Toivottavasti kukaan ei kuole näillä messuilla − Helsingin kirjamessut 2022

Helsingin kirjamessuista on kulunut jo hyvä tovi, mutta parempi messuraportti myöhään kuin ei milloinkaan! 

Kiitokset Helsingin messukeskukselle bloggaajapassista! 

Perjantai 28.10.

Viime vuonna saavuin Helsinkiin noin neljän tunnin yöunilla, ja tämä oli tilanne myös tänä vuonna. (Tällä kertaa en ollut edes opiskelijahippaloissa, vaan nukkumaanmeno viivästyi ihan vain opintopäiväkirjan vääntämisen vuoksi...) Väsyneen junamatkan jälkeen saavuin Helsinkiin ja sukelsin messuhumuun. Kolmioleivän voimalla sain tsempattua itseni jaksamaan päivää eteenpäin. 

Ohjelma

Läslust, skrivlust, livslust (Henrika Anderson, Malin Klingenberg, haastattelijana Eddie Myrskog)

Minulla oli useampi ruotsinkielinen ohjelma messusuunnitelmassani. Maisteriohjelmassani on jonkin verran ruotsinkielistä opetusta, joten ajattelin, että ehkä ruotsinkielisten kirjamessuohjelmien kuuntelu aktivoisi kieltä ja helpottaisi kursseillakin oloa. Messuni alkoivat siis Läslust, skrivlust, livslust -keskustelulla, jossa kirjailijat keskustelivat inspiraatiosta, lukemisesta ja kirjoittamisesta. Loppujen lopuksi vähät yöunet ja ympärilläni istuneet hyvin levottomat nuorisolaiset vaikuttivat siihen, että en saanut keskustelusta oikein mitään irti. Loppujen lopuksi hylkäsin myös kaikki muutkin ruotsinkieliset ohjelmat aikatauluistani. Keskittyminen olisi tuskin riittänyt muinakaan päivinä. 

Tunteiden palo & Palavan kaupungin lapset (Hannu Salmi, Roope Lipasti, haastattelijana Päivi Syrjänen)

Hannu Salmen teksteihin olen törmännyt opiskeluissani, joten hänen kirjansa Turun palosta kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta kiinnosti ovasti. (Melkein törmäsin häneen perjantaina myös kirjaimellisesti, kun juoksin messuhulinassa melkein hänen syliinsä.) Roope Lipastin niin ikään Turun palosta kertova Palavan kaupungin lapset on puolestaan fiktiivinen teos, joka on suunnattu lapsille. Siinä missä aikuista minua kiinnostaa Salmen kirja, olen varma, että lapsena olisin lukenut Lipastin kirjan aivan intopinkeänä (ja toki edelleen sen mielelläni lukisin)! Salmen ja Lipastin keskustelua oli mukava kuunnella. Salmi kertoi faktoja Turun palosta, ja Lipasti kertoi, kuinka hän on hyödyntänyt faktoja fiktionsa kirjoittamisessa. Täytyy häpeäkseni myöntää, etten muista sen tarkemmin, mitä ohjelmassa puhuttiin, mutta kyseessä oli eräs viikonlopun parhaista haastatteluista. 

Sang (Elina Pitkäkangas, haastattelijana Kallion lukiolaiset)

Elina Pitkäkankaan Sang on minulla ehdottomasti kirjasyksyn odetutuimpia teoksia. Pitkäkangas kertoi esimerkiksi teoksen pohjalla olleesta inspiraatiosta sekä nimen monista merkityksistä (kiinan kielessä intonaatioilla voi muuttaa koko sanan merkityksen). Pitkäkangas sanoi myös, että kirjan päähenkilö Dawei on hänen omista hahmoistaan eniten häntä itseään lähellä. Vaikka Dawei ei olekaan kuulemma yhtä sietämätön kuin Kuuran Inka, hänessäkin on harmaansävyjä. Odotan kirjan lukemista entistä enemmän! Erityisen hienoa ja kiinnostavaa oli, että ohjelma tulkattiin viittomakielelle. Tulkkina oli kirjagramista tuttu @paperimato. Välillä harhauduinkin katsomaan vain tulkkia! 

