Joulukalenteri 2024: 10. luukku

Tervetuloa vuoden 2024 joulukalenteriin!

 

Tänä vuonna sukelletaan kirjoitusprojektieni kulissien taakse ja kurkistetaan "kirjoitusraamattuni" sivuille. Tätä vihkoa voisi tituleerata myös suunnittelu- tai muistiinpanovihkoksi, mutta käytti siitä sitten mitä tahansa nimeä, tarkoitus on sama: siellä on kaikki muistiinpanot, joita kirjoittamiseni tueksi tarvitsen. Koska välillä elämäni on yllättävän kaoottista, kaikki kirjoitusprojektini ovat samassa vihkossa. Periaatteessa pidempien tekstien kirjoittaminen onnistuisi ehkä ilmankin tällaista vihkoa, mutta helpottaa kummasti, kun kaikkea tietoa ei tarvitse pitää omassa päässään. Siksi kirjoitusraamattuni on minulle korvaamaton apu.

 

Joulukalenterin tarkoitus on valottaa hieman sitä, millaisia muistiinpanoja ja tausta-ajatuksia tämä kirjoittaja riipustelee kirjoittamisensa tueksi. Minusta on todella kiinnostavaa kuulla muiden kirjoittajien ja kirjailijoiden työprosesseista, ja ehkä tämäkin voi inspiroida jotakuta toista. Itsestäänselvää kuitenkin lienee, että tämä on vain minun tapani toimia, eikä kaikki minun käyttämäni tavat sovellu kaikille. 

Meneillään oleva vihko on kolmas, ja se on aloitettu vuonna 2022. (Se sattuu myös olemaan vihko, jonka olen saanut "palkinnoksi" kirjoitusharrastuksestani, joten siksi on sopivaa, että se on pyhitetty kirjoitusharrastukselle.) Joulukalenterissa tulee kuitenkin näkymään myös joitain sivuja kahdesta edellisestä vihosta. 

 

Luukku aukeaa joka toinen päivä. 

 

Luukku 10: Pohjapiirroksia 

 

Kun kirjoitan jostain kuvitteellisesta paikasta, tiedän suurin piirtein, miltä siellä näyttää. (Se tosin ei tarkoita sitä, että osaisin kuvailla sen lukijalle...) Avaruudellinen hahmotuskyky ei kuitenkaan ole vahvinta osaamistani, ja siksi välillä on vaikea hahmottaa esimerkiksi näiden paikkojen etäisyyksiä toisiinsa nähden. Silloin apuun täytyy ottaa piirtäminen.

P:n kannalta hyvin tärkeä tapahtumapaikka on erään kylän parantajan talo. Piirtäminen auttaa myös paikan kuvailujen pysymistä yhtenäisenä: esimerkiksi ikkunoiden ja ovien paikat eivät hypi seinältä toiselle. Parantajan talon olin piirtänyt jo kerran edelliseen vihkoon, mutta totesin, että siinä täytyy tehdä  jonkin verran muutoksia, joten tein uuteen vihkoon uuden version.

 

Mittasuhteet eivät todellakaan pidä paikkaansa, eikä niiden ole tarkoituskaan olla aivan yksi yhteen. Pohjapiirroksen tarkoitus on lähinnä havainnollistaa, missä kohtaa mikäkin huone ja huonekalu talossa sijaitsee (ikkunoista puhumattakaan, ne ovat relevantteja tarinan kannalta).

 

Olen piirtänyt myös DVR:n toisen päähenkilön asunnon, joka on niin ikään tärkeä tapahtumapaikka.

Marraskuun luetut 2024

Marraskuussa 2024 luin yhdeksän kirjaa (2143 sivua), joista kaksi oli spefiä, yksi non-fictionia, yksi runokirja, kaksi e-kirjaa, yksi äänikirja, yksi uusinta ja yksi englanniksi luettu.

 

Bray, Libba: Rebel angels (Gemma Doyle #2) 549 s. 

Salama, Annukka: Asioita, joista en tiennyt pitäväni 340 s. 

Pohjolainen, Oona: Äkkimakea 152 s. (e-kirja)

Salo, Heikki: {Kahle}kuningaslaji: Laululyriikan käsikirja 310 s. 

Krutsin, Pia & Ikonen, Jani: Kaupunki Kukaties 57 s. 

Christie, Agatha: Murha Mesopotamiassa 8 h 7 min [K]

Ikola, Kaisa: Betty maailmalla (Betty #2) 312 s. 

Rannela, Terhi: Läpi yön 284 s. [U] 

Sosa Villada, Camila: Yöeläimiä 139 s. (e-kirja)

kotimaisia: 6

käännöskirjoja: 3

omasta hyllystä: 2

kirjastosta: 4

muualta: 3

 

