Elokuun luetut 2018

Elokuussa 2018 luin neljä kirjaa (1272 sivua), joista yksi oli spefiä ja kaksi uusintoja.

Denison, Muriel: Susanna ja kullankaivajat (Susanna #2) 190 s. [U]

Holma, Antti: Järjestäjä 380 s.

Meyer, Stephenie: Elämä ja kuolema (Twilight #1.5) 401 s.

Montgomery, L. M.: Annan perhe (Anna #6) 301 s. [U]

kotimaisia: 1

käännöskirjoja: 3

omasta hyllystä: 1

kirjastosta: 2

muualta: 1

Jatkumo-lukuhaaste: 16 kirjaa (Sarjastaja)

Luin tammikuussa uudelleen erään lapsuuteni suosikkisarjan ensimmäisen osan, ja eräällä kesän mummolareissuista luin myös sarjan toisen osan, Susanna ja kullankaivajat. Muistelin, ettei tämä olisi ollut erityisen hyvä, mutta viihdyinkin mainiosti sen seurassa. Ensimmäinen osa on ehkä hiukan parempi, mutta kun siinä pysytään melko tiukasti ratsupoliisien kasarmilla, liikutaan jatko-osassa paljon enemmän. Susanna vanhempineen lähtee Yukoniin kullankaivajien mukana ja hemmoteltu tyttö oppii elämään vaatimattomammin. Huomasin lukiessani, miten paljon pidän Susannasta hahmona. Vaikka hän on toisinaan rasittavuuksiin asti itsepäinen, hän on kuitenkin kasvanut edellisestä osasta hieman. Susanna tahtoo todistaa aikuisille ja tuntemalleen rasittavalle pojalle olevansa aivan yhtä kelpo kullankaivaja ja seikkailija kuin kuka tahansa heistä. 1950-luvulla kirjoitetun kirjan naiskuva ei ole täysin ongelmaton, mutta Susanna olisi voinut olla myös paljon passiivisempi ja värittömämpi hahmo, joten pidän häntä hyvänä tyttöhahmona. Pidin myös siitä, ettei Susannan ja Consyn välille ruvettu rakentamaan mitään lapsuusajan romanssia, vaan he pysyivöt alkuvaikeuksien jälkeen pelkkinä ystävinä. Loppupuolen tapahtumat parin Susannalle hyvin tutun kullankaivajan kadotessa (en spoilaa sen enempää) sen sijaan jäävät mielestäni liian kevyesti käsitellyiksi. Välillä muistetaan mainita, että Susanna kaipaa heitä, mutta itselleni ei jäänyt sellainen olo, että ikävä ja pelko heidän kohtalostaan olisi jotenkin erityisen raastavaa. Oli miten oli, viihdyin jälleen Susannan seikkailujen parissa loistavasti. Tämä sarja onnistuu olemaan yhtä ihana kuin lapsenakin, mutta isompana näkee ehkä enemmän kuin pikkuisena ja osaa laittaa asioita historialliseen kontekstiin, mikä on äärimmäisen mielenkiintoista. Seuraavaksi sarjassa onkin vuorossa ehdoton suosikkini sarjasta, Susanna koulussa! 

Olen lukenut Antti Holmalta aiemmin runokokoelman Kauheimmat runot, joille hihittelin aivan liian paljon ottaen huomioon sen, miten kauheita runot oikeasti ovatkaan. Järjestäjä löytyi kirjaston Pride-hyllystä, eikä minun tarvinnut kovin kauaa harkita, otanko sen mukaan vai ei. Kirja osoittautui sellaiseksi kuin odotinkin: hauskaksi, mutta äärimmäisen julmaksi. Henkilöhahmot ovat kamalia itselleen ja toisilleen, eikä se voi tietenkään johtaa onnellisiin tapahtumiin. Huumori on mustaakin mustempaa, ja välillä tulikin mietittyä, saako tälle edes nauraa. Silti naureskelin välillä ääneen varsinkin kirjastokohtauksille ja henkilöiden nimille, jotka ovat kuin suoraan Holman Radio Sodoma -podcastista. Ikävä kyllä kirjan hyvän tiukkana pysynyt paketti leviää loppua kohti, enkä ollut loppuun tyytyväinen. Oli miten oli, toivoisin Holman kirjoittavan enemmän proosaa: pidin todella paljon hänen kielestään. 

