Kolme vuotta Lasisipulia!

Tällä päivämäärällä Lasisipulissa täyttää kolme vuotta!

Teitä on täällä jo 42, mikä on Linnunradan liftareiden käsikirjan faneille tärkeä luku. Tervetuloa syntymäpäiväkutsuille, olit sitten joku näistä 42:stä (onko teitä oikeasti niin paljon??) tai joku, joka sattuii paikalle etsittyään Latvian suklaamuseon opeatuksen kielivaihtoehtoja (kyllä, minä näin tilastoista). Ottakaa toki virtuaalista syntymäpäiväkakkua ja mehua. Virtuaalista kahviakin saa, mutta vain jos sitä itse keittää.  

Jos nämä olisivat oikean kolmivuotiaan syntymäpäiväkutsut, nyt pitäisi ehkä katsoa valokuvia tai kertoa syntymäpäiväsankarin saavutuksista. Siispä katsomme luetuimmat postaukset kolmen vuoden ajalta ja nehän ovat:

1. Tuunaa kouluvihkot omin pikku kätösin

2. Ihana Tallinna

3. Kate Bush: Before the Dawn

4. Olen eksynyt Latviassa (Riika, osa 1)

5. Blogistanian lukumaraton

Kaksi ensimmäistä ei yllätä, ovathan ne olleet julkaisustaan lähtien suosittuja. Vihkotuunauspostauksen kohdalle tulee aina piikki näin alkusyksystä :D Kate Bushin livelevyn arvion nouseminen listan kolmoseksi yllättää, osittain siksi, että postaus on niin uusi, osittain siksi, ettei postausta ole kukaan kommentoinut. Ajattelin jo, ettei ketään kiinnostaisi, siksi yllätyin näinkin korkeasta sijoituksesta. Riian matkakertomuksen ensimmäinen osa houkuttaa ehkä suklaamuseolla (näkyy tilastoissa mm.hakusanoina :D). Lukumaratonpostaus kesältä 2015 puolestaan huitelee ihan eri lukemissa kuin tämän kesän postaus. 

Tähänastisen bloggausurani tähtihetki oli ehdottomasti viime vuoden Helsingin kirjamessut. Vaikka aluksi koinkin olon hieman ulkopuoliseksi ja tyhmäksi Aikuisten, Viisaiden ja Suurien kirjabloggaajien seurassa, muutama bloggaaja kuitenkin tunnisti ja jopa yksi lukija tuli henkilökohtaisesti sanomaan moi. (Kyllä, messuista on 10kk aikaa ja edelleen hymyilyttää, kun muistelen kohtaamisia.) 

Jos haluaisin suosiota ja lisää lukijoita, rajaisin aiheen tiukemmin, mutta en tahdo. Kirjoitan sellaista blogia, jollaista tahtoisin itse lukea. Blogi on kehittynyt tähän suuntaan kolmen vuoden aikana entisestään, ja pidän siitä.  Ja onhan bloggaajakin hieman kolmen vuoden aikana muuttunut: ainakin angstisesta ysiluokkalaisesta on tullut enemmän kärttyinen kuin angstinen abiturientti. Ainakin omasta mielestäni olen kehittynyt blogin kirjoittajana ja ehkä valokuvatkin ovat vähän parempia kuin alussa? (Ainakin jos vähän siristää silmiään.) 

Elämä jatkuu, toivon mukaan blogikin. Abivuosi tulee tuomaan monia asioita mukanaan, suurimpana ylioppilaskirjoitukset. En tiedä, miten aika tulee riittämään blogille, mutten misään nimessä aio hylätä tätä. Kolme vuotta on ollut sen verran mukavaa aikaa, että tahdon jatkaa niin pitkään, kuin mahdollista. Blogista on tullut sen verran tärkeä. 

Onnea siis uhmaikään päässeelle blogilleni (mitäs se kehityspsyka sanoikaan kolmevuotiaasta), monia vuosia vielä! Kiitos lukeneille, kommentoineille. Olette tärkeitä! <3

Kesä oli, kesä meni

Kesä jatkuu huhujen mukaan vielä hetken (vaikka meille soitettiinkin ruotsin tunnilla Sommaren är kort), mutta koulut alkoivat jo. Nyt on siis aika tutkia kesäloman alussa tekemääni ämpärilistaa. 