Puhuin syyskuun koosteessa enemmän historiastani Libba Brayn Gemma Doyle -sarjan kanssa, mutta pienenä kertauksena: luin sarjan ainoan suomennetun osan, Kauhun ja kauneuden valtakunnan, yläasteella, mutta koska seuraavia osia ei ole suomennettu, sarjan lukeminen jäi sillä kerralla siihen. Nyt kielitaitoni on parempi ja jatko-osatkin kirjastosta saatavilla, joten päätin lukea ensimmäisen osan uudelleen ja jatkaa sitten seuraaviin osiin. Rebel angels kertoo Gemman ensimmäisestä talvesta Englannissa. Hän ei odota joululomaa erityisen innolla, koska tunnelma kotona on ankea. Felicity ja Ann ovat kuitenkin saapumassa myös Lontooseen, ja lomalle on luvassa tanssiaisia ja muita huveja. Lisäksi tyttöjen täytyy selvittää, miten Valtakunnissa poreilevan, vaarallisen taikuuden voisi kahlita. Sarja jatkuu hyvin synkissä tunnelmissa, mutta dark academian ja goottilaisen kauhun sävytteiseen fantasiaan se toimii. Kirjan lukemisesta tuli vahingossa lukuhaaste, kun huomasin kirjaan olevan varauksen ja eräpäivään kaksi viikkoa. Luen englanniksi hitaammin kuin suomeksi, ja Rebel angels on kuitenkin aika paksu kirja. Onnistuin kuitenkin tavoitteessani, ja sain kirjan luettua päivää ennen eräpäivää! Onnistumisen avain oli paitsi iso fontti, myös se, että kirjassa tapahtui koko ajan, eivätkä suvantokohdatkaan jääneet laahaamaan. Koin itse kiinnostavammaksi tyttöjen seikkailut oikeassa maailmassa, mutta Valtakuntien maailma aukeni paljon laajemmaksi ja kiehtovammaksi kuin ensimmäisessä osassa. Erityisesti pidän siitä, että kaikki keskeiset henkilöt ovat ikäviä ja inhottavia :D Tyttöjen ystävyyssuhteet ovat monimutkaisia, ja 1800-luvun brittiläisen yläluokan teinitytöt yleisestikin vähintäänkin vaikeita tapauksia. Kolmiodraamakuviot sen sijaan tuntuivat vähän väsyneiltä, eivätkä juuri kiinnostaneet. Pahiksen henkilöllisyyden arvasin, ehkä siksi, että eräässä äskettäin lukemassani kirjassa oli rakennettu samantyyppistä paljastusta. Rebel angels on oikein kiinnostava jatko trilogialle, harmi, että näitä ei koskaan suomennettu! Viihdyin Gemman ja hänen ystäviensä seurassa, ja onkin mielenkiintoista, mitä heillä on vielä edessään. (Neitokunta on muuten mahtava suomennos! Alkuperäinen the Order on tosi tylsä siihen verrattuna.)

Annukka Salaman uusimman teoksen ostin Helsingin kirjamessuilta. Suunnitelmissani ei ollut lukea tätä ihan heti, mutta ystäväni hehkutti kirjaa kovasti, joten päätin ottaa sen Rebel angelsin jälkeen lukuun. Asioita, joista en tiennyt pitäväni kertoo 17-vuotiaasta Konstantinista, Sinclairin miljoonasuvun perijästä, joka on juuri muuttanut perheensä kanssa Helsinkiin ja aloittaa uudessa lukiossa. Heti ensimmäisenä päivänä hän törmää vanhaan viholliseensa Beehen, ja kaksikko päätyy ikävään tilanteeseen heti kättelyssä. Rehtori määrää heidät työskentelemään yhdessä loppulukukauden ajan, mikä ei tule olemaan helppoa. Konsta huomaa pian, että Bee paitsi ärsyttää häntä, myös kiinnostaa häntä eri tavalla kuin muut ihmiset. Kapuloita rattaisiin tosin pistelee Konstan homofoobinen ja eheytyshoitoja kannattava äiti. Odotukseni kirjaa kohtaan olivat korkealla, koska pidin todella paljon Salaman edellisestä teoksesta, mutta valitettavasti ne eivät tällä kertaa aivan täyttyneet. Koin, että tosi monet tärkeät asiat jäivät hämärän peittoon, kuten se, miksi Sinclairit ylipäätään muuttivat Helsinkiin. Jotkut hahmot olivat melkoisia paperinukkeja, esimerkiksi Konstan isä, jonka olemasaolon rehellisesti ehdin kirjan aikana pari kertaa unohtaakin. Tarinassa oli paljon elementtejä, joihin olisin toivonut enemmän painotusta, nyt pääpaino oli Konstan ja Been rakkaussuhteessa, ja kaikki muu jäi sen varjoon. Pari kertaa tuntui myös, että putosin kärryiltä tapahtumissa. Välillä olo tuntui tosi vanhalta, vaikka olen alle 10 vuotta päähenkilöitä vanhempi :D Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei kirjassa olisi ollut paljon hyviä asioita. Representaatio on tärkeää, ja muiden somessa näkemieni arvioiden perusteella kirja on tarjonnut monille lukijoille kokemusta tulla nähdyksi. (Yhdessä näkemässäni arviossa tosin kritisoitiin sitä, miten muunsukupuolisen ja autismin kirjolla olevan Been rooli on toimia kävelevänä tietopankkina, ja tästä kritiikistä olen täysin samaa mieltä. Vähemmistöön kuuluvan tehtävä ei ole kouluttaa muita!) Salaman kieli on rikasta ja innostavaa, ja dialogit tuntuivat aidoilta. Hyväksyn tässä kontekstissa jopa anglismit, vaikka ne yleensä rasauttavatkin. Pari kertaa lukiessa naurahtelin ääneenkin. Viimeinen luku kaikessa lyhykäisyydessään myös itketti. Voi olla, että marraskuun stressipallomielentila ei ollut oikea hetki lukea tätä kirjaa. Ehkä jossain tulevaisuuden uudelleenluvussa saan tästä enemmän irti. Tärkeintä kuitenkin ehkä on, että niin moni on löytänyt tämän kirjan ja rakastanut sitä.

