torstai 19. tammikuuta 2023

Kirjoittamissuunnitelmia vuodelle 2023

Olen jo muutamana edellisenä vuonna jakanut hieman kirjoitussuunnitelmiani, ja päätin tehdä niin myös tänä vuonna. En tiedä, kiinnostavatko nämä oikeasti ketään, mutta itselleni tuntuu hyvältä jäsennellä ajatusmytyt tekstiksi. Lisäksi suunnitelmien ylöskirjoittaminen lisää (positiivista) painetta suunnitelmien toteuttamiseenkin. Mutta mitäs minun olisi tarkoitus kirjoittaa vuonna 2023? 

No, ainakin seuraavaa: 

P 
P:n kakkosversio eteni vuoden 2022 aikana lukuun 22. Tämän vuoden tavoite on P:n osalta hyvin selkeä: kakkosversio pakettiin. Toivon, että saisin sen valmiiksi ennen kesää, mutta katsoo nyt, miten elämä keksii heittää tavoitteiden tielle. 

Hurjinta tähän kässäriin liittyvää kuitenkin on se, että se tulee mitä todennäköisimmin olemaan käsikirjoitus, jota seuraavaksi kustantamoon tarjoan. Apua, pelkästään tämän kirjoittaminen saa sydämen hakkaamaan! :D Suunnitelmissani oli alun perin editoida ensin P:n kakkosversio, sitten siirtyä editoimaan JL:aa kustantamokuntoon. En kokenut, että P olisi vielä tarpeeksi valmis, mutta sitten sain jo ensimmäisestä versiosta sellaista palautetta, jossa tekstiä kehuttiin valmiihkoksi ja kyseltiin, onko editoinnin jälkeen suuntana kustantamo. Ensiksi järkytyin kysymyksestä. Eihän tekstiä voi lähettää minnekään kahden editointikierroksen jälkeen! Sehän on aivan kesken! (Vertailun vuoksi: Pususta oli laskutavasta riippuen viisi tai kuusi versiota ennen kuin se lähti kustantamokierrokselle.) Sitten pohdittuani ja pähkittyäni asiaa päädyin tulokseen, että ehkä minulla on liian suuri kontrollintarve teksteihini. En varsinaisesti häviä mitään, jos P lähteekin kierrokselle nyt. Jos saan pelkkiä hylsyjä, voin editoida tekstiä lisää myöhemmin. Ja jos käy hyvä tuuri, voin taputtaa itseäni olalleni tyytyväisenä päätökseeni. 

Sen verran pidän kuitenkin kontrollintarpeestani kiinni, että aion käydä käsiksen vielä kerran läpi ennen kustantamoon lähettämistä. En vielä tiedä, käytänkö sitä editointikierrosten välissä esilukijoilla, riippuu varmaan, miten koen asian siinä vaiheessa, kun kakkosversio valmistuu. En myöskään oikein jaksa uskoa, että kustantamoon menevä versio valmistuisi vielä tämän vuoden aikana, mutta sitä kohti mennään kuitenkin. 

JL
JL:n editoinnin aika ei koittanut vuonna 2022, mutta olisikohan vuonna 2023 sen hetki? Tällä hetkellä suunnnittelen sellaista, että mikäli P valmistuu kesään mennessä, voisin kesällä aloitella JL:n läpilukua ja palata sitten P:n pariin syksyn tullen. JL:n varsinainen editoiminen menisi varmaan ensi vuoden puolelle, mutta vaikka jo pelkkä läpiluvun aloitus tänä vuonna riittäisi. 

Viime vuonna pohdiskelin JL:n loppuratkaisua, ja täytyy myöntää, etten ole edelleenkään ihan varma, mihin ratkaisuun tulen sen kanssa päätymään. Ehkä läpiluvussa saan paremmin selville, mitä teksti kaipaa (ainakin niin toivon). 

DVR
Odotan DVR:sta yhä esilukijapalautetta. Tiedän, että monet esilukijani ovat kiireisiä ihmisiä, joiden korkein prioriteetti ei ole ehkä lukea dystooppista vampyyriromanssia (varsinkin, kun arki on muutenkin yhtä dystopiaa), mutta samaan aikaan kihisen, kun kukaan muu kuin minä ei vieläkään tiedä tarinan isoja käänteitä ja loppuratkaisua. Haluaisin päästä puhumaan niistä jonkun kanssa :D mutta ei tässä auta kuin odottaa. 

