Syyskuun luetut 2018

Syyskuussa 2018 luin yhden kirjan.

Tuomi, Elina: Itsenäisiä naisia: 70 suomalaista esikuvaa 155 s. 

kotimaisia: 1

käännöskirjoja: 0

omasta hyllystä: 0

kirjastosta: 1

muualta: 0

Tänä syksynä on ilmestynyt kolme kotimaista versiota Iltasaduista kapinallisille tytöille, ja ensimmäinen niistä lukemani oli Elina Tuomen Itsenäisiä naisia. Idea on samanlainen kuin kansainvälisessäkin versiossa: alaotsikonkin mukaan kirjassa esitellään 70 suomalaista naista, jotka eivät ole jääneet siihen perinteiseen naisen muottiin. Aivan ensiksi täytyy sanoa, että pidin kirjasta kovasti! Siinä esitellyt henkilöt ovat mielenkiintoisia, osasta en ollut koskaan kuullutkaan, mikä kertoo siitä, kuinka tärkeä tämä kirja on. Tuomen itsensä tekemä kuvitus on myös aivan ihana. Mutta kuten Iltasatuja kapinallisille tytöille, ei tämäkään kirja ole täydellinen. Vaikka kirjassa esitelläänkin monenlaisissa eri ammateissa ansioituneita naisia, on suuri osa heistä kuitenkin kulttuurialoilta. Mielestäni esimerksi tieteen parista työskennelleistä naisista olisi voinut olla enemmän mainintoja, eiköhän heitäkin ole! Useamman kerran koin myös turhaksi maininnan siitä, että esitelty henkilö meni naimisiin ja sai x määrän lapsia. Yleensä tämä ei ollut se syy, minkä takia hän on päässyt kirjaan, joten en nähnyt tarpeelliseksi mainita sitä erikseen. Myös sukupuolettoman Viima Lampisen esittely näin vahvasti naiseutta korostavassa kirjassa aiheutti tässä lukijassa irvistyksen. Lampinen on kyllä loistava esikuva, mutta tuntuu ristiriitaiselta lukea hänestä kirjassa, joka sukupuolittaa hänet väärin. 

Syyskuu oli lukemisen kannalta surkea kuukausi, mutta se kertoo omalta osaltaan siitä, miten yliopisto on vienyt aikaa ja energiaa. Perusopinnot ja pakolliset suomen kielen ja viestinnän sekä englannin kurssit aiheuttavat hirveästi työtä, ja usein illalla kaadun suoraan sänkyyn edes ajattelematta kirjan aavaamista. Tästä huolimatta syyskuu oli mukava kuukausi, jonka suurin muutos oli se, että muutin asumaan omilleni. Elokuun lopussa asuin vielä ystäväni luona, mutta kuun vaihteessa pääsin lopulta muuttamaan pieneen yksiööni. Yksin asuminen on vielä vähän opettelua (pyykkivuoro kannattaa varasta silloin, kun on vielä puhtaita vaatteita) ja hapuilua (kuinka paljon ruokaa pitää tehdä yhdelle ihmiselle?), mutta yrityksen ja erehdyksen kautta mennään. Hassusti kaikki tuntuu vain väliaikaiselta ratkaisulta, enkä ole vielä kunnolla tottunut siihen ajatukseen, että asun tässä kaupungissa ainakin seuraavat viisi vuotta. Hämmennyksen ja uuden opettelun lisäksi olen ehtinyt pyörimään opiskelijariennoissa, joissa olen viihtynyt yllättävän hyvin, vaikka bileet ja jatkot ovatkin jääneet väliin. Ihmiset ovat mukavia: lähes aina löytyy joku, joka tulee syömään samaan aikaan ja viittoo istumaan luennolla viereensä. 

Lokakuussa ohjelmassa on opiskelua, mutta myös kivoja juttuja. Kaikkein eniten odotan tietysti Helsingin kirjamessuja, mutta jo ennen sitä tapahtuu asioita, joita odotan innolla. Syyslomaa minulla ei ole, mutta toivon opiskelujen hieman keventyvän loppuvuotta kohden. 

Kuukauden biiseissä jatkuu ABBA-teema, tällä kertaa tosin ihan alkuperäisellä versiolla, vaikka tämäkin Mamma mian jatko-osasta löytyy. My love, my life on biisi, jota on tullut luukutettua syyskuun aikana todella paljon. Kaunis biisi, eikä mitenkään mahdoton soittaa ukulelellakaan. (Tosin hieman konstikas laulaa, mutta ei mennä siihen.) 

Lokakuuta kohden hymyillen! 