Oona Pohjolaisen Äkkimakea on ollut kirjasomessa suosittu. Kirja kertoo pop-tähti Miosta, joka on maailmanlaajuisesti huippusuosittu. Hänen managerinsa määrää Mion aloittamaan pr-suhteen kilpailijansa Adamin kanssa. Yltäkylläisyytensä turtunut ja unettomuudesta kärsivä Mio huomaa pian, että etäisessä ja kylmässä Adamissa on jotain puoleensavetävää. Äkkimakea on nimensä mukaisesti makea ja kevyt, mutta tummat sävyt vaanivat vaaleanpunaisen pinnan alla. Pidin erityisesti Pohjolaisen kuvailuista, niistä syntyi hyvin selkeä visuaalinen kuva tapahtumapaikoista ja vaatteista. Kielellesti tässä oli paljon hyviä ja tarkkoja kohtia. Isoin ongelma omalla kohdallani oli se, että minua ei oikeastaan kiinnosta överirikkaiden kokemukset, nykyajan kontekstissa ainakaan. Jatkuva lentomatkustus, shoppailu ja juhliminen lähinnä ahdistivat sen sijaan, että niitä olisi lukenut glamouria ihaillen. Jotkut hahmot jäivät myös aika etäiseksi, jopa Adam. Juonikin tuntui välillä sivuseikalta, kun uneton Mio harhailee hotellien käytävillä ja lilluu kylpyammeissa. Mutta ehkä etäisyyden tunne oli oli tarkoituksellistakin, kun Miokin kokee eristyneensä koko maailmasta? Vaikka en ollut aivan täysin ihan ihastunut kirjaan, ajattelin sitä kuitenkin paljon lukemisen ulkopuolella. Se kertoo jotain kirjan voimasta!

En muista, missä törmäsin ensimmäisen kerran Heikki Salon laululyriikkaa käsittelevään oppikirjaan {Kahle}kuningaslaji, mutta ainakin 10 vuotta sitten sanataidekoulussa harjoiteltiin laululyriikan kirjoittamista, ja silloin opettaja muistaakseni jakoi meille monisteita tästä kirjasta. Olen halunnut lukea kirjan jo pitkään, ja nyt sain vihdoin aikaiseksi! Ihailen Heikki Salon sanoituksia (vaikka hän ei ihan aina maaliin osukaan :D), joten odotin innolla, mitä sanomista hänellä laulujen kirjoittamisesta on. Luin itse vuonna 2021 julkaistun, päivitetyn version.{Kahle}kuningaslajissa käsitellään laulujen kirjoittaminen alusta alkaen. Miten haalitaan ideoita, millaisia vaiheita laulun kirjoittamisessa on, millaisia riimikaavoja kannattaa käyttää, miten tarinoita kannattaa kertoa ja miten niitä rakennetaan. Tätä kaikkea Salo havainnollistaa useiden esimerkkien avulla. Tämä on vallan mainio kirjoitusopas! En ole juurikaan kirjoittanut lauluja elämäni aikana, mutta kirja sopii silti muillekin kirjoittajille. Salo tarjoaa runsaasti hyvää teoriaa ja materiaalia, joista on hyötyä niin aloitteleville ja kokeneillekin kirjoittajille. Toisaalta kirjan lukemisen jälkeen tekisikin mieli vähän kokeilla laulunkirjoittamistakin! Pidin kovasti Salon hieman itseironisesta kirjoittajanäänestä. Tämä olisi hyvä olla omassakin hyllyssä, sen verran paljon asiaa kirjassa on, eikä kaikkea ole varmasti mahdollista sisäistää kerralla. Myös tehtäviin olisi kiva palata myöhemmin. Sitä vain jäin ihmettelemään, että miksi päivitettyyn versioon lisätyt luvut oli painettu pienemmällä fontilla?

Tämän vuoden Helmet-haaste vaati lastenrunokirjan. Olisin voinut tietysti tehdä helpon ratkaisun ja lukea jonkin Kirsi Kunnaksen tai Kaarina Helakisan runokirjan, mutta päätin haastaa itseäni ja etsiä jonkun uudemman teoksen. Pienellä googlettelulla löysinkin Pia Krutsinin kirjoittaman ja Jani Ikosen kuvittaman Kaupunki Kukaties -runokirjan, joka vaikutti hauskalta. Kirja on ollut myös lasten ja nuorten Finlandia-ehdokkaana vuonna 2021. Kirja vie runokaupungin syövereihin, tutustumaan sen katuihin, puistoihin, taloihin, hautausmaihin, asukkaisiin, eläimiin ja ötököihin. Runot ovat vallan veikeitä ja varsin herkullista kieltä! Myös kuvat ovat ihanan värikkäitä ja yksityiskohtaisia! Jos elämässäni olisi lapsia, hankkisin tämän ehdottomasti heille lahjaksi. Tosin ihan kauan pienille lapsille en tätä vähän hurjien kauhuelementtien takia lukisi, mutta koululaisille ehdottomasti.