DVR:n editointi ei ole tämän vuoden, eikä välttämättä vielä ensi vuodenkaan asia. Kesällä satuin työmatkoilla lueskelemaan tekstiä sieltä täältä (piti tarkistaa vain jokin yksi asia, ja päädyinkin lukemaan monta lukua kerrallaan), ja yllätyin, miten paljon pidin lukemastani. Paljon huomasin korjattavaakin, mutta myös paljon hyvää. DVR:n editoiminen on tuntunut suurelta möröltä, joka vaanii jossain tulevaisuudessa, mutta nyt suhtaudun asiaan ehkä hieman luottavaisemmin. Ehkä ajan kuluessa möröstä tulee pienempi, varsinkin, kun saan esilukijoiden palautteen. 

Muuta, mitä? 
Kuten jo vuosikoosteessani vihjasin, alkuvuodesta eräs novellini julkaistaan. Sitä odotan innolla! (Julkaisu)nälkä kasvaa syödessä, joten minulla on parikin antologiakutsua mielessä, joihin minun tekisi mieli osallistua. Toiseen minulla on teksti jo valmiina (vaatii vain pientä hiomista), toiseen lähinnä ideatasolla. Ainakin ensiksi mainittuun ajattelin osallistua, vaikka en tiedäkään, onko minulla siihen mahdollisuuksia. Yrittämällä ei kuitenkaan häviä mitään. 

Haluaisin myös kirjoittaa pari novellia. Minulla on parikin aihiota pyörimässä tekstikansioissani, joihin erittäin mielelläni tarttuisin. Kenties kesällä, kun P ei (toivottavasti) ole aktiivisessa vaiheessa? Päässäni ovat myös alkaneet jyllätä vanhat romaani-ideat vuosien takaa. Niiden aika ei ole tänä vuonna, tosiaankaan, mutta ehkä annan niitten muhia rauhassa. (Tästä huolimatta eräällä tällaisella kaukaisen tulevaisuuden projektilla on jo Pinterest-taulu ja oma soittolista...) 

Vaikka kevät tuntuu tällä hetkellä olevan järjettömän kaukana, hieman mietin jo huhtikuun Camp-Nanoon osallistumista P:n kanssa. Katson tilannetta kuitenkin uudelleen siinä vaiheessa, kun huhtikuu on lähempänä. Jos tekstiä on siinä vaiheessa enää kovin vähän editoitavana, ei ole ehkä järkeä osallistua haasteeseen, jossa tärkeintä on kirjoittaa mahdollisimman paljon...

Syksyllä piirtelin eräällä luennolla erään P:n hahmon muistiinpanojen sekaan. Vaikka en mikään erityisen hyvä piirtäjä mielestäni olekaan, onnistuin tässä ainakin omasta mielestäni vangitsemaan hyvin hahmon herkkyyden ja lempeyden! 

Suunnitelmat ovat siis melkoisen selvät tälle vuodelle. Toki kirjoitettavana on myös esimerkiksi sellaisia pieniä juttuja kuin esimerkiksi gradu, mutta on sitä ennenkin löydetty aikaa omille projekteille opiskelun sivussa... Vuoden tärkein tavoite on saada P:n kakkosversio valmiiksi. Jos onnistun siinä, katson onnistuneeni kirjoitustavoitteissani. Tämän tavoitteen uskon myös olevan täysin mahdollinen. 

6 kommenttia:

  1. Kirjoittamisen iloa sinulle. Ja onnistumisen tunteita.

    VastaaPoista
  2. Voi kun itselläkin lähtisi kirjoittaminen mutta ei. Lapsena kirjoitin fiktiota vaikka kuinka mutta enää ei lähde. Jos tästä itsesäälistä nyt jotain saa irti niin kannattaa todella iloita kirjoittamisen kyvystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisiko jonkinlaisista kirjoitusharjoituksista olla hyötytä? Sanataidekoulussa meillä oli tapana "treenikirjoittaa" viiden minuutin tajunnanvirtasessioita fontti valkoisena (jotta ei tee mieli ruveta korjailemaan tekstiä kirjoituksen aikana). Joskus näistä tajunnanvirtateksteistä löytyi kohtia, joita pystyi laajentamaan joko fiktioiksi tai runoiksi, mutta tärkeintä oli kirjoittaa viisi minuuttia. Joskus virikkeenä toimi jokin kuva tai lause.

      Blogistasi huomaa, että sinulla on sana hallussa, joten ainakin faktan kirjoittaminen sinulta sujuu hyvin! :)

      Poista
    2. Kiitos Celestine hyvistä neuvoista! <3

      Poista

Sano sanottavasi, mutta älä räyhää. Tarkistan kommentit ja julkaisen vain asialliset :)