Sarjojen lukemisesta

Ensiksi minulla oli ongelma Goodreadsin kanssa. Reading challengeni väitti, että olen lukenut joitain kirjoja kahdesti tämän vuoden aikana, vaikka asia ei ollut näin. Sen sijaan olin lukenut tuplana haasteessani näkyvät jo joskus aiemmin. Ratkaisin ongelman lopulta itse, mutta tajusin, että minun täytyi korjata kaikkiin aiemmin lukemiini kirjoihin edellisen lukukerran päivämäärä. Totesin, että minun on ehkä järkevintä nakutella kaikkien vuosina 2012-2015 lukemieni kirjojen lukupäivämäärät Goodreadsiin ylös, koska en ollut sitä tehnyt, ja halusin välttyä samalta ongelmalta tulevaisuudessa. Mikäs siinä sitten, kaivoin vanhat kirjavihkoni esille ja aloitin yksitoikkoisen hommani. Lukutilastojeni läpikäyminen vuosi kerrallaan osoittautuikin yllättävän hauskaksi ja nostalgiseksi puuhaksi. Mieleeni palautui lukumuistoja vuosien takaa. Vaikka itse kirjasta en muistaisi enää mitään, saatan muistaa esimerkiksi paikan, jossa kirjaa olen lukenut. (Jos lukumuistoni kiinnostavat, tsekkaa vuoden 2017 joulukalenteri!) Tein myös sellaisen huomion, että olin lukenut todella paljon erilaisia sarjoja. Totta kai tiesin ja muistin lukeneeni niitä, mutta jotenkin huomioni onnistui kuitenkin yllättämään.

Toinen pohdintaani innostaneista tekijöistä oli se, kun luin kuunvaihteessa Annukka Salaman Faunoidit-trilogian uudelleen, kun kaipasin jotain hauskaa ja kevyttä fantasiaa raskaampien, yleissivistävien klassikoiden rinnalle. Olin lukenut sarjan edellisen kerran yläasteella ja hankkinut sittemmin sarjan myös omaan hyllyyni. Koska kirjat olivat jääneet opiskelemaan muuttaessani kotikodin hyllyyn, ne tuntuivat mielekkäältä eristysajan lukemiselta monesta syystä. Ensimmäisen kirjan luettuani minulla iski vastustamaton halu lukea seuraava osa heti perään, ilman taukoja. Sama tunne minut kohtasi toisenkin osan jälkeen, ja ennen kuin huomasinkaan, olin hotkaissut koko trilogian vajaassa kolmessa viikossa. (Varmaan nopeampikin ahmintatahti olisi ollut mahdollinen, jos ei olisi tarvinnut opiskella ollenkaan, ja pää ollut luetuista asiateksteistä niin turvoksissa, että fiktionkaan lukeminen ei houkuttanut sitten yhtään...) Sarjan lukeminen sellaiseen tahtiin oli ollut aivan ihanaa, koska en ollut tehnyt sellaista pitkään aikaan.

Kuva kierrätetty sarjakirjojen lukuhaaste Jatkumon haastekoosteesta viime keväältä.

Nykyään pidän ehkä mieluummin yksittäisistä kirjoista sarjojen sijaan, mutta en mitenkään vastusta sarjojakaan. Vaikka en ole missään vaiheessa luopunut sarjojen lukemisesta, luin niitä aiemmin paljon lyhyemmillä aikaväleillä. Nyt saattaa olla, että minulla kestää vuoden päivät, ennen kuin pääsen sarjan seuraavan osan kimppuun, vaikka kirjan ilmestymistä ei tarvitsisikaan odotella. Samalla muistelen kaiholla jotain menneitä kesiä, joita määrittelevät muistoissani vahvasti kirjasarjat, joita silloin luin. Esimerkiksi kesällä 2009 luin koko L. M. Montgomeryn Anna-sarjan, ja mielessäni se on ikuisesti Anna-kesäni, sillä kirjat liittyvät niin vahvasti kesälomani kulkuun: Annan nuoruusvuodet kesäloman ensimmäisenä päivänä, Annan unelmavuodet tammen varjossa, Anna opettajana mummolassa, Kotikunnaan Rilla takapihan rappusilla... Kun elokuinen syntymäpäiväni koitti, olin ahminut koko kahdeksanosaisen sarjan. Eikä Annat suinkaan olleet ainoita kirjasarjoja, jotka hotkin lyhyen aikavälin sisällä. Lukiessani Faunoideja nyt, keväällä 2020, tavoitin jälleen sen tunteen, miten ihanaa on lukea kokonainen sarja lähes yhteen menoon. Aloin samalla kaivata sitä aikaa, jolloin lähes jokaisella kirjastoreissulla mukaani lähti jonkun sarjan osa. Ja se ihana tunne, kun sarjan uunituore osa saapui varaushyllyyn, ja kävin sen koulun jälkeen sieltä hakemassa <3 (Tajusin tässä juuri, että opiskelemaan muutettuani olen varannut pelkästään kurssikirjoja, kauhistus!)