Bookbeatia selaillessani huomasin, että eräältä lempi (ääni)näyttelijältäni, Pekka Autiovuorelta, on sovelluksen valikoimissa yksi luettu kirja. Kyseessä on Agatha Christien Murha Mesopotamiassa, jonka olen nähnyt elokuvaversiona joitain vuosia sitten, mutta josta en muistanut juuri muuta kuin tapahtumapaikan. Kuuluisa arkeologi tohtori Leidner seurueineen tekee arkeologisia kaivauksia Mesopotamiassa. Sairaanhoitajatar neiti Leatheran palkataan tohtorin vaimon seuraneidiksi, sillä rouva Leidner on äkkiä muuttunut hermostuneeksi ja pelokkaaksi. Neiti Leatheran kiinnittää huomionsa siihen, että seurueessa vallitsee muutenkin omituinen ja kireä tunnelma: tohtori jumaloi vaimoaan, mutta muut seurueen jäsenet suhtautuvat häneen jokseenkin nuivasti. Kun rouva Leidner murhataan, on paljon ihmisiä, joilla olisi motiivi tekoon. Avuksi saapuu Hercule Poirot, jonka avulla mysteerin monimutkaiset lonkerot alkavat selvitä. Olipas ihanaa lukea pitkästä aikaa Christietä, viimeksi olin lukenut hänen kirjojaan varmaankin lukiossa! Murha ja sen tutkiminen on on mielenkiintoista, ja ratkaisu todella jännittävä (ei tosin ehkä kauhean uskottava :D). Tykkään Christien dekkareissa niiden keveydestä ja siitä, että tärkeintä ei ole mässäillä väkivallalla, vaan kyselemällä ja pohdiskelemalla selvittää murhan syyt ja seuraukset. Arkeologin vaimona Christie tiesi selvästi paljon alasta, ja pienet, ivalliset heitot arkeologien suuntaan hymähdyttivät kovasti minua, jolle opintoihin kuulunut pakollinen arkeologian kurssi oli tuskainen, mutta jäänyt elämään humoristisena kokemuksena. Pidin todella paljon neiti Leatheranin kertojanäänestä, ja Poirotin läsnäolo lämmittää sydäntä aina. Pekka Autiovuori kirjan lukijana oli yksinkertaisesti ihana, melkein itketti ilosta pelkästään hänen äänensä kuuleminen! Jonkin verran kirjassa oli rasistista kielenkäyttöä ja kolonialistista maailmankuvaa, mutta se ei sinänsä yllättänyt.

Luin keväällä Kaisa Ikolan Betty-tyttökirjapastissisarjan ensimmäisen osan. Bettyllä alkaa viimeinen lukuvuosi Edinburghin opettajaseminaarissa, ja tulevaisuus aukeaa tytön edessä täynnä monenlaisia mahdollisuuksia. Mihin elämä ylämaan tytön vie? Rakkaussuhteetkin saavat pään pyörälle: kenen kosintaan Betty suostuu vai suostuuko yhteenkään? Kakkososassa oli jonkin verran samoja ongelmia kuin ensimmäisessäkin osassa: hahmoja on aivan liikaa ja monet juonikuviot selviävät aivan liian helposti. Toisaalta Ikola on ollut tätäkin kirjoittaessa vielä hyvin nuori, joten tämä menee ehkä sen piikkiin. Betty-sarja on kunnianosoitus klassisille tyttökirjoille, ja toisessa osassa nyökkäykset inspiroineisiin teoksiin eivät ole enää niin hienovaraisia kuin edellisessä kirjassa. Esikuvan tietyille tapahtumille tunnistaa hyvin helposti ja ne tuntuvatkin aika alleviivaavilta. Kritiikistäni huolimasta on kuitenkin huomattava, että luin tämän parilta istumalta ja nautin tyttökirjatunnelmasta. Pidin jopa romanttisista kuvioista, vaikka olinkin suhtautunut erääseen kosijaan vähän nuivasti jo ensimmäisessä osassa. Välillä ihan unohdin, että kirja oli suomalainen: sen verran uskottava pastissi tämä oli! Seuraava osa on jo varauksessa kirjastosta, koska tahdon tietää, miten Bettyn tarina jatkuu.

Olen lukenut Terhi Rannelan teoksen Läpi yön ensimmäisen kerran 2014 ja toisen kerran 2019. Hoksasin päivänä eräänä, että ensimmäisen ja toisen lukukerran välissä oli viisi vuotta aikaa, ja nyt on kulunut viisi vuotta edellisestä kerrasta. Totesin siis, että tästä voi tehdä perinteen ja lukea kirjan viiden vuoden välein, joten tartuin kirjaan nyt kolmannen kerran. Läpi yön on minulle mielettömän rakas teos. Löydän siitä aina itseni, sekä nykyisen että menneen. Nytkin luin junassa melkein kyynel silmässä, kun se onnistui jälleen koskettamaan syvältä. Olen kirjoittanut kirjan merkityksestä itselleni vuoden 2021 joulukalenterissa, enkä ryhdy nyt toistamaan samoja asioita. Sanat eivät riitä kuvaamaan, miten tärkeä kirja minulle on. Siinä on ikuisesti valtava pala sieluani kiinni. Palataan asiaan seuraavan kerran 2029!

 

