tiistai 16. maaliskuuta 2021

Kyllä meillekin voipallon elämä tuo

On taas vierähtänyt tuokio siitä, kun olen viimeksi kirjoittanut perinteistä kuulumispostausta. Vaikka elämäni sisältää tällä hetkellä vain kotona olemista, opiskelua ja kerran viikossa ruokakaupassa käymistä, jotkin pienet asiat rytmittävät kevätviikkojani. 

Viime ajat ovat sisältäneet esimerkiksi: 

✿ Kandin kirjoittamista. Okei, ehkä puhun kandin kirjoittamisesta enemmän kuin oikeasti teen mitään oikeasti asian eteen, mutta kai ajatustyökin on työtä tutkimuksen eteen...? Aiheeni ei ole muuttunut yhtään sen helpommaksi tässä kuukausien kuluessa, mutta ehkä syvimmästä epätoivon kuilusta on kiivetty ylös. Oikeastaan minua jopa hieman huolettaa, että tutkielmani venyy yli vaaditun 15 sivun, ajatuksia aiheestani nimittäin olisi ja paljon... Ensimmäinen versio pitäisi kirjoittaa maaliskuun aikana opponointia varten, mutta uskon, että selviän siitä, kunhan vain otan itseäni niskasta kiinni ja alan kirjoittaa. 

Vakava akateeminen tutkimus vaatii vakavan akateemiset post-it-laput.

✿ Novellihommia. Olen kirjoitellut ja editoinut novellia, tarkoituksenani osallistua Novaan. Tällä(kin) kertaa kilpailunovellin aihio löytyi arkistosta, olin kirjoittanut siihen loppukohtauksen joskus sanataidekoulussa, ja yrittänyt jatkaa sitä kunnon novelliksi joskus myöhemmin, mutta olin aina törmännyt sen kanssa seinään. Nova tuntui kuitenkin hyvältä motivaattorilta rakentaa novelli loppuun, ja valmis novelli siitä lopulta tulikin. Editointi puolestaan oli melko tuskaista, ja vaikka kovalla työllä sain kursittua kokoon version, johon olen tyytyväinen, en millään keksinyt siihen twistiä, joka olisi tehnyt siitä vähemmän ennalta-arvattavan. Toisaalta kyseessä on kunnianosoitus genrelle, jota novelli edustaa, mutta en tiedä, onko tämä tarpeeksi vahva argumentti, jotta teksti pärjäisi Novassa. Täytyy tosin myöntää, että odotukset kilpailun suhteen eivät ole kauhean korkealla. Kaikki mahdollinen menestys otetaan toki vastaan avosylin ja riemulla, mutta ehkä toissavuotinen karvas Nova-pettymys pitää innostuksen matalalla. 
DVR on Novan vuoksi ollut vähän paitsiossa, mutta sekin on edennyt kivasti, vaikka luvut ovatkin tuhottoman pitkiä. Olen tällä hetkellä menossa luvussa 23/33, ja kovasti haluan uskotella itselleni, että kesään mennessä olisi valmista. Saa nyt kuitenkin nähdä, realistisesti ajateltuna en oikein jaksa uskoa siihen. 

DVR ja taustatutkimuksen iloja :D (Sensuroinnin takana on kässärin erään päähenkilön nimi.)


✿ Miljoonasadetta. Eräänä helmikuisena iltana tuli mieleen, että olisipa kiva kuunnella Miljoonasadetta. Joskus aiemminkin olen tainnut mainita, että vaikka kyseessä on sinänsä tuttu bändi, kiitos vanhempieni, en osannut oikeastaan nimetä kuin pari kappaletta, puhumattakaan siitä, että olisin osannut niiden sanat tai sävelen. Päädyin lopulta kuuntelemaan bändin tuotantoa noin viikon verran päivittäin, ja vaikka tällä hetkellä levylautasellani pyörii taas vähän muutakin, on kokoelmalevy helppo valita taas soimaan, kun se Spotifyn etusivulla jatkuvasti näkyy :D Vaikka olenkin tällä tutkimusmatkalla vasta alussa, olen jo löytänyt useita uusia suosikkikappaleita. Voipallon toivekkuutta tässä ajassa ehkä tarvitaan, joten linkkaan sen tähän. (Myös postauksen otsikko on kyseisestä laulusta peräisin, krediitit Heikki Salolle.)



✿ Laiskaa lukemista. Okei, en tiedä, voiko lukemistani sanoa laiskaksi, jos helmikuussakin luin viisi kirjaa, mutta laiskalta tuntuu silti. Esimerkiksi Jane Austenin Emma on ollut minulla kesken joululoman alusta asti, mikä on jotenkin turhauttavaa: kirja on kuitenkin tosi hyvä, joten miksi en pääse siinä eteenpäin? Tällä hetkellä tuntuu jotenkin vaikealta keskittyä painettuun tekstiin, mutta onneksi on äänikirjat, joissa lukemisen voi ulkoistaa jollekin muulle ja itse keskittyä vain nauttimaan tarinasta. :D 

✿  Auringosta hämmentymistä. Ehkä tämä tapahtuu joka vuosi, mutta silti minua ei lakkaa hämmentämästä, miten kirkas kevätaurinko onkaan. Kevät on ehkä inhokkivuodenaikani (jos joku sellainen pitää valita), mutta aurinko on kyllä kiva tuttavuus talven jälkeen. 