Varmasti joillekin teille herää kysymys: miksi ihmeessä arvon Sivistynyt ja Älykäs Aikuinen kirjabloggaaja Celestine lukee käänteissukupuolisen Twilightin? Vastaus on: en varsinaisesti tiedä itsekään. Jokin masokisti minussa raahasi tämän järkäleen kirjastosta kotiin iltalukemiseksi. On tosin myönnettävä, että Houkutus on sarjan paras osa, vaikka sen hieno potentiaali tuhlattiin kirjan aikana ja jatko-osissa, mutta en kuitenkaan ollut ajatellut lukevani samaa tarinaa mistään näkökulmasta. Jonkinlainen sairas kiinnostus käänteiseen versioon kuitenkin iti, joten päädyin lukemaan Beau Swanin ja Edythe Cullenin "kuolematonta" rakkaustarinaa. Heti ensimmäiseksi täytyy sanoa, että pidin tästä versiosta enemmän kuin alkuperäisestä. Paranormaalin romanssin ensimmäinen klise vältetään sillä, että poika rakastuu yliluonnolliseen tyttöön. Hahmot itsessään ovat yhtä kehnoja kuin alkuperäisessäkin: Beau on rasittavan väritön ja ohut hahmo, kun Edythe puolestaan on aivan yhtä omistushaluinen ja ahdistava hiipiessään Beaun huoneeseen öisin tämän tietämättä. Tähän liittyy eräs mielenkiintoinen huomio, jonka lukiessani tein: vaikka Beaun ja Edythen suhde on aivan yhtä epäterveellä pohjalla kuin Edwardin ja Bellan, sain itseni kiinni ajattelemasta, että Edythe ei ole niin paha kuin Edward, koska "eihän tyttö voi olla suhteessa se pahoinpitelijä". Tajutessani oman ajatusmallini pidin itselleni melkoisen puhuttelun. Kyseinen ajatusmalli on erittäin haitallinen ja huono, mutta jostain se vain lukiessa kumpusi, vaikka tiedänkin asioiden oikean laidan. Yhteiskunnan asenteet ovat selvästikin hyvin syvällä päässäni, vaikka taistelenkin parhaani mukaan niitä vastaan. Elämän ja kuoleman lopetuksesta pidin alkujärkytyksen jälkeen: olin olettanut, että kirja myös loppuu samalla tavalla kuin Houkutus. Tämä lopetus kuitenkin tarjosi pelastuksen kolmelta turhalta jatko-osalta, vaikka viimeinen luku olikin melkoinen infodumppi, ja epilogi Beaun puolelta hyvin tunneköyhä. Luulisi, että tapahtumat olisivat vaikuttaneet häneen henkisesti jollain tavalla! En varsinaisesti nauttinut Elämän ja kuoleman lukemisesta, mutta ainakin se tarjosi mietittävää sukupuolirooleihin liittyen. 

Annan perhe oli lapsena ehdoton suosikkiosani sarjasta, monesta syystä: eikö jokaisen fanitytön unelman täyttymys on lukea suosikkiparinsa onnellisesta elämästä naimisiinmenon jälkeen, lapsilauman pyöriessä ympärillä? Kirja on minulle myös siinä mielessä tutuin, että se oli pitkään ainoa sarjan osa, jonka edes omistin, ja Anna-fiiliksen iskiessä ei ollut muita vaihtoehtoja lukemiseksi. Suosikkiosani se ei ole ollut enää vuosiin: siitä näkee, että se on kirjoitettu sarjaan myöhemmin kustantajan pyynnöstä. Väliosan tuntua tässä on muutenkin: fokus siirtyy Blythen perhen lapsiin, mutta Anna on silti vielä mukana muussakin roolissa kuin vain äitinä. Jokainen lapsi pääsee vuorollaan valokeilaan. Minua häiritsi jo ensimmäisellä lukukerralla se, että Shirley ei saa omaa seikkailuaan, enkä voinut olla huomiomatta samaa nytkin. Unohtiko Montgomery Annan nuorimman pojan olemassaolon? Tämän kirjan takia minulla on melko olematon suhde Shirleyyn. Suosikkini Annan ja Gilbertin lapsista on Annan perheen perusteella ehdottomasti Nan, joka on todella samaistuttava vilkkaine mielikuvituksineen. (Nan oli myös päähenkilönä lähes kaikissa tarinoissa, joita Anna-sarjan jatkoksi keksin. Harmittaa, etten ole kirjoittanut niitä ylös!) Monessa lukemassani arviossa sanotaan, että lopun aviokriisikuvio tulee puskista, mutta mielestäni se on pohjustettu. Gilbert on nimittäin todella etäinen koko kirjan ajan, lieneekö sitten tarkoituksellista vai ei, mutta minusta tuntui, että Annan pelko rakkauden loppumisesta on aiheellinen. Seuraavaksi uusintalukuvuorossa onkin Sateenkaarinotko, jonka olen häpeäkseni lukenut vain kerran aiemmin, ja siitäkin kerrasta on jo yhdeksän (?!) vuotta. 

