Kirjallisuushaaste

Luonnoskansiosta löytyi haasteentynkä, joka ansaitsee päästä blogiin asti! Bongasin tämän haasteen alun perin Ankin kirjablogista, mutta se on tehty ainakin myös Kirja jonossa -blogissa. 

1. Mikä kirja olisi juuri nyt paras kuvaamaan elämääsi?

Ehkä Mauri Kunnaksen Koiramäen talossa. Tämä siksi, että tulen viettämään kesäni hieman Koiramäen taloa muistuttavassa miljöössä (töiden merkeissä tosin), ja entisaikojen maalaiselämä tulee todennäköisesti tulevien kuukausien aikana hyvin tutuksi. 

2. Luetko runoja?

Hyvin vähän. Haluaisin lukea enemmänkin runoja, mutta koen ne usein vaikeasti lähestyttäväksi ja haastavaksi kirjallisuudenlajiksi. Joskus tunnen itseni runoja lukiessani tyhmäksi, enkä tosiaankaan pidä siitä. Olen kyllä kiinnostunut monista runoilijoista, kuten Edith Södergranista ja Saima Harmajasta, heihin haluaisin ehdottomasti tutustua. Runot ovat kuitenkin kaikesta huolimatta hyvin kiehtova laji. Miten sanoa lyhyessä mitassa tarpeeksi? Ehkä runoiksi voi myös laskea (suomalaisen) laululyriikan, jota olen jo vuosia jumaloinut. Esimerkiksi Anni Sinnemäen ja Heikki Salon sanoitukset vetoavat minuun todella voimakkaasti. 

3. Käytkö kirjallisuustapahtumissa?

Käyn! Helsingin kirjamessut ovat olleet vuoteni kohokohta jo vuodest 2015, mutta muutamia kertoja olen käynyt myös Turun kirjamessuilla. Kotikaupungissanikin on järjestetty jonkin verran kirjallisuutapahtumia, joissa olen käynyt. Opiskelukaupungissa olen innostunut open mic -tapahtumista, eikö nekin voida laskea kirjallisuustapahtumiksi? Kirjayhteisöjen keskellä on ihanaa pyöriä.  

4. Mistä kirjasta toivoisit tehtävän elokuvan?

Suhtaudun hieman kriittisesti siihen lempikirjoistani tehtyihin elokuviin, mutta sillä oletuksella, että elokuva kunnioittaisi kirjaa, tahtoisin nähdä valkokankaalla esimerkiksi Erin Morgensternin Yösirkuksen, se olisi takuulla maaginen kokemus! Toisaalta olen viime vuosina ihastunut enemmänkin tv-sarja-formaattiin kirjojen siirtämisessä visuaaliseen muotoon. Sarjaan mahtuu enemmän tavaraa ja rytmi on usein hitaaampi. Esimerkiksi L. M. Montgomeryn Kotikunnaan Rillasta saisi takuulla hienon minisarjan! 

5. Minkä klassikon olet aina halunnut lukea, mutta et ole vielä saanut aikaiseksi?

Näitähän riittää! Omassa hyllyssäni ovat esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen ja Aleksis Kiven Seitsemän veljestä yhtä lukemattomina. Venäjän opiskelun myötä myös venäläiset klassikot ovat alkaneet kiinnostaa. Niiden pituus ja vaikea maine kuitenkin pelottavat. 

Kävin pari viikkoa sitten Tampereen Lenin-museossa, jonka seinältä bongasin tämän hienon neuvostoaikaisen propagandajulisteen. Suomennettuna sen teksti on suurin piirtein "jos et lue kirjoja, menetät pian lukutaitosi". 

6. Onko sinulla lempikirja, jota et kehtaa kysyttäessä (paitsi nyt) paljastaa?

Välillä yritän esittää olevani vakavasti otettava aikuinen, enkä kerro, miten paljon nautin joistain lasten- ja nuortenkirjoista. Esimerkiksi Helena Meripaaden Koirahullun päiväkirja -sarja (postaukset sarjasta tässä ja tässä) upposi minuun hämmästyttävän hyvin kaksikymppisenäkin, vaikka sarja on suunnattu ala- ja yläasteikäisille. 

