänikirjaa.

 

Mikkola, Marja-Leena & Kaila, Kaarina: Lumijoutsen 31 s.

Itäranta, Emmi: Lumenlaulaja 410 s. 

Orenius, Melanie, Porola, Laura & Donner, Ulla: Breathe – niinku hengitä 103 s. 

Ikola, Kaisa: Joulumuistoja (Betty #3.5) 5 h 21 min [K]

Aalto, Ilari & Helkala, Elina: Vuosi keskiajan Suomessa 206 s. 

Dåsnes, Nora: Sydän vasta puolillaan 256 s. 

Keegan, Claire: Nämä pienet asiat 2 h 9 min [K]

Lundberg, Ulla-Lena: Jää (Petter Kummel #2) 366 s.  

kotimaisia: 6

käännöskirjoja: 2

omasta hyllystä: 0

kirjastosta: 5

muualta: 3

 

Bongasin Marja-Leena Mikkolan Lumijoutsen-kirjan Lapsuuden joulu -runokokoelman kautta. Ajattelin, että kirjassa olisi talvisia runoja, joten varasin sen kirjastosta niin, että lukisin kirjan joulukuun alussa fiilistelläkseni alkavaa joulun aikaa. No, pian kävikin ilmi, ettei kirja ollut erityisen jouluinen ja talvinen muutamaa runoa lukuun ottamatta, mutta se ei loppujen lopuksi haitannut. Kokoelma sisältää Mikkolan (lasten)runoja, jotka Kaarina Kaila on kuvittanut. Runojen maailma on lähellä luontoa sekä myyttejä ja satuja, toisin kuin Mikkolan aikuisemmalle yleisölle suunnatut runot, jotka ovat enemmän tosimaailmassa kiinni. (Joskin Lumijoutsenessa on yksi myös Lauluja -teoksessa julkaistu runo, mutta siinä onkin satutunnelma.) Varsin kiva pieni runokirja, vaikken siitä kaipaamaani joulutunnelmaa saanutkaan. Kailan kuvitukset ovat ihania, ja ne sopivat runoihin mainiosti. Tykkäsin kovasti! 

 

Vaikka Emmi Itärannan edellinen teos ei ihan osunut omiin mieltymyksiini, uusin teos Lumenlaulaja kiinnosti kovasti, varsinkin, kun kuulin sen perustuvan Itärannan Tinarinnat-antologiassa julkaistuun Taivasta silpovat siivet -novelliin, josta pidin tosi paljon. Lumenlaulaja kertoo tarinan Lauhasta, kaukana Pohjolassa matriarkaalisessa yhteisössä varttuvasta nuoresta naisesta. Kun vieraat miehet hyökkäävät Pohjolaan, joutuu Lauha äitineen ja sisarineen pakosalle. Vuosien aikana Lauhasta kasvaa Louhi, joka palaa Pohjolaan ottamaan vallan takaisin itselleen. Mielestäni tämä on ehdottomasti Itärannan paras kirja (ja se on jo jotain, kun on Itärannan tasoinen kirjailija)! Louhi hahmona on kiinnostava, ja feministinen uudelleenkerronta virkistävä näkökulma Kalevalaan, vaikka se ei keksikään pyörää uudelleen. Oli ihanaa lukea maailmasta, jossa matriarkaatti ja queeriys on normi eikä poikkeus. Lisäksi kirjassa on kiinnostava metataso, jossa Louhi seuraa Elias Lönnrotin toimintaa kaukaa. Millainen mies pienestä pojasta kasvaa, ja miten hän kirjoittaa kansanrunojen voimakkaan naisen kirjallisuushistoriaan? Vaikka tarina on monessa kohdassa surullinen ja raaka, oli siinä myös kauneutta ja lempeyttä. Kieli on terävää ja kristallinkirkasta ja hengästyttävän kaunista. Omaa lukukokemusta hieman himmensi se, että piti lukea tämä melkoisella kiireellä alle viikossa, kiitos kirjaston niskaan hengittävän varausjonon, enkä siksi pystynyt juuri pysähtymään ja makustelemaan. Mutta ehkä joskus tulevaisuudessa luen tämän uudelleen ilman kiirettä. Kirja on joka tapauksessa parhaita lukukokemuksia tänä vuonna! <3

