Loma Roomassa, osa 2/3

(Kyllä minä nämä vielä julkaisen, uskokaa tai älkää!) 

Matkapostauksen toinen osa, ensimmäiseen osaan pääset tästä. Tässä osassa: pizzaa, maailman kaunein suihkulähde ja runsaasti jäätelöä. 

Koska kuvia on suunnilleen miljoona, en ole jaksanut laittaa niihin vesileimaa. Ne ovat kuitenkin kaikki minun tai jonkun perheenjäseneni ottamia, joten ethän varasta niitä! (Toisaalta, tämä on internet, joten nämä saattavat ihan hyvin olla naapurin Jormaperan lomakuvia, jotka minä hänen koneeltaan tänne blogiin hakkeroin uskomattomilla atk-taidoillani.) 

Lauantai, 9.6.,

eli päivä, jolloin laastaroin itseäni Espanjalaisilla portailla

Aamupalan jälkeen kävelimme jälleen läheiselle bussipysäkille, mistä huristelimme jälleen täyteen ahdetulla bussilla keskustaan. 

Tirsk

Päivän ensimmäinen kohde oli Colosseum. Rakennus onnistui yllättämään heti sisään astuessa: olin luullut, että areenan keskellä olisi ollut jonkinlainen kenttä, jossa gladiaattoritakstelut sun muut olisi käyty. Sitä ei kuitenkaan (enää?) ollut, ja katsomoista näki areenan alle, missä eläimiä ja vankeja säilytettiin. 

Tuon ristin tarkoitusta jäimme miettimään. Onko se Colosseumilla kuolleiden kristityiden muistolle?

Colosseum herätti hieman ristiriitaisia tunteita. Olihan rakennus uskomattoman hieno, varsinkin, kun ottaa huomioon ajan, jolloin se on rakennettu. (Itse olen kyllä sitä mieltä, että se oli melkein hienompi ulkoa kuin sisältä!) Ei voi kuin seistä suu auki ja ihmetellä, miten sellainen rakennelma on saatu kasaan niin kauan sitten, puhumattakaan siitä, miten hyvänä se on säilynyt. Toisaalta tuntuu hieman kolkolta, että Colosseum on rakennettu sitä varten, että päästäisiin katsomaan väkivaltaisia taisteluita ja ihmisten kärsimystä ja jopa kuolemaa. Vaikka siellä ei oltukaan taisteltu vuosituhansiin, tuntui silti hieman epämiellyttävältä, kun muisti seisovansa siellä, missä toiset ovat katselleet muiden kuolemaa. 

Hellelukemat olivat korkeat, ja väsymystä ja nälkää tuntiessamme päätimme suunnata syömään. Olimme edellisenä iltana kävelleet erään kivannäköisen ravintolan ohi, joten etsimme sen ja jäimme sinne syömään pizzaa. Suuret pizzat katosivat napoihin nopeasti. Mitä ne italialaiset tekevät saadakseen ruuasta niin hyvää? Vesi herahtaa kielelle, kun vain ajattelenkin reissun aikana syömiäni pizzoja! 

Pizzat mahoissamme palasimme takaisin asunnolle viettämään siestaa. Taisin nukkua pienet päiväunetkin mukavan viileässä huoneistossa. (Tai no, ketä yritän huijata: kyllä minä oikeasti nukuin.) 

Illalla lähdimme vielä uudelleen liikkeellle. Tällä kertaa suuntana olivat Espanjalaiset portaat, mutta sitä ennen piti käydä ostamassa jäätelöä, kun sitä ei oltu vielä lauantain puolella syöty. Joka jäätelöbaarissa annokseen sai ottaa kahta eri jäätelömakua samaan hintaan kuin yhtäkin, mikä helpotti valitsemista hiukan. Vaikeaa se oli kuitenkin silti :D Tällä kertaa valitsin kookos- ja tiramisujäätelön. Molemmat olivat herkullisia, vaikka kookos dominoikin aika vahvasti ja jätti tiramisun hieman varjoonsa. 

Menimme syömään jäätelöt Espanjalaisille portaille. Portaat olivat kirjaimellisesti peittyneet turisteihin. Ihmismäärä oli valtava. Suomalaisena metsäläisenä se ei tuntunut erityisen miellyttävältä, vaikka portaat ja aukio niiden ympärillä olivatkin kauniita. Olisin vain toivonut vähemmän turisteja paikalle. 