Syyssuunnitelmia

Syksyn saapuessa saapuvat myös koulukiireet ja stressi, vaikka kuinka yrittäisi niitä välttää. Kirjoittaminen pitää minut sen kaiken keskellä järjissäni, vaikka aikaa sille jää väkisinkin vähemmän kuin esimerkiksi kesällä. Miltä syksyni näyttää kirjoittamisen suhteen? Liian tiukat suunnitelmat stressaavat, joten en lyö mitään lukkoon, mutta täysin ilman suuntas en lähde kirjoittamaan. Tein keväällä suunnitteluvihkoon "rennon kirjoitussuunnitelman", jota aion nyt syksylläkin noudattaa.

P

Kerroinkin jo aiemmin saaneeni P:n ykkösversion valmiiksi, mutta eihän kirjoittaminen tähän lopu. P on nyt lähetetty esilukijoille, mutta täällä päässä olen laittanut kässärin ja hahmot lepäämään pöytälaatikon uumeniin. Palaan P:n pariin todennäköisesti vasta ensi vuonna, joten teksti ja ajatukset saavat nyt muhia rauhassa. 

Editointi

JL:n editointi jäi kesällä surullisen vähälle, mutta jos rehellisiä ollaan, ei sitä olisi niillä helteillä pystynyt tekemäänkään. Vaikka nyt eletään vasta syyskuuta, asunnossani on niin kylmä, että voisi luulla talven jo tulleen. Tämä puolestaan on herätellyt minut taas kiinnostumaan JL:sta, enkä valita: pidän tästä tarinasta, ja harmittaakin, kun se on hyvin usein jäänyt jonkun toisen tekstin jalkoihin. Tavoitteena olisi saada kakkosversio valmiiksi vuoden loppuun mennessä, eikä se edes aivan mahdottomalta tunnu: 19/25 lukua on jo kirjoitettuna. Ensimmäisen version kanssa tuskailin toisen päähenkilöni kanssa, mutta tällä kerralla toinen heistä on aiheuttanut harmaita hiuksia. Ensimmäisessä versiossa hän käyttäytyi välillä todella ongelmallisesti, kun ottaa huomioon, että lukijan täytyisi pitää hänestä ja olla hänen puolellaan. Myös kässärin dialogipitoisuus mietityttää, mutta hahmovetoisena kirjoittajana minulla on paha tapa keskittyä hahmojen suhteiden toisiinsa ja itsensä kehittämiseen ja unohtaa kaikki sellaiset pikkuasiat kuin miljöön rakennus, jännite ja tapahtumat ylipäänsä. Toisaalta keskivaiheilla henkilöt ovat melko pitkään samassa paikassa pystymättä siirtymään mihinkään, joten heillä on aikaa jutella. 

Editointiin liittyy myös Pusu. Toisen version valmistumisesta on yli puolitoista vuotta (!), joten pyrin aloittamaan senkin editoimisen vielä tämän vuoden puolella. Alustavan suunnitelman mukaan aloittaisin lokakuussa, mutta katsotaan, miten kiireinen muuten olen. 

NaNoWriMo

Luitte oikein! Harkitsen marraskuun oikeaan Nanoon osallistumista parin vuoden tauon jälkeen. Campeista on jäänyt hyvä maku suuhun, joten lähtisin kirjoittamaan positiivisella mielellä. Toki 50k sanaa on aivan eri asia kuin 3k tai 10k, joihin olen Campeissa yltänyt, mutta aina voi yrittää. Jotenkin ajattelen, että olen kehittynyt kirjoitusrutiinin luomisessa paremmaksi marraskuun 2015 jälkeen, joten ainakin lähmmäs tavoitetta uskoisin pääseväni kuin silloin. Toisaalta en tiedä, onko ajatus marraskuun kirjoittaimisrykäisystä mahdoton tässä elämäntilanteessa. Vuonna 2015 olin lukion ykkösellä, nyt vietän fuksivuotta yliopistossa, ja sekä silloin, että nyt paljon aikaa ja energiaa menee pelkkään uuden järjestelmän opetteluun ja rutiineiden luomiseen. Toisaalta marraskuu on luentojen kannalta melko väljä (ei puhuta kotitehtävien määrästä tässä, jooko), joten siinäkin mielessä kirjoittaminen olisi mahdollista. Toisaalta marraskuu todennäköisesti katkaisee kaiken editoinnin, mutta jos esimerkiksi JL:n kanssa teen ahkerasti töitä syyskuun lopun ja lokakuun alun ajan, pääsen ehkä tavoitteeseeni, ja jos en pääse, ei se ole maailmanloppu. Nanoon ajattelemani teksti on todella erilainen kuin mikään näistä kolmesta käsikirjoituksesta, joten olisin todella innoissani ja jännityksellä lähdössä kirjoittamaan sitä, jos päätän osallistua. Onneksi tässä on miettimisaikaa! 