En muista, missä törmäsin Camila Sosa Villadan Yöeläimiä-kirjaan, mutta kiinnostuin siitä heti. Kirja sijoittuu Argentiinaan, Córdoban kaupunkiin, jossa joukko travesteja asuu Encarna-tädin majatalossa ja levittäytyy öisin läheiseen puistoon hankkimaan elantoaan. Eräänä yönä Encarna-täti löytää puistosta hylätyn poikavauvan ja ottaa sen kasvattilapsekseen. Tästä alkaa tapahtumasarja, jonka jälkeen juuri mikään ei ole enää ennallaan. Yöeläimiä on karu, mutta samaan aikaan kaunis ja koskettava kirja. Travestit kohtaavat yhteiskunnan taholta homo- ja transfobiaa ja myös todella rankkaa fyysistä väkivaltaa. Seksityöntekijän arki on jatkuvaa uhkaa, varsinkin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluville, eikä tätä puolta elämästä kaunistella. Encarna-tädin talossa asuvien travestien yhteisö on kuitenkin valittu perhe, joka huolehtii hellästi ja lempeästi toisistaan. Tämä keskinäinen huolenpito olikin yksi liikuttavimmista asioista kirjassa. Lähes kaikilla travesteilla on lapsuudenperheeseensä liittyviä haavoja, kuten myös kirjan kertoja Camilalla, joten tukeva yhteisö on erittäin tärkeä. Travesti-sanaa ei ole suomennoksessa käännetty. Latinalaisessa Amerikassa se tarkoittaa syntymässä mieheksi määriteltyjä henkilöitä, jotka kuitenkin käyttävät naisen nimeä ja pukeutuvat naiseksi. He eivät välttämättä identifioidu naisiksi, mutta eivät miehiksikään, ja heidän kansalaisaktivisminsa ansiosta Argentiinassa on mahdollista saada passiinsa myös kolmannen sukupuolen merkintä. Juonen autofiktiiviset elementit tulivat minulle yllätyksenä: kirja pohjautuu kirjailijan omiin nuoruudenkokemuksiin. Yhtä yllättävästi nämä elementit eivät juurikaan edes haitanneet. Kirjan juoni jäi omaan makuuni jokseenkin liian hajanaiseksi, ja aikarakenne tuntui vähän sekavalta. Pidin kuitenkin maagisen realismin ripauksesta, vaikka en aina ymmärtänytkään sen symboliikkaa. Yöeläimiä on kirja, joka jää takuulla lukijansa mieleen. Tätä kirjaa ajattelen varmasti paljon vielä tulevaisuudessakin.

*********

Marraskuun Helmet-lukuhaasteeseen luetut kirjat: 

12. Lastenrunokirja: Kaupunki Kukaties

18. Kirjan kannessa tai nimessä on koru: Rebel angels

22. Kirjaa on suositellut kirjailija: Äkkimakea

Marraskuu oli jälleen kammottava, ällöttävä ja inhottava. Tällä kertaa se tosin johtui pääosin siitä, että olin päättänyt saada gradun esitarkastukseen kuunvaihteeseen mennessä, ja vaikka olinkin aika pitkällä jo työssäni, työtä oli vielä paljon jäljelläkin. Niinpä kuukausi meni pitkälti gradustressissä. Gradufiilissyklissäkin menin pahimpaan aallonpohjaan, mitä olen tämän prosessin aikana kokenut: tuntui, että kaikki kirjoittamani oli täyttä roskaa, eikä tutkielmani koskaan valmistu. Kaiken tuskailun ja ikävän jälkeen graduni ensimmäinen versio valmistui kuin valmistuikin, päivää myöhemmin kuin oli tarkoitus, mutta valmistui kuitenkin! Ja joulukuun aion lomailla, palaan työn pariin vasta tammikuussa!

Vaikka kuukausi oli täynnä gradun kirjoittamista, siihen mahtui joitain kivojakin juttuja, kuten sitsit, pitkästä aikaa taideretriitti ystävän kanssa, käynti Ateneumin Gothic modern -näyttelyssä ja useiden ystävien näkemistä. Ensilumikin satoi vihdoin, ja vaikka se sulikin pari päivää myöhemmin, huomasin heti, miten paljon lumi tuo iloa ja auttaa jaksamaan paremmin pimeänä aikana. 

 

Kuukauden biisi on Jere Valkosen Vakavaa. Valkonen julkaisi marraskuussa toisen albuminsa Viimeistä kertaa marraskuussa. Kyseessä on konseptialbumi nuoresta rakkaudesta uskonnollisessa yhteisössä, mikä lämmittää konseptialbumien ystävien sydäntä. Levyllä on monta hyvää kappaletta (esimerkiksi singlenä julkaistua Blood on the tracksia kuuntelin kesällä tosi paljon), ja Vakavaa on eräs lemppareistani.

Joulukalenteri 2024: 8. luukku

Tervetuloa vuoden 2024 joulukalenteriin!

 

Tänä vuonna sukelletaan kirjoitusprojektieni kulissien taakse ja kurkistetaan "kirjoitusraamattuni" sivuille. Tätä vihkoa voisi tituleerata myös suunnittelu- tai muistiinpanovihkoksi, mutta käytti siitä sitten mitä tahansa nimeä, tarkoitus on sama: siellä on kaikki muistiinpanot, joita kirjoittamiseni tueksi tarvitsen. Koska välillä elämäni on yllättävän kaoottista, kaikki kirjoitusprojektini ovat samassa vihkossa. Periaatteessa pidempien tekstien kirjoittaminen onnistuisi ehkä ilmankin tällaista vihkoa, mutta helpottaa kummasti, kun kaikkea tietoa ei tarvitse pitää omassa päässään. Siksi kirjoitusraamattuni on minulle korvaamaton apu.

 

Joulukalenterin tarkoitus on valottaa hieman sitä, millaisia muistiinpanoja ja tausta-ajatuksia tämä kirjoittaja riipustelee kirjoittamisensa tueksi. Minusta on todella kiinnostavaa kuulla muiden kirjoittajien ja kirjailijoiden työprosesseista, ja ehkä tämäkin voi inspiroida jotakuta toista. Itsestäänselvää kuitenkin lienee, että tämä on vain minun tapani toimia, eikä kaikki minun käyttämäni tavat sovellu kaikille. 

Meneillään oleva vihko on kolmas, ja se on aloitettu vuonna 2022. (Se sattuu myös olemaan vihko, jonka olen saanut "palkinnoksi" kirjoitusharrastuksestani, joten siksi on sopivaa, että se on pyhitetty kirjoitusharrastukselle.) Joulukalenterissa tulee kuitenkin näkymään myös joitain sivuja kahdesta edellisestä vihosta. 