Olin nähnyt Breathe – niinku hengitä -sarjakuvan kirjastossa aiemmin, minkä lisäksi sitä oli minulle ehkä pariinkin otteeseen henkilökohtaisesti suositeltu. Amos Rexin kanssa yhteistyössä tehty sarjakuva kertoo parhaista kaveruksista Lumista ja Nikistä, jotka matkustavat kotoaan tuppukylästä Helsinkiin, jossa Lumin serkun taideteos on valittu taidemuseon näyttelyyn. Mutta miten taidemuseossa käyttäydytään? Mitä tehdä, jos taidetta ei ymmärrä? Saako museossa nukkua päiväunet? Ideahan tässä on vallan mainio, mutta toteutus vähän ontuu. Tunnelma on vähän sekava, ja tapahtumia on näin pieneen kirjaan tosi paljon. Sinänsä samaistuin ja huvituin nykytaiteen parissa haahuilun kuvailusta (ja samaistutti myös näyttelyvalvojan hahmo), mutta en tiedä, miten se kohdeyleisöön uppoaa. Vaikka tämä ehkä kannustaakin lähestymään (taide)museoita sillä kulmalla, ettei haittaa, vaikkei ymmärtäisikään kaikkea näkemäänsä, jäin pohtimaan, voiko tällainen museokuvaus vain vahvistaa ennakkoluuloja ja tuntua luotaantyöntävältä.  

 

Kaisa Ikolan Betty-sarjaan kuuluu "varsinaisten" romaanien lisäksi myös lukuisia ekstranovelleja, ja Joulumuistoja -kirjaan on koottu nimen mukaan niistä jouluisimpia. Bookbeatissa tämä oli sijoitettu syksyllä lukemani Betty oppii elämää -romaanin jälkeen, joten arvelin, että sen uskaltaisi lukea ilman spoilereiden pelkoa. Ja oikeassa olin, novellit sijoittuvat kolmen ensimmäisen kirjan aikaan ja niitä edeltäviin vuosiin. Joulumuistoja piti sisällään ihan kivoja joulunovelleja, joissa on mukavasti sarjasta tuttuja hahmoja ja menneiden vuosien joulutunnelmaa. Luulen, että nämä novellit unohtuvat aika nopeasti, mutta viihdyin hyvin niiden pyöriessä joulupuuhien taustalla. Lempinovellini olivat Joulumuistoja, Uusi vuosi New Yorkissa ja Cathyn tarina. Äänikirjan lukija sen sijaan ei saa minulta pisteitä. Välillä kuulosti siltä, että kirjaa olisi lukenut tekoäly, eläytyminen oli samaa luokkaa. Se teki kuuntelukokemuksesta vähän tympeän. 

 

