maanantai 10. huhtikuuta 2023

Maaliskuun luetut 2023

Maaliskuussa 2023 luin seitsemän kirjaa (1440 sivua, 9h 52 min), joista neljä oli spefiä, kaksi sarjakuvia, yksi uusinta, kaksi äänikirjoja ja yksi e-kirja.

Rouhiainen, Elina: Tuntematon taivas 196 s. (e-kirja)
Pitkäkangas, Elina: Sang (Sang #1) 496 s. 
Nykänen, Anni: Mummo 2 103 s. 
Meresmaa, J.S.: Kunnes tapamme taas (Kenties tapan sinut vielä #2) 4 h 4 min [K]
Green, Hank: Loistavan hullu hanke (Carlit #2) 541 s. 
Nykänen, Anni: Mummo 3 104 s. 
LeGuin, Ursula K.: Atuanin hovihaudat (Maameren tarinat #2) 5 h 48 min [K] [U]

kotimaisia: 5
käännöskirjoja: 2
omasta hyllystä: 1
kirjastosta: 3
muualta: 3

Elina Rouhiaisen Tuntematon taivas on hurjalla tavalla ajankohtainen. Kirja sijoittuu 2000-luvun alkuun, kun Venäjä käy sotaa Tšetšeniassa. Nuori Dima pakenee armeijaan joutumista, kun hänet heitetään junasta ulos keskellä Siperiaa. Hänen onnekseen asemalle sattuu nuori Aljona isovanhempineen, jotka tarjoavat hänelle paikan kotoaan. Dima päätyykin jäämään pieneen kylään Aljonan luo. Elämä kylässä on yksinkertaista, mutta Dima viihtyy siellä. Pois on kuitenkin lähdettävä ennen kuin Aljonan upseeri-isä palaa komennukseltaan kotiin. Kun Dima huomaa tunteidensa Aljonaa kohtaan heräävän, on hän vaikean valinnan edessä: valitako tuttu helvetti vai tuntematon taivas? Tuntematon taivas on Rouhiaisen ensimmäinen realistinen romaani, ja osoittaa, että hän taitaa senkin lajin hyvin. On kiehtovaa huomata, miten kirjailija kehittyy kirja kirjalta: tämä saattaa ehkä jopa olla Rouhiaisen paras kirja. Nuorten rakkaustarinan ja lähihistorian tapahtumien lisäksi se käsittelee monia muitakin kiinnostavia teemoja, kuten evenki-vähemmistön elämää, tapoja ja heihin kohdistuvia asenteita. Tätä (ja paria muutakin teemaa) olisi mielestäni voinut syventää vielä entisestään! Loppu tuntui rytmiltään hieman liian nopealta, mikä oli myös yksi syy siihen, että täyttä viittä tähteä en tälle antanut. Kirjassa on paljon kuvastoa, joka on Ukrainan sodan myötä jälleen täyttänyt median. On sota, jonka hyökkääjä kieltää olevan sota. On aktivisteja, jotka yritetään vaientaa. On laumoittain nuoria miehiä, jotka yrittävät paeta rintamalle joutumista. Olen itse ollut Tšetšenian sodan aikana niin nuori, etten ole seurannut uutisia (tai tajunnut maailmanmenosta paljon muutenkaan mitään), joten kirja myös opetti minulle lähihistorian tapahtumia. Välillä piti kuitenkin muistuttaa itseään, että kirja sijoittuu 20 vuoden taakse, eikä tapahdu tässä ja nyt. Ajankohtaisuus on jopa ahdistavaa ja muistuttaa karulla tavalla siitä, miten historia toistaa itseään, jopa näin nopeassa syklissä. Eikö menneisyyden virheistä ole tosiaan opittu mitään? Miksi tämän annetaan tapahtua uudelleen? Tuntematon taivas on kirja, joka jää karuudessaan ja katkeransuloisuudessaan elämään mieleen pitkään. (Tämä taisi myös olla ensimmäinen kerta, kun törmäsin suomalaisessa kirjassa sisältövaroituksiin! E-kirjaa lukiessa ne pääsi lukemaan suhteellisen helposti, mutta painetussa kirjassa maininta viimeisillä sivuilla olevasta sisältövaroitusten listasta on ilmeisesti mennyt monelta helposti ohi.) 

