2023 (1/2)

Jälleen on yksi vuosi saapunut päätökseensä. Tuntui, että vuosi hujahti ohi niin hurjaa vauhtia, että oli vaikeaa pysyä perässä. On siis jälleen aika pysähtyä hetkeksi ja tutkailla kulunutta vuotta.

Perinteiseen tapaan vuosikatsaus on jaettu kahteen osaan. Tässä osassa on yleiskatsaus kuluneeseen vuoteen, loppuviikosta ilmestyvässä kakkososassa käsitellään kirjavuotta 2023. Kuvat liittyvät tapauksiin tai ovat liittymättä. 

Vuonna 2023 minä

• opiskelin koko raskaan kevätlukukauden läpi. Koko viides opiskeluvuosi oli todella haastava, ja niin kevätkin tuntui siltä, että minut olisi vedetty mankelin läpi moneen kertaan. Arkistokurssit, kulttuurihistorian metordikurssi, yksi ruotsiksi opiskeltava kurssi ja vielä kaiken kruunuksi venäjän jatkokurssi varmistivat sen, että olo oli monesti hyvin uupunut. Monet kurssit olivat vielä vähän pakkopullan makuisia, mikä lisäsi kevätväsymystä. Mutta siitäkin selvittiin kunnialla, vaikka aina ei siltä tuntunutkaan.  

 

Silmälasit mätsäsivät luettavaan kirjaan.

 

• hankin uudet silmälasit! Laseja käyttävät tietänevät, miten kauhea identiteettikriisi voi uusien lasien hankkiminen olla, varsinkin, jos edelliset kakkulat ovat keikkuneet nenällä vuosia, kuten minunkin tapauksessani. Minun on vaikea tehdä minkäänlaisia päätöksiä, mutta onneksi ystäväni lähti makutuomaroimaan ja löi päätöksen lukkoon puolestani, kun itse vielä vaiheilin ja epäröin. Päätös oli juuri oikea, pidän laseistani kovasti <3  

 

Graduaineiston kartoittamista arkistossa.

• tein gradua. Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että gradun tekeminen on monesti ollut enemmänkin "gradun tekemistä", mutta kyllä se jonkin verran etenikin. Suurin työ on kuitenkin ollut alkuperäisaineiston skannaus, jota varten ehdin kevään ja kesän aikana tehdä yhteensä neljä reissua Helsinkiin. Loppusyksystä gradun eri osa-alueiden valmistelu seminaareja varten oli melkoisen väkivaltaista runnommista ja leikkaamista ja liimaamista tiedostoon, mutta onpahan nyt ainakin jotain, mitä työstää keväämmällä. Aineistoa pitäisi kuitenkin vielä käydä läpi ja tutkimuskirjallisuutta lukea. Graduun on liittynyt hyvin aaltoilevia fiiliksiä toiveikkuudesta syvään epätoivoon, mutta yritän muistuttaa itseäni siitä, että kyseessä on prosessi, johon liittyy monenlaisia tuntemuksia. 

 

Viralliset veikkaukseni Spotify-tilastoista...

...osuivat hämmentävän oikeaan! Jokeriveikkauksenikin oli kuudes, eli jäi vain nipin napin listan ulkopuolelle.

• kuuntelin musiikkia. Paljon tuli kuunneltua samoja tuttuja artisteja, mutta joukkoon mahtui pari uuttakin tuttavuutta, kuten Nössö Nova ja Vilma Jää. Ennestään tutuista artisteista uutta musiikkia julkaisivat esimerkiksi Miljoonasade ja Autoheart. Ehkä suurimman musiikkiin liittyvän yllätyksen tarjosi The Beatles, joka julkaisi uuden biisin. Now and thenistä kirjoitinkin oman postauksensa, mutta sanon vielä sen, että on ihanaa ja ihmeellistä saada elää aikaa, jolloin Beatles julkaisi uuden biisin.

