Kesä on kääntynyt syksyyn, vaikka viime aikoina onkin ollut hämmästyttävän helteistä. Syksy tarkoittaa sitä, että on aika kurkistaa kesä-ämpäriin, ja katsoa, mitä kaikkea ehdin toukokuussa tekemältäni ämpärilistalta tehdä.
Ilolan arboretum Salossa oli niin kaunis paikka, että minulta ja matkaseuralaisiltani meinasi lähteä järki. |
Kesällä 2024 minä
☀ saan asunnon suursiivouksen suoritettua.
En saanut, mutta pesin matot! Sitä operaatiota en ollutkaan tehnyt naismuistiin.
☀ luen graduaineistoa ja -kirjallisuutta.
En niin paljon kuin olisin halunnut, mutta vähän kuitenkin! Aineistoa kahlasin jonkin verran läpi, mutta tutkimuskirjallisuuteen en koskenut.
☀ uin meressä vähintään kerran.
En uinut. Uin ylipäätään koko kesänä vain kerran, eikä uimapaikkanani ollut meri. Opiskelupaikkani isoin ongelma on se, että kaikki rannat ovat tosi kaukana! :(
☀ käyn kesäteatterissa.
Kävin! Kuten mainitsin kuukausikoosteessa, kävin katsomassa Jyväskylässä Kulissi-teatterin Heathersin, joka oli musikaalin kantaesitys Suomessa. Koska rakastan Heathersia mielettömästi, esitys jännitti todella paljon. En ollut koskaan nähnyt musikaalia (livenä, bootlegeja en myönnä katsoneeni) ja nyt näin sen vielä suomeksi, joten epäonnistumisen vaara oli olemassa. Tykkäsin kuitenkin esityksestä tosi paljon! Suomennos toimi (mitä nyt jotkut kohdat muuttivat merkitystään käännöksen myötä), ja esiintyjät olivat luontevia, vaikka välillä pitkissä ja korkeissa nuoteissa olikin vähän horjuntaa. Koreografiat ja puvustus toimivat myös vallan mainiosti! Hyvä kesäteatterielämys siis kaikin puolin. Käsiohjelmasta huomasin, että ensi kesänä Kulissilla on ohjelmistossa Tytöt 1918, ja vaikkei teos ole mikään ykköslempparini, se on varmaan pakko mennä katsomaan!
"Kaunista! Kaunista! Kaunista!" |
☀ teen museomatkan Tampereelle.
Suoritettu! Museologiystäväni kanssa laukkasimme läpi niin pian sulkeutuvan Lenin-museon, Työväenmuseo Werstaan uudistetun perusnäyttelyn kuin Vapriikinkin kivi-, Finlayson- ja Manserock-näyttelyt. Oli aivan ihanaa, että mukana matkassa oli joku, joka suhtautui museoihin yhtä suurella intohimolla, sillä heinäkuisella sooloreissullani Tukholmaan tuskailin kovasti sitä, ettei kukaan ollut kuuntelemassa museologisia jurputuksiani. Onneksi tämä korjaantui Tampereella! Yhdessä intoilimme hauskoista näyttelyoivalluksista, stressaannuimme siitä, että joihinkin kivinäyttelyn kiviin sai koskea ja nurisimme ja moitimme sekavasti rakennettuja näyttelyitä. Paras kokemus Tampereen museoista oli ehkä Manserock-näyttely, jota voin suositella lämpimästi. Ainoa asia, jota jäin näyttelystä kaipaamaan, oli bilehuone, jossa olisi voinut tanssia rokin tahtiin. Mun pakko rokata on ja twistata on, kuten eräs viisas mies kerran lausui. Olen valmis myöntämään Tampereelle Suomen museopääkaupungin tittelin!
Manserock-tunnelmia Vapriikissa. |
☀ osallistun lukumaratonille.
En osallistunut. Voi olla, että sellainen järjestettiin, mutta se meni kyllä itseltäni täysin ohi. Luin kuitenkin tosi paljon, mikä on aina kivaa. Lisäksi osallistuin Kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen!
☀ saan editoitua P:a 50 sivua.
Nipin napin 30 sivua, ja Osuuskumman kilpailuun lähetin lopulta vain neljä ensimmäistä lukua suunnitellun seitsemän sijaan. Sain kuitenkin taas editoinnista kiinni, joten ei tämä mikään turha tavoite ollut, vaikkei aivan täyttynytkään.
Astrid Lindgrenin kirjoituspaita Tukholman Nordiska museetissa. |
☀ teen retken antikvariaattiin.
En tehnyt. Kesälomani hujahti ohi tuosta noin vain, viikonloput täyttyivät nopeasti ja työpäivien jälkeen en olisi jaksanut tai ehtinyt tälle ekskursiolle lähteä. Mutta ehkä vielä joskus!
☀ pidän taideretriitin ystävän kanssa.
Emme pitäneet yhteistä retriittiä, koska aikataulut menivät monesti ristiin. Teimme kuitenkin yhden runon pikkuzinen, jota olemme jättäneet löydettäväksi muutamiin julkisiin paikkoihin. (Jos olet sen perusteella löytänyt tänne, niin moi! Kiva kun tulit kurkkaamaan! <3)
Ystävän kissa loikomassa jalkani päällä. Keksisin itse mukavampiakin paikkoja, mutta pitkään hän siinä viihtyi. |
Kesä 2024 oli työntäyteinen, mutta hyvä. Viihdyin työpaikassani, ja vaikka työnteko haittasikin jonkin verran harrastuksia, ehdin kuitenkin myös tehdä paljon. Voi olla, että viime kesänä reissasin enemmän, mutta tältä kesältä jäi myös parhaiten reissut mieleen: kotimaanmatkat Saloon, Tammisaareen, Laitilaan, Jyväskylään, Mikkeliin, Helsinkiin ja pariinkin otteeseen Tampereelle, mutta myös ensimmäinen ulkomaanmatka kuuteen vuoteen kansankodin helmaan Tukholmaan. Mieleen jäivät myös turhauttava ja monet kivat suunnitelmat perunut kesäflunssa, ihanat ihmiset, joita tapasin niin reissuillani kuin kotikaupungissa, synttäreideni juhlinta, parit keikat ja ihan vain oleminen. Kauniina päivinä jopa työmatkapyöräily sykähdytti sydäntä!
Miten teidän kesänne meni?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sano sanottavasi, mutta älä räyhää. Tarkistan kommentit ja julkaisen vain asialliset :)