Saattaa hieman spoilata.
Riordan, Rick: Titaanien kirous (Percy Jackson #3) 312 s.
Austen, Jane: Neito vanhassa linnassa 300 s.
Stephens, John: Kohtalon kirja (Kirja aikojen alusta #3) 441 s.
Pitkäkangas, Elina: Kuura (Kuura #1) 354 s.
Nupponen, Anni: Hirviöasiakaspalvelu 33 s.
Titaanien kirous jatkoi Percy Jacksonin tarinaa. Mikäli minulla olisi ollut jokin outo, alitajuinen epäilys faniudestani, tämä viimeistään lopetti sen. Henkilökemiat toimivat, juoni oli kiinnostava ja vauhtia ja huumoria riitti, muuttumatta kuitenkaan kohellukseksi ilman mitään ideaa. Uudet tuttavuudet Thaleia ja Zoë olivat mielenkiintoisia suhteineen: hahmojen välinen jännite oli hyvin kirjoitettu. Kirja jätti paljon kysymyksiä jälkeensä, puhumattakaan lopun cliffhangerista, joka jätti haukkomaan henkeä ja suun auki. Onneksi kaksi viimeistä osaa on jo kirjastosta lainassa! Kysymys siitä, olenko yli-ikäinen Percy Jacksonille häipyi täysin lukiessani kirjaa kuin viimeistä päivää aina kouluaamuisin ja valittaessani, etten tahdo lähteä kouluun vaan jäädä lukemaan kyseistä kirjaa. Eikö se ole vain hyvä merkki, oli kirja minkäikäiselle hyvänsä suunnattu.
Neito vanhassa linnassa oli ollut kesken aina heinäkuiselta Bathin matkalta asti. Kirjassa ei ollut mitään vikaa, mutta syy sen roikkumaan jäämiseen oli muut kiireet ja kirjat, jotka kiilasivat edelle syystä tai toisesta. Kirjan lämminhenkinen tunnelma sai aikaan sen, että kirjan pariin oli kuitenkin aina mukava palata. Catharine on ihastuttava sankaritar kaikkine höpsöine piirteineen (voi kuinka samaistuinkaan siihen ylivilkkaaseen mielikuvitukseen!) ja Henry Tilney mukavan huumorintajuinen ja hauska miekkonen Austenin muuten kovin vakavassa sankarijoukossa. Juonikkailta ketkuilta ei tässä(kään) kirjassa vältytty. Pelkästään heidän olemassaolonsa sai repimään hieman hiuksia ja teki mieli ravistella sinisilmäistä Catharinea, kun hän ei ymmärtänyt lähipiirinsä ketkujen juonia. Austen parodioi kirjassaan vähän kaikkea, mikä tekee siitä entistä hauskempaa luettavaa. Kertojanääni huomauttelee, kuinka Catharine on epäsopiva romaanin päähenkilö ja kuinka hänen elämänsä ei ole samanlaista kuin hänen lukemissaan romaaneissa. Jos jotain moitittavaa kirjasta on, niin se, että nimi on hiemaan harhaanjohtava: "vanhassa linnassa" eli Northanger abbeyssa vietetään melko lyhyt aika verrattuna muuhun kirjaan. Kuitenkin kyseessä on kerrassaan ihana hyvän mielen kirja, josta tuli lämmin olo. Bathissa tapahtuvaa kirjaa oli hauska lukea, kun kirjanmerkki toimi Roman Bathin pääsylippu :)
Kirja aikojen alussa -trilogian kaksi ensimmäistä osaa luin ala- ja yläasteen taitteessa. Ahmin kirjat nopeasti loppuun ja pidin niistä suunnattomasti. Viimeinen osa ilmestyi suomeksi vasta nyt ja olihan sekin pakko lukea, vaikka olinkin unohtanut edellisistä osista lähes kaiken. Tiedä sitten, oliko viimeinen osa oikeasti huonompi kuin edelliset vai olinko kasvanut liian isoksi, mutten pitänyt kirjasta. Kaikki tuntui sekavalta (no, saattaa johtua siitäkin, etten muistanut mitään), eivätkä hahmotkaan tuntuneet kovin samaistuttavilta, varsinkaan jatkuvasti Rafen perään haikaileva Kate. Ainoa hahmo, josta vilpittömästi pidin oli Gabriel ja hänellekin kävi mitä kävi. Lisäksi pelkkä Karmo Magnuksen nimi aiheutti hihitystä ja näin ollen pahis ei pystynyt pelottamaan. Myös käännös oli paikoin vähän kökkö. Pettymys oli melkoinen, kun kirja ei osoittautunutkaan niin hienoksi ja eeppiseksi kuin uskoin. Olin kuitenkin odottanut sen ilmestymistä kolmisen vuotta, en enää niin innokkaasti kuin nuorempana, mutta kuitenkin. Mielenkiintoinen asia kirjassa on kuitenkin lasten vanhempien tarina: homma ei menekään samalla tavalla kuin suurimmassa osassa fantasiakirjoista.
