lauantai 6. tammikuuta 2024

2023 (2/2)

Vuosikatsauksen toisessa osassa keskitytään perinteisesti vuonna 2023 luettuihin kirjoihin. Mennään pidemmittä puheitta suoraan tilastointeihin!
 

Vuonna 2023 luin 
• 104 kirjaa (20236 sivua, 136 h 8 min), eli keskiarvoisesti noin yhdeksän kirjaa (1683 s.) kuukaudessa
• niistä 28 oli spefiä
• niistä 19 oli uudelleen luettuja
• niistä englanniksi luettuja oli viisi
• kotimaisia kirjoja luin 58 kappaletta
• ulkomaisia kirjoja luin 46 kappaletta
• äänikirjoina kuuntelin 22 kirjaa, e-kirjoina luin 12
• eniten kirjoja luin heinäkuussa (13 kirjaa/2239 s./12 h 55 min)
• vähiten kirjoja luin tammikuussa (kaksi kirjaa, 63 s., 8 h 44 min)
 
Viime vuosi oli lukuvuotena huima! Luin viimeksi yli 100 kirjaa vuonna 2020, 2021 ja 2022 vuonna en päässyt lähellekään sitä. Edellisiin vuosiin verrattuna parannusta on se, että hieman tahmaisen alkuvuoden jälkeen sain lukuilosta kiinni jo maalis-huhtikuussa, eikä se hyytynyt vuoden mittaan. Äänikirjoja kuuntelin enemmän kuin koskaan. Huomattavaa on myös e-kirjojen suuri määrä. Edelleen valitsen mieluummin fyysisen kirjan, mutta e-kirjat osoittautuivat käteviksi lounastauoilla töissä ja bussimatkoilla. Luinkin oikeastaan aina, kun siihen oli pienikin mahdollisuus. Luettujen kirjojen suurta määrää selittää myös se, että luin paljon nopealukuisia kirjoja, kuten sarjakuvia ja runoja. Lisäksi priorisoin lukemista esimerkiksi siivouksen ja opiskelun edelle, mikä toisinaan kostautui :D

Eniten luin proosaa, 65 kirjaa. Non-fictionia lukemistani oli 14 kappaletta, sarjakuvaa 18, säeromaaneja kaksi ja runoja kuusi. Vuosi 2023 oli minulle runovuosi. Vaikka luin runoja vähemmän kuin vuonna 2020,  koen, että tänä vuonna innostuin niistä aivan eri tavalla. Olen edelleen melko haparoiva runojen lukija, mutta innostus niiden pariin on kovaa. Spefiksi laskettavia kirjoja luin 28, mikä vähän yllätti. Pidän spefiä lempigenrenäni, mutta silti määrä on melko pieni kokonaismäärään verrattuna. Kotimaisia kirjoja luin himpun verran enemmän kuin ulkomaisia. Tämä ei yllättänyt, mutta sen sijaan yllätyin siitä, että ero näiden välillä oli niin pieni, sillä joskus se on ollut suorastaan valtava. 
 
Vuoteeni mahtui muutama lukuhaastekin. Goodreads Reading Challenge ylittyi reilusti (102/50 kirjaa, Goodreadsista puuttui pari kirjaa, joten luku heittää hieman), ja Helmet-haasteenkin sain lähes täyteen. Osallistuin vuoden aikana myös kahteen lukumaratoniin, pääsiäisenä ja elokuussa.
 
Vitsailin jossain vaiheessa, että luen Narnioita aina kipeänä ollessani, mutta tänä vuonna jouduin toteamaan, ettei se ole mikään vitsi :D Tässä prinssi Kaspianin seikkailut viihdyttävät minua flunssavuoteella.
 
Sitten onkin aika jakaa perinteiset tunnustukset vuoden parhaille kirjoille. Näitä tunnustuksia on jaettu vuodesta 2014 alkaen, ja se on tapa nostaa esiin mahdollisimman monta mieleen jäänyttä lukukokemusta. Tuttuun tapaan kategoriat ovat seuraavat:
 
• paras uutuuskirja (ilmestynyt vuonna 2023, myös suomennos tänä vuonna lasketaan)
• paras kotimainen
• paras ulkomainen
• paras klassikko
• itkettävin kirja
• huti
• yllättäjä (kirja, josta en odottanut pitäväni, mutta joka olikin hyvä)
• paras spefikirja
• paras ei-spefikirja
• paras non-fiction
• paras sarjakuva
• paras uusintaluku
• kirjailija (kirjailija, johon tutustuin tänä vuonna tai jonka tuotantoa luin erityisen paljon)
• odotetuin (kirja, jonka ilmestymistä/lukemista odotin eniten)
• kuukauden helmi (jokaisen kuukauden kirjamäärä ja sen paras kirja) 
 
Valinnat ovat vaikeita, ja voi olla, että huomenna vastaisin joihinkin kohtiin toisin. Linkit vievät kuukausikoosteisiin.