Kuumuuden ja runsaan kävelyn seurauksena olin ehtinyt saada kipeät rakot jalkoihini, joten jäätelön jälkeen ryhdyin laastaroimaan jalkojani yhä portailla istuen. Toiset ne ottavat tällä aukiolla valokuvia, mutta minä tyttö se vain laastaroin räpylöitäni... (No, kuten huomaatte, otin minäkin valokuvia.) 

Päätimme lähteä kohti Via Marguttaa, koska matkaoppaan mukaan siellä oli hauskoja pikkukauppoja. Hetken aikaa käveltyämme tajusimme kuitenkin, että kello oli niin paljon, että tuskin mikään olisi enää auki, joten käännyimme ympäri ja lähdimme kohti Fontana di Treviä.

Oli pakko ottaa tästä kuva!

Haluan tällaisen Kruununhaan jugend-linnaani!

Fontana di Trevi on kaunein suihkulähde, jonka olen koskaan nähnyt. Suuri ja koristeellinen suihkulähde olisi takuulla elämys myös päivällä, mutta varsinkin illan pimetessä ja valojen syttyessä se oli aivan uskomaton. Olisin voinut katsella sitä ties kuinka kauan. Toki hohdetta himmensi hieman toiset turistit, täälläkin, mutta Fontana di Trevistä jäi silti positiivinen mielikuva. 

Suihkulähde oli minulle alun perin tuttu Richard Scarryn Hauska, hauska maailma -kirjan tarinasta, jossa kissapariskunta tappelee temppuilevan auton kanssa. Kirjassa auto ajaa itsestään Espanjalaisia portaita pitkin suoraan tähän suihkulähteeseen, mutta oikeassa elämässä se ei ole mahdollista: vaikka kohteet ovat lähekkäin, joutuisi auto tekemään melkoisia mutkia matkallaan. Näin lastenkirjat meitä huiputtavat :D

Jos Fontana di Treviin heittää kolikon, pääsee uskomuksen mukaan vielä joskus uudestaan Roomaan. Heitinkö? En, koska unohdin asian täysin :D

Suihkulähteeltä lähdimme takaisin metroasemalle ja metrolla takaisin asunnolle. Mukavan viileässä asunnossa uni maittoi jälleen mainiosti. 

Sunnuntai 10.6., 

eli päivä, jolloin sain pitää sormeni, enkä nähnyt paavia

Sunnuntaisin paavi pitää aina jonkinlaisen puheen Vatikaanissa, mutta vaikka kävelymatkan päässä Vatikaanista majoituimmekin, emme lähteneet kuuntelemaan paavia. Vähän ehkä harmitti missata tällainen tilaisuus, mutta halusimme käyttää aamun vähän viileämmät tunnit muuhun. Sitä paitsi, Pietarinkirkon aukio olisi takuulla ollut niin täynnä nunnia, että tuskin koko paavia olisi edes näkynyt... 

Sen sijaan lähdimme keskustaan, kohteena Palatinuksen kukkula. 

Matkalla päätimme kuitenkin kiivetä vastaan tulleita portaita. Aluksi näytti siltä, ettemme päässeet mihinkään, mutta päädyimmekin kirkon pihaan. Uteliaisuudesta kurkistimme sisään, ja siellähän oli hääseremonia meneillään! Hetken aikaa kuikuilimme juhlallisuuksia ovelta, mutta palasimme sitten takaisin ulos. 

Hassu sattuma: myös kirkon viereisellä aukiolla oli hääjuhla meneillään! Tosin pari näytti olevan jo vihitty ja keskittyvän juhlakansan kera valokuvaamiseen.

Antiikissakin otettiin selfieitä.

Tällä paikalla on ilmeisesti sijainnut alkuperäinen patsas Romulusta ja Remusta ruokkivasta sudesta, mutta se on siirretty viereiseen museoon, jossa emme käyneet. Oli tämä kopiokin ihan vakuuttavan näköinen, tosin hämmentävän pieni: odotin jotain massiivista veistosta, mutta tuo hukka olisi mahtunut vaikka syliin!

Olimme pyörineet kirkon viereisellä aukiolla niin kauan, että kirkossa olleet häät ehtivät loppua. Nyt olisi ollut loistava tilaisuus soluttautua hääväen joukkoon ja mennä kuokkimaan italialaisiin häihin! Ei muutama suomalaisturisti olisi joukosta varmaan erottunut... Jätimme kuokkimisen kuitenkin väliin. 

Heti kun kuulin menevämme kesällä Roomaan, tiesin heti, missä haluan käydä. Loma Roomassa -elokuvan kohtauksessa Audrey Hepburn ja Gregory Peck vierailevat Bocca della veritalla (suomeksi Totuuden suu), joka keskiajalla syntyneen legendan mukaan haukkaa valehtelijoilta sormet irti. Enhän minä voinut jättää väliin tilaisuutta käydä samassa paikassa kuin Audrey! 