Eiköhän näillä suunnitelmilla pärjätä loppuvuosi. Entä lukijat, onko teillä jotain suunnitelmia ja/tai tavoitteita syksyksi? Kertokaa ihmeessä, olivat ne sitten kirjoittamiseen tai johonkin aivan muuhun liittyviä! :)

Sinne se suhahti

Kesä nimittäin. Tämän postauksen kirjoittaminen vähän venähti, mutta olen aina ollut sitä mieltä, että elokuu on vielä kesää, joten on aivan perusteltua muistella sitä vasta syyskuussa. Miten siis kävikään toukokuussa tekemäni ämpärilistan?

• Luen Anna-sarjan loppuun

En lukenut. Luin kirjat Anna omassa kodissaan ja Annan perhe, mutta Sateenkaarinotko ja Kotikunnaan Rilla jäivät syksylle. Ei se mitään, hyvää kannattaa odottaa! Luin kuitenkin Montgomeryn omaelämäkerran Alppipolku ja samoissa kansissa olleen Sisko Ylimartimon Anna ja muut ystävämme -kirjan, joten Montgomerya (ta häneen liittyviä teoksia) kyllä luin. 

Juhannuksen vietin kuin Anna: omassa kodissa.

• Osallistun heinäkuun CampNaNoon

Osallistuin ja voitin! Olen ylpeä itsestäni, että sain vaikeudet voitettua ja kirjoitettua jopa yli tavoitesanamäärän. 

• Käyn uimassa

Tehty! Läheisellä uimarannalla oli ihanan lämmintä vettä, vaikka pohja onkin ällöttävän mutainen ja äkkisyvä :D Ehdin käydä myös suosikkirannallani ystäväni kanssa ja pulahtaa Roomassa Välimereen. (Mistä puheen ollen, pitäisikö ne matkapostaukset joskus kirjoittaa loppuun...) 

Lähilammen lämpöisiä vesiä valloittamassa.

• Ompelen ukulelelle pussin

Tehty! Hikeä ja kyyneliä projekti ainakin aiheutti, mutta valmista tuli! En olisi selvinnyt tästä ilman apua, mutta ainakin ompelin paria poikkeusta lukuun ottamatta kaikki saumat itse! Pussi on hieman hassun muotoinen ja aivan liian iso soittimen kokoon nähden, mutta sinne mahtuu vaikka jokin ase, jos päätän ryhtyä gangsteriksi! (Norjan lippu tuossa ei ole mikään piiloviesti, kyseinen kangasmerkki oli pyörinyt laatikoissani varmaan jonkun kahdeksan vuotta ja ompelin sen sitten tuohon, kun en muutakaan paikkaa keksinyt :D) 

• Luen ainakin yhden runokirjan

Enpäs lukenutkaan! Pitelin jo kädessäni Risto Rasan Kahta seppää, mutta en ehtinyt lukea sitä, kun piti lähteä kauppaan tai johonkin. En lukenut sitä myöskään palattuani, joten mikään suuri runokesä tämä ei ollut :D yritän siis tilkitä yleissivistykseni aukkoja myöhemmin. (Mikäs sen romanttisempaa kuin lukea syksyn pimetessä opiskelijakolossani runoja?) 

• Katson tai kuuntelen pari uutta musikaalia (ja yhden loppuun)

Kesä 2018 ei ollut suuri runokesä, mutta ei se ollut suuri musikaalikesäkään. Katsoin nimittäin vain Viulunsoittajan katolla (ei mikään suosikki) ja Cherbourgin sateenvarjot (todellakin uusi suosikki), enkä kuunnellut keskeneräistä musikaalia loppuun. Vaikka sanonkin, että aina on musikaalifiilis, ei se tämän kesän kohdalla pitänyt paikkaansa: en edes kuunnellut tai katsonut tuttuja musikaaleja juurikaan. Mutta ehkä syksyn koittaessa musikaalitkin alkavat vetää puoleensa paremmin: pakatessani tavaroita muuttolaatikoihin kuuntelin pitkästä aikaa Hamiltonin läpi, ja kokemus oli niin loistava, että tuli varsinainen musikaali-ikävä. Onneksi asia on hyvin helposti korjattavissa! :)

Elokuisella kesälomaretkellä Helsinkiin kävimme ystävän kanssa myös Linnanmäellä, maailmanpyörän huipulla.

• Käyn juoksemassa

Toukokuussa ja kesäkuun alussa juoksin kuin juoksinkin! Heinäkuun helteet olivat kuitenkin liikaa, enkä vetänyt lenkkareita jalkaan, kun hiki tuli jo rauhallisesta kävelystä bussipysäkille :D pyöräilemässä sentään kävin muutaman kerran, kun ajoin noin viiden kilometrin matkan kaverin luo ja takaisin. 

