Tänä vuonna esittelen muutamia kirja ja elokuva -pareja, jotka ovat onnistuneet lähes mahdottomassa: siirtäneet hyvän kirjan ainakin jotenkuten onnistuneesti elokuvamuotoon. Luukku aukeaa joka toinen päivä aina jouluaattoon asti.
***
Luukku 12: Kaikenkarvaiset ystäväni (kirja 1972, sarja 1978-1980 ja 1988-1990)
James Herriotin omaelämäkerraliset kirjat elämästä yorkshirelaisen pikkukaupungin eläinlääkärinä 1930-luvulla ja myöhemmin olivat suosikkilukemistoani yläasteella, vaikka en kaikkia osia olekaan lukenut. Kirjat on kirjoitettu sellaisella lämmöllä ja huumorilla, että vaikka välillä kohdataankin surullisia tapahtumia, niitä voi silti tituleerata hyvän mielen kirjoiksi.
Täytyy heti kättelyssä myöntää, että olen katsonut sarjasta kokonaan vain kolme ensimmäistä kautta, jotka perustuvat Herriotin kirjoihin. Neljä seuraavaa kautta eivät niin suoranaisesti perustu alkuteoksiin, ja esimerkiksi Herriotin vaimon, Helenin, näyttelijä vaihtuu. Katsoin neljännestä kaudesta ehkä puolet, mutta jokin viehätys sarjasta oli mielestäni kadonnut. Kuitenkin kolmea ensimmäistä kautta voin suositella lämpöisesti! Näyttelijävalinnat ovat todella onnistuneita, ja kuten kirjojakin lukiessa, myös sarjaa katsoessa tulee tunne, että saapuu kotiin ystävien luo. Vaikka ulkokohtausten epätarkkuus ja harmaus liittyy ehkä 1970-luvun kuvauslaitteistoon, se luo tunnelmaa hyvin. Sarjassa on myös kohtaus, jonka pelkkä muisteleminen saa palan nousemaan kurkkuun: toiseen maailmansotaan lähtevät miehet laulavat kylän kapakassa yhdessä Auld lang synea, eivätkä todellakaan tiedä, tapaavatko he enää koskaan uudelleen.
(Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sano sanottavasi, mutta älä räyhää. Tarkistan kommentit ja julkaisen vain asialliset :)