• tutustuin erääseen musiikkitapahtumaan ja ihastuin ikihyviksi. Ajatukseeni ihanasta tavasta viettää iltaa ei yleensä sisälly mielikuvia baareista tai yökerhoista, vaikka oikeassa mielentilassa ja seurassa sellainenkin voi olla hauskaa. Alkuvuodesta ystäväni kuitenkin tutustutti minut erääseen kerran kuussa järjestettävään musiikkitapahtumaan, ja sehän oli menoa sitten! Sen jälkeen olen löytänyt itseni tanssimasta pikkutunneille asti useampaan kertaan! Yleinen ongelma on ollut, että en välitä baareisa soitettavasta musiikista, mutta tässä tapahtumassa sitä ongelmaa ei ole: olen jopa löytänyt joitain uusia suosikkibiisejä. Hyvä musiikkikaan tai lämminhenkinen tunnelma ei toki poista kaikkia niitä asioita, joiden vuoksi baaribileet eivät lemppareihini kuulu, mutta tämän tapahtuman tulo elämääni on ollut ehdottomasti vuoden parhaita juttuja. 

 

 

• juhlin ainejärjestöni korkeaa ikää vuosijuhlilla. Ainejärjestöni järjestää isot vuosijuhlat viiden vuoden välein, ja edellinen juhla oli ollut juuri ennen kuin tulin opiskelemaan. Kauhean kateuden vallassa kuuntelin vanhempien opiskelijoiden muisteluita juhlista, mutta nyt pääsin vihdoin itse juhlimaan! Hype oli kova, ja juhlat sen arvoiset. Sain elää yhden illan pukudraamaunelmiani, kun sain pukeutua iltapukuun, viettää arvokkaita juhlia upeassa juhlapaikassa ja syödä hyvin. Kaiken kruunasi vielä juhlat päättänyt tanssiosuus orkesterin säestyksellä, jota varten osallistujille jaettiin tanssikortit! (Ja luonnollisesti huolehdin siitä, että tanssikortti tuli täyteen, eihän sitä tällaisiin juhliin tultu seinäkukkasena olemaan!) Pikku-Cele olisi ehkä haljennut onnesta, jos olisi tiennyt, että pääsisi kokemaan tällaisen tyttökirjatilanteen :D Juhlien jatkot ja seuraavan päivän akateeminen silliaamiainen olivat myös mieleenjäävät. Vuosijuhlista jäi lämmin muisto, jota takuulla muistelen vielä pitkään. (Kuvia en valitettavasti jaa, koska haluan säilyä anonyyminä, mutta luottakaa kun sanon, että minä ja ystäväni näyttimme ihastuttavilta!)

• vietin vappua. Toinen vappu koronan jälkeen sai minut yhtä innostuneeksi kuin viime vuonnakin, eteenkin, kun suurimman osan vuosijuhlien ja vapun välisestä ajasta vietin kauheassa flunssassa, ja vappuviikolla lopulta vapauduin tautiluolastani. Vappu oli kylmä, mutta onneksi ei satanut. Vappujuhlintaani mahtui monenlaista perinteistä ja jännittävää, kuten vappuisin on tapana. Oli ystäviä, boolilasillisia, alkoholitonta skumppaa, pikainen tanssitauko kaupungin toisella puolella, törkyöverikeksejä, täydellisiä valokuvia, ylioppilaslakkeja ja ystäviä, niin entisistä vapuista tuttuja kuin uusia kasvoja. Kyllä vappu on ihmisen parasta aikaa!

• lauloin kuorossa, mikä tuntui monesti arjen henkireiältä. Varsinkin keväällä tuntui, että kuoroharjoitukset auttoivat jaksamaan arjessa, ja siksi harjotusten jättäminen väliin päällekkäin menevän kurssin takia oli tuskastuttavaa. Syksyllä suoraan töistä kuoroon laukkaaminen oli vähän väsyttävää, mutta niin vain löysin itseni harjoituksista joka viikko. Yhdessä laulamisen ilo on niin suuri, että kuoro vetää aina puoleensa. Varsinkin syksyn ohjelmisto oli aivan ihana, sen laulaminen teki minut aina iloiseksi. Totesin myös jälleen, että konsertin jälkeinen tunne on niin huumaava, että sitä tekisi mieli pullottaa pahojen päivien varalle. 

