tiistai 8. joulukuuta 2020

Joulukalenteri 2020: luukku 8

Tervetuloa Lasisipulissa-blogin joulukalenteriin (jo seitsemättä kertaa)! 

Tämän vuoden joulukalenteri on runojoulukalenteri, joka sisältää 24 kappaletta runojani, joita en ole aikaisemmin julkaissut. Käytän runojen inspiraationa Writealmin joulukuista prompt-listaa. (Linkki vie Pinterestiin, koska etsinnöistä huolimatta en löytänyt kuvalle muuta lähdettä.) Pääasiallisesti käytän aina listan mukaista päivän promptia, mutta joidenkin päivien kohdalla käytän "ylijäävien" päivien prompteja. (Listalla on tosiaan 31 sanaa, mutta käytän vain 24:a.) Runon lopussa kerron kuitenkin, mitä promptia olen milloinkin käyttänyt. 

Luukku aukeaa kello 10 joka päivä aina jouluaattoon asti. 


8. luukku: Keskellä yötä

Herään keskellä yötä kuin painajaisesta

vaikka unessa ei tapahtunutkaan mitään pahaa

kipristän varpaita villasukissa, kuuntelen äänetöntä yötä


Tekisi mieli sytyttää valo, 

palata oikeaan maailmaan

pois siitä alitajunnan luomasta kuvasta, 

jonka toivoisi olevan totta

mutta aamuun on vielä liian kauan aikaa


Käännän tyynyn ympäri

kaivaudun syvemmälle peittojen alle

ja yritän saada uudelleen kiinni hengityksen rytmistä

uppoutua talvisen yön hiljaisuuteen

ja yksinäisen uniin


Jääkaappi napsahtaa hurisemaan,

kun olen nukahtanut


(prompt: Stillness) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sano sanottavasi, mutta älä räyhää. Tarkistan kommentit ja julkaisen vain asialliset :)