7. Kenet kirjailijan haluaisit tavata?

Jos sellaiset pienet käytännön haasteet, kuten se, että kirjalija on kuollut vuosikymmeniä ennen syntymääni, eivät ole este, tahtoisin ehdottomasti tavata L. M. Montgomeryn! Toisaalta myös Tove Janssonkin vaikutti sen verran sympaattiselta ihmiseltä, että hänenkin kanssaan olisi kiva jutella. Jos kuitenkin mietitään edelleen eläviä kirjailijoita, mieleeni tuli Anna Kortelainen, jonka Virginie!-teoksen luin pari vuotta sitten. Haluaisin keskustella hänen kanssaan hänen tekemästään historiantutkimuksesta ja siitä, millaista aiheen tutkiminen voisi olla näin 20 vuotta myöhemmin, kun apuna on moderni teknologia. 

8. Kenet romaanihenkilön haluaisit tavata?

Hmm, haastava kysymys! Kaikki suosikkihahmoni nimittäin eivät ole järin miellyttäviä tyyppejä :D Ehkä tällä hetkellä tahtoisin kohdata Emilia-mummon Eduard Uspenskin kirjasta Alas taikavirtaa. Kananjalkamökissä asusteleva noita-akka voisi antaa minulle viisaita neuvojaan, ja kenties pääsisin mökin kyydissä näkemään myös satumaan kulmia. 

9. Kuka on mielestäsi kiinnostavin kirjailija (vaikka et välttämättä hänen kirjoistaan pitäisikään)?

Taidan vastata tähänkin Tove Janssonin, sillä hän oli hyvin monipuolinen taiteilija ja eli kiinnostavan elämän. Hänen teoksistaan tosin pidän kovasti, vaikken olekaan vielä lukenut häneltä juuri muuta kuin Muumeja. 

10. Minkä kirjan ostit viimeksi?

Viimeisimmäksi ostin Siiri Enorannan Maailmantyttäret. Uutuuskirjoja tulee ostettua melko harvoin, mutta Enorantaan luotan niin paljon, että hänen kirjansa ovat aina automaattisesti ostoslistallani. 

11. Mitä luet juuri nyt?

Tällä hetkellä kesken on kolme kirjaa, joista yksi on jo tuo aiemmin mainittu Maailmantyttäret. Kaksi muuta ovat Elina Rouhiaisen Väki-trilogian päätösosa Unienpunoja ja Asko Murtomäen Finland 12 points! Suomen Euroviisut. 

Euroviisukirja on viihdyttänyt junassakin. 

Huhtikuun luetut 2022

Huhtikuussa 2022 luin kaksi kirjaa (723 sivua), joista yksi oli spefiä, yksi sarjakuva ja yksi englanniksi luettu.

Rowell, Rainbow: Any way the wind blows (Simon Snow #3) 579 s. 

Koivisto, Tarmo: Mämmilä 1982-1988 (Mämmilä #2) 144 s. 