Kesällä 2017 minä

• olen riparilla hurjana ja hirmuisena isosena

Tehty! Oli huippu viikko, ihania ihmisiä niin isosissa kuin pikkuisissa. Vaikka olinkin todennäköisesti viimeistä kertaa isosena, koin monia asioita koin ensimmäistä kertaa. Majoituin ensimmäistä kertaa pikkuisten kanssa samassa huoneessa, koin ensimmäistä kertaa ihan oikeita hellepäiviä leirillä, olin esimmäistä kertaa mukana soittotaitoisena isona ja ukuleleani muisteltiin myös viimeisinä iltoina kirjoitetuissa kehulapuissa. Viimeisenä iltana itketti monesta syystä, eikä iltalauluna laulettu Jäähyväiset ihan meinannut luonnistua nyyhkytysten keskeltä :D Pelasin myös jalkapalloa useampana päivänä, mikä yllätti itseäni todella paljon. (Sain kentällä myös mustelmia sääriin ja pallon aika lujaa naamaan, mutta teinpä myös pari maalia!)

• luen vähintään neljä kirjaa kuukaudessa

Tehty! Kesäkuussa kuusi ja heinäkuussa viisi luettua kirjaa, hienoja ja vähän haaleampia lukukokemuksia. Ihanaa lukuaikaa kesä oli ainakin. 

• luen jonkun klassikkokirjan (ehdotus: Tuntematon sotilas)

Tehty! Tuntemattoman kannoin repussani Helsinkiin ja takaisin, mutta sivuakaan en lukenut. Luin kuitenkin kaksi klassikoksi luokiteltavaa kirjaa: Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuvan ja Jane Austenin Kasvattitytön tarinan. Jospa syksymmällä Tuntemattoman pariin? 

• esiluen yhden pitkään roikkuneen tekstin 

Tehty! Paitsi että luin, myös lähetin palautteet tekstin kirjoittajalle. Olen tyytyväinen itseeni (vaikka olisihan siihen voinut mennä pari vuotta vähemmän...). 

• kirjoitan P:a eteenpäin ja kirjoitan loppuun vähintään yhden novellin

P eteni loman aikana lukuun 11 ja muistiinpanojeni mukaan kirjoitin tekstiä yli 8400 sanaa. Ei hullummin, siis! Yhtään keskeneräistä novellia en saanut loppuun, vaikka goottinovellia vähän kirjoitinkin eteenpäin (mutta pelotin itseäni niin paljon, että totesin sen olevan huono aktiviteetti ennen nukkumaanmenoa. Vähän noloa, tiedän). Sen sijaan kirjoitin kaksi kokonaista novellia alusta loppuun. Ensimmäinen syntyi juhannuksena ja se sijoittuu aikaan 20 vuotta JL:n tapahtumien jälkeen. Suhtaudun hieman ristiriitaisesti tällaisiin "mitä sitten tapahtui" -kertomuksiin, mutta tämän novellin kirjoittaminen oli uskomattoman ihanaa. Hahmoja oli ehtinyt olla ikävä, elämä oli kuljettamut heitä moniin suuntiin. Lisäksi JL:n loppu on sen verran avoin, että ajattelin jatkonovellin olevan paikallaan. (Jos JL olisi oikea kirja, olisin suunnilleen pyörtynyt, jos kirjailija olisi julkaissut tämän novellin.) Toinen novelli oli oikeastaan jumalmyytti P:iin ja se syntyi yhdeltä istumalta. Ihan kiva kirjoituskesä :)

• miittailen kavereita, niin lähellä kuin kaukana asuvia

Tehty! Oli yökyläilyä, nopeita kohtauksia juna-asemalla, jäätelöä, leffassa käyntiä, kävelyretkiä, antikvariaatteja, kahvilassa istuskelua, minun ja ystävän yhteiset 18-vuotisjuhlat... Ihania ihmisiä ympärilläni on, se tuli jälleen todettua. Näin myös ystävää, jonka olin nähnyt viimeksi kolme vuotta sitten. Vaikka käydessämme syömässä olo oli kuin milläkin maalaisjuntilla (käytin nuudelikeittopönikkäni syömiseen kolmea eri ruokailuvälinettä ja sotkin minkä kerkisin), oli ihana nähdä rakasta ystävää. 

