tiistai 12. joulukuuta 2017

Joulukalenteri 2017: 12. luukku

Tervetuloa Lasisipulissa-blogin joulukalenteriin vuosimallia 2017! 

Tämän vuoden kalenterissa puhutaan lukumuistoista. Minulle jää todella helposti lukumuistoja: vuosien jälkeenkin muistan, missä ja milloin kirjaa luin ja mitä tunteita ja asioita elämässäni oli silloin. Syystä tai toisesta joulun aikaan lukemani kirjat ovat erityisen mieleenpainuvia, ja tässä kalenterissa jaan niitä myös teille. Kirjat eivät välttämättä ole ollenkaan jouluisia, mutta niitä yhdistää kynttilöiden hämyisessä valossa luetut hetket. Tervetuloa mukaan! 

Luukku aukeaa joka tiistai ja perjantai. 

12. luukku: Kirjavaras // joulu 2015




29.12.2015, aamuyö. 
Celestine on aloittanut kirjaa jouluaattona, eikä ole voinut laskea sitä käsistään. Nyt hän lukee Kirjavarkaan viimeisiä sivuja naama punaisena ja pöhöttyneenä, nyyhkyttäen lähes hysteerisesti. Posket muuttuvat märemmiksi jokaisen kääntyvän sivun myötä. Kirja päättyy. Celestine yrittää tukahduttaa vollotuksensa tyynyyn, ettei herättäisi koko taloa. Hieman rauhoituttuaan hän sammuttaa valon ja laskee kirjan lattialle. Hän vetää peiton päälleen ja tuijottaa pimeässä kattoon. Sitten hän alkaa parkua uudelleen ja ihan oikeasti itkee itsensä uneen. 

Ensimmäisen lukiovuoden "musertavan rankka" syksy oli lastenleikkiä verrattuna kakkosvuoden syksyyn, mutta joululoma tuli siltikin kuin tilauksesta. Nautin suunnattomasti yksinolosta ja rauhoittumisesta, vaikka lunta taisikin olla masentavan vähän. 

Olen blogannut kirjasta täällä

2 kommenttia:

  1. Voi! Minäkin itkin vähän Kirjavarkaan lopussa. Mutta se on upea kirja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihana<3 elokuvastakin pidän, vaikka kirja on tuetty parempi.

      Poista

Sano sanottavasi, mutta älä räyhää. Tarkistan kommentit ja julkaisen vain asialliset :)