Olen blogissa maininnutkin useaan otteeseen, miten paljon olen odottanut Elina Pitkäkankaan Sangia. Aloitin kirjaa jo joululomalla, mutta lukemisessa kestikin kauan (tosin kirjaan liittymättömistä syistä). Sang sijoittuu itä-Aasiasta inspiroituneeseen dystopiamiljööseen. Päähenkilönä on pienessä vuoristokylässä elävä nuori Dawei, joka yrittää maksaa omaa ja perheenjäsentensä kansalaisvelkaa pois salakuljetustehtävillä. Mikäli velkaa ei ole maksettu tiettyyn ikävuoteen mennessä, lähetetään kansalainen pakkotyöleirille. Ikävän tapahtumaketjun seurauksena Dawei joutuu pois kotoaan, valtakunnan eteläiseen maakuntaan Fusangiin. Siellä hän päätyy Valkoisen tiikerin klaanin sotilaaksi, eikä hänelle anneta toivoa päästä enää koskaan kotiin. Voiko Dawei pitää kiinni periaatteistaan ympäristössä, jossa niitä ei kunnioiteta? Ja tapaako hän enää koskaan rakkaitaan? Minulla oli alussa omat kankeuteni päästä tarinaan mukaan. Normaalistikin uuteen fantasiamaailmaan sukeltaminen vaatii hieman totuttelua, ja kun itä-Aasian kulttuuripiiri ei ole erityisen tuttu, oli miljööseen solahtaminen jokseenkin hidasta. Kun lopulta pääsin vauhtiin, kirja imaisi mukaansa. Juoni on vetävä, ja erilaisia käänteitä riittää. Pidin siitä, ettei näitä käänteitä voinut arvata etukäteen! Vaikka tarinassa tapahtuu koko ajan, tunnepuolta ei unohdeta. Hahmot ovat eläviä, kolmiuloitteisia ja harmaasävyisiä, ja lukija välittää heidän kohtaloistaan. Maailmanrakennus on kiehtovaa: en tosiaankaan ollut aiemmin lukenut tällaisesta maailmasta! Pitkäkankaan tekemän taustatutkimuksen määrän huomaa, ja arvostan sitä todella paljon. Sang on hieno esimerkki siitä, miten monipuolista ja laadasta YA-kirjallisuutta Suomessa kirjoitetaan! Maltan tuskin odottaa kakkososaa, sen verran jännittävään kohtaan viimeinen luku jäi. 

Luin viime syksynä Anni Nykäsen Mummo-sarjakuvan ensimmäisen osan, ja maaliskuussa luin kaksi seuraavaa Mummoa. Mummo on aina yhtä sympaattinen ja samaistuttavakin tyyppi, joka ei jää keinutuoliinsa istuskelemaan, vaan puuhastelee milloin mitäkin. Oli kyseessä sitten bloggaaminen, leipominen, liftaaminen, Amerikan-matka tai elämänohjeiden jakeleminen lapsenlapselle, mummo hoitaa asian huivi hulmuten. Näissä albumeissa päästään tutustumaan paremmin myös Sulo-pappaan ja Kissi-kissaan, jotka ovat myös hurmaavia persoonalisuuksia. Mummo-albumeiden ainoa ongelma on se, että niitä pitäisi maltaa lukea osissa, eikä koko kirjaa kerralla, koska vitsit alkavat nopeasti hieman toistamaan itseään. Kuitenkin näitä on niin kiva lukea, etten pysty hillitsemään itseäni! :D 

J.S. Meresmaan vampyyrisarjan toinen osa Kunnes tapamme taas on jatkoa kirjalle Kenties tapan sinut vielä. Kirjan päähenkilö, Roope, muutettiin vampyyriksi yllättäen ja vasten hänen tahtoaan viimeisen kirjan lopussa. Nykyään hän elää Noran ja tämän veljen Casparin kanssa hylätyssä talossa ja yrittää opetella uuteen elämäänsä. Ikävä perhettä kohtaan raastaa, entistä parasta ystävää Aleksia kohtaan on runsaasti ristiriitaisia tunteita ja kaiken huippuna on Roopen verikammo, joka tekee syömisestä ja ruuan hankkimisesta äärimmäisen vaikeaa. Tarinassa oli todella paljon mielenkiintoisia elementtejä, mutta suureksi harmikseni mihinkään ei oikein keskitytty. Teemoja lihansyönnistä, identiteetistä ja vasta alkaaneen vampyyrielämän haasteista heiteltiin esiin, mutta tuntuu, että juonessa säntäiltiin jatkuvasti johonkin, eikä mihinkään keskitytty. Myös lopun tapahtumat tulivat melkoisella rytinällä, ja jotkut ongelmat ratkesivat mielestäni liian helposti. Toki voi olla, että en ole ihan kirjan kohderyhmää, ja tämä kohderyhmä ei kaipaa syventymistä tällaisiin asioihin. Roope on kiinnostavampi päähenkilö kuin ensimmäisen osan Aleksi, joka muuten kävi tässä kirjassa todella pahasti hermoilleni! Kirjan kieli oli sujuvaa, ja tarinankin parissa viihdyin nurinoistani huolimatta. Tähän sarjaan mahtuisi hyvin vielä kolmaskin osa, Noran näkökulma kiinnostaisi kovasti. Mikäli kolmas osa ilmestyy, luen sen kyllä. 