Bocca della verita, joka on mahdollisesti osa jostain antiikin temppelistä tai kenties viemärinkansi, sijaitsee erään kirkon oven vieressä. Jono sen kautta kirkkoon oli yllättäen melkoinen, joten jouduin hetken aikaa odottelemaan, ennen kuin pääsin kokeilemaan, saanko pitää sormeni vai en. Täytyy myöntää, että hiukan jännitti työntää käsi Totuuden suuhun, mutta se ei iskenyt hampaitaan minuun! Kirjoitan tätä postausta kaikilla kymmenellä sormellani ;)

Siihen on muuten syynsä, miksi seison juuri tuolla puolella: Audrey seisoo samalla puolella elokuvan kohtauksessa. Tuntuu absurdilta ajatella, että olen seisonut samassa paikassa kuin itse Audrey Hepburn, mutta totta se vain on!

Ette valitettavasti edelleenkään saa nähdä naamaani, mutta voitte kuvitella kiiluvat silmäni ja kymmenensenttiset torahampaani tuon keltaisen pallon takana. 

Muinainen Comic sans? 

Kävimme myös pikaisesti kirkossa sisällä. Se oli pieni ja sievä, mutta en ottanut sieltä kuin yhden kuvan.

Matkalla seuraavaan paikkaan saavuimme Circus Maximukselle. Yllätyin siitä, miten oudon muotoinen ja omalla tavallaan huomaamaton paikka oli. Ruohottuminen toki selittyy sillä, että edellisitä vaunuajoista on yli tuhat vuotta aikaa, mutta olisin varmaan vain kävellyt paikan ohi, jos en olisi tiennyt pysähtyä. 

Päivän pääkohde oli Palatinus-kukkula. Antiikin aikana kukkulalla on ollut sekä ylimystön että myöhemmin keisareiden asuntoja. Vaikka paikka on raunioina, onnistui se silti vakuuttamaan. Ei voinut kuin ihmetellä, miten ennen muinoin osattiinkaan tehdä niin nykyaikaisia järjestelmiä! Uskomatonta oli myös se, kuinka paljon raunioita Rooman alueella on säilynyt. Olisi hyvin voinut olla mahdollista, että ne olisi jyrätty jossain vaiheessa pois, mutta onneksi menneisyyden ihmiset ovat tajunneet jättää nistä jäljelle näinkin suuren osan. Aivan kuin olisi kävellyt ulkoilmamuseossa koko ajan!

The Beatles kävi täällä?

Kukas se sieltä kurkistaa? 

Kuumuudesta uupuneina ja nälkäisinä seuraavana kohteenamme oli paikka, josta saisi ruokaa. Koska Palatinus oli lähellä Colosseumia, päätimme mennä syömään samaan paikkaan kuin edellisenä päivänä, koska siellä oli hyvää ruokaa ja palvelua. Tämänkertaisessa pizzassani oli suurta herkkuani, valkosipulia, jota söin onnellisena huolimatta siitä, että jotkut seuralaisistani sitä paheksuivatkin. (Eihän se ole minun ongelmani, jos hengitykseni haisee!)

Pizzat mahassa palasimme asunnolle viettämään siestaa ja laittamaan uusia rakkolaastareita: oli niin kuuma, että edelliset sulivat kenkiini kiinni.

Illaksi lähdimme vielä uudelleen keskustaan, tällä kertaa hankkimaan jäätelöä, koska emme olleet syöneet sitä vielä päivän aikana. Päädyimme samaan paikkaan kuin ensimmäisenäkin päivänä, Frigidariumiin. Matkaoppaassa sanottiin, että paikan tunnistaa pitkistä jonoista, mutta emme joutuneet kummallakaan kerralla jonottamaan juurikaan. Syödessämme jäätelöitämme ulkopuolella päivittelimme tätä, mutta ei mennyt kauaakaan, kun paikalle muodostui pitkä jono. Matkaopas oli siis ollut oikeassa, meidän ajoituksemme sattui vain täydellisesti vähemmän ruuhkaisiin aikoihin. 

Frigidariumin nimikkojäätelöä ja niin vahvaa minttujäätelöä, että nenässä asti tuntui. 

Jäätelöt syötyämme palasimme takaisin asunnolle nukkumaan. Seuraava päivä tarjoaisi ihan toisenlaisia seikkailuja, mutta siitä lisää seuraavassa osassa!

