torstai 24. joulukuuta 2015

Joulukalenteri 2015: 24. luukku

Koska olen tunnetusti kovin lapsellinen ja lapsenmielinen ihminen, niin joulukalenterissa esiteltiin tänä vuonna karvaisia kavereita. 

24. luukku: Kerttu Karhula



Kerttu Karhula on hyvin käytännöllinen nuori neiti. Hän on kiinnostunut maailman asioista ja oppii mielellään uusia asioita. Kerttu tahtoo tehdä asiat mahdollisimman helposti ja käytännöllisesti, eikä voi sietää vaikeamman kautta tekemistä. Hän rakastaa taidetta ja piirtää itsekin kauniita kukkakuvia. Kun mitään tärkeää työtä ei ole tehtävänä, Kerttu uppoutuu romanttisiin ajatuksiin: kenties jossain häntä odottaa karhuherra, joka kiertäisi vahvoilla tassuillaan auki kiinni juuttuneen hunajapurkin kannen ja auttaisi pesemään ikkunat. 

Kertun suosittelema kirja on kuvakirja nimeltä Karhujoulu. 
"Näin taidekarhuna tämä kirja on hyvin kiinnostava. Kauniita sinisen sävyjä löytyy lähes joka sivulta ja lisääntyvää valoa on upea seurata. Lisäksi tarina on ihastuttava ja kertoo legendan karhun talviunesta. Itse en sisäkarhuna nuku talviunta, mutta punaiset marjat maistuvat minullekin." 

***
Tähän päättyy Lasisipulissa-blogin joulukalenteri vuodelle 2015. Kommenttien perusteella kalenteria on ollut mukava seurata ja mukava sitä oli tehdäkin. Nyt on kuitenkin aika hiljentyä joulupyhiksi. 

Celestine ja joulukalenterin tähdet toivottavat oikein ihanaa ja kaunista ja rauhallista joulua kaikille lukijoille! ❤️

2 kommenttia:

Sano sanottavasi, mutta älä räyhää. Tarkistan kommentit ja julkaisen vain asialliset :)