• matkustin jo perinteiseen Euroviisujen kisakatsomoon ystäväni luo. Tuntui, että Suomessa oli noin kolme ihmistä, jotka eivät välittäneet Cha cha chasta, ja olin yksi heistä, mutta niin vain minäkin humpsahdin Käärijä-huumaan, kun viisuviikko koitti. Vaikka viisujen lopputulos olikin karvas pettymys, niiden katsominen oikeamielisessä seurassa ilahduttaa aina. Viisujen lisäksi viikonloppu sisälsi juttelua isoista ja pienistä asioista, museovierailuja, hyvää ruokaa ja herkkuja sekä kissoja. Tämä yhteinen kisakatsomo on eräs suosikkiperinteistäni, joita viime vuosien aikana on muodostunut.

• aloitin toukokuussa ensimmäisen arkistoharjoitteluni. Harjoittelupaikkani oli hakemistani paikoista se, johon eniten halusin, joten olin siitä todella innoissani. Vaikka toukokuusta suuri osa meni enemmän tai vähemmän sohjoaivoisessa tilassa, opin innolla uutta. Pääsin tekemään todella mielenkiintoisia ja monipuolisia työtehtäviä, ja vakuutuin siitä, että tällaisia hommia olisi kiva tehdä tulevaisuudessakin. Työkaverinikin olivat tosi kivoja <3 Tiivistettynä voisikin sanoa, että kesän harjoittelu oli paras työkokemukseni tähän asti. Ei jokainen päivä tietenkään ollut auvoa, ja monet työhön liittyvät asiat olivat vähän hankalia ja ärsyttäviä (ihan arkiston käyttämästä tietokannasta alkaen, todella kankea sivusto!), mutta kokonaisuudessaan nautin harjoittelustani. Olen onnellinen ja kiitollinen, että sain juuri tämän paikan ja juuri tällaiset kokemukset. 

Työtehtäviini kuului mm. lasinegatiivien reprokuvaus. Negatiivit oli pakattu upeisiin (alkuperäis?)pakkauksiin! <3

• juhlin juhannusta minulle aivan uudessa kaupungissa ja uudessa seurassa. Tätä oli suunniteltu jo useamman vuoden ajan, mutta vasta nyt pääsin menoon mukaan. Muu porukka tunsi toisensa jo ennestään, ja vaikka minulla olikin muutama tuttu joukossa, vielä lähtöä edeltävänä iltana hermoilin niin paljon, että mietin, olisiko pitänyt perua lähtö kokonaan. Onneksi en perunut, sillä alkujännityksestä huolimatta juhannus meni mainiosti! Tapaamani ihmiset olivat todella mukavia ja ottivat minut hyvin mukaan. Yhdessä kokattu ruoka oli mielettömän hyvää, ja viikonlopun aktiviteetit hauskoja: oli muun muassa musavisailua, Kaurismäen elokuvien katsomista, loikoilemista ja lavatansseja aamuyöllä. Juhannus olikin muistutus minulle itselleni siitä, että kannattaa uskaltaa mennä välillä epämukavuusalueelleen!

Suomen kapein katu oli leveämpi kuin odotin.

 

• sain pitää heinäkuun kesälomaa, kun arkisto oli suljettuna. Kesälomani oli palkaton, mutta nautin siitä silti täysin rinnoin. Viime kesänä en päässyt esimerkiksi reissaamaan juuri minnekään töiden takia, joten nyt otin vahinkoa takaisin ja matkustelin vaikka ja mihin. Kävin esimerkiksi Finnconissa Tampereella, yhden päivän hurvitteluissa Linnanmäellä ja Muumimaailmassa. Lisäksi luin (älyttömästi! Mutta siitä lisää seuraavassa osassa), kävin keikoilla ja tapasin ystäviä. Leivoin esimerkiksi britatorttua ja mustikkapiirakkaa, ja kävin kahvittelemassa monissa kivoissa kahviloissa. Kauheasti ei kesäloman aikana tullut vain pötkötettyä kotona, mikä oli vähän harmi, mutta oli kerrassaan ihanaa, että minulla oli kokonainen kuukausi omaa aikaa! 

Bloggaajan omakuva vai drontti Edward?