kotimaisia: 1

käännöskirjoja/englanniksi luettuja: 1 

omasta hyllystä: 1

kirjastosta: 0

muualta: 1

Simon Snow -sarja kasvoi viime vuonna trilogiaksi, kun Any where the wind blows ilmestyi. Rakastan sarjan aloittavaa Carry onia, mutta kakkososa Wayward son oli suuri pettymys. Siksi tartuin trilogian päätösosaan hieman epäröiden. Simon, Baz, Agatha, Penny ja Yhdysvaltojen takamailta matkaan hypännyt Shepard palaavat takaisin Englantiin, missä velhomaailmaa kuohuttaa Smith Smith-Richards, joka väittää voivansa palauttaa heikkovoimaisille heidän taikansa takaisin. Voimansa menettänyt Simon kiinnostuu tilanteesta, kun taas Baz huomaa sen uhkaksi jo valmiiksi vähän vaikeille perhesuhteilleen. Toisaalla Penny yrittää löytää ratkaisun Shepardia vaivaavaan kiroukseen, ja Agatha tutustuu isänsä eläinlääkäriklinikan kautta Watfordin maagisiin vuohiin ja hieman hankalaan Niamhiin. Vaikka AWTWB ei ihan yltänyt Carry onin tasolle, oli se huomattavasti parempi kuin Wayward son! Wayward sonissa minua tuskastutti äärimmäisen paljon mm. se, miten Simon ja Baz kriiseilevät parisuhteestaan koko kirjan ajan, mutta eivät missään kohdassa puhu tunteistaan keskenään. Ja tiedän, että vaikeassa tilanteessa kommunikointi voi olla vaikeaa, mutta mitä muutakaan tekemistä pitkällä roadtripillä olisi (varsinkin, kun yksi syy roadtripille lähtemiseen on välien saaminen paremmaksi)?? (Sivumennen sanoen inhoan muutenkin sitä, kun kirjoissa ja elokuvissa tehdään turhaa draamaa asioista, jotka olisi voinut helposti hoitaa puhumalla...) Voitte siis uskoa, miten paljon ilahduin, kun Any way the wind blowsissa pojat puhuvat tunteistaan!! Ja kommunikoivat muutenkin!!!! Suhdesotkujen setvimisen lisäksi tarinassa on melkoinen määrä käänteitä, eikä tylsiä hetkiä tule (mikä tämän kokoisessa kirjassa on ihan mukavaa). Rowell on tässä trilogiassa onnistunut erityisesti hahmojen luomisessa, heistä pidän todella paljon <3 Vaikka kirja on yli 500 sivua pitkä, loppuratkaisu tuntui silti joiltain osin kiirehdityltä. Esimerkiksi Simonin perheeseen liittyvät paljastukset jäivät aika pikaisesti käydyiksi, ja petyinkin siihen, ettei Simonin tunteita näihin juttuihin liittyen avattu sen kummemmin. Myös jotkut juonilangat jäivät vähän huonosti solmituiksi (tai sitten pitkä tauko englanniksi lukemisesta teki tehtävänsä, enkä vain ymmärtänyt kaikkea :D) Any way the wind blows saa Wayward sonin tuntumaan entistä turhemmalta. Tuntuikin siltä, että edellisen osan tapahtumilla ei lähes ollut mitään merkitystä sarjan päätöksen kannalta. Olisiko toisessa osassa voinut tapahtua jotain merkittävää? Tai olisiko sen voinut kokonaan jättää pois, ja sarja olisi ollut duologia trilogian sijaan? Joka tapauksessa olen tyytyväinen siihen, miten Rowell sarjansa lopetti, koska edellisen osan kohdalla olin todella huolissani. 

Lienee selvää, mistä olin kirjassa eniten innoissani...

Tammikuussa luin ensimmäisen Mämmilä-sarjakuva-albumin, ja pääsiäislomalla oli aika lukea seuraava osa, joka kokoaa yksiin kansiin vuosina 1982-1988 ilmestyneet sarjakuvat. Tarina jatkuu samalla tyylillä kuin edellinenkin albumi. Mämmilän poikki rakennetaan tie, mutta rakentaminen keskeytyy, kun alueelta löydetään muinaismuistoja. Kunnallispolitiikassa ja yrityskuvioissa on melkoista salakähmäilyä ja pyöritystä, ja se heijastuu väkisinkin hahmojen henkilökohtaiseenkin elämään. Kuvakerronnaltaan tämä albumi oli huomattavasti mielenkiintoisempi kuin edellinen kokoelma! Mämmilä poikkeaa monista muista (lehti)sarjakuvista siinä, että hahmot vanhenevat, jopa kuolevat. Hahmoihin liittyvät kuitenkin suurimmat ongelmani Mämmilän kanssa, niin hyvässä kuin pahassa. Hahmoja on todella paljon, ja heitä on välillä vaikeaa erottaa toisistaan. Vaikka sisäkannessa on henkilöiden kuvat ja nimet, kuvat eivät ihan vastaa hahmojen ulkonäköä. Tajusin tätä lukiessani myös sen, että minua kiinnostaisi paljon enemmän henkilöt ja heidän suhteensa kuin kunnallispolitiikka ja yrityskuviot, joihin sarjakuva kuitenkin keskittyy enemmän. Tästä huolimatta viihdyin albumin parissa, ja esimerkiksi Heimon ja Anjan tarina oli mielestäni albumin parasta antia. Todennäköisesti kesän aikana luen sarjan loppuun. Täytyyhän minun saada tietää, kuinka Mämmilän väelle käy!

