Marraskuun luetut 2022

Marraskuussa 2022 luin kahdeksan kirjaa (1269 sivua, 10 h 59 min), joista kaksi oli spefiä, kaksi sarjakuvaa, kaksi äänikirjaa, yksi e-kirja ja yksi uusinta. 

Klune, T. J.: Talo taivaansinisellä merellä 446 s. 

Sattouf, Riad: Tulevaisuuden arabi 1: Lapsuus Lähi-idässä (1978-1984) 158 s.

Nykänen, Anni: Mummo (Mummo #1) 104 s. 

Wilder, Laura Ingalls: Luumujen poukama (Pieni talo preerialla #3) 337 s. [U]

Kinnunen, Tommi: Pimeät kuut 6 h 21 min [K]

Rannela, Terhi: Yöuinti ja muita novelleja 112 s. (e-kirja)

Bergroth, Aina: Prinsessan kirjeet

Simukka, Salla: Tästä kaikki alkaa 4 h 38 min [K]

kotimaisia: 5

käännöskirjoja: 3

omasta hyllystä: 2

kirjastosta: 3

muualta: 3

Talo taivaansinisellä merellä on hyvin useasti kirjasomeissa näkynyt ja kehuttu kirja, ja niinpä päädyin sen itsekin lukemaan. Lukemisessa meni vain jälleen tuhottoman kauan: aloitin tätä jo heinäkuussa, mutta vasta marraskuussa sain luettua loppuun. Romaani kertoo Linus Bakerista, keski-ikäisestä sosiaalityöntekijästä, joka asuu ankean harmaassa kaupungissa, jossa sataa aina. Linuksen työnkuvaan kuuluu kirjata orpokodissa asuvai maagisia lapsia Maagisten nuorten huolenpito-osaston rekisteriin. Työssään Linus kohtaa monenlaisia epäkohtia, mutta hän on oppinut suorittamaan työnsä hiljaa ja säntillisesti. Hiljaista, harmaata ja säntillistä elämää hän elää myös kotona, jossa hänen ainoana seuranaan on pelkkä äkäinen Calliope-kissa. Eräänä hänen arkensa saa yllättävän käänteen, kun hän saa Äärimmäisen korkealta johtoportaalta tehtävän. Hänen täytyy matkustaa Marsyasin saarella sijaitsevaan orpokotiin, koska se vaikuttaa johtoportaan mielestä epäilyttävältä. Saarella asuu kuusi maagista lasta: ihmissylikoira, traakki, metsänhenki, menninkäinen, tunnistamaton vihreä otus ja itse Antikristus. Myös orpokodin johtaja, Anthony Parnassus, vaikuttaa epäilyttävältä. Miten Linus sopeutuu viikkoihin saarella, kun Anthony vähät välittää Säännöt ja määräykset -kirjasta, jota Linus pitää Raamattunaan? Aina, kun kirjan ympärillä on valtava hype, pettymys pelottaa entisestään. Kirja onnistui kuitenkin lunastamaan ennakko-odotukset, sillä pidin siitä kovasti. Juoni on hieman ennalta-arvattava, mutta ei se oikeastaan edes haitannut. Voi olla, että ei-maagisten ihmisten ennakkoluulot maagisia lapsia kohtaan tuntuvat jostakusta päälleliimatulta, mutta toisaalta spefi peilaa usein tosimaailmaa, ja vastaavat ennakkoluulot ovat kuitenkin valitettavan todellisia. Pidin todella paljon teoksen sateenkaariteemoista: niitä ei mitenkään korosteta, mutta ei tosiaankaan myöskään piiloteta, ja ne istuvat hyvin luontevasti osaksi tarinaa. Loppujen lopuksi itkin viimeiset 70 sivua lähes yhtäjaksoisesti. Se lienee vakuuttava merkki siitä, että kirja onnistui vaikuttamaan? Talo taivaansinisellä merellä on kehunsa ansainnut. Se on sympaattinen, lämmin ja värikäs hyvänmielenkirja, ja niitä tässä ankeassa maailmassa tarvitaan. 

