Tammikuun luetut 2023

Tammikuussa 2023 luin kaksi kirjaa (523 sivua), joista yksi oli uudelleen luettu.

Sisältää pieniä juonipaljastuksia. 

Alcott, Louisa M.: Kun ruusu puhkeaa (Kahdeksan serkusta #2) 231 s. [U]

Green, John: Turtles all the way day 292 s. 

kotimaisia: 0

käännöskirjoja/englanniksi luettu: 2

omasta hyllystä: 1

kirjastosta: 0

muualta: 1

Luin Kahdeksan serkusta -teosparin ensimmäisen osan joulukuussa, ja tammikuun puolella sain luettua jälkimmäisen osan Kun ruusu puhkeaa. Kirja alkaa muutaman vuoden ensimmäisen osan päättymisen jälkeen, kun Rose ja Febe palaavat Alec-sedän kanssa maailmanympäryysmatkaltaan. Rosen on aika astua seurapiireihin, ja romanttiset kuviotkin alkavat vallata tilaa nuorten elämässä. Puhuin jo edellisen osan kohdalla siitä, että Alcottin teokset ovat omaan makuuni liian moralisoivia, mutta Kun ruusu puhkeaa vasta onkin järjettömän moralisoiva jopa Alcottin teokseksi. Hän ei edes yritä olla hienovarainen valistuksessaan: hahmo, jonka elämäntapoja ja -valintoja paheksuttiin jo ensimmäisessä osassa, kuolee tässä osassa näiden valintojen seurauksena. Hämmentävästi vainaja myös tuntuu unohtuvan kaikilta hahmoilta pian, vaikka hän on ollut hyvin keskeinen hahmo. Kirjan ensimmäisellä sivulla mainittiin, että kyseessä on lyhennetty suomennos, joten voi olla, etttä suomentaja on jättänyt hahmojen suruajan suomentamatta. (Kiinnostaisi kyllä muutenkin tietää, mitä suomennoksesta on jätetty pois ja miksi!) Romanttiset kuviot ovat myös jotenkin epämukavia. Jotenkin jo perusajatus siitä, että Rosen poikaserkut katselevat serkkuaan sillä silmällä ja heidän vanhempansakin suorastaan kannustavat heitä lähentymään romanttisesti jätti pahan maun suuhun, vaikka serkusavioliitot vaikuttavatkin olleen menneinä aikoina vähemmän karsastettuja. Jos romanssia katsotaan huomioimatta sukulaisuussuhteita, se on sympaattinen ja pohjustettu jo edellisessä osassa. Se etenee kuitenkin omaan makuuni liian nopeasti loppupuolella. Tämä teospari ei tosiaankaan kuulu Alcottin parhaimmistoon. Vaikka kirjoissa on hyvät hetkensä, ja toisinaan viihdyin hyvinkin niiden parissa, eivät ne lumonneet samalla tavalla kuin esimerkiksi Pikku naisia. Sivuhuomiona sanottakoon, että Maija Karman kansikuva tässä painoksessa on muuten tosi kaunis! 

Sain John Greenin Turtles all the way down -kirjan joululahjaksi heti sen ilmestettyä vuonna 2017, mutta kirja sai odottaa lukuhetkeään aina viime vuoteen asti. Aloitin kirjan kesälomalla, mutta sitten se jäi roikkumaan keskeneräisenä monta kuukautta, kunnes joululomalla lopulta päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja lukea kirjan loppuun. Se ei kuitenkaan ollut kirjan vika. Turtles all the way down kertoo high schoolia käyvästä Azasta, jolla on pakko-oireinen häiriö. Hänen paras ystävänsä Daisy saa kuulla, että paikallinen miljonääri on kadonnut ja hänen löytämisestään on luvattu suuri palkkio. Aza ja Daisy alkavat selvittää miljonäärin katoamista, ja lisäksi Aza joutuu tasapainottelemaan ystävyyden ja ihastumisen tunteiden välillä. Samaan aikaan hänen pakko-oireensa pistävät entistä pahemmin kampoihin. Turtles all the way down on melko tyypillinen John Greenin kirja, mikä voi tietenkin tarkoittaa hyvää tai huonoa kirjaa lukijasta riippuen. Olen lukenut kaikki muut Greenin kirjat suomeksi käännettyinä, ja ehkä alkukielisyys nosti kynnystä tarttua kirjaan. Onneksi Greenin englanti on suhteellisen helppoa, ja kun lukemisessa pääsi vauhtiin ja kielikynnyksen yli pääsi, se sujui hyvin. Vaikka suomennoksissa ei noin yleisesti ole mielestäni mitään vikaa, huomasin, että dialogit tuntuivat luontevimmilta alkukielellä. Vaikka tämä kirja ei ollutkaan ehkä lempparini Greeniltä, tässä oli kuitenkin paljon asioita, joista pidin todella paljon. Esimerkiksi se, että romanssista huolimatta ystävyyssuhteen kuvaus pysyy keskiössä koko kirjan ajan, oli todella ilahduttavaa ja virkistävää. Mielenterveysrepresentaatio on myös tärkeää. Kirjan lopussa oli useita auttavien tahojen yhteystietoja, ja toivon, että myös suomenkieliseen käännökseen on laitettu täällä toimivat auttavat puhelinnumerot ja verkkosivut. 

*********

Tammikuun Helmet-lukuhaasteeseen luetut kirjat: 

3. Kirjan nimessä on kasvi: Kun ruusu puhkeaa

5. Kirjassa ollaan maan alla: Turtles all the way down

Vuosi 2023 alkoi omalta osaltani hyvin uupuneissa tunnelmissa, sillä uudenvuodenjuhlinta oli mennyt melkoisen myöhään. Muuten joululoman loppu sujui mukavasti, pääsin pitkästä aikaa sukuloimaankin.  Kun opinnot taas alkoivat, olen ollut todella kiireinen. Minulla on kursseja, jotka vaativat todella paljon työtä, ja kun siihen päälle vielä pinoaa kesätyöstressin ja gradujuttujen kahlaamisen, tuntuu, ettei elämässä ole paljon mitään muuta. Onneksi totuus on kuitenkin toinen, (vaikka sen välillä meinaakin arjen kiireissä unohtaa) ja tammikuuhuni kuului kuoroa, kahvitteluhetkiä kivojen tyyppien kanssa ja jopa open mic -illassa käyminen pitkästä aikaa. Lukeminen jäi tammikuussa melkoisen vähälle, mutta sen sijaan editoimisessa minulla on ollut erittäin hyvä draivi päällä! 

Kuukauden biisi on Edwyn Collinsin A girl like you. Bongasin biisin The Crown-sarjan uusimmalla kaudella erään jakson lopputeksteistä ja innostuin heti sen menevästä tunnelmasta. Välillä tuntuu, että en ole tammikussa muuta kuunnellutkaan kuin tätä...