Ilari Aalto ja Elina Helkala on tuttu tekijäkaksikko monista Suomen historiaa kuvaavista teoksista, vaikka yhtäkään teosta en ole heiltä lukenut :D (Matka muinaiseen Suomeen on kyllä ollut hyllyssäni ylioppilasjuhlistani asti, mutta enpä ole siihenkään vielä tarttunut...) Vuosi keskiajan Suomessa kertoo nimensä mukaisesti siitä, millaista elämä Suomessa (tai silloisessa Ruotsissa) on ollut 1400-luvulla, tarkemmin sanottuna vuonna 1480. Kirja kulkee kuukausi kerrallaan ja kuvailee arkiaskareita, juhlia ja ilmiöitä, jotka keskiajan ihmistä ovat koskettaneet. Vuosi keskiajan Suomessa on mitä mainioin kirja! Selkeä rakenne auttaa kirjan sisällön hahmottamisessa, ja kirjasta syntyy monipuolinen kuva keskiajan ihmisten arjesta. Opin kirjasta paljon uuttakin: en esimerkiksi tiennyt, miten paljon Pohjolastakin on matkustettu Roomaan kirkollisten asioiden perässä! Lisäksi kirjassa käy hyvin ilmi minua aina yhtä paljon liikuttava ihmisten inhimillisyys: pohjimmiltaan ihan samanlaisia tyyppejä on tässä maailmassa elänyt 600 vuotta sitten ja nykyään. Helkalan autenttisia keskiaikaisia kuvia jäljittelevä kuvitus on hienoa, ja sitä olisi saanut minun puolestani olla enemmänkin. Aalto kirjoittaa populaaristi, muttei kuitenkaan liian yksinkertaisesti: viitteetkin ovat kunnossa! Luulen, että tämä teos saattaisi upota jo ala-asteen loppupuolella oleviin lukijoihin! (Tai ainakin meikäläiseen olisi uponnut, mutta minä nyt olenkin aina ollut tämmöinen nörtti :D) Voin suositella kirjaa siis hyvin lämpimästi lähes kaiken ikäisille lukijoille. 

 

Nora Dåsnesin Sydän vasta puolillaan (suom. Kati Valli) on näkynyt pitkin kirjasomea hyvin hehkuttavin arvioin. Sarjakuvan päähenkilö on 12-vuotias Tova, joka aloittaa kuudennen luokan. Hän odottaa innolla majan rakentamista koulun metsään ystäviensä kanssa, mutta heti ensimmäisenä koulupäivänä tunnelma on jotenkin outo ja muuttunut. Pian koko luokka tuntuu jakautuneen kahtia niihin tyttöihin, joilla on poikaystävä ja niihin, joilla ei ole. Railo tyttöryhmien välillä syvenee entisestään, ja Tova kokee paljon ristiriitaisia tunteita. Asiaa ei helpota se, että koulun uusi tyttö, Miriam, tuntuu sielunkumppanilta. Mutta voiko Tova olla ihastunut tyttöön? Tämä oli niin söpö ja kiva! Kirja on jotenkin tosi aito kuvaus lapsuuden ja nuoruuden välillä kipuilusta, ja tunnistin siitä useamman itsellekin tutun tunteen ja hetken. Jotenkin odotin kuulemani perusteella, että queer-näkökulma olisi ollut voimakkaampi, mutta tämä keskittyikin kuitenkin enemmän ystävyyssuhteisiin ja niiden kiemuroihin, ja ehkä tämä olikin paras ratkaisu. Tykkäsin kirjan piirrostyylistä ja väreistä tosi kovasti. Tuvan isä on kans aivan ihana hahmo! 

 

Myös Claire Keeganin Nämä pienet asiat (suom. Kristiina Rikman) on kirjasomesta tuttu. Kirja sijoittuu 1980-luvun Irlantiin, jossa hiilikauppias Bill Furlong kohtaa töissään juuri ennen joulua nuoren tytön, ja tämä kohtaaminen järkyttää häntä syvästi. Kohtaaminen herättää hänessä muistoja menneisyydestä, ja epämiellyttävät tunteet heijastuvat perhe-elämäänkin. Kuuntelin pienen kirjan joululomalle pakkaamisen taustalla, ja parin tunnin mittainen äänikirja sopi hyvin joulutunnelmointiin, vaikka järin idyllinen tarina ei olekaan. Pidin kovasti kirjan tunnelmasta ja yksityiskohtaisesta kerronnasta, mutta ehkä tarinan keskiössä olevat Magdalena-pesulat jäivät kuitenkin yllättävän pieneen rooliin. Odotukseni olivat korkealla, mutta ne eivät ihan täyttäneet, vaikka näenkin kirjan ansiot. 