Tulevaisuuden arabi -sarjakuvaa selailin joskus lukion ranskantunnilla, ja yksinkertainen piirrustustyyli jäi mieleen. Lisäksi sarjakuvaa on verrattu erääseen suursuosikkiini, Marjane Satrapin Persepolikseen, joten kun huomasin aloitusosan kirjastossa, se lähti matkaani. Tulevaisuuden arabi on myös omaelämäkerrallinen teos. Riad Sattouf syntyi ranskalaisen äidin ja syyrialaisen isän esikoispojaksi vuonna 1978. Panarabialaista aatetta kannattunut isä sai 1980-luvun alussa viran yliopiston opettajana Libyassa, jolloin koko perhe muutti Ranskasta sinne. Libyasta perhe muuttaa Ranskan kautta isän kotikylään Syyriaan. Pieni, vaalea Riad ei aina oikein ymmärrä, mitä hänen ympärillään tapahtuu, ja hän katsoo Libyan ja Syyrian diktatuureja ja vieraita kieliä puhuvia lapsia omasta näkökulmastaan. Itsekin vertailin tätä väkisin Persepolikseen, sillä tarinoissa oli hyvin paljon samankaltaisia elementtejä, vaikka näkökulma onkin erilainen: eletään eri maassa, erilaisessa kulttuuriympäristössä, ja ainakin tässä ensimmäisessä osassa näkökulmahenkilö on paljon nuorempi. Ajankuva on kiehtova: Lähi-idän (lähi)historia on todella huonosti hallussa, koska siitä puhutaan länsimaissa niin vähän. Siksikin tällaiset teokset ovat todella arvokkaita, koska niistä oppii uutta. Valitettavasti Sattoufin teos ei kuitenkaan onnistunut ihastuttamaan samalla tavalla kuin Satrapin sarjakuva. Hahmot jäivät jotenkin etäisiksi, mikä voi osittain tietysti johtua siitä, että näkökulma on niin nuoren lapsen, joka on kuitenkin omalla tavallaan passiivinen hahmo. Piirrostyylistä kuitenkin tykkäsin edelleen, ja tarinan jatko kiinnostaa, joten aion lukea ainakin seuraavan osan sarjaa. 

Anni Nykäsen Mummo-sarjakuvia olen lukenut useampia yksittäisiä strippejä milloin missäkin yhteydessä, mutta nyt lainasin ensimmäisen kokoelman. Mummo ja pappa joutuvat muuttamaan maalta kaupunkiin, ja vaikka se on pieni kulttuurishokki, mummo ei anna sen hidastaa itseään. Mummo toimii kaupunkiympäristössä omaan tyyliinsä, huivi hulmuten ja kahvia hörppien. Pappa ja kissa yrittävät epätoivoisesti lähinnä pysyä perässä. Mummo on aivan ihana ja sympaattinen sarjis! Päällimmäiseksi tästä jäi yksi ajatus: olisinpa isona kuin tämä mummo! Toki monet piirteet tunnistin itsessäni jo nyt (esimerkiksi naapurikyttäyksen kuvaukset naurattivat, olen hyvin samankaltainen :D). Ehkä näin kokoelmana luettuna jotkut stripit tuntuivat toisteisilta, mutta kokonaisuutena tykkäsin tästä niin paljon, että aion ehdottomasti lukea seuraavatkin osat. 

Näköjään luen yhden Pieni talo preerialla -sarjan kirjan vuodessa, sillä sarjan toisen osan luin viime syksynä, ja nyt oli kolmannen osan, Luumujen poukaman, vuoro. Ingallsin perhe matkustaa Minnesotaan, keskelle preeriaa. He asuttavat asumaan maan alla olevaan turvemajaan, lähelle nimessäkin mainittua Luumujen poukamaa. Preerialle isä rakentaa perheelle jälleen uuden kodin. Lauran elämässä tapahtuu suuria muutoksia: hän aloittaa Marjan kanssa koulun, ja ensimmäistä kertaa sitten varhaislapsuuden hän saa omanikäisiä leikkitovereita. Preerialla eläminen on kovaa, mutta tarjoaa myös yllättäviä iloja. Muistelen, että lapsena en erityisemmin pitänyt tästä osasta: mielestäni se oli tylsä, vaikka pidinkin kouluelämän kuvauksesta ja tarinoista kaupunki- ja maalaiskutsuista. Siksi yllätyinkin, miten paljon pidin tästä nyt! Tässä kirjassa tapahtuu todella paljon, on vaikea uskoa, että pidin tätä tylsänä. Kuvaukset turvemajasta ja uudesta kodista, koulusta ja lasten leikeistä Luumupurolla olivat todella viehättäviä. Oli hämmentävää, miten pieniä juttuja kirjasta muistin, vaikka olin lukenut tämän viimeksi ala-asteella! Toisaalta jotkut asiat olivat unohtuneet: vaikka muistin heinäsirkat, en todellakaan muistanut, millaista kauhua se perheelle oli. Tämä oli myös todella elävästi kuvattu, lukiessa hirvitti! Jonkin verran tarinassa oli toistoa, varsinkin teoksen loppupuolella. Aikakin kului paljon nopeammin kuin kirjan alkupuolellea! Tämän kirjan suomennos on myös todella kökkö, varsinkin edellisen osan jälkeen. Joka ikisen henkilön nimi on käännetty suomeksi, jopa osa henkilöiden sukunimistä. Muistelen, että seuraavissa osissa tässä vähän rauhoitutaan. Ei varmaan haittaisi, jos näistä tehtäisiin uudet suomennokset! Odotan todella innokkaasti Hopeajärven rannalla -kirjan lukemista, koska se oli myös sellainen, josta en lapsena oikein pitänyt. Uskon, että Luumujen poukaman tuottama positiivinen yllätys voi kertoa siitä, että seuraavakin osa uppoaisi paremmin. 