Vuoden 2023 

Paras uutuuskirja

Paras kotimainen

Paras ulkomainen
Emily Henry: Book lovers

Paras klassikko
Virginia Woolf: Oma huone

Itkettävin kirja
Astrid Lindgren: Ronja, ryövärintytär

Huti

Yllättäjä
Pirkko Saisio: Elämänmeno 

Joskus kirjoja oli kesken melko laidasta laitaan.

Paras spefikirja

Paras ei-spefikirja
Taylor Jenkins Reid: Daisy Jones & The Six

Paras non-fiction
Jantso Jokelin & Touko Hujanen: Joutoretki. Road trip kätkettyyn Suomeen

Paras sarjakuva
Craig Thompson: Blankets

Paras uusintaluku
Helena Meripaasi: Elämäni frettinä

Kirjailija
Ursula K. LeGuin (kirjoja täällä, täällä, täällä, täällä, täällä ja täällä)

Odotetuin
Elina Pitkäkangas: Sang

Kuukauden helmi

John Green: Turtles all the way down
kaksi kirjaa/523 s. 

 Philip Norman: Paul McCartney: elämäkerta
viisi kirjaa/726 s., 16 h 13 min

Elina Pitkäkangas: Sang
seitsemän kirjaa/1440 s., 9 h 52 min

Juha Itkonen: Anna minun rakastaa enemmän
kahdeksan kirjaa/1973 s. 

Tiitu Takalo: Rakkaus on köyhän rikkaus
kuusi kirjaa/896 s., 14 h 38 min

Saila Susiluoto: Huoneiden kirja
11 kirjaa/2220 s., 7 h 10 min 


Jantso Jokelin & Touko Hujanen: Joutoretki. Road trip kätkettyyn Suomeen
13 kirjaa/2239 s., 12 h 55 min

Pirkko Saisio: Elämänmeno
12 kirjaa/2802 s., 17 h 33 min

Terry Pratchett & Neil Gaiman: Hyviä enteitä. Noita Agnes Nutterin tarkat ja huvittavat ennustukset
yhdeksän kirjaa/1902 s., 22 h 32 min

Suvi Ratinen: Omat huoneet: Missä naiset kirjoittivat vuosisata sitten
11 kirjaa/2345 s., 8 h 9 min

Anni Sinnemäki: Sokeana hetkenä
10 kirjaa/1826 s., 11 h 11 min

Taylor Jenkins Reid: Daisy Jones & The Six
10 kirjaa/1344 s., 16 h 5 min
 
Yo-juhlapäivän jälkeen totesin, että on ihanaa, ettei ole tänä vuonna tuore ylioppilas. Ei tarvitse lähteä kaupunkiin bailaamaan, vaan saa vaihtaa juhlamekon yöpukuun ja korkkarit villasukkiin ja jäädä kotiin lukemaan kirjaa!

Siinä oli kirjavuosi 2023! Hyvä vuosi kaikin puolin, tuli luettua paljon hyviä kirjoja. Ensi vuodelle toivon suunnilleen tasaisena pysyvää lukuintoa ja lisää hyviä lukukokemuksia! Goodreadsin lukutavoitteeksi asetin hyväksi havaitun 50 kirjaa. Osallistun jälleen Helmet-lukuhaasteeseen, sitä odotan innolla. Lisäksi tammikuussa käydään taas uusi kierros Kirjabloggaajien klassikkohaastetta, jossa itse olen taas vaihteeksi mukana, tällä kertaa modernilla, feministisellä klassikolla. 
 
Henkilökohtaisista lukuprojekteistani toivon edistäväni jälleen Narnia- ja Pieni talo -uusintalukujani. Luulen, että Narniat olisi mahdollista saada luettua loppuun, kun osia on jäljellä enää kaksi. Lisäksi haluan lukea enemmän runoja! Suosituksia otetaan vastaan. 

Mikä lukukokemus sinulle jäi mieleen vuodesta 2023?

4 kommenttia:

  1. Minäkin luin useita kirjoja uudelleen. Oletko lukenut Garth Nixin fantasiatrilogiaa? Minä luin ykkösosan viime talvena uusiksi, ihan hyvä teos edelleen.

    Yksi mieleenpainuneita on Heikki Kännön mammuttiteos Ihmishämärä. Ei se suosikki ole, en jotenkaan rakastunut kirjaan, mutta piti kuitenkin otteessaan ja on kunnioitettava ponnistus kirjailijalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole itse asiassa lukenut tuota trilogiaa! Joskus yläasteella pitelin ekaa osaa kädessäni kirjastossa parikin kertaa, mutta jotenkin se ei innostanut ottamaan mukaan. Ehkäpä laitan sen lukulistalleni!

      Ihmishämärä on kyllä melkoinen tiiliskivi! En tiedä, tulenko sitä koskaan lukemaan, mutta ainakin kirjan kansi on tosi hieno.

      Poista
  2. Mun blogissa on kooste viime vuoden mieleenpainuneista. Siellä on pläjäys runokirjojakin!

    VastaaPoista

Sano sanottavasi, mutta älä räyhää. Tarkistan kommentit ja julkaisen vain asialliset :)