Sekava mutta onnellinen

Koeviikko oli ja meni. Hengissä selvisin, ja fysiikka on mun osalta ikuisiksi ajoiksi ohi. Matikankin kanssa treffaillaan vasta tammikuussa. En varsinaisesti valita. Koeviikon paras puoli oli kuitenkin neljän päivän viikonloppu: tämän viikon maanantaina ja tiistaina oli kokeettomat päivät eli täysin vapaapäivät. Pitkä viikonloppu tuli tarpeeseen, kun on elokuun puolestavälistä herännyt joka arkiaamu suunnilleen klo 6.30 ja raatanut kuin hullu läksyjen ja kokeiden kanssa. Mitä minä sitten tämän pikkulomani aikana tein?

Minä kirjoitin. 

Pusu oli ollut koeviikolla aika lailla paitsiossa, joten oli mukava palata sen pariin pitkästä aikaa. Ehdin kirjoittaa melkein kaksi lukua ja olen todella tyytyväinen itseeni. Tarina on kääntynyt loppupuolelleen ja olo on hieman haikea: kohta joudun jättämään nämä henkilöt (ainakin vähäksi aikaa).  Olen kuitenkin ylpeä, että olen saanut reilussa puolessa vuodessa näin paljon aikaan :) 

En ole heinäkuun jälkeen kirjoittanut mitään muuta fiktiivistä kuin Pusua. Saniksessa kirjoitin novellin ja muutamia pikkutekstejä, mutta tänä viikonloppuna syntyi kaksi runoa. Ensimmäiset runot heinäkuun jälkeen! Pidän itse molemmista kovasti ja olen todella iloinen, että onnistuin kirjoittamaan ne. Varsinkin ensimmäinen aiheutti todella hyvän mielen. 

Minä herkuttelin ja luin. 

Koeviikkosuklaata jäi yli, lisäksi söin kaverin synttäreillä itseni ähkyyn ja tänään napostelin sitruunakarkkeja ja join osapuilleen ämpärillisen teetä. (Ja söin tuon croissantin.) Luin Kate Bushin elämäkerran, Clockwork princen, kuvassa näkyvän Elämäni seinäruusuna ja aloittelin Tähtimosaiikkia. En muista, milloin olisin viimeksi lukenut yhtä ahkerasti. Ennen koulunalkua varmaan. Olen ohan sekaisin, koska kaikki kirjat pistivät mut jollain lailla sekavaan ja herkkään mielentilaan. Huh.

Minä katsoin Tuulen viemää. 

Luin ihanaakin ihanamman romaanin kesällä, ja nyt katsoin viimein tämän ihanaakin ihanamman elokuvan. Vaikka tekniset ongelmat (joku kurja oli naarmuttanut ensimmäisen dvdn niin pahasti, että se hyppäsi kohdasta toiseen ja niin multa jäi alkupuolelta pätkä näkemättä. Toinen dvd ei sitten suostunutkaan pyörimään soittimessa ja olin jo vaipunut epätoivoon etten näkisi elokuvaa loppuun, kunnes keksin kokeilla katsomista tietokoneelta ja sehän sitten toimi.) meinasivatkin viedä hermot, elokuvakokemus oli upea. Vaikka alkuperäisteosta olikin muuteltu (itkin sisäisesti, kun yksi kirjan parhaista ja samalla kauheimmista repliikeistä oli jätetty pois), elokuva oli silti mahtava. Yritän tässä nyt olla käyttämättä liikaa ylisanoja, mutta katsokaa itse ja ihastukaa. Kaunis elokuva, yksinkertaisesti. Ihanat näyttelijät, ihanat puvut, ihana tarina. Kerrassaan ihana. Vivien Leigh on täydellinen Scarlett ja Clark Gable on täydellinen Rhett. Ainoa näyttelijä, josta en pitänyt, oli Leslie Howard eli Ashley Wilkes. Hyvä näyttelijä, mutta epäsopiva Ashleyn rooliin. 

Näiden lisäksi kuuntelin kirjastosta mukaan tarttunutta Kiitos ei ole kirosanaa (pidän kovasti<3) ja muutin blogin ulkoasua. Olen ihminen, joka ei koskaan muuta mitään, joten tämä muutos hämmensi itseänikin. Toivottavasti edes joku muukin tykkää kuin minä :D 

Tiivistettynä siis ihana pidennetty viikonloppu, joka tuli todella tarpeeseen monilla eri tavoilla. Huomenna alkaa uusi jakso ja uudet kujeet, katsotaan jos vaikka postaustahti palautuisi entiseen luklarin kevennyttyä. (Olo on kyllä Tuulen viemään ja Elämäni seinäruusuna jälkeen niin sekaisin, etten tiiä miten kykenen palautumaan arkeen :D) 

Iloa syksyyn ja tsemppiä opiskeluun sekä elämään muutenkin, rakkaat palloroiset!