Tommi Kinnusen kirjat ovat aina automaattisesti lukulistalla, ja sama kohtalo oli myös uutuusteoksella Pimeät kuut. Romaani sijoittuu 1940-luvun loppuun, kun toinen maailmansota on juuri loppunut. Päähenkilönä on kuusikymppinen opettajatar Elna Suorajärvi, joka saa opettajanpaikan yhdeksi vuodeksi syrjäseudulla sijaitsevasta parakkikoulussa. Opettajan arki on kovaa. Sota on jättänyt traumat myös lapsiin, resursseja opetukseen on vähän. Myös sairaus ja menneisyyden kipukohdat vaivaavat Elnaa. Tämä ei mielestäni ollut parasta Kinnusta. Tuntui jotenkin turhauttavan paljon siltä, että Kinnusella on paljon sanottavaa koulumaailmasta, ja hän vain verhoaa ajatuksensa historiallisen kontekstin taakse. Tämä olisi toiminut ehkä paremmin nykyaikaisessa ympäristössä, mutta Kinnusella on selvästi jonkinlainen pakkomielle jälleenrakennusaikaan (minut tuntevat ovat kuulleet valitustani aiheesta useaan otteeseen :D). Toisaalta nykyajan kontekstissa sodasta traumatisoituneet lapset ja aikuiset herättivät paljon ajatuksia tilanteesta Ukrainassa. Välillä sekin tuntui kuitenkin vähän alleviivaavalta. Minua turhautti myös se, että monta kertaa sellaisissa kohtauksissa, joista olisi ollut kiinnostavaa lukea enemmän, kerronta siirtyi eteenpäin, eikä tapahtumiin enää palattu. Parasta romaanissa on jälleen Kinnusen upea kieli, joka varsinkin äänikirjassa pääsi oikeuksiinsa. Luonnon ja vuodenkierron kuvaus on myös todella hienoa. Vanhempi ja (yhteiskunnan silmissä) epäsovinnainen nainen päähenkilönä on niin ikään hyvä valinta, sillä sellaista representaatiota ei ole liiemmälti. 