• poistun tästä kaupungista vähintään päiväretkelle

Tehty! Loman aikana tuli nähtyä niin sateista Tamperetta kuin lempikaupunki Helsinkiäkin, jälkimmäistä jopa kahdesti. Myös Porvoo ja Mikkelin asuntomessut tuli katsastettua. 

• katson ja/tai kuuntelen jonkun uuden musikaalin (ehdotuksia: Les Miserablés, Phantom of the opera, Rent, Wicked, Heathers, In the heights)

Tehty! Heathers on ollut koko kesän kestävä fanituksen ja palvonnan kohde. Olen myös onnistunut faniuttamaan kolme kaveriani kyseiseen musikaaliin. Olen käynyt hienoja keskusteluja musikaaliin liittyen, mm. väitellyt, onko elokuvaversio JD:sta kuumempi kuin musikaaliversio. Heathersissa iskee kaikki: tarina, musiikki, visuaalisuus... Toinen kesän aikana kuuntelemani musikaali on Dear Evan Hansen. Tykkään musiikista, mutta tarina ei ihan nappaa. Mutta en sitä kyllä inhoakaan! Myös Hamiltonin instrumentaaleja on tullut luukutettua. Yhtäkään musikaalielokuvaa en katsonut, mikä vähän yllätti itseäni! 

• opin ainakin yhden uuden ukulelesoinnun. 

Tehty! H, Hm ja Cm ja Bbm ovat nyt lihasmuistissa. Barreja kovasti yritin, mutta niihin meni hermo. Ultra bran nuottikirja on rakkautta, vaikka osa biiseistä onkin törkeän vaikeita. (Ja mainio ostos myös siksi, että lahjakorttien ansiosta sain yli 30 € maksavan kirja 80 sentillä!)

• luen psykologiaa ja ruotsia. 

Osittain tehty. Psykaa luin jonkun verran, mutta ruotsia en edes vilkaissut. Pitää ruveta katsomaan Disney-leffoja ruotsidubilla ennen kirjoituksia... 

Ehkä tein helpon listan tai sitten olin vain hyvä suorittaja. Kylmät säät vähensivät hieman kesän hohtoa, samoin kuin muut pikku harmit, mutta muuten minulla oli mukava kesä. Miten kesä meni sillä puolella ruutua? 

Välineurheilua(ko)

Kirjoittamisen hienous on se, että ei tarvita kuin paperia, kynä ja mielikuvitusta. Kaikki muu on turhuutta, joka vie ajatukset pois taiteesta.

Noh, ainakaan minulle asia ei ole näin yksinkertainen. Kirjoitan kyllä käsinkin, mutta paljon mieluummin tietokoneella. Kadehdin ihmisiä, jotka kirjoittavat pitkät pätkät tekstiä käsin nätteihin vihkoihin, mutta itse olen laiska, enkä tee niin. Onhan käsinkirjoittamisessa oma viehätyksensä, puhumattakaan siitä, kuinka teksti purkautuu paperille sensuroimattoma ja aitona, sitä en kiistä. (Tästä syystä kirjoitan runoja lähes aina käsin!) Minulle näppäimistö on kuitenkin se nopeampi ja sopivampi tapa kirjoittaa. 

No mutta onhan nopeat sormet ja näppäimistö vähän samankaltainen pari kuin legendaarinen kynä ja paperi, eikö niin? Muuta Todellinen Taiteilija ei tarvitse, eihän? Ehkä en ole Todellinen Taiteilija (tai sitten tuo kuviteltu hahmo kuuluu jonnekin 1800-luvun hämäriin), mutta omassa kirjoitusprosessissa näyttelee tärkeää osaa myös muut asiat kuin pelkkä tietokone ja tyhjä tekstitiedosto. Esimerkiksi:

Karmea läjä vihkoja. 