• Saan joko P:n tai JL:n valmiiksi

Yksi syy postauksen myöhäiseen ilmestymisajankohtaan on se, että halusin saada projektini kesän aikana valmiiksi, ja koska elokuu on kesäkuukausi, täytyi valmistuminen ajoittaa siihen. Mutta ei hätää, onnistuin tavoitteessani: P valmistui elokuun viimeisinä päivinä! Toki nyt puhutaan vain ykkösversiosta, mutta valmis mikä valmis! Olen äärimmäisen ylpeä itsestäni, että kerrankin pääsin omaan tavoitteeseeni, enkä vain laiskotellut. P ehti olla melkoinen tuskien taival. Pusun ja JL:n ykkösversiot valmistuivat molemmat paria kuukautta yli puolessa vuodessa, mutta P:n kanssa tahkosin lähes kaksi vuotta. Nyt se on kuitenkin valmis, ja voin siirtyä seuraaviin projekteihin, kuten JL:n editointiin, joka takuulla sujuu paremmin viilentyneessä ilmastossa :D 

Elokuun lopun hurja loppukiri! 

Kesä 2018 onnistui olemaan paitsi stressaava ja työntäyteinen, myös palkitseva ja suuria asioita mukanaan tuonut. Haluaisinko elää tämän kesän uudelleen? En tiedä. Ihaniin hetkiin haluaisin tietenkin palata: yo-juhliini, Olavi Uusivirran ja Smg:n keikalle, muutamiin perhejuhliin, läksiäisiin töissä, kesälomani alun kunniaksi tehtyyn Helsinki-retkeen... Toisaalta kesä oli täynnä väsymystä ja kirjaimellista hikoilua töissä, yhteishaun tulosten jännittämistä ja välivuosiahdistuksessa pyörimistä, mutta ehkä kivat asiat painavat vaakakupissa hieman enemmän. Ajoittaisuudesta raskaudesta huolimatta kesä oli kaikin puolin mukava ja sellainen, jonka muistoilla jaksaa syksyn pimeydessä. 

Elokuun luetut 2018

Elokuussa 2018 luin neljä kirjaa (1272 sivua), joista yksi oli spefiä ja kaksi uusintoja.

Denison, Muriel: Susanna ja kullankaivajat (Susanna #2) 190 s. [U]

Holma, Antti: Järjestäjä 380 s.

Meyer, Stephenie: Elämä ja kuolema (Twilight #1.5) 401 s.

Montgomery, L. M.: Annan perhe (Anna #6) 301 s. [U]

kotimaisia: 1

käännöskirjoja: 3

omasta hyllystä: 1

kirjastosta: 2

muualta: 1

Jatkumo-lukuhaaste: 16 kirjaa (Sarjastaja)

Luin tammikuussa uudelleen erään lapsuuteni suosikkisarjan ensimmäisen osan, ja eräällä kesän mummolareissuista luin myös sarjan toisen osan, Susanna ja kullankaivajat. Muistelin, ettei tämä olisi ollut erityisen hyvä, mutta viihdyinkin mainiosti sen seurassa. Ensimmäinen osa on ehkä hiukan parempi, mutta kun siinä pysytään melko tiukasti ratsupoliisien kasarmilla, liikutaan jatko-osassa paljon enemmän. Susanna vanhempineen lähtee Yukoniin kullankaivajien mukana ja hemmoteltu tyttö oppii elämään vaatimattomammin. Huomasin lukiessani, miten paljon pidän Susannasta hahmona. Vaikka hän on toisinaan rasittavuuksiin asti itsepäinen, hän on kuitenkin kasvanut edellisestä osasta hieman. Susanna tahtoo todistaa aikuisille ja tuntemalleen rasittavalle pojalle olevansa aivan yhtä kelpo kullankaivaja ja seikkailija kuin kuka tahansa heistä. 1950-luvulla kirjoitetun kirjan naiskuva ei ole täysin ongelmaton, mutta Susanna olisi voinut olla myös paljon passiivisempi ja värittömämpi hahmo, joten pidän häntä hyvänä tyttöhahmona. Pidin myös siitä, ettei Susannan ja Consyn välille ruvettu rakentamaan mitään lapsuusajan romanssia, vaan he pysyivöt alkuvaikeuksien jälkeen pelkkinä ystävinä. Loppupuolen tapahtumat parin Susannalle hyvin tutun kullankaivajan kadotessa (en spoilaa sen enempää) sen sijaan jäävät mielestäni liian kevyesti käsitellyiksi. Välillä muistetaan mainita, että Susanna kaipaa heitä, mutta itselleni ei jäänyt sellainen olo, että ikävä ja pelko heidän kohtalostaan olisi jotenkin erityisen raastavaa. Oli miten oli, viihdyin jälleen Susannan seikkailujen parissa loistavasti. Tämä sarja onnistuu olemaan yhtä ihana kuin lapsenakin, mutta isompana näkee ehkä enemmän kuin pikkuisena ja osaa laittaa asioita historialliseen kontekstiin, mikä on äärimmäisen mielenkiintoista. Seuraavaksi sarjassa onkin vuorossa ehdoton suosikkini sarjasta, Susanna koulussa! 