Terhi Rannelan uutta nuortennovellikokoelmaa Yöuinti ja muita novelleja on mediassa verrattu Rannelan aikaisempaan novellikokoelmaan Yhden promillen juttuja. Paljon samaa näissä kahdessa kokoelmassa on, mutta Yöuinnissa novelleja yhdistävä teema on löyhempi. Jokaisessa novellissa on jonkinlainen kohtaaminen, mutta hahmot ja tilanteet ovat hyvinkin erilaisia keskenään. Kokoelman erikoisuus on se, että novellit linkittyvät yhtee hieman samalla tavalla kuin kesällä lukemani Blackout-kokoelmassa. Pidin siitä, miten moninaisia kokoelman hahmot olivat. Lisäksi annan pisteitä koronan käsittelystä. Vaikka olen kurkkuani myöten täynnä koronaa, enkä välttämättä  haluaisi lukea siitä ollenkaan, Yöuinnissa viittaukset poikkeusaikaan tuntuvat luontevilta. Olin kuuntelemassa Terhi Rannelaa Turun kirjamessuilla, ja siellä hän mainitsi, että teoksessa on intertekstuaalisia viittauksia Yhden promillen juttuihin. Tuskin olisin huomannut tätä itse, jos en olisi tiennyt, mutta se johtuu vain sitä, että Yhden promillen juttujen lukemisesta on neljä vuotta aikaa. Kaikki novellit eivät ehkä olleet yhtä mielenkiintoisia, mutta koska kokoelmassa on paljon novelleja, se ei haitannut. Huomasin myös harmikseni, että ehkä olin hieman liian vanha tälle kokoelmalle. Teini-ikäiset päähenkilöt eivät aina samaistuttaneet, vaan lähinnä mietin, että hormonihöyryinen draamailu oli välillä vähän liikaa :D Mutta ehkä oikeille teineille tämä toimii mainiosti! Lempinovellejani olivat 1440 minuuttia, Paljasjalkainen poika, Bling bling baby, Häkkivaraston tyttö, Kauniita unia, oman kullan kuvia, Punainen paroni ja Yöuinti.

Prinsessan kirjeet oli puhtaasti heräteostos viime keväältä, kun piti käyttää kirjakaupan lahjakortti loppuun, ja loppusummasta puuttui pari euroa. Nappasin tämän pikkuisen kirjasen löytökorista muutamalla eurolla, koska pikaisella vilkuilulla sen konsepti kuulosti hyvin mielenkiintoiselta. Kirja on julkaistu anonyyminä, ja ensimmäisellä sivulla kerrotaan, että kirja koostuu kolmestakymmenestä kirjeestä, jotka on löydetty Helsingin Vanhankirkon puistosta heinäkuussa 2010. Kirjeet on allekirjoittanut Prinsessa, mutta sen tarkempia tietoja kirjeissä ei ole. Kirjeet on kirjoitettu yhden yön aikana, ja Prinsessa kirjoittaa rakkaalleen rakkauskirjeitä ennen lähtöään kuukauden mittaiselle matkalle. Kirjeissä Prinsessa pohtii hänen ja rakastettunsa suhdetta ja rakkaustarinaa, sekä omaa rooliaan ja naiseuttaan. Mietin todella paljon kirjan kanssa sitä, miten eettistä on julkaista löydetyt kirjeet, ja aloin hieman kyseenalaistaa totuutta. Pienen kaivelun seurauksena löysinkin kymmenen vuoden takaisin artikkelin Hesarista, joka paljastaa, että kirjan on kirjoittanut Aina Bergroth, eikä mikään "anonyymi" Prinsessa, mikä tarkoittaa, että kirjeet ja niiden taustatarina ovat täysin fiktiivisiä. Myös kustantajan sivuilla kerrotaan kirjailijan nimi, joten olen maininnut sen myös tässä postauksessa. Kustantajan sivuilla mainitaan myös, että kirja on saanut inspiraationsa siitä tiedosta, että Ruotsin prinsessa Victoria kirjoitti yhden yön aikana kihlatulleen Danielille 30 rakkauskirjettä ennen lähtöään kuukaudeksi valtiovierailulle Kiinaan. Oikeastaan kirja antaa ymmärtää, että nämä olisivat juuri Victorian 30 kirjettä, sillä sen verran paljon niissä viitataan todelliseen Ruotsin hoviin ja Victorian elämään, vaikka nimiä ei mainitakaan. Tämä saa koko kirjan idean kompuroimaan: jos kuvitellaan, että nämä olisivat oikeasti Victorian kirjeet, miksi ihmeessä ne olisi löydetty puistosta Helsingissä? Paitsi että kirjan konseptin paljastuminen valeeksi oli suuri pettymys, niin oli kirjan sisältökin. Jos nämä olisivat olleet yksityisiä kirjeitä, eikä näitä olisi julkaistu, ne voisivat toimia vastaanottajalleen, mutta koska kirjeet ovat fiktiivisiä, niitä voi mielestäni arvostella samalla tavalla kuin mitä tahansa muutakin fiktiivistä teosta. Kieli on kömpleöä, oivallukset ovat jotenkin laimeita, Prinsessasta saa melkoisen ärsyttävän kuvan ja tekstien eroottisuus on erittäin kiusallista luettavaa. Kaikkein inhottavinta oli kuitenkin se, miten kirjassa venytettiin suostumuksen rajoja: se, että joku nukkuu alasti, ei oikeuta koskemaan häneen nukkuessaan, vaikka kuinka oltaisiin parisuhteessa!!!! Kun tämä tehtiin vielä romantiikan varjolla, suuhun jäi erittäin paha maku. Kirjan ulkoasu oli ihan miellyttävä, mutta se onkin ainoa kehu, jonka voin kirjalle antaa, mutta kirja ei tule tosiaankaan omaan hyllyyni jäämään. Linkkaan tähän vielä eräään blogikirjoituksen, jossa tiivistyy hyvin voimakkaasti myös omat tuntemukseni kirjaa kohtaan. 