Kiinalaiset romaanit (Rauno Sainio, haastattelijana Niko Aula) 

Kiina-teema jatkui seuraavassa ohjelmassa, kun suomentaja Rauno Sainio kertoi työstään kiinankielisten romaanien kääntäjänä. Hänkin kertoi koulutustaustastaan (hän oli alkanut opiskella kiinaa vasta yliopistossa!) ja kokemuksistaan romaanien kääntäjänä. Erityisesti mieleen jäi se, että usein kiinankielisistä romaaneista tehdyt englanninkieliset käännökset ovat usein heikompia kuin muille kielille käännetyt: Sainio on huomannut näissä käännöksissä useita käännösvirheitä. Johtuisiko tämä siitä, että englanninkielisellä kielialueella kirjojen kääntäminen ei ole yhtä yleistä kuin esimerkiksi Suomessa? Tämän ohjelman aikana lyhyeksi jäänyt yö alkoi painaa, ja silmäni alkoivat lupsahdella, mutta en onneksi nukahtanut kesken kaiken. Se olisi ollut hyvin noloa, varsinkin, kun keskustelu oli niin mielenkiintoinen! 

Sysi (Sini Helminen, haastattelijana Kallion lukiolaiset)

Luin kesällä Sini Helmisen Lujaverinen-trilogian keskimmäisen osan Sysi. Helminen puhui haastattelussa esimerkiksi siitä, että oli käyttänyt kokemuslukijaa paitsi muunsukupuolisuuden kuvaamisen mutta myös larppauskokemusten kohdalla, mikä oli hieman yllättävää, mutta toki myös ymmärrettävää. Kun larppaus on niin suuressa osassa kirjassa, täytyyhän faktojen olla oikein!  Hän puhui hieman myös trilogian päätösosasta Kalma. Luvassa on kuulemma hieman synkempi tarina kuin kaksi edellistä osaa, mutta ainakaan itseäni se ei haittaa. Haastattelun päätteeksi haastattelijat lausuivat lopputoivotukseksi: "Toivottavasti kukaan ei kuole näillä messuilla". Toki tämä liittyy Sysin tapahtumiin, kirjahan alkaa pikkujouluista, joissa eräs osaanottaja kuolee, mutta kyseinen toivotus oli niin yllättävä ja hämmästyttävä, että se sai sekä minut että messuseuralaiseni spontaanisti repeämään. Toteamuksesesta tuli lopulta eräs viikonlopun epävirallisista tunnuslauseista. 

Luokkayhteiskunnan tiukat säännöt historiallisissa romaaneissa (Ann-Christin Antell, Helena Steen, haastattelijana Outi Karemaa)

Jälleen on häpeäkseni myönnettävä, etten muista tästä keskustelusta juuri mitään. Yhteiskunnan tiukan luokkajaon ylittävät rakkaustarinat ovat olleet historiallisen viihdekirjallisuuden sisältöä jo hyvin pitkään, ja Antellin ja Steenin kirjat eivät ole tässä mitään poikkeuksia. Mieleen jäi Antellin toteamus siitä, että tällaiset viihdekirjat ovat aikuisten satuja: niissä saa olla epärealistisiakin piirteitä, kuten rakastavaisten päätyminen yhteen esteistä huolimatta, vaikka tosielämässä nämä esteet olisivat olleet ylitsepääsemättömiä. Näiden romaanien tarkoitus on tarjota todellisuuspakoa lukijoilleen, ja se on minusta arvokasta. 

Liiat hiuxet – miesten muodin kulttuurihistoria (Kustaa H. J. Vilkuna, haastattelijana Elia Lennes) 

Tämäkään ei jättänyt erityisemmin muistijälkiä, mutta se saattoi johtua siitä, että aloin olla lyhyiden yöunien ja pitkän päivän jäljiltä aivan todella väsynyt. Sinänsä aihe oli kiinnostava: ainakin mutulla tuntuu, että miesten muodin historiaa ei ole (populaarissa) tietokirjallisuudessa tutkittu mitenkään erityisen paljon. Peruukkimuoti on kiehtova luku historiaa: toisaalta kyseessä oli hyvin tärkeä osa aikansa muotia, toiset halveksuivat sitä turhana koreiluna. Näyttävät peruukit myös katosivat muodista Ranskan vallankumouksen myötä lähes kokonaan. Liiat hiuxet kiinnostaa ehdottomasti, ja aionkin sen jossain vaiheessa lukea! 