Olen lukenut Antti Holmalta aiemmin runokokoelman Kauheimmat runot, joille hihittelin aivan liian paljon ottaen huomioon sen, miten kauheita runot oikeasti ovatkaan. Järjestäjä löytyi kirjaston Pride-hyllystä, eikä minun tarvinnut kovin kauaa harkita, otanko sen mukaan vai ei. Kirja osoittautui sellaiseksi kuin odotinkin: hauskaksi, mutta äärimmäisen julmaksi. Henkilöhahmot ovat kamalia itselleen ja toisilleen, eikä se voi tietenkään johtaa onnellisiin tapahtumiin. Huumori on mustaakin mustempaa, ja välillä tulikin mietittyä, saako tälle edes nauraa. Silti naureskelin välillä ääneen varsinkin kirjastokohtauksille ja henkilöiden nimille, jotka ovat kuin suoraan Holman Radio Sodoma -podcastista. Ikävä kyllä kirjan hyvän tiukkana pysynyt paketti leviää loppua kohti, enkä ollut loppuun tyytyväinen. Oli miten oli, toivoisin Holman kirjoittavan enemmän proosaa: pidin todella paljon hänen kielestään. 

Varmasti joillekin teille herää kysymys: miksi ihmeessä arvon Sivistynyt ja Älykäs Aikuinen kirjabloggaaja Celestine lukee käänteissukupuolisen Twilightin? Vastaus on: en varsinaisesti tiedä itsekään. Jokin masokisti minussa raahasi tämän järkäleen kirjastosta kotiin iltalukemiseksi. On tosin myönnettävä, että Houkutus on sarjan paras osa, vaikka sen hieno potentiaali tuhlattiin kirjan aikana ja jatko-osissa, mutta en kuitenkaan ollut ajatellut lukevani samaa tarinaa mistään näkökulmasta. Jonkinlainen sairas kiinnostus käänteiseen versioon kuitenkin iti, joten päädyin lukemaan Beau Swanin ja Edythe Cullenin "kuolematonta" rakkaustarinaa. Heti ensimmäiseksi täytyy sanoa, että pidin tästä versiosta enemmän kuin alkuperäisestä. Paranormaalin romanssin ensimmäinen klise vältetään sillä, että poika rakastuu yliluonnolliseen tyttöön. Hahmot itsessään ovat yhtä kehnoja kuin alkuperäisessäkin: Beau on rasittavan väritön ja ohut hahmo, kun Edythe puolestaan on aivan yhtä omistushaluinen ja ahdistava hiipiessään Beaun huoneeseen öisin tämän tietämättä. Tähän liittyy eräs mielenkiintoinen huomio, jonka lukiessani tein: vaikka Beaun ja Edythen suhde on aivan yhtä epäterveellä pohjalla kuin Edwardin ja Bellan, sain itseni kiinni ajattelemasta, että Edythe ei ole niin paha kuin Edward, koska "eihän tyttö voi olla suhteessa se pahoinpitelijä". Tajutessani oman ajatusmallini pidin itselleni melkoisen puhuttelun. Kyseinen ajatusmalli on erittäin haitallinen ja huono, mutta jostain se vain lukiessa kumpusi, vaikka tiedänkin asioiden oikean laidan. Yhteiskunnan asenteet ovat selvästikin hyvin syvällä päässäni, vaikka taistelenkin parhaani mukaan niitä vastaan. Elämän ja kuoleman lopetuksesta pidin alkujärkytyksen jälkeen: olin olettanut, että kirja myös loppuu samalla tavalla kuin Houkutus. Tämä lopetus kuitenkin tarjosi pelastuksen kolmelta turhalta jatko-osalta, vaikka viimeinen luku olikin melkoinen infodumppi, ja epilogi Beaun puolelta hyvin tunneköyhä. Luulisi, että tapahtumat olisivat vaikuttaneet häneen henkisesti jollain tavalla! En varsinaisesti nauttinut Elämän ja kuoleman lukemisesta, mutta ainakin se tarjosi mietittävää sukupuolirooleihin liittyen. 

