tiistai 6. lokakuuta 2015

Kiire vie kirjoittajaa

Hiukkasen väsyttää, eikä oikein jaksa keskittyä. Tälläkin hetkellä kouluhommat kiljuvat korvaan jatkuvaa mantraansa: "hölmö tyttö, luuletko että tuolla tavalla muka pärjäät opiskelussa, saat ammatin, elät hyvän ja onnellisen elämän? Hommiin siitä, lue ne ruotsin sanat, tee kemianläksyt ja kirjoita filosofiesittely." Voi belgia, olisit nyt hiljaa.

Mutta pointtihan oli se, että marraskuu ja NaNoWriMo häämöttää ihan nurkan takana. (Eka odotti lokakuuta kuin kuuta nousevaa ja nyt puhuu jo marraskuusta. Ihme tuuliviiri, kohta varmaan alkaa lauleskella joululauluja.) Pusu on edennyt loppupuolelleen, raakaversio valmistuu lokakuun aikana. Haikea olo jo valmiiksi, mutta kyllä tämä tästä. Palaanhan minä tarinan seuraan editointikierroksella! Lisäksi olen harkinnut samaan maailmaan sijoittuvan novellin kirjoittamista, joten täysin en Pusua hylkää. 


Mutta NaNoWriMo. Tekisi kovasti mieli osallistua, mutta toisaalta pelottaa. Miten minä oikein ajattelin ehtiä? Olen hidas kirjoittaja. Ehtisinkö? Entä jos en ehdikään? Entä jos kouluhommat valuvat päälle kuin lumivyöry? Eihän mulla ole edes toisen päähenkilön nimeä! Mutta kyllä mä haluan osallistua. Mulla on idea valmiina, talvinen fantasiaseikkailu. Lukusuunnitelmaa olen jo alkanut väsäillä, samoin tekstin soittolistaa Spotifyhyn. Minä osallistun, vaikka henki siinä menisi. Voitin sitten tai en. 


Pusun lukusuunnitelma. Se on juuri niin sekava kuin miltä se näyttää. Edes minä en saa siitä selvää! 

Loppuvuoden suunnitelmat ovat siis seuraavanlaiset: Pusu loppuun lokakuun aikana ja sitten vähäksi aikaa jäähylle. Marraskuussa Nano ja sitten teksti vähäksi aikaa jäähylle. Joulukuussa jotain ihan muuta tai sitten Pusun editoinnin aloittamista. Joo, näin minä teen. Eikä syyslomaankaan (jota kutsun jatkuvasti hiihtolomaksi) ole kuin enää muutama hassu aamuherääminen aikaa! Kiireestä huolimatta elämä virnistelee vinosti ja toteaa: "kyllä sä selviät. Kaikki kiva on vasta edessä." 

Runojen kirjoittaminen on lähtenyt syksyn tultua mukavasti käyntiin. Rakastan uutta maailmaa, jonka syksy on tuonut runoihini. Viime syksynä kirjoitin angstia, nyt jotain ihan muuta. Tässä yksi. 

Oksistossa

Minä näin sinusta unta
sinä lauloit minulle
istuimme sen vanhan tammen oksilla
oli kevät

Minun oli kevyt olla
vaikka tiesinkin, ettei tämä kestäisi
mutta sinä lauloit painavalle taivaalle
ja lensit aamuaurinkoa kohti kuin pieni lintu
joka nousee siivilleen ensimmäistä kertaa

6 kommenttia:

  1. Oih nanoilua! Se on kyllä arvoisensa kokemus. :) Ja hei älä stressaa liikaa, ei se lukio, saatika loppuelämä kaadu yhtiin läksyihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ystävä hyvä, kerro se tolle pienelle äänelle mun päässä :D Mut joo, nanoillaan tai kuollaan kiireeseen ja stressiin ja nanoillaan ;)

      Poista
    2. Pieni ääni Celen päässä: älä stressaa liikaa. ;)

      Poista
    3. No niin, senkin pieni ja inhottava kitisijä, kuulit mitä suuri ja mahtava aikuinen sanoi. Tottele, tai minä puren sinua. ;)

      Poista
  2. Jotenkin tosi kiva postaus! Ja runo, se vasta ihana onkin! <3

    Minäkin ajattelin osallistua ekaa kertaa Nanoon, mutta niiden liian vanhojen ja ihan liian tuttujen koulukiireiden takia en ehkä ota sitä kovin vakavissani (kuitenkin tuun stressaamaan siitä koko kuukauden ja sen jälkeen aina seuraavaan nanoon asti). Ootko ennen osallistunut Nanoon? Minä uusavuton kun en tiedä miten menetellä, kun aion osallistua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos :3

      Ensikertalaisena nanoilen minäkin, joten en osaa antaa mitään vanhan ja kokeneen ihmisen vinkkejä. Multa ei siis todellakaan kannata tulla kysymään yhtään mitään :D Mutta kovasti tsemppiä sullekin, kyllä me yksi nano nyt selätetään! :)

      Poista

Sano sanottavasi, mutta älä räyhää. Tarkistan kommentit ja julkaisen vain asialliset :)