Ajatuksia

• Tiedän sanovani tämän suurin piirtein joka vuosi, mutta sanon uudelleen: voisiko lavat pitää kerrankin samoilla paikoilla kuin edellisenä vuonna? Taas Senaatintori oli siirretty eri paikkaan. 

Harmituksia

• Kauhean ruuhkaisaa! Jotenkin ajattelin, että ei nyt perjantaina vielä, mutta olin väärässä. 

• Joka vuosi mietin, että voisin kirjoittaa ajatuksiani messukeskusteluista ylös, jolloin postauksen kirjoittaminen olisi helpompaa. Tänä vuonna tein joitain satunnaisia muistiinpanoja perjantain ensimmäisestä ohjelmasta, mutta siihen se jäi, ja se harmittaa. Kenties sitten tulevina vuosina saan tehtyä muistiinpanoja useammasta keskustelusta. 

Tähtihetkiä

• Oli ihanaa nähdä ihmisiä, joita en ollut nähnyt jopa vuosiin! (Tiedätte, keitä olette <3) 

• Söin aivan todella herkullisen meze-lautasen ruokamessuilla. 

• BookBeat-jäätelö. Okei, ei ehkä jäätelönä parasta mahdollista, mutta ilmainen jäätelö maistuu aina hyvältä!

Lauantai 28.10.

Viikonlopun tunnelmia kuvaava tarinan otsikko löytyi Rudolf Koivun metsänväkeä -kirjasta.

Ohjelma

Suomen kirjailijaliitto: Onko Suomea ilman kulttuuria? (Maria Guzenina, Saara Hyrkkö, Magdalena Hai, haastattelijana Virpi Hämeen-Anttila) 

Päivän ensimmäisenä ohjelmana oli tiukkaa asiaa sisältävä paneeli. Panelistit keskustelivat kirjallisuuden (ja muun kulttuurin) asemasta yhteiskunnassa ja siitä, miten se jää yleensä politiikassa jalkoihin. Esimerkiksi lasten ja nuorten lukemisesta ollaan todella huolissaan, mutta samaan aikaan kirjastoja lakkautetaan. Päätöksenteossa kulttuuri jää yleensä varjoon, kun urheilua tuetaan enemmän. Yllätyin, että keskustelussa käytiin hyvinkin kiivaasti, eikä tyydytty mihinkään kädenlämpöiseen hymistelyyn, kuten joskus tällaisissa tilaisuuksissa on tapana. Tämä oli kuitenkin vain hyvä asia, sillä kuten paneelissa vastattiin otsikon kysymykseen: Suomea ei olisi ilman kulttuuria. Pelkkä puhe ei riitä, tarvitaan konkreettisia tekoja. Kunpa kaikki päättäjät ajattelisivat samoin. 

Helsingin sanomat: Pimeät kuut (Tommi Kinnunen, haastattelijana Susanna Laari)

Tommi Kinnusta halusi tulla kuuntelemaan melko moni muukin, joten päädyimme istumaan lattialla lavan vieressä. Kinnunen kertoi uudesta kirjastaan Pimeät kuut, joka kertoo kansakoulunopettajasta ja hänen vuodestaan pienessä, syrjäisessä koulussa. Kinnunen kertoi kirjoitusprosessistaan: esimerkiksi idean romaaniin hän oli saanut siitä, kun oli löytänyt opettajattarena toimineen sukulaisensa papereita. Kirjassa esiintyvät kuitit, todistukset ja asiakirjat ovat siis oikeita dokumentteja menneisyydestä! Kinnunen on ollut tapansa mukaan hyvin tarkka taustatutkimuksissaan, ja oli yhtä pientä mainintaa varten selvitellyt 1940-luvun lopun veroprosentteja niin Kelasta kuin kaupunginarkistoistakin. (Toivon mukaan) tulevaa arkistotyöntekijää tämä nauratti ja hirvitti yhtä aikaa: tätäkö se työelämä tulee olemaan :D Tämän kirjan olen jo ehtinyt lukea, mutta siitä lisää marraskuun koosteessa. 