• matkustin yhden naisen haahuilulomalle Hankoon. Kesälomalla tehdyistä reissuista on ehdottomasti nostettava esiin Hangon-matkani, koska se oli kerrassaan ihana. En ollut aikaisemmin tehnyt reissua, jonka aikana olisin sataprosenttisesti yksin, ja jolle ei olisi mitään ennalta päätettyä suunnitelmaa. Joskus tarkempi suunnittelu olisi voinut olla hyväksi (pari kertaa jouduin kävelemään aika pitkän matkan, ja tarkemmalla suunnittelulla siltä olisi voinut välttyä), toisinaan kaipasin seuraa, jolle kommentoida näkemiäni ja ajattelemiani asioita. Pääosin oli kuitenkin ihanaa olla yksin ja haahuilla ilman päämäärää. Kun jalat alkoivat painaa, saatoin istahtaa penkille joko katselemaan maisemia tai lukemaan, eikä kukaan hoputtanut minua eteenpäin. Sain käydä nukkumassa päiväunet airbnb-huoneessa silloin, kun minusta tuntui siltä. Sain viettää museossa ja muistomerkeillä niin kauan aikaa kuin halusin, eikä kukaan alkanut nurista siitä, että on tylsää. Välillä, varsinkin painavaa reppua raahatessa helle tuntui tukalalta, mutta toisaalta se lisäsi etelänloman tunnelmaa :D Joistain pienistä harmituksista huolimatta reissu oli kaikin puolin mahtava. Näin ja koin monenlaista, se oli todella itseni näköinen matka. Olin käynyt Hangossa kerran aiemminkin lapsena, mutta kaupunki ja sen historia avautuivat aivan eri tavalla, kun siellä vieraili aikuisena. Täydellinen paikka pienelle kesäretkelle! Harmittamaan ainoastaan se, ettei minulla ollut autoa käytössäni. Monet välimatkat ihan kaupungin sisällä olivat yllättävän pitkiä, ja olisi myös ollut kivaa vierailla lähikaupungeissa, kuten Tammisaaressa. Lisäksi kaihertamaan jäi se, että merivesi oli liian kylmää uimiseen, mutta sainpahan silti ihanan iltahetken rantakallioilla mansikoiden ja hyvän kirjan parissa. 

Hankolaiset jäätelöpallot olivat paitsi halvempia, myös reilusti isompia kuin esimerkiksi opiskelukaupungissa!

 

• katsoin elokuvia ja sarjoja, tosin vähemmän kuin joskus aiempina vuosina. Suosikkielokuviani olivat Barbie, Hytti nro 6, Before sunrise ja Poika ja haikara. Tulennielijä, Fucking with nobody ja Kalervo Palsa ja kuriton käsi puolestaan jäivät monella tavalla mieleen, vaikka ne eivät elokuvina mielestäni  mitään mestariteoksia olleet. Sarjojen puolelta uuden Kaikenkarvaisten ystävien kolmas kausi sai minut huutoitkemään moneen otteeseen, kun taas absurdi Kimmo ilahdutti flunssaista syksyäni. Ehdottomasti huonoin vuoden aikana katsotuista elokuvista oli Veljeni vartija, joka yllätti sillä, miten järkyttävän huono se oikeasti oli :D En ole ehkä koskaan kuullut elokuvassa niin mahdottoman kökösti kirjoitettua dialogia. 

Viesti lomalle lompsahtavalta Celeltä töihin palaavalle Celelle.

• palasin elokuussa takaisin töihin. Paluu tuntui vähän tahmealta, ja välillä suuren osan kuusta haukannut työprojekti tuntui todella pakkopullalta, mutta oli elokuunkin työarjessa hyvät hetkensä. Tuntui todella haikealta jättää harjoittelupaikka kuun lopussa taakse. Elokuu oli muutenkin vauhdikas kuukausi, sillä siihen mahtui niin sukulaisten kuin myös omat syntymäpäiväni, luontoretki, työhaastattelu ja kävelyretkiä, joilla käytiin läpi välillä todella isoja asioita. Kuu päättyi sitten vähän ikävästi flunssaan, joka onneksi alkoi vasta harjoittelun loputtua. Sairastelusta vielä ikävämmän teki läppärin laturijohto, joka hajosi, eikä kellään tutulla tietenkään ollut samanlaista laturia... 

Synttäritarjoiluja: kulä ehtoisan emännän pöytä suorastaan notkui!