Tällä hetkellä kirjoittamiseen liittyviä vihkoja on kolme: inspisvihko, suunnitteluvihko (ai että tuo sana tuo mieleen kuviskouluajat!) ja "pöytälaatikkopäiväkirja". Inspisvihkosta olen puhunut ennenkin, sinne kirjoitan käsin lähinnä runoja, mutta myös proosapätkiä (esimerkiksi P:n lopetuksen). Inspisvihko on paikka sanaoksennukselle, joka ei varsinaisesti välttämättä vaikuta pidempiin teksteihin, mutta se on paikka tyhjentää päätä ja järjestellä ajatuksia, joka auttaa muuta kirjoittamista. Suunnitteluvihko sisältää synopsiksia, hahmokarttoja, aikajanoja, jopa horoskooppilistauksen. Teen ehkä maailman huonoimpia synopsiksia (esimerkiksi JL:n suunnitelmassa lukee yhden luvun kohdalla pelkästään "jotain liibalaabaa"), mutta se tyyli sopii minulle. Pöytälaatikkopäiväkirja on uusin lisä vihkoarsenaaliini. Sen virallinen nimi olisi ehkä kirjoituspäiväkirja, mutta pöytälaatikkopäiväkirja on mielestäni hauskempi. Merkkailen sinne sanamääriä ja fiiliksiä, jotta pystyn myöhemmin tarkistamaan niitä tarvittaessa. 

"P:a 472 sanaa ja ysiluku done. Hyi hirvitys, kuinka vihaan [toista kertojahahmoa]." (13.7.2017)

Ranteenlämmittimet ja villasukat. 

Minulla on aina kylmä. Villasukat ovat olleet vakiovaruste jo vuosia, ranteenlämmittimet sain viime syksynä valitettuani sormien palelua. Tietysti kesäaikaan niitä harvemmin tarvitsee (tai no, Suomen kesä nyt on mitä on), mutta syksymmällä ja talvella on hyvä lämmittää itsensä, kun istua kököttää paikallaan naputtelemassa. 

Post-it -laput. 

Ostin elämäni ensimmäisen pinon post-it -lappuja viime syksynä ja ihmettelen, miten olenkaan pärjännyt ilman niitä. Kirjoitan isoille lapuille esimerkiksi deadlineja ja muistutuksia itselleni (niitä on välillä liimailtuna ympäri huonetta, joskin osassa lukee jotain erittäin epätaiteellista, kuten "muista pyykit"). Pikkulappuja vasta hankin, mutta tulen merkkailemaan niillä editointipinkan juttuja ja muita vastaavia. Laput toimivat yhtä lailla tsemppaajina ja potkijina: sanisprojektin aikana deadlinelapussani luki paitsi läjä päivämääriä, myös kannustusviestejä.  

Kuulokkeet (ja musiikki). 

Kuuntelen musiikkia jatkuvasti. En häiriinny musiikista kirjoittaessa, vaikka siinä laulettaisiin suomeksi. Täytyy tosin myöntää, että jos kuuntelisin jotain ihan uutta musiikkia kirjoittaessani, keskittyisin varmaan enemmän siihen kuin kirjoittamiseen. Siksi vanhat tutut biisit ovat parempaa kirjoitusmusiikkia. Paras vaihtoehto on tietenkin kyseisen tekstin soittolista, joka virittelee tunnelmaan. Vaikken missään vaiheessa ole tehnyt erityistä rajausta soittolistoille ja vain mättänyt sanoitukseltaan sopivia biisejä listan täyteen, huomaan niistä kaikista kuitenkin muodostuneen ihan omanlaisensa tyyliltään. Poistin esimerkiksi P:n soittolistalta Queenin You are my best friendin, niin hyvin kuin se olisikin sanojensa puolesta sopinut. Se ei kuitenkaan sopinut muiden biisien joukkoon ja häiritsi joka kerta alkaessaan soida. Musiikkikin on kai omalla tavallaan väline, mutta konkreettisempi esine tässä kohdassa on kuulokkeet. Kotona kirjoittaessani en käytä kuulokkeita, mutta jos satun kirjoittamaan esimerkiksi hyppytunnilla tai muussa vastaavassa tilanteessa, kuulokkeet ovat kyllä paras ystävä. 

Pinterest. 

Loin tilin vuosi sitten. Vaikka kyseinen sivusto saattaa myös ovelasti harhauttamaan eläinkuvien selailuun, on siitä myös apua. (Etsivä löytää allekirjoittaneen tilin kyllä melko helposti, mutta kirjoittamiseen liittyvät taulut on piilotettu, sori siitä. Katsokaa vaikka niitä eläinkuvia.) 