✿ Telkkarin katsomista. Vielä joskus lukiossa taisin todeta, etten kauheasti katso telkkaria, mutta voi pojat, että tilanne onkin muuttunut! Toki on viilattava pilkkua sen verran, että minulla ei ole opiskelukaupungissa telkkaria, mutta läppärin ruudulla tuntuu lähes päivittäin pyörivän joku sarja tai elokuva. Siitä on tullut minulle myös jonkinlainen nollausmenetelmä, varsinkin, jos on lukenut koko päivän opiskelujuttuja, eikä enää jaksa keskittyä tekstiin, mutta kaipaa jotain viihdykettä iltaan. Tuntuu jopa, että maailmassa on liian paljon katsottavaa ja liian vähän aikaa. Viime aikoina olen viihtynyt aikaa erityisesti Itse valtiaidenMuppet show'n, How I met your motherin ja Queen's gambitin seurassa. 

✿ Materialismionnellisuutta. Mikä on paras coping-keino, kun pandemiatilanne ja lockdown ahdistaa? Osta lapsuuden suosikkikirjoja itsellesi! Jo syksyllä ostin Stravaganza-sarjan ensimmäisen osan täydentämään ensimmäistä trilogiaa (kolmesta seuraavasta osasta en välitä niinkään paljoa, joten niitä en aio hyllyyni hankkia). Muutama viikko sitten päätin lopulta hankkia myös huutonetissä pitkään myynnissä olleen Rosvoruhtinaan itselleni, olinhan katsellut myynti-ilmoitusta jo monta kuukautta. Tätä kirjaa olen yrittänyt löytää omaan hyllyyni yläasteelta alkaen, joten kun kirja sitten lopulta kotiutui hyllyyni, olin haljeta ilosta. Kirpparilla käydessäni mukaan tarttui myös Miep Giesin Anne Frank, suojattini (2€!), jonka adoptoin myös omaan hyllyyn, vaikka sen lukiessani olinkin jo yläasteella, eikä sitä siksi voi varmaan laskea lapsuuden suosikiksi. Päivittäin seisoskelen kirjahyllyni edessä ja silittelen kirjojani, sekä näitä uusia lisäyksiä että vanhoja tuttuja, ja tunnen häpeämätöntä materialismionnellisuutta. 



✿ Uusi lempikeksiresepti. Yhtenä iltana bongasin Valion sivuilta korvapuusticookieiden ohjeen, eikä siitä mennyt kauaakaan, kun olin jo kietaissut essun ympärilleni ja kaivanut ainekset kaapista esiin. Hieman tavallisia keksejä isotöisempiähän nämä ovat, mutta eivät missään nimessä vaikeita. (Vaikka itse olinkin aluksi hieman kauhuissani, olin kerran aikaisemmin tehnyt pikkuleipiä, joiden taikina rullattiin samalla tavalla, ja se oli melkoinen sotku ja sirkus, vaikka kekseistä tulikin hyviä. Tässä ongelmaa ei kuitenkaan ollut.) Maku on aivan äärimmäisen herkullinen, joten suosittelen lämpöisesti näitä kokeilemaan! Reseptistä tuli heittämällä uusi suosikkini, ja näitä keksejä tulen takuulla leipomaan toistekin. 

Mitä sulle kuuluu? Mitkä on lempijuttuja just nyt? 

4 kommenttia:

  1. Kuulumispostaukset on kivoja! Hiljaiseloa kuuluu tännekin, vaikka tosin hiljattain palasin opskelumaahani, jossa nyt sitten kökitään karanteenissa. Niskasta kiinni ottaminen ja opiskeleminen on hyvä idea, kunhan se vain onnistuisi (mitäs muutakaan pitäisi olla nyt tekemässä :D)

    Minä taas olen lukenut viime kuukausina enemmän kuin piitkiin aikoihin, mutta juuri muuta en ole saanut tehtyä. Aloin muuten myöskin katsoa enemmän "tv:tä" alettuani opiskelemaan! (Ja heti jäi lukeminen vähemmälle.) HIMYM on rakkaus, varsinkin Nora <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä karanteeniin ja itseään niskasta kiinni ottamiseen!

      Lukeminenhan on loistavaa aikaansaamista ;) ja ainakin ittellä se menee tosi paljon kausissa, että sujuuko lukeminen vai ei. Mutta ehkä kun luki viime vuonna niin järjettömän paljon, niin nyt tällainen tahkea tahti ärsyttää.

      HIMYM on kyllä ihan hauska sarja, vaikka kaikki vitsit eivät olekaan vanhentuneet kovin arvokkaasti. Olen sen verran alussa vasta (juuri aloitin kolmannen kauden), että Noraan en ole vielä tutustunut :)

      Poista
  2. Kiva kuulla kuulumisiasi! Minullakin on lukeminen ollut nyt laiskaa, ja varsinkin töiden alkaminen vie paljon energiaa lukemiselta. Jospa se tästä vielä iloksi muuttuisi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se monesti on, että työt (ja opiskelu) haittaavat harrastuksia :D mutta toivotaan, että pian olisi taas energiaa lukea, meillä molemmilla!

      Poista

Sano sanottavasi, mutta älä räyhää. Tarkistan kommentit ja julkaisen vain asialliset :)