• aloitin syyskuussa toisen harjoittelun. Opintoihini kuuluu pakollisena tietty määrä harjoittelua, mutta en ollut ajatellut tekeväni seuraavaa harjoittelua jo heti syksyllä. Kuitenkin törmäsin mielettömän kiinnostavaan hakuilmoitukseen, ja pienen tovereilta saadun potkimisen jälkeen myös hain paikkaa. Onni oli myötä ja paikka napsahti minulle, joten niin kaksi viikkoa kesän harjoittelun jälkeen aloitin seuraavassa :D Siinä missä kesän harkassa tehtäväni olivat hyvin monipuolisia, syksyllä minulla oli yksi iso projekti, johon keskityin. Välillä se tuntui vähän pitkäveteiseltä (varsinkin alkuvaiheessa, kun  minulla ei ollut vielä tarvittavia välineitä, enkä päässyt kunnolla projektin kimppuun), mutta flow-tilaan päästyäni se saattoi olla todella kiinnostavaa ja innostavaa. Tämäkin harjoittelu toi roppakaupalla hyviä oppeja, joita varmasti hyödynnän tulevaisuuden työelämässä. Pääsin myös hyödyntämään opintojani vähän eri tavalla kuin kesällä, mikä oli myös kivaa. Toisaalta huomasin, että työnteko haittasi harrastuksia. Vitsailin ystävilleni pitkin syksyä, että kuulun nykyään Kapitalismin uhrit ry:hyn, koska monia kivoja juttuja täytyi jättää väliin töiden takia, ja joskus juttuja täytyi jättää väliin ihan vain väsymyksen takia. Vaikka bussiin juokseminen aamuisin tuntui todella tympeältä, olen kuitenkin tyytyväinen, että päätin hakea harkkapaikkaa ja sain sen, sillä se tarjosi minulle monia kivoja hetkiä syksyn aikana. 

Syksyn harkan tulos: siisti pino arkistokoteloita!

• vietin syksyä muutenkin vähän mankelitunnelmissa. Tuntui, että joka viikonlopulle oli jotain ohjelmaa, aina ainejärjestölehden taittoviikonlopusta (päätoimittajuuteni on päättynyt, mutta silti löydän itseni aina taittamasta!) kaverin synttäripirskeisiin. Opinnot jäivät todella taka-alalle harkan aikana, mikä kostautui sitten siinä vaiheessa, kun harkka loppui, ja kahden viikon aikana täytyi puristaa kasaan kolme isoa työtä deadlineihin mennessä. Ihan hirveää, en suosittele. Syksy tuntuu päässäni jotenkin vielä isommalta mössöltä kuin kevät. Kokopäivätyön ja opintojen yhdistelmä oli kamala, ja olin todella väsynyt. Lisäksi lokakuussa minut kellistäneestä flunssasta jäi ilokseni melkein kuukauden kestänyt yskä, mikä ei erityisesti nostanut mielialaa. Mutta oli syksyssäkin puolensa: kirkkaita päiviä, hauska ruskaretki, mieleen jääneitä pirskeitä, museo- ja kahvilakäyntejä, teatteria ja tärkeitä hetkiä tärkeiden ihmisten kanssa.

• en päässyt yksillekään kirjamessuille. Turun kirjamessut jäivät väliin sukulaisen syntymäpäivien vuoksi, Helsingin kirjamessuja ennen sairastuin turhauttavan hitaasti etenevään mutta sitkeään flunssaan. Hetken harkitsin vielä Jyväskylän tai Tampereen kirjamessuille osallistumista, mutta aikataulut menivät ristiin ja rastiin, joten tältä syksyltä kaikki messut jäivät väliin. Harmittaa, todellakin! Toivottavasti ensi vuonna on parempi onni. 

Törmäsin rappusella nököttävään yksinäiseen Kiehu-maitoon eräällä huhtikuisella iltakävelyllä. Useita kysymyksiä heräsi.

