torstai 25. lokakuuta 2018

Helsingin kirjamessut, täältä tullaan!

Ja jälleen on koittanut se aika vuodesta, jolloin bloggaajat ja muu kansa pakkaavat kimpsunsa ja kampsunsa ja suuntaavat Helsinkiin nauttimaan kirjahyörinästä viikonlopuksi. Kuten tämän postauksen olemassaolosta arvata saattaa, minä olen heidän joukossaan!

Edellisistä vuosista poiketen saavun messuille jo perjantai-iltapäivänä (ihanaa, kun on kerrankin lyhyt matka Helsinkiin!) ja viivyn siellä tuttuun tapaan sunnuntaihin saakka. Jos joku teistä tahtoo tulla moikkaamaan ja/tai juttelemaan, bloggaajapassin lisäksi tuntomerkkinä toimivat ainakin silmälasit ja keltaiset housut. 

Tässä vielä Lasisipulin tärpit messuille. Näistä ohjelmista minut saattaa löytää, mutta mitään en voi luvata: saattaa olla, etten ehdi hankkia ajankääntäjää ennen messuja, täytyy keskittyä sellaisiin pikkujuttuihin kuin esimerkiksi ruoka tai heittäydyn spontaaniksi ja menen johonkin ihan muualle kuin mihin oli tarkoitus. (Oikeasti olen yhtä spontaani kuin Mamma mian Harry.)

PERJANTAI


15.30-16.00 Noitahysteriaa Pohjolassa ja Euroopassa (Punavuori)
16.30-17.00 Jani Toivola: Kirja tytölleni (Senaatintori)
17.00-17.30 Omaelämänkerrallinen kirjallisuus nyt (Töölö)
17.30-18.00 Sukupuolena ihminen (Kallio)

LAUANTAI

10.30-11.00 Heidi Silvan: John Lennon minussa (Kallio)
11.00-11.30 Suomen kirjailijaliitto esittää: Kirjailija salakuuntelijana (Töölö)
11.30-12.00 Suomalaisten tyttöjen sankaritarinoita (Senaatintori)
11.30-12.00 Suomen kirjailijaliitto esittää: Puhutaan rahasta (Töölö)
11.30-12.00 Salla Simukka: Sytytä valot!/Sammuta valot! (Kallio)
12.00-12.30 Suomen kirjailijaliitto esittää: Onko fiktio totta? (Töölö)
12.00-12.30 Palkintojenjako: Nuori Aleksis ja Pikku-Finlandia (Kruununhaka)
12.30-13.00 Suomen kirjailijaliitto esittää: Pseudonyymin takana (Töölö)
13.00-13.30 Maiju Voutilainen: Itke minulle taivas (Kallio)
14.00-14.30 Suomen kirjailijaliitto esittää: Kuinka kirjoittaisin sen nyt? (Töölö)
14.30-15.00 Suomen kirjailijaliitto esittää: Oma huone (Töölö)
15.00-15.30 Suomen kirjailijaliitto esittää: Sensuroitu! Mistä kirjailijat vaikenevat? (Töölö)
16.00-16.30 Tommi Kinnunen: Pintti (Senaatintori)
16.00-17.00 Haluatko kirjailijaksi? (Töölö)
16.00-16.30 Nonna Wasiljeff: Loukkupoika (Kallio)
18.30-19.00 Moninaiset kirjailijat, moninaiset hahmot (Töölö)
18.30-19.00 Vesa Sisättö: 100 klassikkoa tunnissa (Kallio)

SUNNUNTAI

10.30-11.00 Minä Mauri Kunnas (Senaatintori)
11.00-11.30 Ines Lukkanen: Taidevandalismi (Esplanadi)
11.30-12.00: Kerkko Koskinen & Anne Sinnemäki: Ultra bra (Senaatintori)
13.30-14.00 Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous (Kallio)
16.00-16.30 Lukeminen aktivismina! (Kallio)

Viimevuotinen kirjapino. 
Viikonloppuna toivottavasti nähdään, ihania messuja kaikille paikalle pääseville! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sano sanottavasi, mutta älä räyhää. Tarkistan kommentit ja julkaisen vain asialliset :)