Elämä ja kuolema unohtui kuvata ennen kirjastoon palauttamista!

Elokuussa ehdin viettää ansaittua kesälomaa töiden loputtua. Vaikka suuri osa ajasta menikin muuton valmisteluun, ehdin myös tehdä monenlaista muuta. Juhlin 19. syntymäpäivääni kahden kakun voimin, kävin Helsingissä ja Tampereella ystäväni kanssa, suoritin autokoulun pakollisia teoriaopintoja, kävin satamassa juoruilemassa jäätelön äärellä... Lukea en ihmeemmin ehtinyt, mutta eipä se haittaa: Goodreadsin lukutavoite on jo todella hyvällä mallilla! Elokuussa alkoi yliopisto, mikä olikin melkoinen hyppy tuntemattomaan: uuden koulun ja systeemien lisäksi piti totutella uusiin ihmisiin ja kaiken lisäksi vielä uuteen kaupunkiin. Ennen yliopiston alkua olin käynyt kyseisessä kaupungissa suunnilleen neljä kertaa, ja pääsykokeita edeltävä kerta oli ala-asteella. Olin siis lievästi kauhuissani, mutta hyvin olen selvinnyt! Yliopiston systeemit tuntuvat vielä vähän sekavilta, mutta onneksi on todella mukavia ja asiansa osaavia tuutoreita ja ihania, samanhenkisiä tuutorryhmäläisiä ja muita fukseja! Elokuun pari viimeistä viikkoa asuin ystävän luona, mutta syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna pääsin muuttamaan omaan opiskelija-asuntooni, joka on hyvin pieni, mutta yllättävän kotoisa. Kaupunkikin on alkanut hitaasti tulla tutuksi, ja olen jo ehtinyt ihastua  esimerkiksi kirjastoon, josta tuli heti lempipaikkani tässä kaupungissa. (Oli muuten hassua hankkia kokonaan uusi kirjastokortti, edellisestä uudenkarheasta kirjastokortista on reilusti yli 10 vuotta aikaa!) Pahin asia tässä kaupungissa on murre, joka on mielestäni aivan kamala, sekä pitkä välimatka kotikaupunkiin. Kuitenkin olen viihtynyt täällä, ja eiköhän se elämä ensimmäisen sekoilun jälkeen ala asettumaan uomiinsa.

Kuukauden biisi olikin vaikea valita, mutta ehkä kallistun Mamma mia! Here we go againin soundtrackilta löytyvään Kisses of fireen.  Vaikka näin elokuvan jo ensi-iltapäivänä heinäkuussa, jatkui soundtrackin ja ABBAn kuuntelu muutenkin myös elokuussa. Odotin elokuvalta edellisen osan kaltaista hittiparaatia, mutta iloiseksi yllätyksekseni siinä oli myös pari ei niin tunnettua kappaletta. Kisses of fire on eräitä ehdottomia suosikkiani ABBAlta, ja päästinkin pienen vinkaisun, kun se elokuvassa kuultiin. Pidän siitä, että tämä versio on reilusti erilainen kuin alkuperäinen. (Jos niitä jukebox-musikaaleja on pakko tehdä, voisiko edes biisejä varioida??) 

Värikästä syyskuuta! Mitä teidän elokuuhunne kuului?