Maisema. 

Miljöökuvaus on heikkouteni, koska minulla on paha tapa unohtaa, ettei lukija näe mitään, mitä minä pääni sisällä näen. Tykkään kuitenkin katsoa muutakin kuin pelkkää seinää kirjoittaessani. Lempipaikkani kirjoittaa oli ehdottomasti parvekkeella, josta pysty katselemaan niin järvellä liikkuvia veneitä kuin puissa loikkivia oravia. En kuitenkaan enää tule koskaan pääsemään sinne, mutta ainakin tämänhetkisen kirjoituskammioni ikkunasta näkyy puita. Metsässä on myös kiva käydä nollaamassa päätä ja ajattelemassa kirjoittamista. 

Teetä ja termosmuki. 

Teeaddikti ilmoittautuu! Hyvänmakuinen tee virittää olon luovaan tunnelmaan ja lämmittää mukavasti kylmällä säällä. Hyväksi apuvälineeksi on osoittautunut myös termosmuki, josta on tullut myös koeviikkokaveri. Termosmukilla teen saa kätevästi keittiöstä kirjoituskammiooni ja se pysyy lämpimänä, vaikka flow'n vallassa oleva kirjoittaja unohtaisi sen hetkeksi. Tätä kohtaa hallitsee toisaalta myös vainoharhainen pelkoni kaataa teetä näppäimistölle. Sijoitan mukin aina sellaiseen kohtaan, etten varmasti sitä kyynärpäälläni tai muullakaan ruumiinosalla tökkää. (Mukin suuaukon saa kyllä kiinni, mutta se ei ole erityisen tiivis.)

Nettiyhteys. 

Kyllä, siitä on myös apua, vaikka välillä löydänkin itseni katsomasta Youtubesta kissavideoita tai vahtaamasta blogin tilastoja. Google-aikakaudella on kätevä tarkistaa, että mikä lintu tekee pyöreitä pesiä puuhun tai vaikkapa etsiä ranskankielisiä kasvinnimiä hevosten nimiksi. (Onko minulla elämää? Ei.) Nettiyhteyttä tarvitsee myös sähköpostin käyttöön. Minun ja erään kirjoittavan ystäväni sähköpostiliikenne on sen laatuista, että sitä saatetaan myöhemmin käyttää oikeudessa meitä vastaan. "Ei kannata lyödä sitä päähän, jos ei halua aiheuttaa pysyvää aivovauriota. Kuristaminen on parempi vaihtoehto!" Minulla on muutama kirjoittamiseen liittyvä suosikkisivusto, jotka ovat kovassa käytössä kirjoittamisen aikana. Behind the namesta etsin nimiä hahmoille (kuinka yllättävää). Tykkään tehdä eläästä vähän vaikeaa, joten saatan käyttää pitkänkin ajan jonkun henkilön nimen etsimiseen, vaikka tämä esiintyisi vain muutaman maininnan verran. Toinen kovassa käytössä oleva nettisivu on nimeltään Charahub. Sinne olen luonut hahmoprofiilit kaikille keskeisille hahmoilleni. Sieltä on oikein helppo tarkistaa, milloin olikaan minkäkin hahmon syntymäpäivä :D täältäkin tilini on melko helposti löydettävissä, mutta stalkkeroiminen vaatii kirjautumisen. 

Käytättekö te jotain apuvälineitä kirjoittamiseen? 

***

Loppuun vielä fun fact: allekirjoittanut saa tästä päivästä alkaen ostaa laillisesti tähtisadetikkuja. 

Heinäkuun luetut 2017

Heinäkuussa 2017 luin viisi kirjaa (1853 sivua), joista kolme oli spefiä.

Saattaa sisältää spoilereita.

Carole, Maria: Tulen tyttäriä 358 s.

Jääskeläinen, Pasi Ilmari: Taivaalta pudonnut eläintarha 413 s.

Zevin, Gabrielle: Tuulisen saaren kirjakauppias 239 s.

Wilde, Oscar: Dorian Grayn muotokuva 363 s. 

