10 kulttuurihistorioitsijaa kiinnostavaa non-fictionia

Kiinnostaako historia? Entäs tietokirjat? Jos vastasit molempiin kysymyksiin kyllä, mutta et tiedä, mitä lukisit, olet tullut juuri oikeaan paikkaan!

Opiskelen kulttuurihistoriaa yliopistossa, pian kuudetta vuotta, ja vuosien varrella on tullut luettua kaikenlaista historiaa sivuavaa tietokirjallisuutta myös opintojen ulkopuolella. Lukumieltymyksiäni tietokirjoissakin ohjaavat kiinnostuksenkohteeni, jotka näkyvät myös omissa sivuainevalinnoissani (folkloristiikka + sukupuolentutkimus + museologia). Ajattelinkin, että nostan blogissa esiin muutamia suosikkeja luetuista kirjoista, jotta myös muut näistä aiheista kiinnostuneet löytäisivät luettavaa. 

Huijarisyndroomani potkii vähän, kun nostan itseäni tällä tavalla jonkinlaiseen auktoriteettiasemaan, joten sanon pakollisena disclaimerina sen, että olen tosiaan "vasta" opiskelija, enkä mikään erehtymätön tai kaikkitietävä ammatti-ihminen. Mieltymykseni ovat henkilökohtaisia myös tietokirjoja lukiessa, ja joku toinen (kulttuuri)historiaihminen voisi antaa toisenlaisen 10 kirjan listan. Listani koostuu populaareista tietokirjoista, eli akateemista tekstiä ei näiden kohdalla tarvitse pelätä. 

Janina Ahlfors & Minna Honkasalo: Muumimuseokirja

Muumimuseokirja on suunnattu ensisijaisesti lapsille, mutta se sopii oikeastaan kaikille, jotka ovat kiinnostuneita siitä, miten museot toimivat! Museologi minussa oli aivan riemuissaan, kun maailmassa on tällainen kirja, joka kertoo museoiden toiminnasta aina kokoelmanhallinnasta näyttelynrakentamiseen yksinkertaisesti ja selkein, konkreettisin esimerkein. Mielestäni tämä herättelee hienosti myös aikuiskävijää miettimään museokokemustaan. 

Olen blogannut kirjasta täällä. 

Marta Breen & Jenny Jordahl: Naiset: 150 vuotta vapauden, sisaruuden ja tasa-arvon puolesta

Sarjakuvamuodossa kerrottu tarina feminismin ja naisasialiikkeen historiasta, joka nostaa esiin myös monia liikkeessä merkittävässä asemassa olleita henkilöitä. Kyseessä ei missään nimessä ole täydellinen tai kaikenkattava kuvaus, mutta ei sen tarvitsekaan ollan: parhaassa tapauksessa se innostaa jatkamaan tutkimaan aihetta lisää. Vaikka teoksessa käsitellään vakavia asioita, kuten sortoa ja epätasa-arvoa, huumoria ei ole kuitenkaan unohdettu. Tämä sopisi varmasti luettavaksi jo yläasteikäisille. 

Olen blogannut kirjasta täällä. 

Sandra Hagman: Seitsemän kummaa veljestä: kertomuksia suomalaisen homoseksuaalisuuden historiasta

Seitsemän miestä, seitsemän vuosikymmentä, seitsemän rikosta. Sandra Hagmanin kirjassa käsitellään suomalaisen homoseksuaalisuuden historiaa seitsemän yksittäistapauksen kautta, 1900-luvun alusta aina 1970-luvulle asti. Hän esittelee seitsemän miestä, joilla on ollut suhteita toisiin miehiin, ja jotka ovat siksi olleet oikeuden edessä homoseksuaalisuuden ollessa Suomessa laitonta. Vaikka tapaukset ovat yksittäisiä, niistä nähdään myös, millainen eri aikakausien suhtautuminen seksuaalivähemmistöihin oli. Kirjasta ei tule hyvä mieli, mutta se on arvokas dokumentti ihmisistä, jotka tuomittiin asioista, joista kenenkään ei pitäisi joutua tuomittavaksi. 

Olen blogannut kirjasta täällä. 

