maanantai 19. lokakuuta 2020

Lasisipulissa soi, osa 5

Näin syssyn saapuessa on erittäin hyvä syy käpertyä koteihin ja vaikka kuunnella hyvää musiikkia! Ajattelin, että tämä olisi hyvä (teko)syy esitellä taas hieman sitä, mitä musiikkia tällä hetkellä eniten kuuntelen. Samaan hengenvetoon tosiaan sanoin, että suurin osa näistä kappaleista on sellaisia, joita olen eniten kuunnellut kevään ja kesän aikana, mutta eiväthän hyvien kappaleiden vinkkaaminen katso vuodenaikaa!  

Maustetytöt: Tee se itse


Synkkä ja ankea Maustetytöt ei sovi jokaiseen fiilikseen, mutta välillä yhtyettä on hauska kuunnella, sillä pidän kovasti heidän soundimaailmastaan. Äärimmäisen synkkä itsemurhalaulu Tee se itse on monessa mielessä tyypillinen bändille, mutta varsinkin aiheen huomioon ottaen yllättävän menevä.

J. Karjalainen Electric Sauna: Verinen mies


Kesällä kuuntelin sivistysmielessä muutamien artistien valmiita This is -soittolistoja Spotifysta, johon oli koottu heidän suurimpia hittejään. Vaikka J. Karjalaisen hitit ovatkin suurimmaksi osaksi tuttuja, miehen tuotanto on niin laaja, että paljon on yhä kuuntelematta. Veriseen mieheen tykästyin ensikuulemalta.

Kaija Koo: Tulisit edes käymään


Joskus ehkä nimetin Kaija Koota guilty pleasureksi, mutta nykyään siinä ei kyllä ole yhtikäs mitään salaista. Tulisit edes käymään on ehkä vähän vähemmän tunnettu kappale ysäri-Kaijan tuotannosta, mutta kuuntelin sitä keväällä paljon (onhan tässä koronatilanteessa kehotus "tulisit edes käymään" todella rohkea, melkein sopimaton!). Kappaleen sanat ovat äärimmäisen typerät, varsinkin kertosäkeessä, mutta sellaista se on.

Miljoonasade: Runoilija


Kesälomalla vierailimme Keski-Suomen museossa, jossa oli Miljoonasade-aiheinen näyttely. Näyttelyssä totesin, että vaikka Miljoonasadetta on kotikotona kuunneltu paljon, tunnen yhtyeen tuotantoa hyvin huonosti, joten päätin korjata tilanteen. Runoilija on sävellykseltään vekkuli, eikä sanoituksissakaan vikaa ole. "Älä koskaan ota runoiljaa luoksesi asumaan" lienee ihan hyvä ohjenuora :D

Apulanta: Valot pimeyksien reunoilla 


DVR:n soittolistan olen jo aikaisemmin blogissa jakanut, mutta viime aikojen tärkein lisäys on Apulannan Valot pimeyksien reunoilla. En kauheasti välitä Apulannasta, mutta tässä biisissä on täydelliset sanat DVR:aa ajatellen. Olen ajatellut asiaa jo niin pitkälle, että mielikuvissani DVR:n pohjalta tehdyssä elokuvassa tämä soisi lopputekstien aikana. :D 

Cast of Falsettos: Falsettoland/About time (2016)



Kuuntelin kesällä Falsettos-musikaalin. Suhtautuminen musikaaliin on hieman ristiriitainen, sillä tykkään kyllä tarinasta ja hahmojen ihmissuhdekuvioista, mutta musiikki on jotenkin haastavaa päästä sisään ja hahmot vähän ohuita. Hyviäkin kappaleita musikaalista löytyy, kuten toisen näytöksen aloittava Falsettoland, joka on menevä ja hauska esittelybiisi. Hilpeä tunnelma on kaukana kyseisen kappaleen repriisistä, joka musikaalin päättää, mutta ei spoilereiden takia siitä sen enempää. (Täytyy kyllä todeta, että tuo Spotify-upotuksen pätkä on erittäin kaoottinen ja huono kohta kyseisestä kappaleesta :D)

Cher: Strong enough


En muista, missä tähän erobiisiin törmäsin, mutta tämä on kyllä todella menevä ja "voimaannuttava" ralli! Tässä on jotain samaa kuin Gloria Gaynorin I will survivessa, mutta se lienee vain plussaa :D

Kerkko Koskinen: Suopursu


Kerkko Koskisen soolotuotanto on jäänyt melko vähälle kuuntelulle, mutta Spotify ehdotti Suopursua kuunneltavaksi, ja sepäs olikin hyvä kappale! Sävel ja sovitus on Koskiselle tyypillisen "mieluummin överit kuin vajarit". Nautin kappaleen tunnelmasta: se saa minut samaan, erikoiseen mutta mahtavaan fiilikseen kuin esimerkikis Kerkko Koskinen kollektiivin tuotanto. 
(Mahtaakohan Vuokko Hovatta olla yksi tämän biisin taustalaulajista? Kovasti niin kuulostaa!)

Cumulus: Höstvisa

Loppuun vielä syksyklassikko. Tove Jansson tarjoilee sanoituksessaan haikeankauniita syystunnelmia sanoituksessaan, ja vähäeleinen sovitus tekee siitä vielä entistä sopivamman sateiseen syksyyn. 

Mitä te olette viime aikoina kuunnelleet?

2 kommenttia:

  1. Valot pimeyksien reunalla on kaunis :) Samoin Höstvisa kuulostaa tutulta! Pitäisi kuunnella enemmän suomalaista musiikkia, mutta uusia lauluja kuulee helpoiten nettiradiosta..

    Mä olen kuunnellut edelleen paljon Lalehia, tänä kesänä rakastuin myös Taron Egertonin versioihin Elton Johnista, kuten Tiny Danceriin. Lisäksi norjalainen AURORA oli paljon kuuntelussa ja lisäksi kaikki viime vuosien soittolistani uudelleen, kierrätän kuuntelussa paljon samoja lauluja :D Toissapäivänä jotenkin ihastuin Bonnie Tylerin klassikkoon "Total eclipse of the heart, sen tyyli sopii jotenkin kaukaisesti omaan mielenlaatuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valot pimeyksien reunalla on kyllä varsinkin sanoitukseltaan todella kaunis (vaikka Toni Wirtasen ääni ei olekaan ihan mieleinen)! Itse olen uuden musiikin etsimisessä hyödyntänyt Spotifyn valmiita soittolistoja, esimerkiksi juurikin artistien tuotantoa kokoava This is -soittolistat, niistä löytyy usein kaikkea kivaa, vaikka artisti olisikin vähän tuntemattomampi.

      Total eclipse of the heart on kyllä tosi hyvä, kasariöveriydessään uskomaton! :D Kai olet nähnyt musiikkividon?
      https://www.youtube.com/watch?v=lcOxhH8N3Bo

      Poista

Sano sanottavasi, mutta älä räyhää. Tarkistan kommentit ja julkaisen vain asialliset :)