Suomen kirjailijaliitto: Onko kirjallisuudella sukupuolta? (Elina Rouhiainen, Taneli Viljanen, haastattelijana Anni Nupponen)

Kirjallisuuden ja sukupuolen yhteyttä ja sukupuolen kuvaamista kirjallisuudessa pohtiva ohjelma oli ehdottomasti yksi viikonlopun parhaista, ja siksi hävettääkin myöntää, että en oikein enää muista tästä(kään) keskustelusta mitään. Ainakin spefin mahdollistamat binääriä rikkovat hahmot tulivat keskustelussa ilmi, samoin kuin se, että Elina Rouhiaisen opinnot sosiologiassa ovat auttaneet häntä ymmärtämään paremmin sukupuolen merkityksestä yhteiskunnassa. Tämän ohjelman kohdalla häiritsee erityisesti, etten tehnyt muistiinpanoja! Joitain kiinnostavia kirjavinkkejäkin nimittäin muistaakseni annettiin, mutta enhän minä niitä enää muista. 

Kärsimyskukkauuteaddiktio (Oona Pohjolainen, Adile Sevimli)

Huomasin vasta postausta kirjottaessani, että vesileima on mystisesti hypännyt pois paikoiltaan. En jaksa korjata asiaa, kärsikää. 

Kärsimyskukkauuteaddiktio-kirja kiinnostaa kovasti, mutta en ole sitä vielä lukenut. Kirja alkoi Pohjolaisen ja Sevimilin koronakaranteeniharrastuksena, kun he alkoivat suunnitella kirjaa ja sen tarinaa yhdessä. He halusivat uudistaa nuortenkirjallisuudessa näkyvää noituutta ja monipuolistaa sen kuvaa. He toivat esiin esimerkiksi kuuluisimman velhokoulukirjan, jonka parissa hekin ovat kasvaneet, ja miten samankaltaisia hahmoja siinä on. Maailmassa ei ole vain yhdenlaisia ihmisiä, joten miksi noituudenkaan pitäisi olla vain tietynlaisten ihmisten ominaisuus. Hieman ärsytti haastattelijan suhtautuminen kirjan ikäsuositukseen. Hän kysyi esimerkiksi sitä, miksi Pohjolainen ja Sevimli päättivät kirjoittaa nuorille ja valita kirjaansa nuoren päähenkilön. Kysytäänkö aikuisten kirjoista ikinä, miksi he päättivät valita kirjansa päähenkilöksi aikuisen?? Aivan kuin nuorille ja nuorista kirjoittamista tarvitsi erikseen perustella!!

Haastattelijan nimeä ei messuohjelmassa lukenut, jos joku sen tietää, kertokoon. 

Tähtivaeltaja-podcast live! Mikä on spefissä in ja out vuonna 2022? (Aleksi Kuutio, Reetta Vuokko-Syrjänen)

Ilta jatkui livepodcastilla, jossa keskusteltiin spefin tilasta tällä hetkellä ja genren uusista tuulista. Reetta Vuokko-Syrjänen on toiminut monien novellikilpailujen, kuten Novan ja Atoroxin esiraadissa, ja Aleksi Kuutio totesikin, että näissä kilpailuissa saa melko hyvän käsityksen siitä, mikä genrekirjallisuudessa on tällä hetkellä kuumaa ja mikä ei. Esimerkiksi vuoden 2020 novelleissa käsiteltiin pandemiaa eri näkökulmista, mutta vuonna 2021 novelleissa näkyi selvästi se, että ihmiset olivat lopen kyllästyneitä kulkutautiin, ja aiheet käsittelivät kaikkea muuta. Myös utopiat ja toiveikkaat kirjat ovat tällä hetkellä suosittuja, mikä on tässä maailmantilanteessa ymmärrettävää. Spefirunot ja spefiaiheiset säeromaanit  ovat niin ikään nousussa, vaikka niitä onkin vielä hyvin vähän. Aika näyttää, tuleeko niiden aika tulevaisuudessa! 