 

Luin viime vuonna Ulla-Lena Lundbergin Kuninkaan Anna -sarjan (Kungens Anna ja Kökarin Anna), ja Finlandia-palkinnon voittanut Jää (suom. Leena Vallisaari) löytyi porukoiden kirjahyllystä, joten otin sen joululomalukemiseksi. Toinen maailmansota on päättynyt ja Ahvenanmaalla sijaitseville Luodoille saapuu uusi pappi vaimonsa ja pienen tyttärensä kanssa. Uuteen paikkaan sopeutuminen ei aina ole helppoa, mutta varsinkin pappi ihastuu saareen ja sen ihmisiin. On jotenkin vaikea päättää, mitä kirjasta pidin. Pidin kyllä kirjan tunnelmasta ja verkkaisuudestakin, mutta jokin vaikeasti määriteltävä tästä jäi puuttumaan. Teksisi mieli moittia kirjaa etäisyydestä, mutta ei vika ollut siinäkään. Joskus oli vaikea keskityä tekstiin, ja toisinaan jouduin palaamaan taaksepäin saadakseni selkoa siitä, kuka milloinkin oli äänessä (henkilöiden nimien käyttäminen ei olisi ollut pahitteeksi) tai mistä nyt olikaan kyse. Mutta kirjan tunnelma oli kyllä aivan omaa luokkaansa, se jäi voimakkaasti mieleen ja luikersi ihon alle. Uskon Jään säilyvän mielessäni pitkään. Kirjan loppupuolen dramaattinen käänne ei tehnyt niin suurta vaikutusta minuun kuin se olisi voinut, sillä viime kesänä aika moni Kökarin museossa käynyt alkoi sitä muistella meikämuseomamsellille, joten olin spoilaantunut siitä moneen kertaan. Ja Kökarillahan tässä tosiaan oltiin, vaikkei sitä kertaakaan ääneen sanottu: siinä oli liian paljon täsmääviä ja tarkkoja yksityiskohtia, jotka paljastivat sen, ettei miljöö ollut vain hieman Kökaria muistuttava. (Kirjan uuden painoksen kannessa asiaa ei tosin juurikaan peitellä.) 

 

*********

Joulukuun Helmet-lukuhaasteeseen luetut kirjat: 

19. Kirja on Keltaisen kirjaston kirjalistalla: Nämä pienet asiat

34. Kirjassa on tunnettu rakennus: Jää (eikö Turun tuomiokirkko lasketa sellaiseksi??) 

50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä: Sydän vasta puolillaan 

Joulukuussa töissä oli kauhea kiire ja hulabaloo, kun väki jäi lomille ja yritti saada maailman valmiiksi, mikä sitten vaikutti omalla työpisteellä siihen, että työtä oli ihan kauheasti. Jäin itse lomalle vasta 23. päivä, ja aika voimakkaasti tuntuikin siltä, etten selviä lomalle asti :D mutta selvisin, ja olipa tosiaan ihanaa lomailla! Toki arjessakin oli muutamia ihania valopilkkuja: olin useamman viikonlopun reissussa, niin opiskelukaupungissa kuin Helsingissäkin, näin kavereita, tanssin, kävin joulumarkkinoilla, näin Wickedin kakkososan ja nautin siitä, että elämässäni on juuri sellaisia ihmisiä kuin on. Vähän reilun viikon mittainen joululomani kului kotikotona pötkötellen ja leväten, mutta ehdin näkemään kavereita sielläkin suunnalla. 

 

 

Kuukauden biisi on Jenni Vartaisen Junat ja naiset. Koska olin suuren osan joulukuusta liikkeellä, muistin jossain vaiheessa tämän biisin olemassaolon. Ja koska istuin aika suuren osan reissuistani junassa, tämä puhutteli :D "Junat ja naiset ovat luotuja kulkemaan", toden totta.