torstai 23. heinäkuuta 2020

Camp NaNoWriMo -päivitys 4

Sanoja tällä hetkellä kasassa 8820, eli olen aika lailla tasan aikataulussa.

Aiempi kirimiseni osoittautui hyödylliseksi, kun viime viikolla oli useampi päivä, jolloin olin aika poikki, enkä jaksanut keskittyä kirjoittamiseen niin paljon kuin ehkä olisin halunnut. Voin siis hyvällä omallatunnolla hieman taputella itseäni selkään! Sain 12. luvun lopultakin valmiiksi. Se oli työn ja tuskan takana, koska siinä kerrottiin paljon isoja ja tärkeitä asioita. Se tuntuu kyllä olevan yksi iso sotku, jossa infodumpit vaanivat jokaisen kulman takana. Asiat tulevat ehkä selväksi, mutta tunnetasolla se on ehkä vähän köyhä. Tällaisia ongelmia varten on onneksi editointi, joten pitäisi päästä nyt irti omasta turhautumisesta tuohon lukuun ja jatkaa vain eteenpäin.

Edellisessä postauksessa jaoin kappaleen DVR:n soittolistalta, mutta tällä kertaa ajattelin tarjoilla hieman tekstimuotoista inspiraatiotani. Tommy Tabermannin runo Paikka jota ei ole sopii nimittäin DVR:n tunnelmiin, miljööseen ja henkilöihin kuin nyrkki silmään. En tiedä, milloin runo on alun perin julkaistu, mutta itse olen löytänyt sen Tabermannin kokoelmasta Ilma vuodelta 1987.

Paikka jota ei ole

Tapahtukoon mitä tahansa. 

Vaikka eksyisimme
toistemme syrjäkujille
missä huorat vinguttavat
hampaattomia viulujaan
ja likaiset kadut päättyvät seiniin. 
Vaikka ajelehtisimme 
reiteille missä 
majakat sammuvat
ja murheen sutenöörit 
ovat luotseja. 

Tapahtukoon mitä tahansa. 

Olemme nähneet
toistemme silmissä
paikan jota ei ole
ja asuneet siellä. 

Tapahtukoon mitä tahansa. 
Vaikka eksyisimme. 
Vaikka emme löytäisi. 

Tapahtukoon mitä tahansa. 

Tämän jälkeen voimme
sanoa: "Olen ollut
olemassa."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sano sanottavasi, mutta älä räyhää. Tarkistan kommentit ja julkaisen vain asialliset :)