 

Luukku aukeaa joka toinen päivä.

Luukku 8: Hahmoluukku

Tämän päivän luukusta paljastuu useampi hahmoihin liittyvä juttu, joten siksi sen nimi on lyhyesti ja yksinkertaisesti hahmoluukku! 

Ihan ensimmäisenä on sivu aivan ensimmäisestä vihosta, joka haki hieman vielä muotoaan. Tämä sivu liittyy P:iin, ja siihen on paitsi kirjoitettu eräiden henkilöiden mieluisimmat aseet (tämä on tärkeä), suunniteltu tulevia lukuja (joita ei ole vielä kirjattu lukusuunnitelmaan, kun en aluksi ollut ihan varma itsekään, mihin suuntaan tarina on menossa) ja vielä pohdiskeltu maailman jumalmyyttiä. Tulevien lukujen lista ei kauhean pitkään pysynyt relevanttina (varsinkin, kun luvut eivät ole tuossa listassa kronologisessa järjestyksessä), mutta hahmojen aseet ja jumaluuksien ominaisuudet ovat kyllä tärkeää tietoa, johon olen palannut myös myöhemmillä editointikierroksilla.

Sinänsä arvostan sitä, että olen yrittänyt olla säästeliäs ja laittaa kaiken samalle sivulle, mutta ei se kyllä ole luettavuuden jne kannalta kauhean hyvä idea :D

Oranssilla Pusun hahmot, vihreällä JL:n ja punaisella P:n.

Toinen sivu on toisesta vihosta. Hahmojen syntymäpäivät on vähän epämääräistä aluetta, sillä toisissa maailmoissa tapahtuvien kässäreiden aikakäsitys ei välttämättä vastaa meidän maailmamme käsitystä. Toistaisiksi kaikissa kässäreissäni on melko lailla meille tuttua noudattava vuodenkierto, mutta kuukausien nimet eivät ole välttämättä samoja, eivätkä niiden määrät ja pituudet välttämättä täsmää meidän tuntemaamme. Syntymäpäivälistaus on siis lähinnä suuntaa-antava, ja taustatietoa minulle itselleni. Hahmojen syntymäpäivät eivät myöskään ole useinkaan tarinan kannalta relevantteja, paitsi Pusun toisen päähenkilön, sillä hänen syntymäpäiväjuhlansa polkaisevat tarinan käyntiin. Pusun lisäksi oikeastaan vain P:ssa jonkun hahmon syntymäpäivä osuu tarinan tapahtuma-aikaan, mutta historiallisessa agraariyhteiskunnassa elävät hahmot eivät usein tiedä tarkkaa syntymäpäiväänsä, joten mitään juhlia tarinassa ei ole. Iät sentään ovat tärkeitä usein juonellekin, vaikka P:n kohdalla niitä olenkin säätänyt hieman ylöspäin tämän listauksen tekemisen jälkeen.

 

DVR:n hahmoja tässä listassa ei ole (ne oli toisella sivulla, kun tästä loppui tila), mutta siinä syntymäpäivät ovat siinä mielessä relevantteja, että yksi keskeinen hahmo uskoo horoskooppeihin, ja niistä myös puhutaan paljon. Se on myös ainoa kässäri, joka sijoittuu meidän maailmaamme (enemmän tai vähemmän lainausmerkeissä), joten siinä syntymäpäivät ovat myös aidosti paikkaansapitäviä.

Kolmas kuva on jälleen ensimmäisestä vihosta (kronologia, en tunne häntä :D). Olin nähnyt netissä erilaisia hahmokarttoja, joissa hahmojen keskinäisiä suhteita selvitetään visuaalisessa muodossa, ja yritin tehdä samanlaisen myös omista teksteistäni, tässä esimerkkinä JL:n kartta. Niistä tuli kuitenkin melkoinen nuolien sekamelska, enkä ole niitä sen koommin tehnyt. Muistaakseni punainen väri tarkoitti rakkautta (ei vain romanttista), vihreä avioliittoa, sininen (veri)sukulaisuutta ja keltainen vihaa, pelkoa tai inhoa. Oliivinvärisestä nuolesta ei ole täyttä varmuutta. Ystävyys? Ehkä?

Turkoosilla Pusun hahmot, violetilla JL:n ja keltaisella P:n.

Viimeinen kuva on taas toisesta vihosta. Dreamcast-sivu on sitä mitä otsikko lupaa, eli unelmia kässäreiden elokuvasovituksista ja hahmojen näyttelijöistä. Ja unelmia nämä tosiaan ovat, tuskin saisin nostettua Marilyn Monroeta tai Maggie Smithiä haudasta enää tahdonvoimallakaan :D Kirjoittamiseen tätä listaa ei välttämättä tarvitse, koska yleensä tiedän, miltä hahmoni näyttävät, mutta voihan tästä olla kuvailussa apua, kun voi vähän luntata oikean maailman ihmisen naamaa. Ihan kaikista valinnoista en kyllä ole enää näin pari vuotta myöhemmin samaa mieltä.

Joulukalenteri 2024: 6. luukku

Tervetuloa vuoden 2024 joulukalenteriin!