Turun ja Helsingin kirjamessut: Mistä nyt ei puhuta ja kirjoiteta? (Vilja-Tuulia Huotarinen, Ville Blåfield, Tiina Poutanen)

Tämä oli itse asiassa kaksiosaisen keskustelun jälkimmäinen osa: ensimmäinen osa keskustelua oli käyty Turun kirjamessuilla. Huotarinen on Turun kirjamessujen ohjelmajohtaja ja Ville Blåfield Helsingin messujen. Keskustelu oli rönsyili hallitusti moneen suuntaan, ja puolessa tunnissa ehdittiin käydä läpi todella paljon asioita, esimerkiksi kirjamessujen kapitalismi. Totta kai kirjamessut ovat varsinainen kapitalismin riemujuhla: niidenhän tarkoitus on nimen omaan saada ihmisiä ostamaan kirjoja. Keskustelussa tuotiin kuitenkin esiin se, että kirjamessuilla kapitalismi on ehkä pehmeimmässä muodossa. Ihmiset ostavat kirjoja rakkaudesta kirjallisuuteen ja tarinoihin, ja tunnelma messuilla on kuitenkin lempeä, eikä niinkään tyrkyttävä. (Jokainen kokee tämän toki omalla tavallaan, mutta itse ainakin voin tämän allekirjoittaa.) Toinen mieleenjäänyt huomio oli se, miten sotaisaa suomen kieli on. On paljon erilaisia sotaan ja aseisiin liittyvää sanontoja ja sanastoa, joka on käytössä ihan arkikielessäkin. En ollut tullut itse ajatelleeksi tätä, mutta nyt kiinnitän asiaan erityisesti huomiota. Mistähän tämä mahtaa johtua? 

Keskustelun erikoisuus oli Tiina Potasen maalaus, jota hän oli aloittanut jo Turun messuilla, ja jonka hän viimeisteli nyt tämän keskustelun aikana. Teos sai inspiraationsa keskusteluaiheista, ja niinpä siihen tallentui omalla tavallaan molemmat puolen tunnin keskustelut. Tämä oli mielestäni aivan ihana konsepti, ja oli kiinnostavaa nähdä, miten teos syntyi silmien edessä! 

Tiina Poutasen maalaus.

Ajatuksia

• Töölönlahti-lavalla ollutta koppia ihmettelin jo viime vuonna, mutta tänä vuonna minulle selvisi, että suurin osa lavan ohjelmasta tallennettiin Storyteliin myöhemmin kuuneltavaksi. Ymmärrän nyt paremmin, miksi puhujat istuivat kopissa, mutta mielestäni tämä on edelleen vähän kummallinen konsepti kirjamessulavalle. 

Harmituksia

• Ruuhkat, edelleen. 

Tähtihetkiä

• Niin paljon ihania ihmisiä, ihania kohtaamisia ja hyviä keskusteluja <3 Elämässäni on superpaljon aivan mahtavia ihmisiä, joista olen todella kiitollinen. 

• Tämä nyt ei varsinaisesti messuihin liity, mutta yöpaikassani meillä oli huima Carcassonne-turnaus! Kyseessä on ehkä lempipelini, ja seura teki pelistä entistä paremman. 

Lohikäärme vaanii.

Sunnuntai 29.10. 

Ohjelma

Digiajan ystävyys (Mirja Hämäläinen, Aino-Mari Tuuri, haastattelijana Adile Sevimli)

Jälleen ohjelma, joka oli kiinnostava, mutta ei jättänyt juurikaan muistijälkiä. Mieleen jäi ainakin toteamus siitä, että nykyään todennäköisemmin useampi ihminen kuuluu johonkin Whatsapp-ryhmään kuin seurakuntaan. Tämä lienee totta, mutta mielenkiintoinen ajatus! 

Sofi Oksasen romaanitaide (Markku Lehtimäki, Sofi Oksanen, haastattelijana Helena Ruuska)

Sofi Oksasen romaanitaiteesta tutkimuksen tehnyt Markku Lehtimäki ja Sofi Oksanen itse olivat haastateltavina seuraavaksi. Oksanen oli selvästi otettu siitä, että hänen teoksistaan oli tehty tällainen akateeminen tutkimus. Hän myös korosti kirjallisuustieteen merkitystä ja sanoi, että ilman kirjallisuustieteen opiskelua ei voi tulla kirjailijaksi. (Tästä olen kyllä voimakkaasti eri mieltä.) Keskustelu meni välillä korkealentoisen akateemiseksi, enkä oikein jaksanut keskittyä siihen koko ajan (varsinkaan, kun en itse ole kurssiakaan kirjallisuustieteitä opiskellut). Oli kiinnostavaa kuulla, että Oksanen pitää itseään postkolonialistisena kirjailijana. En toki kiistä tätä, mutta en ollut ehkä tullut edes ajatelleeksi, että Venäjäkin(/Neuvostoliitto) on toiminut kolonialistisesti esimerkiksi juuri Baltian maita kohtaan, ja Oksanen purkaa teoksissaan näitä rakenteita. 