Annan perhe oli lapsena ehdoton suosikkiosani sarjasta, monesta syystä: eikö jokaisen fanitytön unelman täyttymys on lukea suosikkiparinsa onnellisesta elämästä naimisiinmenon jälkeen, lapsilauman pyöriessä ympärillä? Kirja on minulle myös siinä mielessä tutuin, että se oli pitkään ainoa sarjan osa, jonka edes omistin, ja Anna-fiiliksen iskiessä ei ollut muita vaihtoehtoja lukemiseksi. Suosikkiosani se ei ole ollut enää vuosiin: siitä näkee, että se on kirjoitettu sarjaan myöhemmin kustantajan pyynnöstä. Väliosan tuntua tässä on muutenkin: fokus siirtyy Blythen perhen lapsiin, mutta Anna on silti vielä mukana muussakin roolissa kuin vain äitinä. Jokainen lapsi pääsee vuorollaan valokeilaan. Minua häiritsi jo ensimmäisellä lukukerralla se, että Shirley ei saa omaa seikkailuaan, enkä voinut olla huomiomatta samaa nytkin. Unohtiko Montgomery Annan nuorimman pojan olemassaolon? Tämän kirjan takia minulla on melko olematon suhde Shirleyyn. Suosikkini Annan ja Gilbertin lapsista on Annan perheen perusteella ehdottomasti Nan, joka on todella samaistuttava vilkkaine mielikuvituksineen. (Nan oli myös päähenkilönä lähes kaikissa tarinoissa, joita Anna-sarjan jatkoksi keksin. Harmittaa, etten ole kirjoittanut niitä ylös!) Monessa lukemassani arviossa sanotaan, että lopun aviokriisikuvio tulee puskista, mutta mielestäni se on pohjustettu. Gilbert on nimittäin todella etäinen koko kirjan ajan, lieneekö sitten tarkoituksellista vai ei, mutta minusta tuntui, että Annan pelko rakkauden loppumisesta on aiheellinen. Seuraavaksi uusintalukuvuorossa onkin Sateenkaarinotko, jonka olen häpeäkseni lukenut vain kerran aiemmin, ja siitäkin kerrasta on jo yhdeksän (?!) vuotta. 

Elämä ja kuolema unohtui kuvata ennen kirjastoon palauttamista!

Elokuussa ehdin viettää ansaittua kesälomaa töiden loputtua. Vaikka suuri osa ajasta menikin muuton valmisteluun, ehdin myös tehdä monenlaista muuta. Juhlin 19. syntymäpäivääni kahden kakun voimin, kävin Helsingissä ja Tampereella ystäväni kanssa, suoritin autokoulun pakollisia teoriaopintoja, kävin satamassa juoruilemassa jäätelön äärellä... Lukea en ihmeemmin ehtinyt, mutta eipä se haittaa: Goodreadsin lukutavoite on jo todella hyvällä mallilla! Elokuussa alkoi yliopisto, mikä olikin melkoinen hyppy tuntemattomaan: uuden koulun ja systeemien lisäksi piti totutella uusiin ihmisiin ja kaiken lisäksi vielä uuteen kaupunkiin. Ennen yliopiston alkua olin käynyt kyseisessä kaupungissa suunnilleen neljä kertaa, ja pääsykokeita edeltävä kerta oli ala-asteella. Olin siis lievästi kauhuissani, mutta hyvin olen selvinnyt! Yliopiston systeemit tuntuvat vielä vähän sekavilta, mutta onneksi on todella mukavia ja asiansa osaavia tuutoreita ja ihania, samanhenkisiä tuutorryhmäläisiä ja muita fukseja! Elokuun pari viimeistä viikkoa asuin ystävän luona, mutta syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna pääsin muuttamaan omaan opiskelija-asuntooni, joka on hyvin pieni, mutta yllättävän kotoisa. Kaupunkikin on alkanut hitaasti tulla tutuksi, ja olen jo ehtinyt ihastua  esimerkiksi kirjastoon, josta tuli heti lempipaikkani tässä kaupungissa. (Oli muuten hassua hankkia kokonaan uusi kirjastokortti, edellisestä uudenkarheasta kirjastokortista on reilusti yli 10 vuotta aikaa!) Pahin asia tässä kaupungissa on murre, joka on mielestäni aivan kamala, sekä pitkä välimatka kotikaupunkiin. Kuitenkin olen viihtynyt täällä, ja eiköhän se elämä ensimmäisen sekoilun jälkeen ala asettumaan uomiinsa.

Kuukauden biisi olikin vaikea valita, mutta ehkä kallistun Mamma mia! Here we go againin soundtrackilta löytyvään Kisses of fireen.  Vaikka näin elokuvan jo ensi-iltapäivänä heinäkuussa, jatkui soundtrackin ja ABBAn kuuntelu muutenkin myös elokuussa. Odotin elokuvalta edellisen osan kaltaista hittiparaatia, mutta iloiseksi yllätyksekseni siinä oli myös pari ei niin tunnettua kappaletta. Kisses of fire on eräitä ehdottomia suosikkiani ABBAlta, ja päästinkin pienen vinkaisun, kun se elokuvassa kuultiin. Pidän siitä, että tämä versio on reilusti erilainen kuin alkuperäinen. (Jos niitä jukebox-musikaaleja on pakko tehdä, voisiko edes biisejä varioida??) 