 

Tänä vuonna sukelletaan kirjoitusprojektieni kulissien taakse ja kurkistetaan "kirjoitusraamattuni" sivuille. Tätä vihkoa voisi tituleerata myös suunnittelu- tai muistiinpanovihkoksi, mutta käytti siitä sitten mitä tahansa nimeä, tarkoitus on sama: siellä on kaikki muistiinpanot, joita kirjoittamiseni tueksi tarvitsen. Koska välillä elämäni on yllättävän kaoottista, kaikki kirjoitusprojektini ovat samassa vihkossa. Periaatteessa pidempien tekstien kirjoittaminen onnistuisi ehkä ilmankin tällaista vihkoa, mutta helpottaa kummasti, kun kaikkea tietoa ei tarvitse pitää omassa päässään. Siksi kirjoitusraamattuni on minulle korvaamaton apu.

 

Joulukalenterin tarkoitus on valottaa hieman sitä, millaisia muistiinpanoja ja tausta-ajatuksia tämä kirjoittaja riipustelee kirjoittamisensa tueksi. Minusta on todella kiinnostavaa kuulla muiden kirjoittajien ja kirjailijoiden työprosesseista, ja ehkä tämäkin voi inspiroida jotakuta toista. Itsestäänselvää kuitenkin lienee, että tämä on vain minun tapani toimia, eikä kaikki minun käyttämäni tavat sovellu kaikille. 

Meneillään oleva vihko on kolmas, ja se on aloitettu vuonna 2022. (Se sattuu myös olemaan vihko, jonka olen saanut "palkinnoksi" kirjoitusharrastuksestani, joten siksi on sopivaa, että se on pyhitetty kirjoitusharrastukselle.) Joulukalenterissa tulee kuitenkin näkymään myös joitain sivuja kahdesta edellisestä vihosta. 

 

Luukku aukeaa joka toinen päivä.

 

Luukku 6: Finncon-muistiinpanoja

  

Oon ehkä vähän turhankin ylpeä tuosta pikkulohikäärmeestä :D Nopeesti ja ilman mallia piirretyksi yllättävän hyvä.

Tänä vuonna olen yllättänyt itseni sillä, että olen tehnyt tapahtumissa muistiinpanoja. Olen nimittäin usein harmitellut, että vaikka kuinka vakuuttelee itselleen, että kyllä sitä muistaa kaikki kiinnostavat kirjavinkit ja knoppitiedot, aivot pyyhkivät kaiken pois aika nopeasti. Helppo ratkaisu olisi muistiinpanojen teko, mutta aina olen ollut liian laiska tekemään niin. Kunnes sitten kesän Finnconissa otin itseäni niskasta kiinni, ja aloin kirjoittaa muistiinpanoja kuuntelemistani ohjelmista. Samaa jatkoin syksyllä Helsingin kirjamessuilla (silloin tosin tein muistiinpanot kännykälle, enkä vihkoon). Kyllä oppii vanhakin koira uusia temppuja! 

Finnconissa on kyse pääosin kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta, joten siksi kirjoitusraamattu tuntui luontevalta paikalta tapahtuman muistiinpanoille. Yllätyin siitä, miten kivaa muistiinpanojen kirjoittaminen oli! Yleensä laiskuus on estänyt muistiinpanojen kirjoittamisen, mutta kun muistutin itseäni siitä, että a) muistiinpanot ovat vain itseäni varten ja b) minun ei tarvitse kerrata näitä mihinkään tenttiin, sain tekemiseeni aika rennon otteen. Kirjoittamistani tosin hidasti se, että sunnuntaina kynästäni loppui muste, enkä ollut ottanut varamustepatruunaa reissuun mukaan (amatöörivirhe, tiedän). Sunnuntain muistiinpanot täytyikin sitten tehdä kännykällä. 

Jos olette koskaan miettinyt, miltä luentomuistiinpanojeni marginaalit näyttävät, niin tämä on aika lähellä.

 

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille (paitsi natseille)!

Joulukalenteri 2024: 4. luukku

Tervetuloa vuoden 2024 joulukalenteriin!

 

Tänä vuonna sukelletaan kirjoitusprojektieni kulissien taakse ja kurkistetaan "kirjoitusraamattuni" sivuille. Tätä vihkoa voisi tituleerata myös suunnittelu- tai muistiinpanovihkoksi, mutta käytti siitä sitten mitä tahansa nimeä, tarkoitus on sama: siellä on kaikki muistiinpanot, joita kirjoittamiseni tueksi tarvitsen. Koska välillä elämäni on yllättävän kaoottista, kaikki kirjoitusprojektini ovat samassa vihkossa. Periaatteessa pidempien tekstien kirjoittaminen onnistuisi ehkä ilmankin tällaista vihkoa, mutta helpottaa kummasti, kun kaikkea tietoa ei tarvitse pitää omassa päässään. Siksi kirjoitusraamattuni on minulle korvaamaton apu.

 

Joulukalenterin tarkoitus on valottaa hieman sitä, millaisia muistiinpanoja ja tausta-ajatuksia tämä kirjoittaja riipustelee kirjoittamisensa tueksi. Minusta on todella kiinnostavaa kuulla muiden kirjoittajien ja kirjailijoiden työprosesseista, ja ehkä tämäkin voi inspiroida jotakuta toista. Itsestäänselvää kuitenkin lienee, että tämä on vain minun tapani toimia, eikä kaikki minun käyttämäni tavat sovellu kaikille. 

Meneillään oleva vihko on kolmas, ja se on aloitettu vuonna 2022. (Se sattuu myös olemaan vihko, jonka olen saanut "palkinnoksi" kirjoitusharrastuksestani, joten siksi on sopivaa, että se on pyhitetty kirjoitusharrastukselle.) Joulukalenterissa tulee kuitenkin näkymään myös joitain sivuja kahdesta edellisestä vihosta. 