Luin Hank Greenin esikoisteoksen Ihan mieletön juttu muutama vuosi sitten. Vaikka en scifistä välitäkään, Greenin kirja oli kiinnostava ja vetävä, ja pidin siitä kovasti. Loistavan hullu hanke ehti olla muistaakseni pariinkin otteeseen lainassa kirjastosta, mutta aina eräpäivät tulivat vastaan, joten pääsin tarttumaan siihen vasta nyt. Kirjassa vauhtiin pääsemistä hidastikin se, etten muistanut Ihan mielettömästä jutusta kuin pääpiirteet. Loistavan hullu hanke nimittäin alkaa suurin piirtein siitä, mihin ensimmäinen osa jäi. April May on kuollut, ja Carl-robotit kadonneet maan päältä. Aprilin ystävät Andy ja Miranda sekä ex-tyttöystävä Maya yrittävät jatkaa elämää traagisten tapahtumien jälkeen. Heidän kaikkien elämäänsä alkaa ohjailla mystinen kirja, joka tuntuu tietävän epäilyttävän paljon asioita tulevaisuudesta. Andy sotkeutuu sijoittamismaailmaan ja videoesseitä takovaan salaperäiseen Youtube-kanavaan ja yrittää siinä sivussa hoitaa rakkauselämäänsä, Maya yrittää löytää todisteita siitä, mitä Aprilille oikeasti tapahtui, ja Miranda pestautuu mystiseen laboratorioon töihin. Onko April sittenkään kuollut? Kuka tai mikä Carl oikeasti oli? Entä mitä kummaa tapahtuu Avaruudeksi kutsutussa virtuaalitodellisuudessa? Selvää on vain se, että ihmiskunta on suuressa vaarassa. Loistavan hullu hanke on ensimmäisen osan tavoin melkoisen vauhdikasta scifi-rymistelyä. Vaikka viihdyinkin kirjan parissa, toisinaan minusta tuntui siltä, ettei tämä onnistu pääsemään ensimmäisen osan tasolle. Ihan mieletön juttu oli kuitenkin ollut ihan mielettömän (hehe) hyvä kirja, jonka mysteeri jäi kutkuttamaan. Välillä pelkäsin, että Green ei onnistu täyttämään lukijoiden odotuksia ja tarjoaa mysteerille jonkun todella laimean selityksen. Eteenkin loppua kohden tarina alkoi kuitenkin ottaa sen verran kovia kierroksia, että luin viimeiset 200 sivua yhden viikonlopun aikana. Lopulta olin kuin olinkin tyytyväinen tarinaan ja sen juonenkäänteisiin. Suurin osa teknologiaselityksestä ja Carlin tietoisuuden tasoista menivät vauhdikkaasti yli hilseen, mutta ei se oikeastaan edes loppupeleissä haitannut. Greenin tarinankerronta on sujuvaa ja kiinnostavaa, ja hahmot ovat mielenkiintoisia, jolloin humanistikin pysyi tarpeeksi hyvin kyydissä, vaikka ei ihan kaikkea tajunnutkaan. Ajankohtainen teos on yhä, vaikka onkin muutaman vuoden vanha. Ajankohtaisuus ei ole pelkästään positiivinen asia, sillä valitettavasti teknologian kehityssuunnat eivät ole aina pelkästään hyviä, ja ihmisten ahneus saa vain uusia kierroksia kehityksen myötä. Pohdin jo ensimmäisen osan kohdalla, miten kuvaus somekäyttäytymisestä tulee vanhenemaan, mutta ainakin juuri nyt kirja tarjoaa todella uskottavaa kuvastoa siitä, miten Internet on sekä hyöty että haitta ihmiskunnan tarinan käänteissä. 