• kävin keikoilla. Korona-ajan jälkeinen elämä on yllättänyt siten, että olen käynyt taas useilla livekeikoilla. Eihän määrä mikään valtava ole vieläkään, mutta verrattuna aiempiin keikkakäynteihin eroa on! Kesällä koin jopa runsaudenpulaa, kun lähes kaikki lempiartistini tulivat opiskelukaupunkiini esiintymään, mutta varani eivät todellakaan riittäneet siihen, että olisin käynyt katsomassa kaikkia! Valintoja oli siis tehtävä. Ennenkin livenä nähdyistä bändeistä kävin vuoden aikana katsomassa Scandinavian music groupia (kaksikin kertaa, tosin toinen oli triokeikka) ja Prinssi Rohkeaa ja erämaan rottia. Sen sijaan ensimmäistä kertaa näin Seminaarinmäen mieslaulajat, Miljoonasateen ja Nössö Novan. Varsinkin Miljoonasade herätti minussa todella paljon tunteita. Sen musiikki oli minulle suuri lohtu ja turva korona-aikana, ja lapsuudesta asti rakastamani Lelukaupan häät sai minut itkemään, kun kuulin sen livenä. (Vaikka toki on myönnettävä, että pidän alkuperäisen version reippaammasta tahdista enemmän kuin kuulemani liveversion tunnelmoinnista.) Myös Smg:n triokeikan haluan erikseen nostaa esiin. Pienellä kokoonpanolla bändi soitti riisutumpia ja kiehtovia versioita niin hiteistään kuin vähän pienemmälle huomiolle jääneistä kappaleistaan. Tälläkin keikalla itkeä tihrustin suurimman osan ajasta (onneksi olin keikalla yksin, ei kenenkään seuralaisen tarvinnut hävetä :D), mutta olin todella onnellinen, kun bändi soitti esimerkiksi Talvipuutarhaan, jota en ollut koskaan aiemmin kuullut livenä. 

• katsoin musikaaleja. Oli kyllä heikoin musikaalivuosi aikoihin, en nimittäin katsonut kuin kolme musikaalia, ja niistäkin yksi on ehkä vähän tulkinnanvarainen siinä, voiko sen laskea musikaaliksi. Katsotut musikaalit olivat Pieni merenneito (live action -versio), Bo Burnham: Inside ja Jesus Christ Superstar. Varsinkin viimeisestä pidin todella paljon! Pieni merenneito ei puolestaan oikein uponnut (hehe), uudet biisit olivat todella mitäänsanomattomia. 

• leikkautin tukan lyhyeksi! Rupesin kasvattamaan pitkää tukkaa ollessani toisella luokalla, ja siitä lähtien hiusmallini on ollut pitkä. Mitta on vähän vaihdellut, mutta mallia on aina voinut sanoa pitkäksi. Ennen joulukuista kampaajakäyntiä hiukset ylettivät lapaluihin asti. Rakastin pitkiä hiuksia, mutta minua oli jo useamman vuoden ajan kutkuttanut ajatus lyhyemmästä tukasta. Niinpä päätin sitten repäistä ja pyytää kampaajaa leikkaamaan hiukset pitkään polkkaan. Pelotti melkoisesti, mutta kampauksesta tuli kuin tosi kiva! Pää tuntuu kevyeltä, eikä tukka jää kaulaliinojen ja takinkaulusten alle. Uskon jossain vaiheessa palaavani taas pitkiin hiuksiin, mutta tällä hetkellä nautin täysin rinnoin lyhyttukkaisesta elämästä.

 

• lompsahdin lopulta joululomallekin. Olin syksymankelin jälkeen melkoisen väsynyt, joten loma tuli todella tarpeeseen. Joulufiilikseen oli vaikeaa päästä, vaikka kotikotona jouluiselta näyttikin, mutta otan vastaan kaikki tilaisuudet pötkötellä sohvalla ja syödä hyvin.