Kerberos (J.S. Meresmaa, haastattelijana Kallion lukiolaiset)

Myös J.S. Meresmaan säeromaanitrilogian päättävä Kerberos on erittäin odotettu kirjasyksyn uutuus. Tästäkään ohjelmasta ei ole juuri muistikuvia, muistan vain, että keskustelu oli mielenkiintoinen ja sitä olisi voinut kuunnella pidempäänkin. (Miksi en muista näistä mielenkiintoisimmista juuri mitään!? Turhauttavaa!) Kerberos on joka tapauksessa lukulistallani hyvin korkealla, ja toivon saavani sen joululomalla luettua. 

Puuvillatehtaan perijä (Ann-Christin Antell, haastattelijana Katja Leino)

Päivän viimeiseksi ohjelmaksi jäi Ann-Christin Antellin Puuvillatehtaan perijä -kirjaa käsittelevä haastattelu. Koska luin sarjan aloittavan Puuvillatehtaan varjossa -teoksen syksyllä, kiinnosti kuulla prosessista jatko-osankin taustalla. (Puuvillatehtaan perijä on itse asiassa minulla tällä hetkellä kesken!) Antell mainitsi esimerkiksi siitä, että romaanin ensimmäisessä versiossa Turun murretta oli vielä enemmän kuin nykyään, mutta kustannustoimittaja oli pyytänyt vähentämään, koska siitä oli ollut vaikeaa saada selvää :D Romaani sijoittuu 1800- ja 1900-lukujen taitteeseen, jolloin Venäjän sortokaudet uhkasivat Suomen autonomista asemaa. Antell kertoi, että aloittaessaan kirjoittamista sota ei ollut vielä alkanut, mutta nykytilanteessa nämä historialliset tapahtumat alkoivatkin kuulostaa pelottavan ajankohtaisilta. 

Ajatuksia

• Vaikka messuilla olikin tosi kivaa, oli kivaa myös lähteä kotiin. Viikonloppu on kuitenkin aina melkoisen raskas rutistus! 

Harmituksia

• ...mutta silti harmitti kovasti sanoa ystäville näkemiin, kun ei tiedä, milloin nähdään seuraavan kerran! 

• kaivelin antikvariaatteja toiveissani löytää minulta puuttuvia Selja-sarjan osia, mutta en löytänyt! 

Tähtihetkiä

• Tein hyvän päätöksen skipata joitain suunnitelmissa ohjelmia, jotta ehdin kierrellä rauhassa antikvariaatteja. Välillä on sekin on hyvä ratkaisu. 

• Metrilaku <3 

Törmäsin lapsuudestani tuttuun luukkukirjaan ja järkytyin pahanpäiväisesti, kun teksti olikin jotain muuta kuin mihin olin tottunut! Ja runomuotoiseksikin teksti on muuttunut! (Herää kieltämättä kysymys, miksi kirja on käännetty uudelleen...?)

Ostokset

Donald Spoto: Marilyn Monroe

Olen jo vuosia törmäillyt tähän elämäkertaan antikvariaateissa, mutta sillä on aina ollut sen verran hintaa, että se on jäänyt ostamatta. Nyt sillä oli hintaa vain 8 €, joten se lähti matkaani. Marilynin elämäkerta kiinnostaa, ja mielestäni Spoton Audrey Hepburn -elämäkerta Lumous on onnistunut, joten odotan tätäkin innolla. 

Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys

Pienen hauen pyydystys oli mahdollisesti lempikirjani vuonna 2021, minkä vuoksi minun ei tarvinnut kauaakaan harkita kirjan ostamista. Ilokseni huomasin, että kirjassa oli myös Karilan nimikirjoitus! Pokkariversiossa kannen oranssi ei ole yhtä kova silmille kuin kovakantisessa, mikä oli (halvemman hinnan lisäksi) syy sen valitsemiseen kovakantisen sijaan.

Elina Pitkäkangas: Sang

Kuten aiemmin postauksessa totesin, Sang on eräs syksyni odotetuimpia kirjoja, ja sen ostaminen oli oikeastaan suurin messumissioni. Kävin hakemassa kirjaan Pitkäkankaan omistuskirjoituksenkin. Häneltä sain myös hienon Sang-kirjanmerkin ja upean tarran! 

Laura Soinne: Satuja

Kerran eräällä metsäretkellä perheen kanssa äitini sanoi synkän metsän tuovan hänelle mieleen Laura Sointeen sadut, jotka olivat hänen mielestään lapsena pelottavia. Tuskin tulee yllätyksenä kellekään, että kiinnostuin niistä heti, varsinkin, kun kirjailija oli minulle aivan vieras. Bongasinkin tämän satukirjan eräästä antikvariaatista, ja kotiutin sen hyllyyni. Odotan innolla ainakin vähän pelottavaa lukukokemusta! 

J. R. R. Tolkien: Hobitti

Bongasin WSOY:n tarjouspöydästä Tove Janssonin kuvittaman Hobitin, ja vaati melko vähän vakuuttelua seuralaiseltani, että tein ostopäätöksen. Olen ihastellut Janssonin kuvittamaa Hobittia jo vuosia ja haaveillutkin siitä omassa hyllyssäni, mutta hinta on ollut niin kova, että en ole halunnut panna kaikkia rahojani siihen. Ei teos nytkään ollut mikään puoli-ilmainen (15€), mutta verrattuna niihin hintoihin, joita olen aiemmin teoksella nähnyt, tuo oli hyvin maltillinen. Tämä on Kersti Juvan suomennos, eli ns. oikea suomennos, eikä teoksen ensimmäinen suomenkielinen versio Lohikäärmevuori, jossa seikkailee esimerkiksi hoppeli nimeltä Kalpa Kassinen...

Kirsi Kunnas: Hanhiemon iloinen lipas

Toinen WSOY:n pöydästä mukaan lähtenyt heräteostos oli Kirsi Kunnaksen Hanhiemon iloinen lipas. Meillä ei ole koskaan ollut tätä kotikodin hyllyssä, mutta pidin tästä kirjasta todella paljon lapsena, ja luin tätä mielelläni esimerkiksi kyläpaikoissa, joista kirja löytyi. Kun tämä teos maksoi vain vitosen, päätin ostaa sen omaan hyllyyni. 

Kirjojen lisäksi ostin myös Rosebudista viiden vuoden päiväkirjan. Olen jo pitkään haaveillut tällaisesta päiväkirjasta, johon vuoden jokaiselle päiväälle on varattu muutaman rivin mittainen tila. Kaltaiselleni patalaiskalle päiväkirjan kirjoittajalle tämä on osoittautunut sopivan matalan kynnyksen jutuksi! Lisäksi näin tulevan historioitsijan näkökulmasta on mielestä tärkeää, että jopa omasta mielestä tylsää ja tapahtumaköyhää arkea dokumentoidaan jotenkin. Se voi olla tulevaisuudessa arvokasta tietoa, mutta myös hyvä muisto itselle menneistä vuosista. Kun tämä kirja on täynnä, olen 28-vuotias! Millaiselta elämäni näyttääkään silloin? 

Helsingin kirjamessut olivat jälleen täynnä ihania kohtaamisia, mielenkiintoisia keskusteluja ja sydäntä vielä näin monta kuukautta myöhemmin lämmittävää kirjahyörinää. Vaikka muistikuvani viikonlopusta alkavat olla jo melkoisen hämärtyneet (kuten tästä bloggauksesta huomaa...), se oli kuitenkin tarpeellinen paussi kiireisen syksyn keskellä. 

Suuret kiitokset messuseuralleni, majoittajilleni ja totta kai vielä kerran Helsingin messukeskukselle bloggaajapassista! Ensi vuonna nähdään taas, eikö niin?