torstai 31. elokuuta 2017

Kolme vuotta Lasisipulia!

Tällä päivämäärällä Lasisipulissa täyttää kolme vuotta!

Teitä on täällä jo 42, mikä on Linnunradan liftareiden käsikirjan faneille tärkeä luku. Tervetuloa syntymäpäiväkutsuille, olit sitten joku näistä 42:stä (onko teitä oikeasti niin paljon??) tai joku, joka sattuii paikalle etsittyään Latvian suklaamuseon opeatuksen kielivaihtoehtoja (kyllä, minä näin tilastoista). Ottakaa toki virtuaalista syntymäpäiväkakkua ja mehua. Virtuaalista kahviakin saa, mutta vain jos sitä itse keittää.  

Jos nämä olisivat oikean kolmivuotiaan syntymäpäiväkutsut, nyt pitäisi ehkä katsoa valokuvia tai kertoa syntymäpäiväsankarin saavutuksista. Siispä katsomme luetuimmat postaukset kolmen vuoden ajalta ja nehän ovat:


Kaksi ensimmäistä ei yllätä, ovathan ne olleet julkaisustaan lähtien suosittuja. Vihkotuunauspostauksen kohdalle tulee aina piikki näin alkusyksystä :D Kate Bushin livelevyn arvion nouseminen listan kolmoseksi yllättää, osittain siksi, että postaus on niin uusi, osittain siksi, ettei postausta ole kukaan kommentoinut. Ajattelin jo, ettei ketään kiinnostaisi, siksi yllätyin näinkin korkeasta sijoituksesta. Riian matkakertomuksen ensimmäinen osa houkuttaa ehkä suklaamuseolla (näkyy tilastoissa mm.hakusanoina :D). Lukumaratonpostaus kesältä 2015 puolestaan huitelee ihan eri lukemissa kuin tämän kesän postaus. 

Tähänastisen bloggausurani tähtihetki oli ehdottomasti viime vuoden Helsingin kirjamessut. Vaikka aluksi koinkin olon hieman ulkopuoliseksi ja tyhmäksi Aikuisten, Viisaiden ja Suurien kirjabloggaajien seurassa, muutama bloggaaja kuitenkin tunnisti ja jopa yksi lukija tuli henkilökohtaisesti sanomaan moi. (Kyllä, messuista on 10kk aikaa ja edelleen hymyilyttää, kun muistelen kohtaamisia.) 

Jos haluaisin suosiota ja lisää lukijoita, rajaisin aiheen tiukemmin, mutta en tahdo. Kirjoitan sellaista blogia, jollaista tahtoisin itse lukea. Blogi on kehittynyt tähän suuntaan kolmen vuoden aikana entisestään, ja pidän siitä.  Ja onhan bloggaajakin hieman kolmen vuoden aikana muuttunut: ainakin angstisesta ysiluokkalaisesta on tullut enemmän kärttyinen kuin angstinen abiturientti. Ainakin omasta mielestäni olen kehittynyt blogin kirjoittajana ja ehkä valokuvatkin ovat vähän parempia kuin alussa? (Ainakin jos vähän siristää silmiään.) 

Elämä jatkuu, toivon mukaan blogikin. Abivuosi tulee tuomaan monia asioita mukanaan, suurimpana ylioppilaskirjoitukset. En tiedä, miten aika tulee riittämään blogille, mutten misään nimessä aio hylätä tätä. Kolme vuotta on ollut sen verran mukavaa aikaa, että tahdon jatkaa niin pitkään, kuin mahdollista. Blogista on tullut sen verran tärkeä. 

Onnea siis uhmaikään päässeelle blogilleni (mitäs se kehityspsyka sanoikaan kolmevuotiaasta), monia vuosia vielä! Kiitos lukeneille, kommentoineille. Olette tärkeitä! <3


8 kommenttia:

  1. Onnea! <3 Toivottavasti blogisi säilyy pitkään!

    VastaaPoista
  2. Onnea ja pitkää ikää kolmevuotiaalle! :)

    VastaaPoista
  3. Onnea niin blogille kuin kirjoittajallekin! Harvemmin eksyn kommentoimaan saakkka, mutta jatka ihmeessä omalla tyylilläsi (jos vaan aikaa ja voimia riittää), Lasisipulissa on ihanan persoonallinen ja aina hyvän mielen tuova blogi! Ilahduttaa kanssa kun välillä bongaa itsensä postauksesta, oli tosi jännittävää mutta hauskaa moikata silloin kirjamessuilla. Ja onnea abivuoden haasteisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! Kommentti on aina ihana asia, tulee sitä sitten harvoin tai usein :) Ihania kehuja, tuli hyvä mieli <3

      Poista

Sano sanottavasi rohkeasti, minä en pure ;)

Tarkistan kommentit räyhääjien varalta.