Värikästä syyskuuta! Mitä teidän elokuuhunne kuului?

Nelivuotias blogi!

On jälleen koittanut elokuun viimeinen päivä, mikä tarkoittaa sitä, että Lasisipulissa täyttää neljä vuotta! Pelkkä ajatus siitä, että olen kirjoittanut blogipostauksia jo neljän vuoden ajan, tuntuu tosi hassulta, mutta tässä sitä vain ollaan! Tavallaan aika tuntuu paljon lyhyemmältä: joskus tuntuu, että olisin vasta-alkaja blogimaailmassa (mikä toki olenkin, kun vertaa joihinkin muihin blogeihin!), vaikka olenkin ehtinyt laittaa jalkaa mukavasti oven väliin ja ehkä jopa hivuttautumaan myös osittain sisälle. 

Luetuimmat postaukset tältä neljän vuoden taipaleelta ovat:

1. Tuunaa kouluvihkot omin pikku kätösin

2. Parhaat (ja helpot) ukulele-biisit

3. Ihana Tallinna

4. Olen eksynyt Latviassa (Riika, osa 1)

5. Musikaalitohtori auttaa, osa 3

Suosituimman postauksen ei ehkä tässä vaiheessa pitäisi yllättää ketään, vaikka hihitän joka ikinen kerta, kun se elokuussa pomppaa äkkiä suosituimmaksi tekstiksi. Ukulele-postauksen suosio yllätti, koska se on niin uusi, mutta näköjään aloittelevia tai muuten vain innostuneita soittelijoita löytyy muitakin. Luulen, että siitä on etsijöille enemmän apua kuin kouluvihkotutoriaalistani :D Tallinnan matkakertomus on myös ollut alusta asti suosituimpien postausten joukossa, vaikka se onkin mielestäni huonoin koskaan kirjoittamani matkakertomus... Myöskään Riika-postauksista ensimmäinen listalla ei yllätä, mutta musikaalitohtori eksyy listalle nyt ensimmäistä kertaa missään muodossa. Ehkä työni ("työni") ei olekaan ollut turhaa! Suosikkihakusanojani kuluneelta vuodelta puolestaan ovat ehdottomasti epäsosiaalisuus ja epätaiteellisuus. Nauroin ääneen, kun nämä blogin tilastoista bongasin. Ehkä ne kuvastavat minua ja blogia jotenkin? ;)

Neljä vuotta sitten olin juuri aloittanut yhdeksännen luokan, mikä tuntuu todella kaukaiselta ajalta jo. Tuskin osasin silloin arvata, että kirjoittaisin tätä tuoreena yliopisto-opiskelijana! (Itse asiassa kirjoitan tätä nytkin yliopiston kirjaston sohvalla!) Monet ysiluokkalaisen haaveista ovat ehtineet toteutua, osa muuttaa muotoaan, osa kadota kokonaan, mutta ihmisenä en koe kauheasti muuttuneeni. Bloginkin sisältö on pysynyt lähes samanlaisena, vaikka sekin on ehkä hieman kasvanut. Tulevaisuudesta sen verran, että bloggaaminen tulee kyllä jatkumaan, mutta en voi luvata aktiivisuuteni määrää. En tosiaankaan halua hylätä tämän kirjoittamista, mutta fakta on toki se, että uuden koulun ja kaupungin haltuun ottaminen ja niihin tottuminen tulee viemään aikaa ja energiaa todella paljon. Parhaani mukaan tulen tänne kuitenkin huutelemaan, luonnoksissa on itse asiassa aika paljon juttuja, joista olen innoissani!

Ja aivan kuten joka ikinen vuosi, tahdon kiittää kaikkia 48 lukijaani, joita on 48 enemmän kuin osasin blogia perustaessani arvata! <3 On ihanaa, että sielläkin puolella ruutua on ihmisiä kuuntelemassa hölinöitäni, pus mus!

Ps. Jos kiinnostaa, ensimmäinen postaus (jossa olen sitä mieltä, että 15 kirjaa kuukaudessa tarkoittaa huonoa lukukuukautta) neljän vuoden takaa löytyy täältä, ja edelliset synttäripostaukset tästä: (1, 2, 3)

Proosarunokokeilu

Syntymät

Ensimmäinen syntymä:

sinisilmä, tummatukka. Vajaahampainen hymy, huomion keskipiste. Pyöreät posket, pulleat jalat. Aina nenä tukossa. 