Jenni Kirves ja Satu Näre (toim.): Ruma sota. Talvi- ja jatkosodan vaiettu historia

Ruma sota on vakiosuositukseni lähes joka tilanteeseen: minun kanssa samoissa seminaareissa olleet voisivat ehkä ottaa juomapelin, jossa huikka otetaan joka kerta, kun mainitsen Ruman sodan. Se kertonee siitä, miten suuren vaikutuksen kirja minuun teki. Sotahistoria ei ole mielestäni erityisen kiinnostavaa, mutta Ruma sota tuo todella mielenkiintoisia näkökulmia suomalaiseen sotahistoriaan. Opin lukiessa paljon uutta esimerkiksi käpykaartilaisista, sotapropagandasta ja sodanaikaisista vankileireistä, joista kirja käyttää suoraan nimitystä keskitysleiri. Näistä asioista ei itsenäisyyspäivän juhlapuheissa puhuta. Suomessa on mielestäni muutenkin erityinen ja erikoinen suhde toiseen maailmansotaan: esimerkiksi se, että Suomi hävisi molemmat sodat, on asia, joka sanotaan hämmästyttävän harvoin ääneen. Sotanarratiivista riittäisi enemmänkin sanottavaa, mutta ei ehkä tällä kertaa. Sota ei ole koskaan kaunista, eikä sitä pitäisi sellaisena myöskään pitää. Ihmisen toiminta saa ääriolosuhteissa jopa naurettavia piirteitä: Suomessakin sotaa sekä käytiin että johdettiin melkoisen päihdecocktailin alaisena. Ruman sodan soisin olevan pakollista luettavaa ihan jokaiselle suomalaiselle. 

Olen blogannut kirjasta täällä. 

Anna Kortelainen: Virginie! Albert Edelfeltin rakastajattaren tarina

Myös Virginie! on teos, jota suosittelen hyvin usein. Kirjassa selvitetään, kuka oli Virginieksi kutsuttu nainen, joka poseerasi Albert Edelfeltin Pariisissa maalatuissa tauluissa. Albert Edelfeltin henkilökohtaisista arkistoista Virginie on siivottu pois, mutta aikalaiskertomuksista paljastuu, että Edelfeltillä oli jopa lapsia mallinsa kanssa. Mutta miten löytää ihminen, joka on ollut elinaikanaan yhteiskunnan pohjalla, kansanosassa, jonka vaiheita ei juurikaan ole dokumentoitu? Mikäli on kiinnostunut Suomen kultakauden taiteesta, 1800-luvusta, naishistoriasta ja/tai mikrohistoriallisesta tutkimuksesta, suosittelen kirjaa erittäin lämpimästi. 

Olen blogannut kirjasta täällä. 

Ilkka Malmberg: 1917 – samaan aikaan toisaalla

Vuonna 1917 ensimmäinen maailmansota jylläsi kohti vääjäämätöntä loppuaan. Venäjän tsaarinvallan taru päättyi vallankumoukseen, ja sen myötä loppuvuodesta Pohjois-Euroopassa itsenäistyi eräs pieni valtio, joka oli aiemmin ollut osa Venäjää. Suomen itsenäistyminen ei kuitenkaan ollut ainoa asia, ei edes suurin uutinen, joka samana vuonna tapahtui, ja siitä Malmbergin kirja kertoo. Se käy läpi suuria ja pieniä sattumuksia sekä Suomessa että ulkomailla, joita kyseisen vuoden aikana koettiin ympäri maailmaa. Kirja on kirjoitettu niin vetävästi, että sitä lukee kuin romaania. Tapahtumat linkittyvät toisiinsa enemmän tai vähemmän pitkien aasinsiltojen kautta, ja loppujen lopuksi järjestyvät kiehtovaksi ajankuvaksi yhdestä vuodesta vuosisadan alussa. Valitettavasti Malmberg kuoli kesken kirjan kirjoittamisen, mutta onneksi kirja päätettiin saattaa postuumisti julkaisukuntoon ja kansan luettavaksi, sen verran hieno teos kyseessä. 

Olen blogannut kirjasta täällä. 