Austen, Jane: Kasvattitytön tarina 480 s. 

kotimaisia: 2

käännöskirjoja: 3

omasta hyllystä: 2

kirjastosta: 3

muualta: 0

Tulen tyttäriä ostin Helsingin kirjamessuilta 2015, mutta sain aikaiseksi lukea sen vasta nyt. Kirja imaisi mukaansa välittömästi. Naarni ja Emma, Livia ja Vanja, hahmot tuntuivat aidoilta vikoineen ja virheineen. Vaikka välillä olisi tehnyt mieli läiskiä hahmoja päin naamaa märällä lapasella, heistä välitti silti todella paljon. En olisi millään malttanut lopettaa kirjan lukemista. Joissain arvosteluissa sanottiin maailman jäävän ohueksi, mutta itse olen sitä mieltä, ettei tähän kirjaan olisi sopinutkaan maailmasta tarkasti kertominen. Se kummitteli taustalla lukden kirjaan ihan oma tunnelmansa. Pidin valtavasti nimistöstä ja Carolen käyttämästä kielestä. Yksi ehdottomasti parhaita lukemiani kirjoja tänä vuonna! Tämä sopi myös reissukirjaksi mainiosti paitsi pienen kokonsa, myös teemojensa puolesta, enkä oikeastaan lukenut tätä kotona ollenkaan. Lopussa minun teki mieli pillittää sydämeni kyllyydestä, mutten junassa kehdannut tehdä niin. 

Pasi Ilmari Jääskeläiseltä luin viime kesänä romaanin Harjukaupungin salakäytävät, johon ihastuin ensimmäisiltä sivuilta lähtien. Kirjastosta tarttui mukaan kirjailijan novellikokelma Taivaalta pudonnut eläintarha. Novellit ovat vähän nyrjähtäneitä, jotkut jopa vähän pelottavia, hienosti kirjoitettuja ja tarpeeksi auki jätettyjä. Tähän kokoelmaan valmiiksipureskellut ja selitetyt novellit eivät olisikaan sopineet. Scifin puolelle mentiin useamman kerran, mutta vaikka se genre on epämukavuusaluettani, pidin kokolmasta erittäin paljon. Lempinovellejani olivat ne, joissa nousi ihokarvat pystyyn ja mahanpohja heitti ympyrää: Missä junat kääntyvät, Morfeuksen kolikot, Laurelia etsimässä, Viimeinen luku, Oi niitä aikoja: elämäni kirjastonhoitajattaren kanssa ja Taivaalta pudonnut eläintarha. 

Tuulisen saaren kirjakauppiasta kaverini olivat kehuneet, ja yhdyn ylistävään kuoroon itsekin. Olin lukenut ehkä 20 sivua, kun jo julistin auton takapenkiltä rakastavani kirjaa ihan hirveästi. Kirja itketti ja nauratti, tarjosi rakastettavan raivostuttavia henkilöitä ja kiintoisia ja kauniita ajatuksia kirjoista ja kirjallisuudesta. Lukemisesta tuli mahdottoman hyvä olo ja olisinkin toivonut kirjan jatkuvan paljon pidempään. Lukeminen tuntui siltä, kuin olisi päässyt hyvän ystävän luo. Tästä kirjasta on myös todella vaikea kirjoittaa, koska vaikka siinä tapahtuu suuria asioita, tarina on kuitenkin melko pieni. En voi sanoa muuta kuin että kirjojen ystävät, lukekaa tämä. 

Niin ikään ystävien kehuma Dorian Grayn muotokuva osoittautui kehujen arvoiseksi. Nuori, kaunis ja viaton Dorian Gray joutuu kauhistuttavaan syöksykierteeseen, joka on lukijalle yhtä aikaa pelottava, mutta jollain tavalla kieroutuneen nautittava. Kieli on kaunista, mutta vaatii keskittymistä: lauseet ovat pitkiä ja välillä todella monimutkaisia. Jaana Kapari-Jatta on suomennuksessaan tehnyt upeaa työtä! (Toisaalta en ole lukenut alkuteosta enkä vanhempia suomennuksia, mutta koska kieli ja suomennos vaikuttivat minuun niin vahvasti, sanon näin.) Kirja on klassikko ihan syystä! Se tuntui myös paikoin hämmentävän ajankohtaiselta. Yhä hurjempaa suuntaa ottava tarina tarjoaa seassaan mielenkiintoisia ajatuksia mm. taiteesta. Lisäksi olin huomaavani enemmän tai vähemmän rivien väliin piilotettuja ihmissuhteita. En tiedä, vaikuttiko tulkintaani tieto Wilden homoseksuaalisuudesta, mutta parin hahmon välillä oli mielestäni ihan selvä, vahva lataus. Luen tämän ehdottomasti vielä joskus uudestaan, koska olen varma, että osa asioista meni varmasti ohi. Tämä on tarina, joka taatusti paranee kerta kerralta. 