Salla Simukan kauhuromaanin Tästä kaikki alkaa kuuntelin äänikirjana. Palittu kuvittaja Nova ja väitöskirjaa tekevä Isla ostavat yhteisen unelmatalon syrjäisestä paikasta. Kuitenkin vain puoli vuotta muuton jälkeen parisuhde päättyy eroon. Ero on ollut yhteinen päätös, mutta jostain syystä Isla ei suostu puhumaan eroon tai talon myymiseen liittyvistä asioista ja käyttäytyy, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Nova yrittää jatkaa vanhojen suomalaisten kansantarinoiden kuvittamisprojektia, mutta tarinoiden kauhut alkavat vuotaa pikkuhiljaa tosielämään. Pari Simukan edellistä teosta ei oikein kauheasti innostaneet, joten tästä yllätyin positiivisesti! Parisuhdekriisistä en olisi välttämättä jaksanut lukea, mutta kauhuelementit toimivat ja pelottivat oikeasti. Kuuntelin kirjaa samalla, kun tiskasin, ja välillä piti vilkuilla olan yli, ettei kukaan tai mikään vain vaaninut asunnon nurkissa... Taiteen ja kansantarinoiden kauhuelementti toimi, vaikka tarinat kuulostivat minun korvaani välillä liian moderneilta. Tämä oli selvästi Novan tarina: Isla jäi hyvin etäiseksi hahmoksi. Koska heidän parisuhteensa on kirjan keskiössä, olisin hahmojen olevan vähän tasapainoisemmin kuvattuja. Kirjan suurimmat ongelmat ovat rytmityksessä: alku on hidas, ja loppu tapahtuu todella suurella ryminällä. Jotkut asiat jäivät auki, enkä osaa sanoa, häiritsikö se vai sopiko se kirjan tyyliin. Loppuratkaisua en osannut arvata, siitä pidin. Vähän sen tyylinen lopetus, että tekisi mieli saman tien lukea koko kirja uudelleen tämän tiedon valossa! 

*********

Marraskuun Helmet-lukuhaasteeseen luetut kirjat: 

11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä: Tästä kaikki alkaa

21. Kirja liittyy lapsuuteesi: Luumujen poukama

23. Pieni kirja: Prinsessan kirjeet

29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa: Talo taivaansinisellä merellä

33. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan: Tulevaisuuden arabi 1 (tosin vain osittain, mutta kuitenkin!) 

Marraskuu oli muiden syksyn kuukausien tapaan kiireinen. Tuntuu, että päivät luisuu käsistä ja mitään ei saa aikaan. Opiskelua jonkin verran (ei tosin tarpeeksi, nyt on aika kova kiire saada viimeiset hommat deadlinejen sisällä pakettiin), jonkin verran kaikkea muuta juoksemista ympäri kyliä. Toisaalta marraskuuhun mahtui myös aivan ihana viikonloppu, jolloin tietoisesti en tehnyt mitään, vain olin, luin ja herkuttelin. Mutta jälleen marraskuusta selvittiin, se on tärkeintä. 

Kuukauden biisi on Моральный кодекс -bändin kappale Первый снег (=ensilumi). Kuuntelimme kappaleen venäjäntunnilla, ja sen absurdit sanat ja kaihoisa tunnelma vetosivat minuun erittäin paljon. Hieman pelottaa aina etsiä itse musiikkia kielellä, jota ei puhu kunnolla. Pelkään aina, että sanoissa on jotain törkeyksiä, joita en ymmärrä :D Siksi olikin hyvä, että kävimme sanat tunnilla läpi! 

Rauhallisia, lumisia hetkiä joulukuuhun!