Toinen syntymä:

lyhyt. Liivihame. Polkkatukka, balettihaave, kova ääni. Leikkelee mainoksista kuvia irti, silppua silppua silppua. Metsäretkillä kantojen takana peikkoja, lapsen kirkas, ärrävikainen ääni laulukivellä: "laula tyttö sinisilmä"

Kolmas syntymä:

koirareppu ja rako etuhampaiden välissä. Into, pakko päästä parrasvaloihin, halu olla paras. Tahto erottua joukosta. Ässävika, kieli sujahtaa hampaiden eteen. Maanatai ja keskiviikko. Matikantunnilla keksii ammatteja, joissa ei tarvittaisi matikkaa. 

Neljäs syntymä: 

silmälasit, suihkun jälkeen lettikiharat. Eräänä kesänä lettejä ei enää tarvita. Terävimmät kulmat hioutuvat, mutta puhuminen ei lakkaa. Drama queen. Maanantai, tiistai, torstai. Halu näyttelijäksi. Löytää sen haaveen, joka yhä kantaa. Itkee kevätjuhlassa ja viimeisenä iltana uimarannalla. 

Viides syntymä: 

kohtaa todellisen elämän. Silmätikkuna, kirjan takana, kokeista hyviä numeroita yrittämättä. Vaaleanpunaisia haaveita, hihitystä, raivoa, muutosta. Maanantai, keskiviikko, tiistai, torstai, sunnuntai. Laskee päiviä, samaistuu joka toiseen lauluun, tarttuu rystyset valkeina niihin paloihin, joista saa otteen. Tanssii: ruskea mekko, ruutuhame, punainen mekko ja valkoiset kengät, sininen mekko ja revenneet sukkahousut. 

Kuudes syntymä:

hiljaisuus. Vilkuilee muita arkana, epäonnistuu, ei tahdo yrittää. Kirjoittaa kuin kone, tutustuu sattumalta, tapailee ukulelen sointuja. Raivoaa vuorotellen omalle peilikuvalleen ja koko maailmalle. Näkee unia elokuun öistä, katuu hiljaisuutta. Keskiviikko ja maanantai. Revitään irti juuriltaan, tappelee piilolinssien kanssa. Nauraa näyttämöllä, puhuu kirjoista: on oma itsensä. 

Seitsemäs syntymä:

rapsuttaa kynsilakkaa irti. Soittaa virallisia puheluita, jättää hyvästejä. Odottaa, hymyilee. Vanhat tähdet syttyvät silmiin takaisin. 

(4.8.2018) 

***

Olen kirjoittanut tämäntyyppistä ennenkin, mutta en ole pitänyt niitä proosarunoina, enemmänkin "välähdyksinä" tai "pikkuteksteinä". En tiedä, täyttääkö tämäkään varsinaisesti proosarunon määritelmää, mutta ainakin voin vedota taiteiljan vapauteen ja väittää, että tämä sellainen on ;) 

YA-lukuhaasteen kooste

Osallistuin Sivujen välissä -blogin järjestämään YA-lukuhaasteeseen, tässä oma koosteeni. 

Yhtäkään bingoa en onnistunut saamaan, vaikka läheltä pitikin. Jostain kumman syystä haasteajalle osui kuukausia, jolloin en lukenut yhtäkään YA:ksi määriteltävää kirjaa, vaikka luenkin niitä paljon. Ehkä pienellä taktikoinnilla ja tehokkaammalla suunnittelulla olisin saanutkin bingon, mutta toisaalta halusin mennä "sokkona" enkä jaksanut ottaa ihmeemmin stressiä. Hyviä kirjoja kuitenkin luin! 

Luin haasteeseen seuraavat kirjat: 

Kirja on omalta TBR-listalta: Anne Leinonen: Kirjanoita

Suomalainen kirjailija: Salla Simukka: Viimeiset

Kirjan nimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma etunimesi: Becky Albertalli: Simon vs. Homo sapiens agenda 
Kirja käsittelee LGBTQ+ -aiheita: Seita Parkkola & Niina Repo: Loisto
Urbaani fantasia: Sini Helminen: Kaarnan kätkössä

Englanninkielinen kirja: Jandy Nelson: The sky is everywhere

Kirjassa mieskertoja: Sini Helminen: Kiven sisässä

Kirja, joka ei kuulu sarjaan: Juuli Niemi: Et kävele yksin

Kirjassa useampi kertoja: Rainbow Rowell: Eleanor & Park

Fantasia: J.S. Meresmaa: Mifongin lunastama

Bingottomuudesta (onko tuo edes sana?) huolimatta haaste oli kiva toteuttaa. Kiitos vielä haastetta emännöinneelle Hannalle!