Ihmissudet ovat paranormaaleista olennoista ehkä ykkössuosikkejani ja olin kuullut Kuurasta paljon hyvää, joten odotukseni olivat korkealla. Enkä tosiaankaan joutunut pettymään, kirja jopa ylitti kaikki odotukseni! Luin kirjan lähes yhdeltä istumalta, koska en yksinkertaisesti voinut lopettaa. Kuura siirtää upeasti ihmissusimyytin Suomeen, Turun lähistöllä sijaitsevaan Kuurankeron pikkukaupunkiin. Hukkien olemassaolo on todella arkipäiväinen asia, mikä ei ole kovin tavallista lajityypin kirjoissa. (Ainakaan heti ei tule mieleen toista vastaavaa!) Kuten kaikissa kirkasta lukemissani arvosteluissa on sanottu, päähenkilöt Inka ja Aaron eivät ole sellaisia, joihin on nuortenkirjallisuudessa tottunut: Aaron on pelimies, joka luulee voivansa pyörittää ketä tahansa tyttöä mielensä mukaan kun taas Inka on varsinainen Scarlett O'Hara ajatellessaan vain kylmästi hyötyjä niin ihmissuhteissaan kuin kaikessa muussakin toiminnassaan miettimättä lainkaan huonoja puolia tai mahdollisia ikäviä seurauksia. Kyllä meinasi lentää kirja seinään useampaan kertaan. Aaron tosin kokee hienoa hahmokehitystä kirjan aikana, mutta Inka ei muutu miksikään. Kenties Inka saa järkeä päähänsä jatko-osissa? Mielestäni on äärettömän hienoa ja rohkeaa tehdä tällaisia hahmoja. Lempihahmoni on ehdottomasti Matleena. Hänet tahtoisin vain kääriä peittoon ja pitää turvassa pahalta maailmalta. Tarina pitää otteessaan koko ajan, myös rauhallisten suvantokohtien ajan, pakottaen lukemaan vielä yhden luvun, päästen lopulta loppuun, joka jättää jäljelle tyhjän ja ällistyneen olon: "Näinkö tässä nyt sitten kävi??" Henkilökohtaisesti pidän tästä paljon enemmän kuin Elina Rouhiaisen Susiraja-sarjasta, joka niin ikään tuo ihmissudet suomalaisiin maisemiin. Kuura tuntuu monin tavoin aidommalta ja kiinnostavammalta kuin Susirajan Raisan jatkuva vatvominen Mikaelin perään. Vaikka Kuurassakin on jonkin verran suhdedraamaa, se ei ärsytä samalla tavalla. Kuura on ehdottomasti yksi parhaista tänä vuonna lukemistani kirjoista, enkä millään malttaisi odottaa keväällä ilmestyvää Kajoa! Erityisplussa kannesta, joka on aivan ihanan kaunis piirroksineen ja turkooseine tehosteväreineen.
Kuun viimeiseksi kirjaksi jäänyt Hirviöasiakaspalvelu on erittäin nopealukuinen pikku kirjanen. Yksi messuporukastamme osti kyseisen kirjan kirjamessuilta ja luimme sen iltasatuna yöpaikassamme. Sivun mittaiset vuoropuhelut toimivat vallan mainiosti ääneen luettuna, joskin allekirjoittanut joutui välillä keskeyttämään lukemisen kikattaessaan hysteerisesti lattialla ektoplasma-tv:lle, Nessien serkulle ja muille kummallisuuksille, joita kirjan sivuilta löytyi. (Kuuntelijat varmasti arvostivat.) Suosittelen tätä kirjaa lämpöisesti ihan kaikille, sen lukeminen ei vie elämästänne kuin hetken, eikä siitä tule paha mieli.
Lokakuu oli todella kiireinen kuukausi, jolloin myös bloggaaminen jäi erittäin vähälle. Syysloma oli tervetullut tauko kouluaherrukseen. Viikon lomalla ehdin lukea useamman kirjan, käydä haistelemassa suuren kaupungin tuulia Tampereella, seikkailla metsässä, editoida ja nähdä kavereita. Lokakuun viimeinen viikonloppu oli syksyn ehdottomia kohokohtia: vuoden odotuksen jälkeen kiinnitin taas bloggaajapassin rintaan ja saavuin messukeskukseen Helsingin kirjamessuille. Kyseessä oli uskomattoman upea viikonloppu, johon kuului kiinnostavia haastatteluja, kirjahyrinää ja ihania ihmisiä (pus, ootte rakkaita). Tarkempi postaus messuviikonlopusta on tulossa, jahka saan koeviikon hoidettua pois alta, joten pysykää linjoilla!
Mitä mainiointa marraskuuta kaikille! Tänne satoi ensilumi ja pakkaslukemat ovat huimat. Muistin taas, kuinka rakastan talvea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sano sanottavasi, mutta älä räyhää. Tarkistan kommentit ja julkaisen vain asialliset :)