Helmikuussa kuuntelin Maameren tarinoiden ensimmäisen osan uudelleen, ja maaliskuussa oli aika jatkaa sarjan parissa ja kuunnella kakkososa Atuanin holvihaudat. Se sijoittuu noin vuosikymmen Maameren velhon tapahtumien jälkeen. Pääosassa on tällä kertaa nuori tyttö, Tenar, joka on lapsena päätynyt Atuanin hovihautojen esipapittareksi. Naisten luostariyhteisö palvoo Nimettömiksi kutsuttuja olentoja, ja yhteisön säännöt ovat hyvin tiukat. Miehet eivät ole tervetulleita maan alla sijaitseviin holvihautoihin tai labyrinttiin, ja oikeastaan vain esipapittarella on lupa kulkea kaikkialle, mutta hänkään ei saa tuoda labyrinttiin mukanaan minkäänlaista valoa. Tenar elää hyvin suojattua elämää, eikä tiedä ulkomaailmasta paljon mitään. Eräänä päivänä hän kuitenkin kohtaa labyrintissä miehen, vieläpä velhon. Varpushaukan kohtaamisen myötä Tenar alkaa pikkuhiljaa kyseenalaistaa asioita, joita hänelle on opetettu. Keneen hänen loppujen lopuksi pitäisi uskoa? Onko luostari sittenkään niin turvallinen paikka kuin hän on uskonut? Pidin Atuanin holvihaudoista lapsena ehkä kaikista eniten koko Maameri-sarjasta, ja se oli mielestäni edelleen parempi kuin Maameren velho. Pidän kovasti tarinoista, joissa ollaan erilaisissa pienissä, enemmän tai vähemmän suljetuissa yhteisöissä, kuten luostareissa. (Tämä on ehkä syy myös siihen, miksi pidän niin paljon esimerkiksi sisäoppilaitoksiin sijoittuvista (tyttö)kirjoista...) Lisäksi siinä oli minua kovasti kiehtova valtateema: kenellä on oikeasti valtaa ja miten valtaa käytetään väärin. Tenar on ihastuttava päähenkilö, ja hänen kasvutarinansa kiinnosti paljon enemmän kuin Varpushaukan kasvutarina sarjan ensimmäisessä osassa. Tenarin ja Varpushaukan välinen dynamiikka toimi myös todella hyvin, ja pidin esimerkiksi dialogeista heidän välillään kovasti. (Odotan myös innolla sitä, että pääsen lukemaan uudelleen Tehanun, sillä muistelen heidän väliensä olevan siinä erityisen kutkuttavat!) Miljöökuvaus oli todella tunnelmallista, ja kerrontakin toimi jotenkin paljon paremmin kuin ensimmäisessä osassa. Jos kaikki Maameren tarinoiden kirjat olisivat kuin Atuanin holvihaudat, olisin varmasti pitänyt sarjasta jo lapsena enemmän! Seuraavaksi kuuntelulistalla onkin sarjan kolmas osa, Kaukaisin ranta, josta en muista kerrassaan mitään... (Sivuhuomiona sellainen, että aikoinaan lukemani fyysisen kirjan kannessa Varpushaukka on kuvattu valkoihoisena. Oikeasti valkoihoiset hahmot ovat Maameren maailmassa hyvin pieni vähemmistö, johon Tenar kuuluu. Varpushaukan ihonvärin kuitenkin mainitaan useaan kertaan olevan tumma. Hahmojen valkopesu on aina inhottavaa, varsinkin tällaisessa tilanteessa, kun haastetaan fantasiakirjallisuuden kuvastoa.)

*********

Maaliskuun Helmet-lukuhaasteeseen luetut kirjat: 
21. Kirja on scifiä eli tieteiskirjallisuutta: Loistavan hullu hanke
31. Kirjan kansikuvassa on taivas tai kirjan nimessä on sana taivas: Tuntematon taivas
33. Kirja, jonka voit lukea kerralla alusta loppuun: Mummo 2
34. Kirjassa hylätään jotain: Sang
45. Kirja sopii kohtaan, johon olet jo lukenut kirjan: Atuanin hovihaudat (tämä olisi sujunut täydellisesti kohtaan 5: Kirjassa ollaan maan alla!)
46. Kirjassa on epätavallinen mies tai poika: Kunnes tapamme taas

Maaliskuu, mihin menit? Taidan päivitellä ajan kulumista jokaisessa kuukausikoosteessa, mutta tuntuu, että kevät on kulkenut pikakelauksella! Maaliskuu koostui lähinnä opiskelusta. Jotenkin aina kevätlukukauden puolivälissä on kauhea kiire, deadlinesuma, stressi ja epätoivo, mutta siitä selvittiin tänäkin vuonna. Olen useamman kerran sanonut, että opintojen puolesta kevätlukukauteni on tosi raskas, ja vaikka lukkari vähän kevenee huhtikuussa, hommien määrä ei radikaalisti vähene. Maaliskuu oli kuitenkin siitä kiva kuukausi, että pääsin jälleen kunnolla lukemisen makuun! Alkuvuodesta lukeminen on ollut taas vähän tahmeaa, mutta nyt se sujuu jälleen, ja se on ihanaa. Ongelmana tosin on se, ettei nyt tekisi mieli tehdä mitään muuta kuin lukea... 


Kuukauden biisi on Diana Ross & The Supremesin Forever came today. Biisi on tuttu minulle jo lapsuudestani, mutta löysin sen ikään kuin uudelleen taannoin. Siinä on ihanan täyteläinen melodia ja sovitus, ja laulu on kirsikkana kakun päällä. Tunne tulee täydellisesti esiin, ja tämä yhdistelmä on niin herkullinen, että suorastaan pakahduttaa kuunnella tätä! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sano sanottavasi, mutta älä räyhää. Tarkistan kommentit ja julkaisen vain asialliset :)