Eräältä lempikirjailijaltani Jane Austenilta on lukematta vielä muutama kirja, joista Kasvattitytön tarina oli yksi. Minulla oli hieman ennakkoluuloja kirjaa kohtaan, koska muistelin kuulleeni jonkun sitä moittineen. Yritin sysätä ennakkoluulot taka-alalle, mutta valitettavasti ne osoittautuivat osittain oikeiksi. Tarina, miljöö ja hahmot ovat hyvin tyypillistä Austenia, mutta juoni jää välillä polkemaan pahasti paikoilleen. Fanny on kaikessa kiltteydessään ja ujoudessaan suloinen ja samaistuttavakin hahmo, mutta välillä niin mahdottoman ärsyttävä. Jos hän olisi sanonut asioita suoraan, monilta jahkaamisilta olisi vältytty. Lisäksi romanssikuvio tuotti pienen pettymyksen. Austenille tyypilliseen tapaan on alusta alkaen selvää, kenen kanssa Fanny päätyy yhteen, mutta kun yli 400 sivun aikana ei suhteessa tunnu tapahtuvan yhtään mitään, mikä veisi sitä eteenpäin (paitsi Fannyn mustasukkaisuus Mary Crawfordista, mutta siihen sekoittui kyllä myös muita tunteita) ja pari pääsee naimisiin vasta kolmanneksi viimeisellä sivulla, olo on vähän huijattu. Haukkumisesta huolimatta kirja kuitenkin tarjosi myös huvittaviakin hetkiä, tervetullutta todellisuuspakoa ja ehkä yllättävimmän plot-twistin, johon olen Austenin kirjoissa törmännyt. Kasvattitytön tarinasta ei tullut uusi suosikki-Austen, mutta viihdyin sen kanssa niin hyvin, että tappelin tylsienkin kohtien läpi saadakseni kirjan loppuun. (Ei varsinaisesti kirjaan liittyvä moite, mutta tekstissä oli todella paljon kirjoitusvirheitä! Yhden tai kaksi olisi voinut ymmärtää, mutta niitä oli varmaan kymmenkunta. Ehkä ensi painokseen suomennoksen voisi tarkistaa?) 

Heinäkuu kului tyypillisesti reissun päällä. Alkukuusta kävin kaverini kanssa kaksistaan seikkailemassa Tampereella (uusi Muumimuseo on mahtava, suosittelen!), kaksi kertaa Helsingissä (ensimmäisellä kerralla aurikoisessa ja toisen kerran hirveässä sateessa), Porvoossa, mummolassa ja asuntomessuilla Mikkelissä. Kaiken reissaamisen keskellä ehdin kuitenkin myös nähdä kavereita, katsoa pari leffaa (Heathers kaverin kanssa, Dunkirk leffateatterissa), kuunnella taas yhden musikaalin (siitä lisää myöhemmin), suunnitella synttärijuhlia ja lukea jopa muutaman psykankirjan. Tämän kaiken lisäksi luin erittäin hyviä kirjoja: Kasvattitytön tarina oli ainoa, joka jäi vähän haaleaksi lukukokemukseksi. Ei hullumpi kuukausi, ei. 

Kesäkuun lopulla julkaistiin The Hamilton instrumentals -albumi, joka nimensä mukaan sisältää koko Hamilton-musikaalin instrumentaaleina. Tätä versiota musikaalista on tultu kuunneltua valtavan paljon. Kun valtava määrä sanoja on poistettu, huomaa taustamusiikin nerokkuuden. (Ja tietenkin plussaa on myös se, että ihastelun ja fiilistelyn lisäksi näitä versioita voi käyttää karaoketaustoina :D joskin Hamiltonin laulaminen yksin on vähän tylsää.)