Novelli: 4:45

Kun pianointro alkaa, käsien tärinä loppuu. Taikan silmiä häikäisee, kun valonheitin kohdistetaan lavalle, eikä hän näe yleisöä enää. Hermostus irrottaa otteensa. On kuin hän olisi yksin huoneessaan, ei satapäisen yleisön edessä. Hän osaa tämän kyllä. 

"I can see you standing, honey/with his arms around your body" Vatsaa vääntää, kun hän kuulee Iiron äänen. Se on matala ja karkea, kaunis. Taika on kaivannut tuota ääntä, hän ei voi väittää vastaan. Hän tuntee Iiron läsnäolon, vaikka tämä seisoo puolen metrin päässä. Taika keskittyy tuijottamaan salin pimeyttä. "You're not my homeland anymore/so what am I defending now?" Perhanan Oliver ja Oliverin influenssa! He olivat harjoitelleet tätä esitystä kuukauden päivät, ja sitten Taikalla oli ollut kaksi vaihtoehtoa: perua esitys tai löytää Oliverille tuuraaja. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa oli vain yksi ongelma: ainoa, joka laulun osasi tarpeeksi hyvin ja jonka saisi tällä varoitusajalla esiintymään, oli Iiro. Hän oli suostunut heti, vaikka ei ollut puhunut Taikalle melkein kahteen kuukauteen. 

Välisoitto. Taika nuolaisee huuliaan ennen aloittaa: "I can see you starin', honey/like he's just your understydy/like you'd get your knuckles bloody for me" Niklas on tuolla jossain yleisön joukossa. Ajatus kuumottaa Taikan poskia. Iiro oli tullut paikalle juuri silloin, kun Niklas oli suudellut Taikaa eteisessä, ja katse Iiron silmissä oli ollut niin palava, että Taika oli pelännyt Iiron käyvän Niklakseen käsiksi. "I think I've seen this film before/and I didn't like the ending" 

Iiro on äkkipikainen ja impulsiivinen, sen oli Taika saanut kantapään kautta oppia. Taika oli rakastanut Iiroa ja Iirokin häntä, siitä ei ollut epäilystäkään. Taika oli kuitenkin viimeisen vuoden aikana tajunnut, ettei suhde ollut hyväksi heille kummallekaan. Iiro ei tietenkään ottanut ilmoitusta erosta hyvin vastaan, mutta hän oli jättänyt Taikan rauhaan. Taika oli kuullut yhteisiltä tutuilta, että Iiro kävi kaikkia kaupungin tyttöjä läpi. Se on kai hänen suruprosenssinsa. 

Taika kuulee, kuinka Iiro vetää henkeä, ja liittyy itsekin lauluun. Heidän äänensä sointuvat toisiinsa, Taikan kirkas sopraano ja Iiron karhea baritoni. Taika ei edelleenkään katso Iiroa, mutta tarkoittaa jokaista laulamaansa sanaa. Iiro nojautuu lähemmäksi mikrofonia: "So step right out, there is no amount/of crying I can do for you" Taika ei halua ajatella Iiroa, eikä Niklastakaan juuri nyt, hän ei halua kuin laulaa ja saada esityksen kunnialla loppuun, mutta seuraava säe vääntää vatsassa ja tuo liikaa muistoja mieleen. 

"You never gave a warning sign." 

Taika sulkee jälleen silmänsä, ja toivoo, ettei itkisi. 

"I gave so many signs." 

Taika rakastaa Iiroa yhä, mutta hän tietää, etteivät he kuulu yhteen. Hän muistaa sunnuntaiaamut, puhtaat lakanat, aamukahvin. "I never learned to read your mind." Iiron ääni saa väreet kulkemaan kallonpohjassa. Kovia sanoja, ja Iiro kieltäytyi kuuntelemasta, ymmärtämästä, ja silloin Taika oli aina lähtenyt. "Never learned to read my mind." 

"So many signs, so many signs." Nyt Taika vilkaisee Iiroa silmäkulmastaan. Hänen hiuksensa ovat poninhännällä, suuret kädet pitelevät mikrofonitelinettä. Ja puronruskeat silmät käyvät Taikassa, kiiltävät. Itkeekö Iiro nyt? "You didn't even see the signs." Taikan edessä ei hän ei koskaan itkenyt. 

Taikan sydän hakkaa, kun he aloittavat viimeisen kertosäkeen. Tämä laulu ei kerro meistä, Taika sanoo itselleen. Hän ei tahtonut Iiroa tänne, ei missään vaiheessa. Hän ei tahtonut, että Iiro näkisi Niklaksen, ei tahtonut ongelmia. "I think I've seen this film before/so I'm leaving out the side door" Tällaiset tarinat eivät päättyneet onnellisesti. 

Pianon viimeiseen huipennukseen kohoavat sävelet nousevat kohti salin kattoa. Taika vetää henkeä viimeiseen nuottiin, se on puhdas. Viimeinen rivi kuuluu kaikesta huolimatta Iirolle. "You never gave a warning sign." Taikan näkökenttä sumenee kyynelistä. 

Salin täyttävät aplodit. Maaginen hetki on ohi, Taika näkee taas yleisön. Joku pyyhkii silmiään. Iiro astuu lähemmäs häntä, Taika katsoo häntä nyt kunnolla. Iiron kasvoilla on vaisu hymy, kun he kumartavat. Taika huomaa, että yleisössä Niklas on noussut taputtamaan seisaallaan. 

***

Novelli lainaa lyriikoita Taylor Swiftin kappaleesta exile. 

Teksti sai inspiraationsa, kun kuuntelin kyseistä kappaletta ja mietin, mikä voisi olla kiusallisin tilanne esittää se. Tämän ajatuksen myötä teksti syntyi melkoisen kivuttomasti ja vieläpä käsin, mikä on minulle harvinainen tapa kirjoittaa proosaa.