perjantai 25. elokuuta 2023

Kirjabloggaajien kesälukumaraton + kooste

Lukumaraton jossain vaiheessa kesää on suorastaan perinne, vaikka en ole joka vuosi siihen ehtinytkään osallistua. Tällä kertaa maratonin järjestää Yöpöydän kirjat

Kuva: Yöpöydän kirjat

Aloitan maratonin jo perjantaina, koska minulla on silloin vapaapäivä. Jatkan lukemista koko viikonlopun, sunnuntai-iltaan asti, koska lauantaina minulla on useamman tunnin meno, joka verottaa lukuaikaani. 

Lukupinossa minulla on tällä kertaa ainakin Anne-Maija Aallon Mistä valo pääsee sisään, Laura Ingalls Wilderin Pitkä talvi preerialla ja Craig Thompsonin Blankets. Äänikirjana minulla on kesken Karin Collinsin Säilyt sydämessäin. Fyysisistä kirjosita Aallon ja Wilderin teokset ovat keskeneräisiä, joten ne toivoisin saavani maratonin aikana luettua. Lähden kuitenkin jälleen rennosti maratonille liikkeelle, enkä tee mitään liian kahlitsevia suunnitelmia. 

Kivaa maratonia kaikille osallistujille! 

Perjantai 25.8.

13:00 Maraton alkaa!

13:55 Ensimmäinen tunti vierähti pyykkituvassa (aivan kreisi vapaapäivä, tiedän). Mistä valo pääsee sisään eteni tämän aktiviteetin aikana 69 sivua. Seuraavaksi ripustan pyykit ja puuhaan ehkä muitakin kotijuttuja, joten on aika vaihtaa hetkeksi äänikirjan pariin. 

16:30 Puuhastelujen taustalla Säilyt sydämessäin eteni 1 h 34 min. Nyt lukemiseeni tulee vähän pidempi tauko, kun lähden viettämään iltaa ystävieni kanssa, mutta palaan lukemisen pariin sitten, kun pääsen kotiin. 

Lauantai 26.8.

10:45 Viivyinkin eilen ulkona myöhään, joten lukeminen jäi yritykseksi lukea Pitkää talvea preerialla ennen nukkumaanmenoa. Sanon yritykseksi, koska ehdin lukea kokonaiset viisi sivua ennen kuin nukahdin :D mutta onpahan nyt luettu yhteensä 74 sivua. Lähden taas pian tämän päivän menoihin, mutta tänään pitäisi jäädä lukuaikaa vielä päivänkin puolelle :D 

20:45 Päivän menot tiristivät mehut aika tehokkaasti, mutta nyt olen lepäillyt kotona jo useamman tunnin. Sain myös Pitkän talven luettua loppuun, joten sivuja on kasassa yhteensä 117. Nyt kuuntelen vielä äänikirjaa ja toivon saavani senkin loppuun asti. 

22:25 Säilyt sydämessäin on nyt kuunneltu loppuun, kuunneltuja tunteja on yhteensä 2 h 45 min. Jatkan äänikirjan kuuntelua ainakin vielä hetken, aloitin Ursula K. LeGuinin Tehanua, mutta ennen nukkumaanmenoa palaan vielä varmaankin Anne-Maija Aallon kirjan pariin. 

Sunnuntai 27.8.

12:30 Maratonin viimeinen päivä on alkanut. Eilen illalla kuuntelin Tehanua vielä melkein tunnin, eli äänikirjoja on maratonin aikana kulutettu yhteensä 3 h 42 min. Luin myös Mistä valo pääsee sisään ennen nukkumaanmenoa, ja sekin eteni mukavasti. Sivuja on nyt kasassa 171. Nyt minun pitää siivota, kun en eilen jaksanut, eli jatkan Tehanua

16:45 Koti on siisti (ainakin siistimpi kuin aloittaessa), ja äänikirjojen osalta kuuntelua on kertynyt 4 h 34 min. Lukutaukoa tuli hetkeksi siitä, että toveri tuli juomaan teetä, mutta nyt loppuillan pitäisi olla ihan vain lukemiselle pyhitettyä aikaa. Todennäköisesti päätän maratonin siinä vaiheessa, kun ryhdyn iltapuuhiin ja valmistumaan tulevaan viikkoon, mutta siihen on vielä aikaa, joten voisin ottaa loppumaratonin tavoitteeksi rykäistä Mistä valo pääsee sisään loppuun. 

19:15 Mistä valo pääsee sisään on nyt luettu, luettuja sivuja yhteensä 277. Aloitan vielä Blanketsia, katson, kuinka pitkälle ehdin päästä sen kanssa. Lopettelen maratonin joskus klo 21 kieppeillä, ellen väsy jo aiemmin. 


21:00 Maraton päättyi. Sain luettua 232 sivua Blanketsia

Kooste

Tämän maratonin aikana sain luettua yhteensä 509 sivua ja äänikirjaa 4 h 34 minuuttia. Hyvä saavutus siis! Toki luonnollisesti kolme päivää kestäneellä maratonilla ehti lukea enemmän kuin vain perinteisellä 24 tunnin maratonilla, mutta loppujen lopuksi maratonin kestolla tai sivumäärällä ei ole mitään väliä. Tarkoitus on nauttia lukemisesta ja antaa itselleen "lupa" vain löhötä ja keskittyä lukemiseen. Maraton oli kokonaisuudessaan ihana, mutta varsinkin tämä sunnuntai oli aivan todella nautinnollinen, rauhallinen ja tarpeeseen tuleva <3 

Luettu loppuun: 

Laura Ingalls Wilder: Pitkä talvi preerialla 
Karin Collins: Säilyt sydämessäin
Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään

Aloitettu: 

Ursula K. LeGuin: Tehanu
Craig Thompson: Blankets

Kiitos vielä Niinalle maratonin järjestämisestä! 

2 kommenttia:

  1. Minäkin maratonasin! Oli kivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maratonit ovat kyllä kivoja! Ihanaa, kun saa "luvan kanssa" vain olla ja lukea <3

      Poista

Sano sanottavasi, mutta älä räyhää. Tarkistan kommentit ja julkaisen vain asialliset :)