Sarjoissa ehdottomasti parasta on se, että jos on ensimmäisessä osassa tykästynyt maailmaan ja/tai hahmoihin, ei kummastakaan tarvitse luopua sen jälkeen, kun viimeinen sivu on luettu. Ei tarvitse pohtia, mitä henkilöt tekevät sen jälkeen, kun kirja loppuu (toki tämä on joskus kuitenkin sarjoissakin edessä)! Käytän ehkä vähän tylsää esimerkkiä, mutta mielestäni Harry Potterit ovat äärimmäisen hyvä esimerkki siitä, miten hienosti sarja voi toimia. Vaikka kyseessä on pitkä sarja, se pysyy silti kasassa loppuun saakka, ja maailma ja hahmot kasvavat sitä mukaa, kun sarja etenee. En varmaan koskaan lakkaa ihailemasta sitä, miten upeasti Rowling tiputtelee jo ensimmäisissä osissa vihjeitä tulevasta, ja sarjasta aukenee jokaisella lukukerralla uusia puolia. (Toki hyvään sarjaan kuuluu myös se, että kirjailija osaa lopettaa sen ajoissa ja päästää siitä irti, mikä on ollut Rowlingille ongelma, mutta ei siitä nyt enempää tällä kerralla.) Minulla on myös yleensä tapanani lukea sarjat loppuun, vaikka ensimmäinen osa ei vakuuttaisi, sillä sarja saattaakin kääntyä hyväksi. Tästä esimerkkinä on muutama vuosi sitten lukemani Annika Thorin Saari meren keskellä -sarja, jonka luettuani taputtelin itseäni kovasti selkään sen ansiosta, että keskinkertaisen aloitusosan jälkeen jaksoin lukea loppuun sarjan, joka edetessään parani huomattavasti. Tosin jos sarjan seuraavakin osa tuntuu tervanjuonnilta, jätän sarjan todennäköisesti kesken.

Ehkäpä tällä jaarittelulla ei ollut muuta tärkeää tarkoitusta kuin todeta, että olen taas muistanut, mikä sarjojen lukemisessa viehättää, mutta toki kommenttikenttä on avoinna, jos haluttaa esimerkiksi kertoa, lukeeko mieluummin sarjoja vai yksittäisiä kirjoja, ja onko mieltymyksiin jotain perusteluja. Keskustelisin aiheesta hyvin mielelläni! Kenties kesän tullessa voisin taas lukea jotain sarjaa ahmimisvauhtia, joko uudelleen tai ensimmäistä kertaa. Kovasti houkuttelisi esimerkiksi lukea uudelleen Pieni talo preerialla -sarja, sekin löytyy hyllystä kokonaisuudessaan. (Ja jep, kyseisiin kirjoihin perustuva tv-sarjahan on tällä hetkellä Yle areenassa. Katsoin sitä säännöllisen epäsäännöllisesti joskus ala-asteikäisenä, mutta en kuitenkaan suuremmin sitä fanittanut. Voisi vilkaista, miten uppoaa nykyään. En kyllä ole aivan varma, uskallanko katsoa joitain pikku-Celeä traumatisoineita jaksoja vieläkään.)