*********

Huhtikuun Helmet-lukuhaasteeseen luetut kirjat: 

34. Kirjailijan nimessä on luontosana: Any way the wind blows (Rainbow)

44. Kirjan nimessä on kaupungin nimi: Mämmilä 1982-1988 (kuvitteellinen kaupunki, mutta onpa kuitenkin!) 

Toivoin huhtikuusta vähemmän kiireistä kuin maaliskuusta, mutta toiveeni ei toteutunut. Vaikka kuukauteen sisältyi monia mukavia asioita, kuten rentouttava pääsiäisloma ja ihanat vappuhulinat kahden vuoden vaputtomuuden jälkeen, eikä opiskelujuttujakaan ollut ihan yhtä paljon kuin aikaisemmin keväällä, kalenterini tuntui viikko toisensa jälkeen aivan turboahdetulta, vaikka monesti jutut olivatkin tosi kivoja. Kiireen huomaa todennäköisesti myös siitä, miten vähän luin huhtikuussa. Haluaisin todella paljon lukea enemmän, mutta jotenkin kevät on ollut vaikeaa aikaa lukumotivaation kannalta. Haluan uskoa, että se helpottaa kesää kohden, kun ei tarvitse enää lukea opiskeluja varten (se jos mikä tappaa lukumotivaation...)! Huhtikuussa osallistuin myös Camp NaNoWriMoon, jossa aloitin P:n editointia, mutta voitto jäi tällä kertaa saavuttamatta. 

Kuukauden biisi on Scandinavian music groupin Clemensia. Smg julkaisee uuden albumin loppukesästä, ja viime kesänä ilmestyneen Elämä on edessä -singlen jatkoksi saapui Clemensia. Biisissä on mielestäni hyvin voimakkaat Palatkaa Pariisiin kohtaa Baabelin -vibat, mutta en valita sitten laisinkaan. Sanoitus on jälleen aivan timanttia. Odotan uutta albumia niin, etten meinaa housuissani pysyä!! 

Tarmoa toukokuuhunne! 

Camp NaNoWriMo -päivitys 4

Ja kuten edellisessä postauksessa ounastelinkin, ei voittoa tullut: 11067 sanaa sain lopulta kokoon, kun tavoitteeni oli 12k. 

Pakko myöntää, että asia harmittaa, vaikka pienestä jäikin kiinni. Olisin todellakin halunnut kirjoittaa enemmän, mutta huhtikuussakin on ollut niin paljon kaikkea, ettei esimerkiksi pitkiä kirjoitussessioita ole ehtinyt eikä edes jaksanut pitää. Osittain taustalla ovat myös omat ongelmani aikatauluttamisessa... Yksi lisäsyy harmitukseen on se, että hävisin edellisenkin Campin,  ja vaikkei kyseessä ole mikään elämää suurempi epäonnistuminen, on tavoitteesta jääminen kuitenkin turhauttavaa ja ärsyttävää. 

Positiivista on kuitenkin se, että pääsin tarinassa ihan hyvin alkuun: kirjoitin kaikki "väliluvut" ja kaksi ensimmäistä lukua "varsinaista" tarinaa. Kirjoittaminen jatkuu, vaikka Camp tällä kertaa loppuukin. Ehkä heinäkuussa kokeillaan uudelleen, tosin se riippuu hieman työkuvioista ja kesämenoista. 

Vain kaksi nollapäivää kuitenkin!