Syyskuun luetut 2018

Syyskuussa 2018 luin yhden kirjan.

Tuomi, Elina: Itsenäisiä naisia: 70 suomalaista esikuvaa 155 s. 

kotimaisia: 1

käännöskirjoja: 0

omasta hyllystä: 0

kirjastosta: 1

muualta: 0

Tänä syksynä on ilmestynyt kolme kotimaista versiota Iltasaduista kapinallisille tytöille, ja ensimmäinen niistä lukemani oli Elina Tuomen Itsenäisiä naisia. Idea on samanlainen kuin kansainvälisessäkin versiossa: alaotsikonkin mukaan kirjassa esitellään 70 suomalaista naista, jotka eivät ole jääneet siihen perinteiseen naisen muottiin. Aivan ensiksi täytyy sanoa, että pidin kirjasta kovasti! Siinä esitellyt henkilöt ovat mielenkiintoisia, osasta en ollut koskaan kuullutkaan, mikä kertoo siitä, kuinka tärkeä tämä kirja on. Tuomen itsensä tekemä kuvitus on myös aivan ihana. Mutta kuten Iltasatuja kapinallisille tytöille, ei tämäkään kirja ole täydellinen. Vaikka kirjassa esitelläänkin monenlaisissa eri ammateissa ansioituneita naisia, on suuri osa heistä kuitenkin kulttuurialoilta. Mielestäni esimerksi tieteen parista työskennelleistä naisista olisi voinut olla enemmän mainintoja, eiköhän heitäkin ole! Useamman kerran koin myös turhaksi maininnan siitä, että esitelty henkilö meni naimisiin ja sai x määrän lapsia. Yleensä tämä ei ollut se syy, minkä takia hän on päässyt kirjaan, joten en nähnyt tarpeelliseksi mainita sitä erikseen. Myös sukupuolettoman Viima Lampisen esittely näin vahvasti naiseutta korostavassa kirjassa aiheutti tässä lukijassa irvistyksen. Lampinen on kyllä loistava esikuva, mutta tuntuu ristiriitaiselta lukea hänestä kirjassa, joka sukupuolittaa hänet väärin. 

Syyskuu oli lukemisen kannalta surkea kuukausi, mutta se kertoo omalta osaltaan siitä, miten yliopisto on vienyt aikaa ja energiaa. Perusopinnot ja pakolliset suomen kielen ja viestinnän sekä englannin kurssit aiheuttavat hirveästi työtä, ja usein illalla kaadun suoraan sänkyyn edes ajattelematta kirjan aavaamista. Tästä huolimatta syyskuu oli mukava kuukausi, jonka suurin muutos oli se, että muutin asumaan omilleni. Elokuun lopussa asuin vielä ystäväni luona, mutta kuun vaihteessa pääsin lopulta muuttamaan pieneen yksiööni. Yksin asuminen on vielä vähän opettelua (pyykkivuoro kannattaa varasta silloin, kun on vielä puhtaita vaatteita) ja hapuilua (kuinka paljon ruokaa pitää tehdä yhdelle ihmiselle?), mutta yrityksen ja erehdyksen kautta mennään. Hassusti kaikki tuntuu vain väliaikaiselta ratkaisulta, enkä ole vielä kunnolla tottunut siihen ajatukseen, että asun tässä kaupungissa ainakin seuraavat viisi vuotta. Hämmennyksen ja uuden opettelun lisäksi olen ehtinyt pyörimään opiskelijariennoissa, joissa olen viihtynyt yllättävän hyvin, vaikka bileet ja jatkot ovatkin jääneet väliin. Ihmiset ovat mukavia: lähes aina löytyy joku, joka tulee syömään samaan aikaan ja viittoo istumaan luennolla viereensä. 

Lokakuussa ohjelmassa on opiskelua, mutta myös kivoja juttuja. Kaikkein eniten odotan tietysti Helsingin kirjamessuja, mutta jo ennen sitä tapahtuu asioita, joita odotan innolla. Syyslomaa minulla ei ole, mutta toivon opiskelujen hieman keventyvän loppuvuotta kohden. 

Kuukauden biiseissä jatkuu ABBA-teema, tällä kertaa tosin ihan alkuperäisellä versiolla, vaikka tämäkin Mamma mian jatko-osasta löytyy. My love, my life on biisi, jota on tullut luukutettua syyskuun aikana todella paljon. Kaunis biisi, eikä mitenkään mahdoton soittaa ukulelellakaan. (Tosin hieman konstikas laulaa, mutta ei mennä siihen.) 

Lokakuuta kohden hymyillen!