 

Luukku aukeaa joka toinen päivä. 

 

 Luukku 4: Ajatusdumppaus

 

Tärkeä osa kirjoitusvihkoani on ns. ajatusdumppaussivu. Nimensä mukaisesti kirjoittelen sinne kaikki satunnaiset ajatukset ja ideat, joille en löydä muutakaan paikkaa. Kyseessä voi olla jokin tulevan projektin idea tai sitten meneillään olevaan projektin enemmän tai vähemmän huomionarvoinen asia. 

Tässä ajatusdumppauksessa käsitellään esimerkiksi sitä, miten P:n voi jakaa juonellisesti tavallaan kolmeen osaan. Pohdiskelen myös HS-trilogian nimiä ja mytologiaa ja erään vanhan idean miljöön siirtämistä Suomeen. Olen kirjoittanut ylös myös novelli-idean. Vielä hyvin epämääräisessä suunnitteluvaiheessa olevalle tekstille olen piirtänyt haparoivia raameja: haen intertekstuaalisuutta Edith Södergranin Sisar-runosta (sivunumero viittaa Södergranin koottujen yhteisniteeseen) ja H. C. Andersenin Lumikuningatar-sadusta.

Joulukalenteri 2024: 2. luukku

Tervetuloa vuoden 2024 joulukalenteriin!

 

Tänä vuonna sukelletaan kirjoitusprojektieni kulissien taakse ja kurkistetaan "kirjoitusraamattuni" sivuille. Tätä vihkoa voisi tituleerata myös suunnittelu- tai muistiinpanovihkoksi, mutta käytti siitä sitten mitä tahansa nimeä, tarkoitus on sama: siellä on kaikki muistiinpanot, joita kirjoittamiseni tueksi tarvitsen. Koska välillä elämäni on yllättävän kaoottista, kaikki kirjoitusprojektini ovat samassa vihkossa. Periaatteessa pidempien tekstien kirjoittaminen onnistuisi ehkä ilmankin tällaista vihkoa, mutta helpottaa kummasti, kun kaikkea tietoa ei tarvitse pitää omassa päässään. Siksi kirjoitusraamattuni on minulle korvaamaton apu.

 

Joulukalenterin tarkoitus on valottaa hieman sitä, millaisia muistiinpanoja ja tausta-ajatuksia tämä kirjoittaja riipustelee kirjoittamisensa tueksi. Minusta on todella kiinnostavaa kuulla muiden kirjoittajien ja kirjailijoiden työprosesseista, ja ehkä tämäkin voi inspiroida jotakuta toista. Itsestäänselvää kuitenkin lienee, että tämä on vain minun tapani toimia, eikä kaikki minun käyttämäni tavat sovellu kaikille. 

Meneillään oleva vihko on kolmas, ja se on aloitettu vuonna 2022. (Se sattuu myös olemaan vihko, jonka olen saanut "palkinnoksi" kirjoitusharrastuksestani, joten siksi on sopivaa, että se on pyhitetty kirjoitusharrastukselle.) Joulukalenterissa tulee kuitenkin näkymään myös joitain sivuja kahdesta edellisestä vihosta. 

Luukku aukeaa joka toinen päivä.

Luukku 2: Projektilistaus & Kirjoitussuunnitelmia

 

Heh, huomasin kirjoitusvirheen DVR:n nimessä vasta skannattuani sivun.

 

Vihon ensimmäisellä sivulla on luonnollisesti projektilistaus. Olen merkannut tähän kaikki romaanikäsikirjoitukseni ja niiden aloittamisvuodet. Periaatteessa Pusun kohdalla pitäisi ehkä lukea 2015-2021, mutta tuntuu liian lopulliselta merkata projektin "päättymisvuosi". (Pusun nykyhetkestä ajatuksia täällä.)

En usko, että unohdan projektejani, mutta onhan lista siltäkin varalta hyvä olemassa. Varsinainen syy on lähinnä se, että minusta on mukavaa listata asioita, joita olen saanut aikaan. Ja onhan tämä hyvä myös niille (kirjallisuushistorian) tutkijoille, jotka tulevaisuudessa tutkivat jälkeenjääneitä papereitani (In your dreams :D).

 

Heti projektilistauksen jälkeen olen kirjannut kirjoitussuunnitelmiani ylös. Tästä on ehkä enemmän hyötyä kuin projektilistauksesta, sillä tämä konkretisoi sitä, mitä aion seuraavaksi tehdä. Kuten listauksesta voi huomata, ensimmäinen prioriteetti on P:n editoiminen ja kustantamokuntoon saattaminen, minkä jälkeen JL hyppää vaihtopenkiltä peliin ja samankaltaiseen käsittelyyn. 

 

"Ei stressiä" -huomautus on myös aiheellinen, sillä olen stressaamiseen taipuvainen ihminen, enkä halua tehdä sitä kivojen harrastusten kohdalla. Joskus menneinä vuosina tein kirjoitussuunnitelmia kuukauden tarkkuudella, mutta sellaiseen en enää rupea, se asetti liian kovat paineet.

Listan kolmannella sijalla vilahtaa eräs projekti, josta en ole tainnut blogissa vielä hiiskua ollenkaan. Kyseessä on vielä vahvasti suunnitteluaseella oleva trilogia (!), jonka ensimmäisen osan pariin toivoisin pääseväni lähitulevaisuudessa. Trilogia kulkee toistaiseksi työnimellä HS-trilogia (pidätämme oikeuden muutoksiin), mutta ei siitä tässä vaiheessa vielä sen enempää.