L. M. Montgomery & Sisko Ylimartimo: Alppipolku –  L. M. Montgomeryn elämä ja teokset

Lempikirjailijani L. M. Montgomeryn elämästä ja tuotannosta kertova teos kuuluu tälle listalle aivan ehdottomasti! Tämä muutama vuosi sitten julkaistu kirja koostuu oikeastaan kahdesta osasta: Montgomeryn lyhyehköstä omaelämäkerrasta Alppipolku ja Sisko Ylimartimon teoksesta Anna ja muut ystävämme, joka taustoittaa niin Montgomeryn elämää kuin hänen teoksiaan. Nämä muodostavat kiehtovan parin: Montgomery tekee omaelämäkerrassaan valintoja kertoa joitain asioita ja samalla jättöö jotain pois (kuten jokainen kirjailija missä tahansa tekstissä), ja Ylimartimo täydentää kuvan omalla teoksellaan. Ihastelin myös sitä, miten Montgomery tuo omasta elämästään esiin paljon sellaisia yksityiskohtia, jotka on löydettävissä hänen teoksistaan. Varsinkin Runotyttö-sarjasta tuttuja juttuja lukija bongaa varmasti! (Alppipolku ilmestyi alun perin vuonna 1917, ensimmäinen Runotyttö-kirja 1923.) Montgomeryn ja Ylimartimon kirja on varsinainen runsaudensarvi!

Olen blogannut kirjasta täällä. 

Sakari Silvola: Nukkumatin kylmä sota

Nukkumatti-animaatio on osa lapsuuttani, vaikka sen esittäminen onkin lopetettu, kun olen ollut vielä melko pieni. Tuolloin "Huppulakkia" (kuten ohjelmaa ja sen päähahmoa nimitin) katsellessani en kuitenkaan vielä tiennyt, että kyseessä oli Itä-Saksan propagandakoneiston tärkeä osanen. Nukkumatin historiaa ja tämän suhdetta kylmään sotaan Silvola tutkii kirjassaan. Miten Nukkumatti olikin niin merkittävä, ja mikä sen asema on tänä päivänä? Tässä kirjassa pidin erityisesti siitä, miten Silvola toi mukaan ihmiset Nukkumatin ympärillä. Vaikka lastenohjelma olikin propagandaa, sitä tehtiin todellisesta rakkaudesta animaatioon. 

Olen blogannut kirjasta täällä. 

Liv Strömquist: Kielletty hedelmä

Strömquistin sarjakuvat ovat yleisestikin loistavia, mutta Kielletty hedelmä saa kunnian päästä tälle listalle, koska se oli ensimmäinen Strömquistilta lukemani teos. Kielletty hedelmä kertoo siitä, mille ei ole edes kunnollista nimeä, sille, jota kutsumme "naisen sukupuolielimeksi". Teos keskittyy sen merktyksiin ja historiaan: miksi sitä on pelätty, miksi yhä edelleen sen kontrolloiminen on niin tärkeää yhteiskunnan mielestä? Strömquistin teoksista ei puutu huumoria, mutta faktat ovat silti kohdallaan: muistan vallan hämmästyneeni, kun sarjakuvassa olikin oikein kunnolliset lähdeviitteet! Mutta niinhän se tietokirjassa kuuluukin olla. 

Olen blogannut kirjasta täällä. 

Virginia Woolf: Oma huone 

Lista loppuu Virginia Woolfin klassikkoteokseen. Woolfin pitämään luentoon pohjautuva teos on edelleen ajakohtainen pohtiessaan naisen asemaa, omaa tilaa ja omaa rahaa. Tämä ajankohtaisuus sekä ihmetyttää että suututtaa: miten voikaan olla, että lähes satavuotias teos silloisen yhteiskunnan ongelmista tuntuu tuoreelta ja puhuttelee edelleen? Oma huone ei ole klassikko syyttä suotta, ja sen kannustankin ehdottomasti sen lukemiseen! Formaattina tosin voisin suositella jotain muuta kuin äänikirjaa: minusta tuntui, että tekstiin keskittyminen olisi ollut helpompaa, jos olisin nähnyt sen. Tämä toki on yksilöllistä. 

Olen blogannut kirjasta täällä.