• kirjoitin, tänäkin vuonna. Maaliskuun alussa valmistui P:n toinen versio, josta olen todella ylpeä, vaikka tiedänkin, että se vaatii vielä hiomista. Version 2.1. aloittaminen venyi marraskuulle asti, mutta sekin on laitettu nyt tulille. JL:n läpiluku alkoi huhtikuussa ja on edennyt hitaasti mutta varmasti pitkin vuotta. En ole vielä kauhean pitkällä, mutta olen kuitenkin päässyt jo useamman kymmenen sivua alusta eteenpäin. Ostin punakynän, niin merkintöjen tekeminen on kivempaa! Syksyllä kirjoitin iltasadun, jonka tekeminen oli hauskinta hetkeen! Sen kirjoittaminen tuntui todella vapauttavalta, kun luomiskanavat olivat olleet aika tukkoiset jo pitkään. Tekstejäni myös julkaistiin, sekä ainejärjestölehdessä että vähän isommin. (Isompikaan julkaisu tosin tuskin sanoo suurimmalle osalle ihmisistä mitään, mutta tietyissä piireissä se on iso juttu! Ja minulle itselleni aivan mielettömän ihanaa.) Runoja on tänä vuonna syntynyt myös hyvin runsaasti. Kirjoitusvuoteen mahtui kuitenkin myös pettymyksiä. Olin ladannut todella suuret odotukset erääseen antologiaan lähettämääni tekstiin, mutta se ei päässyt mukaan. Se harmitti minua todella paljon. Lisäksi pidemmän kirjoitustauon merkityksen on huomannut esimerkiksi siitä, miten tahmeaa editoinnin pariin palaaminen on ollut. Tiedän, että siitä pääsee vain sillä, että hankkii rytmin takaisin, mutta se on tuntunut vaikealta. Mieli harhailee uutuuttaan kiiltävien projektien pariin, mutta tunnen itseni ja tiedän, että minun ei pidä haalia liikaa lautaselleni yhtä aikaa. Nyt minun täytyy pitää editointiaivot päällä, jos haluan saada jotain aikaiseksi. Kaiken huipuksi uutiset hallituksen leikkauksista kulttuuriin ja kirjallisuuteen ovat ahdistaneet todella paljon, ja ovat omalta osaltaan lamaannuttaneet ja jopa välillisesti estäneet minua kirjoittamasta. Toivon tältä vuodelta enemmän luottoa kirjoittamiseeni ja toivonkipinöitä tulevaisuuteen. Vuoden 2024 kirjoitussuunnitelmista teen kuitenkin (perinteiden mukaisesti) oman postauksensa.

– Te olette tavallaan samanlaisia. Molemmat te tahdotte olla vapaita ja lentää, mutta aina haluatte palata takaisin kotiin. Teistä kumpikaan ei kuulu vangituksi häkkiin, teidän kuuluu levittää siipenne ja nousta korkealle. Toiset meistä jäävät vain maahan unelmoimaan, kun eivät uskalla levittää siipiään. Te lennätte, hän sanoi ja sulki sormeni puisen linnun ympärille. 

 

(P, luku 28)

 

Tuliko selväksi??

Ostin teetä nimenomaan P:n editointia silmällä pitäen. Valinnan tein lähinnä nimen perustella.

Siinä oli vuosi 2023: monesti raskas, mutta usein palkitseva. Siihen mahtui monia uusia kokemuksia, uskalluksia ja kokeiluja, joista toiset onnistuivat paremmin kuin toiset. Stressimankelin välissä oli valonpilkahduksia, ystäviä, naurua ja rakkautta, omaa aikaa, kauneutta ja rakkaita harrastuksia.

 

2024 tuntuu vielä hyvin tyhjältä sivulta, sekä positiivisessa että negatiivisessa mielessä. Yksi iso opintoihin liittyvä asia vaivaa mieltä, kun en vielä tiedä, milloin ja missä sen toteutan. Gradukin on tällä hetkellä jonkin kokoinen mörkö, kun en ole kauheasti uhrannut sille ajatuksia viime aikoina. Tavoitteeni on kuitenkin valmistua ensi vuoden aikana, mikä on aina vähän pelottavaa sanoa ääneen, oikeastaan edes ajatella. Valmistumisen jälkeinen aika se epävarmuudessaan vasta stressaakin! Mutta yritän edetä pienin askelin, vaikka ennalta murehtiminen lempiharrastuksiani onkin. Kun valmiita suunnitelmia ei ole, niitä voi tehdä itse. Aion tehdä kivoja juttuja, nähdä kivoja ihmisiä ja kokea kivoja hetkiä. Siinäpä tavoitetta yhdelle vuodelle! Ja siivota vihdoin kirjahyllyn, se jäi viime vuonna tekemättä.

Mitä teille jäi mieleen vuodesta 2023? Entä mitä toivotte tältä vuodelta?